Kahelin kapina

Paranoidisena skitsofreenikkona olen saanut seurata läheltä mielisairaalan arkea. Hoito perustuu lähinnä lääkitykseen ja sairaalan sääntöjen noudattamiseen sekä keskusteluihin omahoitajan kanssa. Hoitokokouksessa potilas ja hoitotiimi yhdessä pohtivat hoidon päämääriä ja toteutusta ja sopivat miten hoidossa edetään.

Kaikki hoidot eivät kuitenkaan etene. Osa potilaista ei suostu ottamaan hoitoa vastaan, vaikka henkilökunta perustelisi hoidon tärkeyden potilaalle. Itsekin teini-iässä skitsofreniaan sairastuttuani kapinoin hoitoa vastaan karkailemalla ja käyttämällä päihteitä hatkareissuillani. Silloin tuntui epäoikeudenmukaiselta, että minua rajoitettiin, enkä saanut tehdä mitä itse halusin. Myöhemmin olen alkanut miettiä pakkohoidon oikeutusta. Jos nuori ihminen käyttäytyy holtittomasti eikä kunnioita yhteiskunnan sääntöjä, mitä keinoja kasvattajille silloin jää.

Kokemuksena mielisairaalassa annettava hoito on nuorelle ihmiselle rankka. Kaikki pitää ansaita. Jopa se, että saa käyttää omia vaatteita. Jos käyttäytyy hyvin ja noudattaa osaston sääntöjä, saa lisää vapauksia. Kun joutuu rajoitetuksi niin, ettei omaa tahtoaan voi toteuttaa, aiheuttaa se kriisin ja jos ihmistä kuormitetaan liikaa voi mieli murtua. Kuitenkin tuon kriisin kautta voi myös kasvaa ihmisenä. Ollessaan riittävän pitkän ajan paineen alla, alkaa ihmiselle kehittyä kyky sopeutua ja kun ihminen on hoidon kautta oppinut asettamaan itselleen sen päämäärän, että kunnioittaa kaikissa toimissaan terveyttä, voi myönteinen kehitys alkaa.

Sanotaan, että kriiseistä tulee voimavaroja oivallusten kautta. Olipa ihminen sitten kuinka häiriintynyt tahansa, hän ei koskaan ole toivoton tapaus. Luottamuksen, kunnioituksen ja rakkauden herääminen sydämessä voi pelastaa paatuneimmankin rikollisen, miksei sitten kapinoivaa teiniä. Miten sitten voidaan herättää oivalluksia. Järkeen vetoaminen ei aina riitä, mutta kun ihminen saa rajojen lisäksi tuntea olevansa luotettu, kunnioitettu ja rakastettu, saattaa se synnyttää pyrkimyksen antaa hyvää myös toisille.

Pakkohoitoa voidaan pitää perusteltuna hoitomuotona silloin, kun muut keinot eivät riitä. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin inhimillinen kohtelu ja pakkohoidon jälkeen avohoidossa annettava kuntoutus. Itse olen saanut kuntoutusta Niemikotisäätiön eri toimipaikoissa ja edellisestä sairaalahoidosta on kulunut jo parikymmentä vuotta. Avokuntoutuksen aikana olen suorittanut ammattikoulun ja toimin nykyään vertaisohjaajana nuorille mielenterveyskuntoutujille.

Heikki Krook

Miten Majakka tukee yksilöä yhteisön jäsenenä?

Majakassa on monenlaista työ – ja harrastustoimintaa, joka tukee vaikeasti psyykkisesti sairaita. Kuntoutuminen on yksilöllinen prosessi, kuntoutujat tarvitsevat yksilöllistä tukea. Se tarkoittaa hyväksyvää suhtautumista ja positiivista asennetta erilaisiin ihmisiin ja eri tavalla sairaisiin. Joku saa apua keskustelusta, toinen hyötyy enemmän toiminnallisesta terapiasta – maalaamisesta, askartelusta, käsitöiden tekemisestä tai laulamisesta.

Mielenterveysyhdistys näyttelee suurta osaa psyykkisesti sairaiden tukemisessa ja kuntoutumisessa. Hyvä mielenterveysyhdistys ehkä jopa edistää psyykkistä paranemista, mikä on kuntoutujalla hyvin keskeneräistä. Kuntoutumisen yksilöllinen tahti tulee ottaa huomioon. Kuntoutumista auttavat keinot ovat omat päätökset, mahdollisesti tavoitteellisuus, ja onnistumisen kokemukset. Hyvä jos yhteisön kaikilla työntekijöillä on tuntosarvet; itse arvailen toisen tarpeita. Tämä rakentaa yhteisöä.

On tärkeää kannustaa ja rohkaista: ”Hyvä, nyt sä teit oikein”, eli kehuminen. Hyvä sairaanhoitaja tai vertaistukihenkilö tietää jokaisen kuntoutujan luonteenominaisuudet ja vahvuudet, ja osaa tukea tekemään oikeita asioita, jotka edistävät kuntoutumista. Vertaistukihenkilöt ja kokemusasiantuntijat voisivat ottaa enemmän vastuuta, vaikka pääasiassa vastuu on psykiatrilla ja sairaanhoitajalla. Jos sairas tarvitsee apua arjessa selviytymisessä, olisi hyvä että mielenterveyskuntoutujalla olisi laaja sosiaalinen verkosto, näin kuntoutumista voisi ohjata. Mielenterveysyhdistysten verkostoituminen, eli sairaalan/mielenterveysklinikan yhteistyö esimerkiksi Majakan kanssa edistäisi kuntoutujien itsenäistymistä. Kaikki Majakan ryhmienkin vetäjät toimisivat mielenterveyden edistämiseksi. Se lisäisi rohkeutta ja itseluottamusta ja mielenterveyttä.

Kuntoutuminen tuo mukanaan paljon muutoksia ja haasteita. Olennaista on oppia tulemaan toimeen oireiden kanssa tai hallitsemaan niitä hoidon tai muun tuen avulla. Menneisyyden tapahtumat voivat aiheuttaa surua. Sairastumiskriisi voi aiheuttaa tunteita ja ajatuksia. Näitä tunteita voivat olla häpeä, huonommuus, viha ahdistuneisuus, syyllisyys sekä turhautuminen oireiden pitkittymiseen. Ver-taistuki poistaa oireita eikä sairaus enää hallitse koko identiteettiä, vaan voimavarat saadaan käyttöön ihmistä itseä hyödyttävällä tavalla. Kokemusten jakaminen vertaisten kesken lievittää ahdistuneisuutta ja poistaa pelkoa. Vertaistukihenkilöllä pitää mielestäni olla vaitiolovelvollisuuden periaate. Kerholaisten asioita ei tule levittää ulkopuolisille. Kerhossa ei olisi tarkoitus arvostella toisia.

Mielestäni ei edistä yhteisön hyvää ilmapiiriä, jos työyhteisössä pyritään syyttelemään tai syyllistämään esimerkiksi työkavereita. Syytteleminen vie turhaa energiaa ja aiheuttaa ehkä jopa lisää psyykkistä oireilua. Hyvä asia on sekin, että mielenterveyskuntoutujat voivat mennä psyykkisesti terveiden joukkoon tekemään työtä tai opiskelemaan. Mielenterveyskuntoutujia ei tule leimata.

Sirja Koivunen