Pakkohoidon oikeutuksesta

Paranoidisena skitsofreenikkona olen saanut seurata läheltä mielisairaalan arkea. Hoito perustuu lähinnä lääkitykseen ja sairaalan sääntöjen noudattamiseen sekä keskusteluihin omahoitajan kanssa. Hoitokokouksessa potilas ja hoitotiimi yhdessä pohtivat hoidon päämääriä ja toteutusta ja sopivat miten hoidossa edetään.

Kaikki hoidot eivät kuitenkaan etene. Osa potilaista ei suostu ottamaan hoitoa vastaan, vaikka henkilökunta perustelisi hoidon tärkeyden potilaalle. Itsekin teini-iässä skitsofreniaan sairastuttuani kapinoin hoitoa vastaan karkailemalla ja käyttämällä päihteitä hatkareissuillani. Silloin tuntui epäoikeudenmukaiselta, että minua rajoitettiin, enkä saanut tehdä mitä itse halusin. Myöhemmin olen alkanut miettiä pakkohoidon oikeutusta. Jos nuori ihminen käyttäytyy holtittomasti eikä kunnioita yhteiskunnan sääntöjä, mitä keinoja kasvattajille silloin jää.

Kokemuksena mielisairaalassa annettava hoito on nuorelle ihmiselle rankka. Kaikki pitää ansaita. Jopa se, että saa käyttää omia vaatteita. Jos käyttäytyy hyvin ja noudattaa osaston sääntöjä, saa lisää vapauksia. Kun joutuu rajoitetuksi niin, ettei omaa tahtoaan voi toteuttaa, aiheuttaa se kriisin ja jos ihmistä kuormitetaan liikaa voi mieli murtua. Kuitenkin tuon kriisin kautta voi myös kasvaa ihmisenä. Ollessaan riittävän pitkän ajan paineen alla, alkaa ihmiselle kehittyä kyky sopeutua ja kun ihminen on hoidon kautta oppinut asettamaan itselleen sen päämäärän, että kunnioittaa kaikissa toimissaan terveyttä, voi myönteinen kehitys alkaa.

Sanotaan, että kriiseistä tulee voimavaroja oivallusten kautta. Olipa ihminen sitten kuinka häiriintynyt tahansa, hän ei koskaan ole toivoton tapaus. Luottamuksen, kunnioituksen ja rakkauden herääminen sydämessä voi pelastaa paatuneimmankin rikollisen, miksei sitten kapinoivaa teiniä. Miten sitten voidaan herättää oivalluksia. Järkeen vetoaminen ei aina riitä, mutta kun ihminen saa rajojen lisäksi tuntea olevansa luotettu, kunnioitettu ja rakastettu, saattaa se synnyttää pyrkimyksen antaa hyvää myös toisille.

Pakkohoitoa voidaan pitää perusteltuna hoitomuotona silloin, kun muut keinot eivät riitä. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin inhimillinen kohtelu ja pakkohoidon jälkeen avohoidossa annettava kuntoutus. Itse olen saanut kuntoutusta Niemikotisäätiön eri toimipaikoissa ja edellisestä sairaalahoidosta on kulunut jo parikymmentä vuotta. Avokuntoutuksen aikana olen suorittanut ammattikoulun ja toimin nykyään vertaisohjaajana nuorille mielenterveyskuntoutujille.

Heikki Krook