Blogi

Vaikka uusi työ on ollut erityisen mukavaa niin alan pikkuhiljaa kaivata lomaa. Viimeisen puolentoista kuukauden aikana on tullut niin paljon uutta asiaa ja uusia ihmisiä elämään, että alan olla jokseenkin väsynyt. Huomaan myöskin että pimenevät illat ovat tehneet osansa ja olen ollut iltaisin aika poikki. Olen saanut muutaman kerran oikeen kunnolliset itku-potku-raivarit toiselle jostain ihan mitättömän pienestä asiasta mutta sillä hetkellä on vaan vit***anut ihan äärimmäisen paljon tai olen tuntenut itseni väärinymmärretyksi. Onneksi toisesta löytyy myös se vahva puoli, joten minun ei ole tarvinut itsekseni kiukutella, vaan olen saanut kunnon vastusta mutta myös ymmärrystä. <3

Onneksi ensi kuussa on mahdollista pitää pari päivää lomaa ja silloin suunnataan kohti Roomaa. Odotan jo innolla Rooman ruoka- ja kenkätarjontaa... Taidan alkaa säästökuurille ennen lomaa, joten voin sitten törsään oikeen kunnolla. ;)

Älä enää ikinä mene uimaan!

Yhyy! Kaipaan takaisin entiseen vakio uimahalliini. Kaipaan kukka(uima)hattu mummoja, jotka hitaasti kelluvat altaan päästä päähän. Kaipaan kahviosta leijailevaa pullan tuoksua. Kaipaan kohteliaita vanhoja herrasmiehiä, jotka antoivat aina tietä ja pitivät ovia auki. Kaipaan höyrysaunan lempeää lämpöä ja rentouttavaa tuoksua. Kaipaan rauhallista, hiljaista tunnelmaa ja ystävällistä palvelua.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa ns. "naapuri" uimahallissa ja koin jonkin asteisen shokin. Halli oli täynnä kiljuvia lapsia, uimakoulu-ryhmiä, muita uimareita ja vesijuoksijoita. Lisäksi hallissa parveili erinäinen joukko (ilmeisesti uimakoululaisten) vanhempia, jotka tepsuttelivat vaatteet päällä pitkin hallia ja peseytymistiloja. Altaassa kävi sellainen sutina että oli oikeasti vaikeuksia mahtua joukoon ja uimisesta ei tullut mitään. Vähän väliä joku potki kylkeen, käteen tai jalkoihin ja välillä joutui uimaan paikoillaan, kun edessä oli sellainen suma, että kukaan ei päässyt eteenpäin.

Puolen tunnin ja kuuden sadan metrin jälkeen oli pakko luovuttaa. Ensinnäkin meni hermot ihan totaalisesti. Yleensä olen uinut samassa ajassa lähes puolet pidemmän matkan. Toisekseen en ollut varma, kestäisinkö enää yhtään iskua tai potkua muilta uimareilta. Olisin saattanut upota pohjaan seuraavasta laakista. Ja kolmanneksi en jaksanut enää väistellä viereisen radan pärskijöitä. Ihme, että koko altaassa oli enää yhtään vettä jäljellä, sillä sen verran voimallisesti muutama tyyppi loiskutti vettä "kroolatessaan". Helvetin hieno kokemus siis kaiken kaikkiaan! Varsin mukavaa ja rentouttavaa. :/

Pakko kai palata takaisin entiseen uimahalliini, vaikka se fyysisesti on huomattavasti kauempana ja hintavampi (toinen on ilmainen tällä hetkellä) vaihtoehto. Tai vaihtoehtoisesti lopettaa uiminen kokonaan. Perseestä, sanoisinko.

Juan Carlos tuli tänään kotiin. Olen haaveillut siinä jo useamman vuoden ja vihdoin toiveeni kävi toteen.

On se melko potra poika.

*ihailee silmät tapillaan* 8)

Tänään on näköjään sellainen päivä kun en saa itsestäni mitään irti. Laiskottaa. Pitäisi tehdä vaikka mitä mutta mitään en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi. Nukuin pitkään, söin rauhassa aamupalan hesaria selailleen ja loppu aamun olen vain jumittanut koneella ja löhöillyt sohvalla selaillen naistenlehtiä. Haluan uusi vaatteita ja meikkejä. Haluan kenkiä, kenkiä, kenkiä... Melko turhamaista mutta niin ihanaa.

Haluan uuden tukan. Tv:ssä pyörii tällä hetkellä mainos, jossa on unelmieni hiukset. Joka kerta kun näen kyseisen mainoksen, tekisi mieli sulkea koko toosa mutta toisaalta en voi muuta kun lumoutuneena tuijottaa mainosta. Ja joka kerta tulen enemmän ja enemmän kateelliseksi kyseiselle hiusten omistajalle. Minäkin tahdon juuri sellaiset hiukset! Vaikka todellisuudessa tiedän, että kyseinen kuontalo on yhtä kaukana omastani kuin Pluto Telluksesta. Täysin saavuttamattomissa. Siksi ärsyttää kahta enemmän, että sain kampaajalleni ajan vasta yli kuukauden päähän! Miten hitossa näin pääsi käymään? Ensi kerralla varaan kalenterin täyteen aikoja koko seuraavaksi vuodeksi. Varaan ne kaikkein parhaimmat ajat, jotka aina menevät ensimmäisenä. Hah, siitä saatte!

Himoitsen jäätelöä pakastimesta mutta en voi syödä sitä koska säästän sitä vieraille. Viime aikoina mässäilyn himoni on alkanut olla jo melko kohtuuttomissa mittasuhteissa. Koko ajan tekisi mieli syödä jotain makeaa, ja eritoten kaikkea suklaaseen liittyvää. Tällä hetkellä tosin himoitsisin enemmän toista ihmistä kuin suklaata, mikä sinäänsä taitaa olla kuitenkin ihan hyvä merkki. ;) Toista kotiin odotellessa tyydyn kuitenkin suklaaseen.

Kaksi tuntia korvia hivelevää laulua ja äärimmäisen taitavaa soitantaa, kiitos Emma Salokoski Ensemble. Ihan parhautta!

Muutenkin kaikki on hyvin. Uusi työ on mielenkiintoista, koti on vihdoinkin kunnossa ja rakkaus kukoistaa edelleen. Elämä on hyvää juuri tässä ja nyt.

Selvisin kunnialla ensimmäisestä viikosta uudessa työssä. Sen kunniaksi kilistelen tänään vähän punkkulasia. On vaan jotenkin erityisen hyvä mieli.

Ihanaa perjantaita mussukat! Ilotulitukset odottaa.

Kävin tänään erittäin "mielenkiintoisen" keskustelun liittyen uuteen työhöni.

Jouduin puolustamaan omaan ammattitaitoani, toimintatapojani ja työnkuvani ihmiselle, jonka kanssa tuntui olevan aivan mahdotonta keskustella oikeastaan millään tasolla. Ei mennyt perille vaikka kuinka yritin sanoa, että nämä ovat ylempien tahojen kanssa tehtyjä päätöksiä ja linjauksia, eivät suinkaan minun omia hatusta vedettyjä ajatuksia. Loppuvaiheissa alkoi jo tuntua siltä, että pää räjähtää, kun tämä ihminen, jonka olen siis tavannut kerran aikaisemmin noin minuttin ajan ja nyt uudelleen tämän muutaman minuutin verran, alkoi suoltaa mitä kummallisempi syytöksiä. Tilanne päättyi vielä varsin aikuismaisesti ja rakentavassa hengessä kun toinen osapuoli ryntäsi ulos huoneesta ja ilmaisi hyvin vahvasti minun olleen väärässä.

Onneksi olen jo tehnyt niin kauan tätä työtä, että sormi ei mene enää suuhun ihan helposti, vaan osaan pitää puoleni ja tarvittaessa kääntyä ylempien tahojen puoleen. Marssin samantien kyseisen ihmisen esimiehen huoneeseen ja kerroin mitä oli tapahtunut. Enkä ollenkaan yllättynyt, että jotain tällaista reaktiota olikin jo osattu odottaa tältä ihmiseltä minua kohtaan.

Tilannetta alettiin sitten selvittää heti, ja aluksi toinen osapuoli tietenkin kiisti kaiken, sitten keksi mitä ihmeellisimpiä tekosyitä (väsymys, flunssa jne.)omalle "huonolle käyttäytymiselleen" ja lopulta alkoi puhua ihan asian vierestä, koko ajan hokien että tarkoitus ei ollut loukata eikä aiheuttaa pahaa mieltä. Lopulta asia saatiin jonkinlaiseen päätökseen ja poistuin paikalta.

Toisaalta koko tilanne oli varsin huvittava, toisaalta taas ei. Minua ei niin helpolla nujerreita, että jos kyseinen ihminen luuli tällä toiminnalla onnistuvansa siinä, niin metsän meni ja pahasti. Minun kanssa on turha ruveta leikkimään, kun kyse on työhöni liittyistä asiosta. Tämän homman minä osaan. Ihmetten kyllä suuresti, miten tällaisia ihmisiä on töissä, tai edes työlämässä... Jos kaikki intiaanit eivät souda kanootissa, niin huonostihan siinä käy.

Että voi morjens... ja tällaisen ihmisen kanssa pitäisi sitten vielä tehdä töitä (onneksi vaan) muutaman kerran viikossa. Tulee olemaan varmasti erittäin "mielenkiintoinen" syksy...

Ensimmäinen työpäivä uudessa paikassa takana ja olo on mitä parhain. Ei tosin fyysisesti, koska olen saanut ehkä vuosisadan kovimman flunssan, mutta henkisesti kyllä. Luulen, että tulen viihtymään hyvin näiden ihmisten kanssa, sillä ainakin ensivaikutelma oli hyvin positiivinen ja ilmapiiri tuntui muutenkin jollainlailla avoimelta ja iloiselta.

Uuden työnkuvani myötä tulen tutustumaan paljon uusiin ihmisiin ja uskon, että työ tulee olemaan todella haastavaa, mutta myös hyvin palkitsevaa. Olen jotenkin taas täynnä toivoa ja intoa tehdä työtä, ihan kuin "silloin ennen", vuosia sitten.

Ei kaduta tippaakaan, että jätin vanhan työpaikan. Olisi pitänyt lähteä jo paljon aikaisemmin, mutta en halunnut vaihtaa vakituisesta paikasta määräaikaiseen, joten sinnittelin siellä niin kauan kun oli pakko. Nyt tuntuu, kuin olisin päässyt viime hetkellä pois laivasta, joka saattaa upota ihan milloin tahansa.

Nyt kääriydyn sohvalle viltin sisään ja hörpin kupin teetä. Mukavaa viikon alkua mussukat!

Juuri nyt on uskomattoman rauhallinen ja seesteinen olo. Tuntuu kuin olisin vapautunut jostain sellaisesta selittämättömästä taakasta, jota ei sanoin pysty kuvaamaan. Yksi ovi sulkeutui tänään kohdaltani viimeisen kerran, enkä usko että tulen enää koskaan avaamaan sitä. Siltoja en loppuen lopuksi kuitenkaan polttanut, sillä siitä ei olisi ollut enää mitään hyötyä minulle, ennemmin vain harmia kaikille muille.

Kiitos, ja näkemiin.

Huomenna on viimeinen päiväni töissä. Lähes neljä vuotta on nyt takana... Noihin vuosiin on sisältynyt paljon hyvää mutta ei tarpeeksi, että olisin enää ollut valmis jatkamaan kyseisessä paikassa. Vaakakupissa painoi niin paljon enemmän kuitenkin huonot kuin hyvät asiat.

Jään kaipaamaan lapsia ja heidän perheitään. Toisista on tullut läheisempi kuin toisista mutta kaikki ne kääpiöt ovat omalla tavallaa minulle rakkaita ja kaipaan heitä jo valmiiksi. Jään myös kaipaamaan jokapäiväisiä keskusteluja työkaverini kanssa, josta on vuosien saatossa muodostunut hyvä ystäväni. Se, mitä en jää kaipaaman on kaaos, jatkuva kiirehdintä, ammattimaisen keskustelun puute, toisten ihmisten vähättely/aliarviointi/arvostelu, paskan puhuminen jne.

Olen nyt viimeiset kaksi päivää miettinyt, pitäisikö viimeisen työpäivän kunniaksi puhua suu puhtaaksi ja samalla oikaista pari "väärinkäsitystä". Työpaikkani vaihdolla ei ensinnäkään ollut mitään tekemistä maantieteellisten asioiden kanssa, vaan eniten siihen vaikutti erittäin huono johtajuus ja huonosti organisoidut työskentelyolosuhteet. Minä en myöskään koskaan ole luvannut olla hautaan asti kyseisessä paikassa töissä, joten sellaista on turha puhua muille totuutena. Ja minulla ei ole mitään velvollisuutta olla kahta viikkoa pidempään töissä irtisanomisen jälkeen, laki sanoo niin.

Tiedän, että jos huomenna oikeasti avaan suuni, niin jäljelle jäävät ihmiset saattavat saada melkoisen paskaryöpyn niskaansa lähtöni jälkeen. Minullahan ei sinäänsä ole enää mitään menetettävää mutta muiden puolesta täytyy vielä miettiä. Silti, mieli tekisi kyllä...