Miikka Anttonen

21. päivä joulukuuta 2012. Tavallinen torstai, ihmiset ryntäilevät viime hetken jouluostoksilla ja availevat joulukalenterin luukkuja. Ei täällä Playa del Carmenissa. Kuten useimmat lienevät viimeistään viime aikoina lukeneet, erään vanhoista maya-intiaanien teksteistä tehdyn tulkinnan mukaan kyseisenä päivänä koittaa maailmanloppu. Ilmeisesti muuallakin maailmassa on ollut ilmassa pientä jännitystä, samalle päivälle kun osui vielä talvipäivänseisauskin, mutta täällä Playa del Carmenissa kivenheiton päässä pyhistä maya-raunioista on ollut ilmassa vähän enemmänkin hysteriaa. Edellispäivänä minut pysäytti keskellä päivää hihhuli, joka varoitteli että enää vuorokausi aikaa suojautua. En vaivautunut kysymään, miten tarkkaan ottaen maailmanlopulta suojaudutaan. Krääsäkauppiailla on toki siihenkin vastaus, sillä täällä on ollut myynnissä muun muassa erehdyttävästi sadetakkia muistuttavia viittoja, joihin ei edes meteoriitti kuulemma pääse pureutumaan. Melkoinen keksintö.

Oma mielenkiintoni tämän päivämäärän suhteen rajoittui lähinnä Day Zero-festivaaliin (http://www.dayzerofestival.com/about-dayzero). Bileet alkoivat jo 20. päivän iltana kuudelta, kun maailmanlopun pitäisi joidenkin laskelmien mukaan koittaa kello 18:11 seuraavana iltana. Sekä minulla että belgialaisella ystävälläni Felixillä on vieläpä syntymäpäivät 19. ja 21. päivä, joita samalla juhlistaisimme. Tapahtumapaikkana keskellä viidakkoa kahden järven välissä seisova vanha maya-temppeli, ohjelmanumeroina vaihtoehtomusiikkia, Massive Attackin ja UNKLE:n dj:iden keikat, maya-rituaaleja ja kaikenlaisia new age-hippien puhdistautumisriittejä.

Paikka tosiaan oli viidakossa. Bussimatka kesti puolisen tuntia, koska mutkitteleva tie oli täynnä kuoppia sysipimeässä pöpelikössä. Paikalla odottava näky oli kuitenkin kaiken köröttelyn arvoinen. Tuhansia soihtuja ja kynttilöitä ympäriinsä, kauniisti valaistu pyramidia muistuttava temppeli ja iso nuotio keskellä aluetta, jonka ympärillä tanssi ihmisiä ilman paitaa ennen kuin ilta oli kunnolla edes alkanut. Päälavan strobovaloja lukuunottamatta kaikki valonlähteet olivat kynttilöitä, nuotioita tai soihtuja, eikä missään ollut juuri merkkiä sivistyksestä. Minulla ei alunperin ollut suuria odotuksia tapahtumanjärjestäjää kohtaan, mutta festarilla tuntui alusta alkaen siltä, kuin olisi siirtynyt ajassa muutaman vuosituhannen taaksepäin.

Vähän ennen puoltayötä ja pääesiintyjää keskellä aluetta oli mayojen jälkeläisten puhdistautumisseremonia. Oli varsin unohtumaton kokemus seurata, kuinka esiintyjät tanssivat rummun tahtiin pöllönaamareissa ja höyhenpuvuissa. Odotin jo, että koskahan jostain tuodaan vuohi tai vastaava uhrattavaksi, mutta sitä ei sentään onneksi tapahtunut.

Vuorokausi vaihtui, ei maailmanloppua ainakaan vielä. Massive Attackin Teardrop pyörähti käyntiin. Tanssin keskellä viidakkoa aurinkolasit päässä näkemättä mitään tai ymmärtämättä ajan kulkemista. Muistan istuneeni jossain vaiheessa nuotion vieressä puhumassa saksalais-venäläiselle tytölle joka oli lentänyt Meksikoon ihan tätä tapahtumaa varten. Muistan ihmisiä viidakossa, ihmisiä trippailemassa nuotion vieressä, ihmisiä temppelin päällä, pariskuntia loikoilemassa riippumatoissa ja kirkkaana loistavan tähtitaivaan. Yhtäkkiä kello olikin 5.30 aamulla ja aurinko alkoi nousemaan. Performanssitaiteilijat tulivat taas koloistaan, ja ihmiset vastaanottivat auringon vastaan haltioituneina halaillen toisiaan. Ohikiitävän hetken en voinut kyynisyydelleni mitään vaan hymähdin itsekseni, mitä ihmettä suomalainen pokerinpelaajanrenttu tekee Meksikon trance-woodstockissa. Sitten vastaanotin taas halauksia joka suunnasta.

Ohjelmassa luki kliimaksin eli 21.12. klo 18:11 kohdalla vain "mayan ritual performance". Vähän ennen h-hetkeä lavalle astelikin joukko eläinpukuisia esiintyjiä, jotka seisoivat rivissä kuin sotilaat odotellen kriittistä hetkeä. Laskuri mateli viimeiset sekunnit nollaan. Yllätys yllätys, ei suurta pamausta. Esiintyjille se tosiaan ilmeisesti tuli yllätyksenä, sillä he katselivat toisiaan hölmistyneinä eläinasuissaan selvästi ihmetellen, että eikö se maailma loppunutkaan. Kaverit eivät olleet edes vaivautuneet suunnittelemaan tätä ohjelmanumeroa, koska olettivat etteivät pääse koskaan sitä esittämään. En valita, jos tällä jinxattiin maailmanloppu.

Kun tuhatpäinen, tässä vaiheessa jo epäilemättä kuolemanväsynyt festarikansa oli yhteisymmärryksessä todennut että hengissä ollaan, bileet muuttuivat täysimittaisiksi raveiksi. En tiedä miten kauan ne kestävät, mutta veikkaan että viidakosta löytyy trippailevia tanssijoita punaiset aurinkolasit päässä vielä joulunakin.

Pahoittelut surkeista kuvista ja huonosta kirjoitusasusta, en viitsinyt ottaa mukaan muuta kameraa kuin kännykän, ja olotila on kuin vuorokauden viidakossa reivanneella. Ensi postauksessa laitan osaltani tämän vuoden pakettiin niin pokerin kuin muunkin elämän osalta, kuten minulla on ollut erinäisissä blogeissa jo vuosia tapana. Ikävä kyllä tämän vuoden postauksesta ei pääse tekemään ihan niin iloista kuin aiempina vuosina, vaikka loppu on melkoista nousukiitoa ollutkin.

Parempaa uutta baktunia kaikille!

Edit: Kaveri linkitti pätkän Radio Rockin podcastista, pari postausta takaperin mainittu rapuvarkautemme St. Maartenilla on näemmä ylittänyt uutiskynnyksen myös suomalaisessa radiossa. Kohdasta 5:50 eteenpäin: http://www.radiorock.fi/podcast?vt=audio&vid=296072

Kuten tätä blogia seuraavat ovat ehkä huomanneet, olen viimeiseen reiluun kuukauteen painanut ensin USA:n länsirannikolta itärannikolle, tehnyt visiitin Meksikoon, lentänyt sieltä pohjoiseen Kanadaan ja edelleen pomppimaan pitkin Karibian saaria. Vaikka matkustelu on toki aina mukavaa, niin vähän alkoi jo hapottaa niin päätä kuin lompakkoakin. Välillä tekee mieli pysähtyä samaan paikkaan pidemmäksi aikaa ja hengähtää. Siispä saavuin tänne Playa del Carmeniin tämän viikon maanantaina aikeenani etsiä kämppä kolmeksi kuukaudeksi.

Ongelmat alkoivat jo matkalla, kun Miamin lentokenttä oli aivan tukossa ja pääsin matkalaukkuhihnalta ulos 3,5 tunnin odottamisen jälkeen, jatkolennon missanneena tietenkin. Pääsin perille tänne PDC:hen vasta kahdeksalta illalla, eli aivan liian myöhään kiinteistönvälitystoimistoja ajatellen. Totesin Miamin kentällä myös puhelimeni hajonneeksi suolavesikylvyn seurauksena. Tekstiviestit toimivat, mutta soittajan äänestä ei saa mitään selvää. Ei siis kannata hetkeen soitella. Pahin biitti oli kuitenkin pankkikortti, jolla ei saanut rahaa ulos. "Korttisi on suljettu turvallisuussyistä", kertoi suolavesipuhelimeen saapunut tekstiviesti.

Minulla on käynyt noin 30 kertaa sama juttu Danske Bankin kanssa. Korttini on siis suoraan kytköksissä pankkitiliini, ja pokeriammattilaisen elämään kuuluu rahan jokapäiväinen siirtely netissä. Pokerisaitit pitävät majaa yleensä varsin eksoottisissa paikoissa, ja pankkivirkailijan silmin näyttää varmasti hieman epäilyttävältä, kun virallisesti nollatuloilla elävä kaveri siirtelee 20 000 dollaria Cayman-saarille ja saa samankokoisia siirtoja Maltalta ja niin edelleen. Niinpä tilini menee aika säännöllisesti lukkoon, ja joudun aina soittamaan ja kertomaan että kyllä, se olin minä joka maksoi Electronilla viiden tonnin turnausmaksun Kanadassa ja siirsi samana päivänä useita tuhansia kolmeen eri maahan netissä.

Kun havaitsin matkalla Meksikoon korttini taas kerran kuoletetuksi, en voinut edes soittaa aktivoidakseni sen uudestaan asiakaspalvelun jo suljettua. Suorastaan kihisin kiukusta. En yleensä kanna hirveästi käteistä, ja ilman edellispostauksen PLO-turnauksen voittoa olisin saattanut olla todella kusessa esimerkiksi hotellin check-inin kanssa. Nyt sain onneksi maksettua käteisellä hotellin ja pääsin nukkumaan pitkät yöunet.

Kun pääsin vihdoin soittamaan seuraavana aamuna, minulle selvisi että ensimmäistä kertaa koskaan kyse ei ollut Danske Bankin liian tehokkaasta valvonnasta, vaan korttiani oli tosiaan väärinkäytetty. Yhteensä reilut 1500 euroa rouhittu luottokorttiostoina Meksikossa pari päivää ennen kuin itse saavuin edes maahan. Kuulemma varsin yleistä täällä. Tätä ei ole muistaakseni ennen tapahtunut, ja minulle on vieläkin hämärän peitossa miten näin on ylipäätään voinut päästä käymään. Olen maksanut kortilla Meksikossa tasan nolla kertaa ja käyttänyt vain HSBC:n pankkiautomaatteja. Melkein ainoa vaihtoehto on, että joku nettihakkeri on jostain saanut korttini tiedot käsiinsä, mutta se taas on jo melkoinen sattuma, että hakkeri on nostanut rahaa samassa maassa jossa itse olen viettänyt aikaa. No, ilmeisesti rahat saa kuukauden odottelulla takaisin luottokunnalta.

Kämppäasiatkaan eivät olleet tosiaan menneet viime aikoina ihan putkeen. Minulla ja parilla kämppikselläni oli jo mainio kolmen makuuhuoneen ja uima-altaan kompleksi ns. varmistettuna. Ennen kuin pääsin itse edes paikalle, niin "landlord" olikin tehnyt hit and runit rahojen kanssa, eikä ilmeisesti edes omistanut koko paikkaa. Toinen kämppiksistäni flippasi tästä niin pahasti, että päätti lähteä pois koko Playasta ja siirtyä joulunviettoon jenkkeihin ja sieltä eteenpäin Australiaan. Siispä päädyin lentämään takaisin Meksikoon ilman mitään tietoa kämpästä tai mistään muustakaan.

Kämpän etsimistä ei tehnyt erityisen helpoksi se, että täällä Playa del Carmenissa on turistisesonki alkamaisillaan ja kaikki kämpät on bookattu jo aikoja sitten. Kävin tiistaina kahdeksalla eri kiinteistönvälittäjällä, ja halvin löytämäni kämppä maksoi reilut 2000 euroa kuussa. Meksikossa! Eikä tuossa edes ollut turistilisää, vaan ainoa tapa saada täältä kohtuuhintainen kämppä on muuttaa joskus muulloin kuin joulu-tammikuussa, jolloin puoli Amerikkaa haluaa tulla tänne ja nostaa hintakilpailun pilviin. Savu alkoi jo nousemaan korvista. Sitten, parin erittäin onnekkaan sattuman siivittämänä, sain yhteyden pienen profiilin kiinteistönvälittäjään, jolla oli vastavalmistuneita kalustettuja yksiöitä melkein siedettävään hintaan $1300/kk eli noin tuhannella eurolla. Ei kovin halpaa lystiä, mutta olin niin täynnä etsimistä että koppasin tarjouksen epäonnistuneiden tinkimisneuvotteluiden jälkeen yllämainittuun hintaan. Aika hauskaa maksaa samankokoisesta yksiöstä enemmän Meksikossa kuin Punavuoressa. Plussapuolena epäilen vahvasti, että täällä on lähikuukausina vähän hauskempaa kuin Punavuoressa noin keskimäärin.

Tuohonkin hintaan tulee vielä nettisopimus päälle, joka maksaa myös saman verran kuin Suomessa. Pokeriammattilaiselle oikeastaan mikään muu asumiseen liittyvä ei ole tärkeämpää kuin toimiva netti. Meksikosta sellaista on lievästi sanottuna hieman vaikea löytää. Playa del Carmenissa operoi tasan yksi siedettävän nettiyhteyden tarjoava firma, Cablemas. Vuokraisäntäni yritti ensin tarjota toista firmaa, jonka kanssa hänellä on jo sopimus. Sanoin tietäväni kokemuksesta, että se netti ei riitä mihinkään. Lopulta sain tehtyä henkilökohtaisen sopimuksen Cablemasin kanssa - viiden tunnin paikasta toiseen juoksemiseen jälkeen, tietenkin - kevyeen 250 dollarin hintaan kolmelta kuukaudelta. Kun maksoin kaiken tämän, selvisi että vielä pitäisi sopia asentajan kanssa siitä, milloin hän tulee laittamaan netin kuntoon. Vuokraisäntäni ystävällisesti vihjaisi, että asennus saattaisi onnistua nopeammin, jos olen halukas maksamaan asentajalle pienen tipin. Viidentoista minuutin puhelimessa jänkäämisen jälkeen pääsimme sopimukseen, että asentaja tulee sunnuntaihin mennessä ja vastaanottaa tästä 80 dollarin tipin tiskin alta. En edes jaksa enää välittää, sillä en ole pelannut nettipokeria aikoihin ja pelihalut ovat todella kovat.

Tänne uuteen asuntooni muutin torstaina. Olen viiden minuutin kävelymatkan päässä keskustasta ja rannalta, hiljaisessa kaupunginosassa. Sisään alueelle pääsee vain vartioidusta metalliovesta omalla avaimella, joten kamat ovat luultavasti suht turvassa. Turisteja ei näy lähikortteleissa, ja saan osakseni melko pitkiä katseita kävellessäni paikallisten lapsiperheiden asuttamia katuja kohti keskustaa. Iltaisin taas välillä vähän kuumottaa, koska osalla teistä ei ole katuvaloja ja kaikkialla on niin pimeää, että joudun harkitsemaan otsalampun hankkimista. Täällä on myös ilmeisesti jonkinlainen lepakkoepidemia, ja pusikoista kuuluvien epämääräisten rapsahdusten kuunteleminen pistää askellukseen mukavasti vauhtia.

Sali on melkein vieressä, samoin kuin terveyssmoothie-piste ja muutama loistava ravintola. Kuten lähes kaikissa muissakin kaupungeissa, keskustan ravintolat ovat ylihintaisia ja tarjoilevat pääsääntöisesti kehnolaatuista turistimössöä. Hieman ulkopuolelta taas löytyvät kaikki kruununjalokivet, kuten esimerkiksi melkein naapurissa sijaitseva modernia meksikolaista ruokaa tarjoileva Aguachiles. Tähän ravintolaan pyhiinvaelletaan vähän kauempaakin, eikä syyttä. Menu on tietenkin vain espanjaksi eikä henkilökunta puhu englantia, mutta toisaalta kaikki ruoka on niin hyvää, ettei tilaus voi epäonnistua.

Salaatinlehteen käärityt lounastacot, sisällä parasta koskaan syömääni rapu-cevicheä, hummeria ja aivan tuoretta tonnikala-sashimia. Hinta vajaat kolme euroa.

Kunhan netti alkaa toimimaan kunnolla, pärähtää käyntiin sellainen nettipokerin rämpytys että oksat pois. Tarkoitukseni on pelata melkein joka päivä aina vuokrasopimuksen loppumiseen asti ja toivottavasti rouhia kunnolla rahaa siinä sivussa. Kun luovutan kämpän pois maaliskuun puolivälissä, suuntaan luultavasti noin kuukaudeksi johonkin etelään päin live-pokeriin montuttamisen, loman ja reppureissun yhdistelmälle. Sitä ennen en usko poistuvani Meksikosta Belizeä kauemmas, jossa on tarkoitus vierailla tammikuussa.

Kameran asetukset olivat lievästi sanottuna pielessä, mutta en jaksa tähän hätään kuvata uudestaankaan, joten alla pari erittäin epäselvää otosta kämpästä:

Huonekalut kuuluivat siis sentään hintaan, mutta miinuspuolena pöytä puuttui. Kävin äsken paikallisessa köyhän miehen Ikeassa ostamassa 700 pesolla tietokonepöydän. Ikävä kyllä kokoamisohjeet ovat vielä vaikeaselkoisemmat kuin Ikean vastaavat, ja luovutin tältä illalta äsken (keskiyöllä) parin tunnin ähkimisen jälkeen luomukseni muistuttaessa enemmän naulakkoa kuin pöytää.

Pakollinen örkkikuva kylpyhuoneestani:

Olin uskossa, että eläinrakkaudellani ei ole rajoja. Tämän ystävän nähtyäni totesin olleeni hyvin väärässä. Oma uima-allas ja hauska pieni puutarha kompensoivat kyllä mukavasti ötökkäongelmia.

Ensi viikolla ilmeisesti maailmakin loppuu, ainakin jos Hollywoodin filmiteollisuutta ja muita hihhuleita on uskominen. Ainakin pääsen todistamaan tätä aitiopaikalta, sillä vieressä aavikolla vanhan Maya-temppelin vieressä järjestetään Zero Day-festivaali: http://www.dayzerofestival.com/location tuonne olisi tarkoitus mennä telttailemaan koko festivaalin ajaksi. Jos maailma on olemassa vielä bileiden loputtua, tulen raportoimaan tunnelmia tänne.