Miikka Anttonen

Kolmesta ystävästäni kaksi löysi perille asti Suomeen, viimeinen eli Mike unohti itsensä Barcelonaan. Ensimmäisenä perille saapui pari blogientryä takaperin mainitsemani Pratyush, joka laskeutui Suomeen sunnuntaina keskipäivällä. Pratyush oli pelannut koko edellisen yön pokeria, kuten myös minä. Sain sentään kaksi tuntia unta Pratyushin nollaa vastaan. Varsin alavireinen habitus kuittautui päiväunilla, ja viideltä olimme henkisesti valmiita päivän kohokohtaan - pokerinpelaamiseen.

Miksi ihmeessä kukaan haluaisi ensi töikseen uudessa maassa mennä hotelliin ja pelata pokeria nenä kiinni ruudussa? Ei kai kukaan haluaisikaan, mutta ongelmana oli saapumispäivä eli sunnuntai. Vaikka se tunnetaan useissa ammateissa lepopäivänä, pokerinpelaajille se on kaikkea muuta. Sunnuntaina pelataan aina viikon isoimmat turnaukset, eikä niitä voi yksinkertaisesti jättää väliin. Periaatteessa sunnuntaipelit muodostavat arvioni mukaan noin 30-40 prosenttia koko viikon palkasta. Muiden päivien kanssa ei ole niin justiinsa, mutta sunnuntait ovat pokeriturnauksia elääkseen pelaaville lähes pyhä tapahtuma. Aikavälillä sunnuntai 17:00-maanantai 07:00 emme kommunikoi, meitä ei saa häiritä emmekä vastaa puhelimeen. Itse olen tänä vuonna jättänyt Suomessa ollessani väliin tasan yhden sunnuntain.

Vein Pratyushin hotelliin suunnitelman mukaisesti kolme näyttöä, joista yksi ei kuitenkaan toiminnut. Hyppäys kympin sporaan ja ehdimme Stockalle 5 minuuttia ennen sulkemisaikaa, nappasimme nopeasti halvimman (190 euron) näytön ja ryntäsimme hotellille take away-kinkkisafkat kainalossa. Olimme valmiita taistoon pari minuuttia ennen seitsemää, kun ensimmäiset isot turnaukset pyörähtivät käyntiin.

Fast forward 12 tuntia, ja aamuseiskalta olimmekin sitten ns. isossa kuopassa. Kuoppa on pokeritermi, ja tarkoittaa tappioita. Meidän sunnuntai-illan kuoppamme oli kollektiivisesti noin $15000. Tarkoitus oli hakea aamu/yöpalaa jostain, mutta surkea ilta vei voimat ja suuntasin nälkäisenä nukkumaan.

Maanantaina Pratyush heräsi klo 19:30, itse ponkaisin sentään pari tuntia aiemmin pystyyn. Minulla oli muutamia juttuja ensi viikon matkustusta varten jotka piti hoitaa, kuten uuden passin hakeminen ja äitimuorini luona vierailu, ja ilmoitin jo etukäteen Pratyushille että olen muina päivinä paitsi maanantaina käytettävissä. Pratyush halusi kuroa kuoppaansa umpeen, joten hän päätti pelata koko maanantainkin. Tiistaiaamuna Pratyushin hotellihuone oli erilaisten take away-boksien täyttämä ja kuoppa vielä viisi tonnia syvempi, Helsingistä hän ei ollut ensimmäisen kahden päivän aikana nähnyt muuta kuin Stockmannin elektroniikkaosaston ja sporassa kimppuun hyökänneen pultsarin. Kuulostaa erittäin paljon tyypilliseltä omalta ulkomaanmatkaltani.

Tiistaina ryhdistäydyimme ja päätimme pitää vapaapäivän peleistä. Kiertelimme ensin ympäri keskustaa aurinkoisessa säässä katselemassa Helsingin nähtävyyksiä ja shoppailemassa. Kluuvin SuperDrysta Pratyush nappasi käsittämättömät neonvihreät 90 euron verkkarit. En uskaltanut kysyä, missä hän aikoo niitä käyttää. Toivottavasti ei viikonlopun riennoissa. Shoppailukierroksen jälkeen loppuilta kului lintsillä ja pitkän kaavan mukaisella illallisella.

Eilen eli keskiviikkona oli ensimmäinen baari-ilta. Tätä varten vahvuuteemme liittyi toinen ystäväni Andrew, jonka kone laskeutui iltapäivällä. Kutsuin paikalle myös muutaman hyvän pokeriystäväni. Startti oli Kalliossa, jossa kiersimme olennaisimmat räkälät ja teemabaarit kuten Exoduksen ja Pacificon. Taisimme ehtiä olla porukkana noin 5 minuuttia, kun ystäväni pakottivat jenkkivahvistukset kokeilemaan nuuskaa. En ole itse koskaan kokeillut, joten en tiedä miltä sen pitäisi tuntua, mutta kovasti tykkäsivät. Nyt minulla on nuuska-addiktina myös ei-suomalaisia ystäviä.

Joskus yhdentoista aikaan otimme metron Kamppiin ja menimme Anna K:hon laulamaan karaokea. Tai siis pakotimme jenkit laulamaan, kappalevalintana Aikuinen Nainen. Heillä ei siis ole mitään suomen kielen osaamista, mikä toi kappaleeseen pienen lisämausteen. Esitys oli menestys ja keräsi varmasti illan raikuvimmat aplodit.

Karaokesta illan oli tarkoitus jatkua ilmiselvistä syistä Amarillon karkkikeskiviikkoon, mutta Vaticanin edestä bongatut opiskelijatytöt muuttivat suunnan sinne. Muutamaa vodkaämpäriä myöhemmin suuntasimme lopulta kahden aikaan Amarilloon, jonka kohdalla seurueellamme on yleistä mustaa aukkoa muistikuvissa. Voisin jopa pikakelata siihen, kun havahduin ranskanperuna huulessa Eerikin Pippurissa, vastapäätä sammunut Andrew. Kuvailisin iltaa onnistuneeksi.

Oli hauskaa havaita eroja jenkkiläisessä ja suomalaisessa baarikäyttäytymisessä. Tuskin tämä kenellekään shokkina tulee, mutta jenkkiystäväni joivat vähän ja olivat jo muutaman juoman jälkeen valmiina vipeltämään ympäri baaria, tanssimaan ja pysäyttelemään random-tyttöjä. Suomi-porukkamme taas keskittyi perinteiseen tyyliin enemmän juomiseen ja odotti, että tytöt tulevat pöytään jos ovat tullakseen. Vieraani olivat myös kohtalainen menestys naisten keskuudessa, ilmeisesti pelkästään puhumalla englantia ja olemalla suomiyrmyä sosiaalisempi voi saada seuralaisia. Pitää harkita ulkomaalaisen leikkimistä joskus Helsingissä, huomioiden että omat, yli kolme vuotta kestäneen yhtäjaksoisen seurustelun ruostuttamat naiseniskutaitoni ovat varsin heikot. Ainakin minulla on tänä viikonloppuna hyvät wingmanit.

Tänään on vapaapäivä, huomenna mennään Suomenlinnaan ja sekä perjantai- että lauantai-illat kulunevat pokerinpelaajien tukikohdassa Namussa. Sunnuntaina jenkit lähtevät Ranskaan pelimatkalle, itse pelaan vielä sunnuntain kotona ja maanantaina lähden kolmeksi viikoksi Maltalle.

Kakkososa tulossa myöhemmin.

"Mikä pokeriammattilaisuudessa on parasta?" on kysymys joka minulle on esitetty usein. Varjopuolista olen tässäkin blogissa jo luennoinut, mutta positiivisista puolista vain yksi nousee ainakin minulle selkeästi esiin: vapaus. Olen aika vapaudenhaluinen ihminen, ja todennut itseni jo monesti soveltumattomaksi aikataulutettuun elämään (koulut, työpaikat). Pokeria voi pelata mistä vaan ja milloin vain. Ei tarvitse lähteä töihin, sen kuin avaa vain läppärin.

Vapaudenhaluisuuteni huomioiden on mielenkiintoinen fakta, että olen ollut erilaisissa seurustelusuhteissa käytännössä koko aikuiselämäni. Siitä ajasta, kun olen pelannut pokeria vakavasti eli jostain 2009 eteenpäin olen seurustellut koko ajan. Olen uskollisuudeltani kultaisen noutajan tasoa eikä minulla ole koskaan ollut erityisen suurta kaipuuta vieraisiin naisiin, enemmän ongelmia on aiheuttanut se, etten ole saanut tulla ja mennä vapaasti.

Se onkin käytännössä ainoa asia, mikä minua on seurustelusuhteissa ärsyttänyt. Jos ajatellaan vaikka baarissa käymistä, niin sinkkuna olen aina rakastanut sitä tunnetta, mikä ennen baariin menemistä on. En varsinaisesti koskaan odota iskeväni yhtään ketään (olen siinä todella huono enkä yleensä jaksa edes yrittää), mutta se "eihän sitä tiedä jos tänään vaikka tapahtuisikin jotain"-kutkutus on jotain mistä pidän. Seurustelevana se kutkutus viedään pois, ja baari-illoista tulee tylsempiä kun ainoa pointti on vetää kännit.

Tai matkustelu - en ole mistään unelmoinut viime vuosina niin paljon kuin siitä, että voisin lähteä taas vaikka puoleksi vuodeksi reppu selässä "työ"matkalle. Olen todella palavasti halunnut kokea sen jo pitkään, mutta koskaan ei ole tullut tilaisuutta. Tyttöystävillä on ollut työtä, koulua ja niin edelleen. Aika harvassa ammatissa voi työskennellä tien päältä. Ja koska olen kuitenkin arvostanut tyttöystävääni haaveiden edelle, olen nyhjännyt Suomessa ja käynyt pisimmillään kolmen viikon reissuilla viime vuosina.

Koko tämän ajan haaveeni on ollut täysin saavutettavissa, koska olen noussut pokerissa sille tasolle että voin suht turvallisesti odottaa tienaavani tarpeeksi, että voin heittäytyä sen varaan myös Suomen ulkopuolella. Olen aivan varmasti syntynyt väärään maahan ja vihaan talvea enemmän kuin muut ihmiset yhteensä, ja olen jatkuvasti haaveillut siitä että voisin asua koko talven vaikka Meksikossa tai Australiassa, käydä joka aamu meressä uimassa ja mennä sitten palmun alle pelaamaan pokeria.

Vapaus.

Tähän asti en ole seurustelemisen takia voinut haavettani toteuttaa, ja vaikka minulla ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa menneistä seurusteluistani, olen jollain tapaa katunut usein sitä, etten ole ottanut pokerista niin sanotusti "kaikkea irti". Taisin itse asiassa tämän blogin avauspostissakin vailittaa siitä, kuinka päivät menevät kaavalla rämpinen sateessa Subwayhin-->pelaamaan niin, että päivän kohokohta on kympin sporalla ajaminen. Aika surkeaa verrattuna siihen, että päivä voisi mennä myös kaavalla, johon kuuluu flip-flopien käyttämistä, aurinkovoidetta, palmuja, rannan kookosmyyjiä ja rentoutumista.

Nyt siihen on ensimmäistä kertaa mahdollisuus. Lusikat menivät jakoon tänään, ja olen aika varma että lähden talveksi pitkäksi aikaa pois. Minulla on Meksikossa paljon jenkkikavereita (nettipokeria ei saa pelata USA:sta lainsäädännön takia), ja sieltä tuli noin 15 minuuttia eroilmoituksen jälkeen ehdotus että tulepa tänne Cabo San Lucasiin pariksi kuukaudeksi. Tunnen sieltä kymmenkunta ihmistä, ja ennustan hyviä aikoja.

Tuolta voisin taittaa joulu-helmikuuksi Australiaan. Sydneystä tunnen lukuisia ihmisiä, koska asuin siellä toista vuotta nuorempana. Rakastan muutenkin sitä kaupunkia, ja joulukuu olisi nätti kuukausi olla siellä. Tammikuussa Melbournessa on tenniksen Australian Open ja pokerin Aussie Millions, ja sen voisi ottaa majapaikaksi pariksi kuukaudeksi. Siellä asuu myös hyvä ystäväni ja pelieni rahoittaja Jay sekä lukuisia muita tuttuja pokerinpelaajia.

Sen jälkeen voisin vielä olla pari kuukautta talvea paossa jossain, esimerkiksi Aasiassa tai Etelä-Amerikassa. Ja kesäksi sitten Suomeen. Ei tämä ero nyt ihan kamala juttu ole.

Ainoana ongelmana on se, että asu(i)mme entisen tyttöystävän kanssa yhdessä, kämpässä jossa on vuokrasopimusta vielä puoli vuotta. Entinen parempi puolisko etsii nyt kämppistä, jonka löytyminen on ainoa este lähtemiselleni. Jos kämppäjuttu vain natsaa, niin se on adios ja unelmia toteuttamaan.

Seuraavat pari kuukatta tulevat varmasti olemaan vähän synkkiä, olen käytännössä unohtanut kokonaan miten sinkkuna ollaan ja kyllähän näin isot elämänmuutokset varmasti pistävät vähän masentamaan. Toisaalta horisontissa siintävä pitkäaikaisen haaveen toteutuminen saa suunpieliin väkisinkin hymynkareen. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

PS. En tiedä, oliko tässä mitään järkevää sisältöä, mulla on sekä kammottava darra että väsynyt olo. Säästin tällä luultavasti kuitenkin monta "hä, ai te erositte?"-tyylistä keskustelua, joten parempi näin. Ulkomaanvahvistukset tulevat ylihuomenna ja ennustan sattuneesta syystä erittäin kosteaa alkavaa viikkoa. Tästä lisää ensi blogissa jos muistikuvat eivät jää Namun tiskille.

Olin viime joulukuussa Prahassa pelaamassa viiden tonnin EPT-turnausta. Menin bookkaamaan heikkotasoisen hotellin kun sain hienon vision, että säästetäänpä vähän rahaa ja otetaan tuollainen ihan kivalta näyttävä luukku kilometrin päästä pelipaikalta. Kun tulin huoneeseen joulukuisena iltana 36 tunnin yhtäjaksoisen valvomisen jälkeen, havaitsin että huoneessa oli noin 3 astetta lämmintä, ei lämmitystä, netti ei toiminut ja kaikki muukin oli sanalla sanoen karmeaa. Sammahdin kuitenkin sänkyyn välittömästi, heräten yöllä hypotermian kourissa. Yritin bookata parempaa hotellia, mutta ilman nettiä se oli ylitsepääsemättömän vaikeaa. Soitin lopulta kaverilleni Suomeen seitsemältä aamulla ja pyysin varaamaan Hiltonin. (Tässä muuten matkavinkki: jos menet Prahaan, kyseisen kaupungin Hilton on parhaita tietämiäni hotelleja hinta/laatusuhteeltaan. Siellä maksaa yö vain noin 100 euroa ja hotelli on viisi tähteään ansainnut.)

Hiltonissa kaikki olikin sitten hyvin, mutta vahinko oli jo tapahtunut: yö arktisissa olosuhteissa sai sellaisen kuumeflunssan päälle ettei pokerista tullut pariin päivään mitään. Ihmeen kaupalla pääsin kuitenkin ensimmäisestä pelipäivästä jatkoon, vaikka pelasin 39 asteen kuumeessa. Toisena pelipäivänä kuume oli jo laskenut, mutta aivoni kävivät ylikierroksilla ja uskomattoman typerän peliliikkeen seurauksena putosin ennen kuin päivä ehti kunnolla alkaakaan.

Tämän jälkeen reissu jatkui linjalla millä se yleensä putoamisen jälkeen jatkuu, eli järjestäjäfirman bileillä jotka järjestettiin kuuluisassa yökerhossa.

Istuin alkuillasta muutaman ulkomaalaisen pokeriystäväni kanssa, kun seurueeseen liittyi minulle tuntematon, intialaistaustaiselta näyttävä nuorimies. Yleensä kun pokerinpelaajat esittäytyvät toisilleen (ja kyllä, tiedostan tämän olevan hieman noloa), esittäydymme nettinimimerkeillä. Syynä on tietenkin se, että nimipelaajat tuntevat toisensa netistä lukemattomien pelituntien ajalta, mutta harvemmin tapaavat toisiaan livenä.

Kerroin hänelle, millä nimimerkillä pelaan. Kaveri reagoi heti, ja alkoi välittömästi selostamaan kuinka olin tehnyt sitä ja tätä jossakin turnauksessa. Kun sain suunvuoron, kysyin kuka hän on. Hän kertoi nickinsä, mutta se ei soittanut mitään kelloja. Ajattelin, että ehkä kuulin sen musiikin takia väärin. Kolmen yrityksen jälkeen totesin että tämä kaveri on yksinkertaisesti täysi neverheard. Kuinka väärässä olinkaan.

Hetkeä myöhemmin seurueeseen liittyi toinen henkilö, jonka kaikki tunnistivat heti. Pius Heinz, pokerin hallitseva maailmanmestari. En ollut koskaan aiemmin tavannut Piusta, mutta esittäydyin ja vaihdoimme kuulumiset. Jälkeeni Pius meni Pratyush-nimeä tottelevan uuden tuttavuuteni luokse. He eivät esittäytyneet, vaan heittivät high fivet ja alkoivat juttelemaan kuin vanhat ystävät.

Kuka helvetti tämä tyyppi oikein on? Tämän kysymyksen esitin yhteiselle ystävällemme Bryanille niin, ettei Pratyush kuullut. "Se on pitkä tarina", Bryan sanoi.

Pratyushin matka kohti pokerikuuluisuutta alkoi siitä, kun hän voitti 13-vuotiaana yhden Yhdysvaltojen perinteikkäimmistä kilpailuista, Spelling Been. Kyseessä on siis tavauskilpailu, joka suomalaisnäkökulmasta kuulostaa varsin hölmöltä. Jenkeissä Spelling Bee-kilpailu on kuitenkin ollut kansakunnan huulilla jo vuodesta 1925, ja kunkin vuoden voittajalapsesta tulee jonkin tason valtakunnallinen julkkis. Systeemi toimii jotenkin niin, että ensin kussakin koulussa on karsinnat kaikille halukkaille 13-vuotiaille, voittajat lähetetään piirikunnan kisoihin, niiden voittajat osavaltion kisoihin, ja niiden yhdeksän parasta valtakunnallisesti televisioitavaan finaaliin. Ei siis mikään piece of cake. Aikuisten Spelling Bee-kilpailua on muuten näytetty televisiossa jo vuodesta 1938, ja sitä pidetään maailman ensimmäisenä visailuohjelmana.

Tässä hauska kuva ja pieni artikkeli Pratyushin voitosta:

http://www.sermonaudio.com/new_details.asp?ID=12104

Osoitus Spelling Bee-voiton tuomasta julkisuudesta ja statuksesta rapakon takana (Pratyush oli päässyt myös illastamaan istuvan presidentin kanssa Valkoiseen taloon):

Voittorahansa Pratyush sijoitti heti täysi-ikäiseksi tultuaan pokeriin. Opiskelukaveriksi tähän uuteen, kiinnostavaan peliin valikoitui sattuman kautta muuan saksalainen, samanikäinen nuorukainen. Molempien harrastus otti tulta alleen, ja paria vuotta myöhemmin tämä saksalaisnuorukainen voitti pokerin maailmanmestaruuden ja reilut $8 000 000. Hän oli myynyt ennen turnausta 20 prosenttia mahdollisista voitoistaan Pratyushille 2000 taalalla, josta tuli sijoituksensa myötä myös miljonääri 1,6 miljoonan osuudellaan.

Kuvassa keskellä Pratyush, Pius ja Piusin sisko Ronja ESPN:n lähetyksessä voiton ratkettua.

Voittorahoillaan Pratyush perusti lukiokaveriensa kanssa yrityksen Coloradossa, joka myy itsesuunniteltuja vaatteita: http://www.weneedthp.com/shop.html

Parhaana kaverina pokerin maailmanmestari, miljoonaomaisuus, menneisyydessä treffit Yhdysvaltain presidentin kanssa ja julkkis jenkeissä jo 13-vuotiaana. Ei hullumpi elämänkaari tälle parikymppiselle, jota vielä minuutteja aikaisemmin pidin ärsyttävänä hännystelijänä.

Meistäkin tuli Pratyushin kanssa lopulta todella hyvät ystävät, ja olemme matkustelleet tänä vuonna ympäri Eurooppaa. Pratyush ottaa ensiaskeleensa Suomen maaperällä vieraanani reilun viikon päästä. Saa nähdä, miten intialainen geeniperimä soveltuu suomalaiseen saunaan ja yöelämään. Pratyushin kohdalla en yllättyisi enää mistään. Palaan asiaan, kun poikien reissu on ohi.

PS. En löytänyt yhtään youtube-videota Pratyushin Spelling Bee-suorituksista, mutta hänen pikkuveljensä sen sijaan on jo youtube-legenda. Vai mitä mieltä olette tästä: http://www.youtube.com/watch?v=06JUfkiMOVc

(linkki ykkösosaan tekstin alapuolella)

Mustasta perjantaista lähtien pokerinpelaajan arki on ollut stressaavampaa kuin koskaan. Melkein joka päivä on kuulunut jotain negatiivista. Joku yhtiö on mennyt taas nurin, joku vanhan ajan huippupelaaja on katkennut, jotain on taas huijattu. Jenkit eivät tähän päivään mennessä ole voineet palata. Euroopassakin on ryhdytty kitkemään nettipokeria useiden maiden voimin. Esimerkiksi Viro, Ranska, Italia, Espanja ja Belgia ovat jo siirtyneet säädeltyyn, valtion verottamaan nettipokeriin jossa kyseisen maan pelaajat voivat pelata vain toisiaan vastaan. Hollannissa pokeria verotetaan niin pahasti, että voitollinen pelaaminen on mahdotonta. Puolassa pokeri on kielletty kokonaan EU-lakien vastaisesti. Suomessakaan ei olla kauhean kaukana siitä, että pokeri kriminalisoitaisiin ja ulkomaille pelaaminen estettäisiin kokonaan (RAY kyllä tarjoaa Suomen omaa pokeria, mutta saitilla ei ole pelaajia ja koko tuote on niin susi, että siellä ei voi kyllä ammatikseen kukaan pelata).

Olen itsekin joutunut viime kuukausina harkitsemaan omaa uraani. En ehkä hirveän vakavasti ole miettinyt muita vaihtoehtoja, koska lasken itseni kuitenkin siihen kastiin joka tienaa hyvin nykypäivän kovissakin peleissä. Olen tehnyt myös aivan liikaa töitä pokerin eteen, että voisin lopettaa. Mutta onko pokeriin panostaminen enää järkevää? Vielä muutama vuosi takaperin kannustin kavereitani kokeilemaan pokeria, sillä olin rehellisesti sitä mieltä, että rationaaliset, kylmäpäiset ja älykkäät ihmiset tienaavat siitä helposti enemmän kuin kesätöistä. Viimeiset pari vuotta olen sanonut että ei kannata edes yrittää kokeilla, koska taso on niin kova ja aloittaminen voitollisesti liian vaikeaa. Ja koska trendi on tämä, voisiko käydä niin että helppo raha katoaisi lopulta kokonaan? Onko pokeri elinkeinona edes mahdollinen muutaman vuoden päästä?

Näissä synkän epäilevissä tunnelmissa olin vielä reilu viikko sitten. Tuo päivä, olkoon vaikka Valkoinen Tiistai, oli pokerinpelaajille sellainen ilon päivä, että Moneymakerin voiton jälkeen ei ole toista vastaavaa nähty. USA:n oikeusministeriö nimittäin pääsi sopimukseen alan kahden kirkkaasti suurimman saitin kanssa isoista yrityskaupoista, jonka yhteydessä ne kadonneet 500 miljoonaa palautetaan pelaajille ja pokeri ottaa todella suuren askeleen kohti laillistumista.

Monet senaattorit ja vastaavissa viroissa toimivat yhdysvaltalaispoliitikot ovat olleet jo pitkään pokerin laillistamisen kannalla, mutta toistaiseksi lakialoite ei ole mennyt läpi. Nyt, kun oikeusministeriö ja FBI ovat näyttäneet vihreää valoa pokerille, on mielestäni lähes väistämätöntä että pokeri laillistetaan rapakon takana parin vuoden sisään. Siitä tulee luultavasti säädeltyä, eli niin että pelaajia verotetaan ja valtio ottaa osansa. Kääntöpuoli on se, että pokeria saadaan ensimmäistä kertaa sen historiassa mainostaa rajattomasti ja siitä tulee virallisesti hyväksyttyä urheilua. Ja jos jollain on rahaa panostaa mainontaan, niin nettipokerifirmoilla. Näen jo, kuinka televisiokanavat tulevat näyttämään Breaking Badin finaalijakson mainostauolla pokerisaitin mainoksia. Tässä on ainekset jopa isompaan buumiin kuin Moneymakerin jälkeen, ja silloin meille jo pitkään mukana olleille ammattipelaajille koittaa kissanpäivät.

Iso, hyödyntämätön markkina-alue on myös Aasia. Nettipokeri on aina ollut kiellettyä käytännössä kaikissa Aasian maissa. Aasialaiset pitävät tunnetusti uhkapelaamisesta, mutta tähän asti heidän rahansa ovat menneet kasinopeleihin. Jos Yhdysvallat avaa markkinat, en näe mahdottomana etteivätkö Aasian maat voisi seurata perässä. Ja se taas olisi lottovoitto pokerinpelaajille, kun upporikkaat kiinalaiset pääsisivät vähän kokeilemaan onneaan.

On mielestäni väistämätöntä, että jenkkimarkkinoiden aukeaminen heijastuisi positiivisella tavalla myös Eurooppaan. Vielä nyt pokerimarkkinat ovat tilassa, jossa vähän kaikki on laittoman rajamailla ja puolet maailman maista yrittää kieltää koko tuotteen. Tämä on mielestäni järjetöntä etenkin nykyisessä talaoustilanteessa. Nettipokeri on niin hillittömän suuri bisnes, että sen säätelemisellä ja verottamisella maat tekisivät hyvät tuotot. Tämä malli on jo todettu toimivaksi esimerkiksi Ranskassa, mutta jostain syystä malli ei ole vielä levinnyt laajemmalti. Epäilen suureksi syylliseksi Yhdysvaltoja, jonka kielteinen asenne on saanut pikkumaiden päättäjät varpailleen.

Suomessakin tilanne on vielä toistaiseksi todella huono, ja pokerinpelaaminen netissä niin syntistä että se on melkein laitonta. Emme maksa voitoista minkäänlaisia veroja (minäkin olisin virallisesti oikeutettu esimerkiksi asumistukeen nollatuloillani), ja jos poliitikoilta kysytään, olemme eräänlaisia harmaalla alueella operoivia talousrikollisia. Sen ei kuitenkaan tarvitsisi olla niin. Jos saisin vapaasti pelata missä haluan tulevaisuudessakin, maksaisin mielelläni normaalin veroprosentin mukaiset verot. Uskon, että niin maksaisivat kaikki muutkin. Suomen valtio saisi hyvät tulot veroista, pelifirmat rikastuttaisivat kulttuuri- ja urheiluelämää sponsoroinnillaan, kaikki voittaisivat. Tätä ei ole Suomessa(kaan) tajuttu, mutta Yhdysvaltojen positiivisella esimerkillä tällainen säätely alkaa ensimmäistä kertaa tuntua mahdolliselta.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pokerinpelaajilla on siis syytä hymyillä. Tulevaisuus näyttää sittenkin rahakkaalta ja valoisalta. Odotan kyllä uutista jenkkipelien laillistumisesta ennen kuin suosittelen pokeria yhdellekään ystävälleni, mutta jos ja kun se tapahtuu, tulee pokerissa olemaan enemmän ilmaista rahaa kuin koskaan. Pokeri on myös valmiimpi uuteen buumiin kuin koskaan ennen, sillä tapaus Moneymakerin jälkeen kaikki piti luoda tyhjästä. Nyt pokeriuutissivustot, sosiaalinen media, opetusvideosaitit, tähtipelaajat ja muut ovat jo valmiina odottamassa, ei tarvita enää kuin pelaajia. Markkinajohtaja julkaisi juuri uuden mobiilisoftan, joka on luvalla sanoen aivan jäätävän hyvä. Pokeria voi jo pelata vaikka bussimatkalla kännykällä. Tässä on aineksia vaikka mihin.

Seuraavasta vuodesta tai parista tulee epäilemättä melkoista kituutusta, koska asiat lahden takana tapahtuvat yleensä hitaasti ja pelit todennäköisesti jatkavat koventumistaan ja harrastajat katoamista. Uskon kuitenkin, että lopulta odotus palkitaan ja minäkin saan sen haaveilemani kämpän.

Me pokerinpelaajat alamme vuonna 2012 olemaan jo melko yleinen ilmiö, melkein kaikilla on joku tuttu joka pelaa pokeria netissä ainakin harrastemielessä. Mutta mistä kaikki alkoi?

Pokerin historia ulottuu vuosisatojen taakse, mutta sitä en aio tässä käydä läpi. Käytännössä pokeri oli pienten piirien harraste, jota oli äärimmäisen vaikea pelata elääkseen aina vuoteen 2003 asti. Silloin kaikki muuttui, ja laukaisevana tekijänä oli herra nimeltä Chris Moneymaker.

Nettipokeria oli tarjottu jo muutaman vuoden ajan useamman saitin toimesta, mutta ilmiötä siitä ei koskaan tullut. Ennen Chris Moneymakeria sitä ei mainostettu missään, ja nettipokerista oli käytännössä mahdotonta kuulla ellei tuntenut sen harrastajia. Esimerkiksi suomalaisia nettipokerinpelaajia oli ennen vuotta 2003 arvioni mukaan ehkä 50-100 kappaletta.

Toukokuussa 2003 kirjoitettiin uusi sivu pokerin historiaan kissankokoisin kirjaimin. Vegasissa on pelattu jo 1970-luvulta lähtien vuotuinen $10 000 World Series of Pokerin pääturnaus, eli käytännössä lajin epäviralliset MM-kisat. Vuonna 2003 turnauksen ja $2 500 000 voitti vanhan korttihain sijaan kolmekymppinen täysamatööri, punaniskainen asuntovaunuharrastaja Chris Moneymaker - kyllä, se on hänen oikea nimensä! - jostain tuppukylästä. Hän oli voittanut paikan turnaukseen 40 taalan nettikarsintaturnauksesta.

Tämän markkina-arvo tajuttiin nettipokerisaiteilla. Tapaus Moneymaker raportoitiin laajasti mediassa, ja saitit alkoivat mainostaa pelejään ympäriinsä. Ihmiset tajusivat, että tätä jännittävää peliä voi pelata kotisohvalta ilman sosiaalista painetta, ja pokerista tuli tietokonepeleihin verrattava harraste stereotyyppisen tupakanhajuisessa korttihuoneessa istumisen sijaan. Kaikki ratsastivat Chris Moneymakerin tarinalla, kirjanpitäjällä joka toteutti unelmansa pelaamalla netissä ja muutti 40 taalaa 2,5 miljoonaksi.

Samaan aikaan käynnistyivät erilaiset pokeriohjelmat televisiossa. ESPN alkoi näyttämään pokeriturnauksia jälkilähetyksenä, niin että katsojat tiesivät kunkin pelaajan käsikortit ja pystyivät seuraamaan pelin tapahtumia. Ohjelmissa oli jenkkityyliset, innokkaat kommentaattorit, ja Moneymakerin myötä monet halusivat tietää, kuinka tätä helpon rahan peliä oikein pelattiin. Buumi oli syntynyt.

Vuodesta 2003 alkoi vuosia jatkunut nettipokerin kulta-aika. Pelaajamäärät kasvoivat kasvamistaan ja pokeri muuttui syntisestä uhkapelistä massojen harrasteeksi. Pikkuhiljaa syntyi toistasataa pokerihuonetta, jotka tarjosivat pelejä. Pokerimedia muuttui omaksi alalajikseen ja kasvoi yhdestä pienen levikin lehdestä massiiviseksi markkinaksi. Tulivat opetusvideosaitit, jokaisen maan omat Card Player- ja vastaavat lehdet, uutissivustot. Suomessakin julkaistiin parhaimmillaan neljää eri suomenkielistä pokerilehteä, ja Nelonen näytti Pokeritähti-ohjelmaa (jaksoja löytyy Youtubesta), jossa Martina Aitolehti ja kumppanit lätkivät korttia. Saitit värväsivät julkkiksia tiimipelaajikseen, ja pokerin ilosanoma jatkoi leviämistään. Esimerkiksi Amin Asikaista ja Kim Heroldia sponsoroi tunnettu kansainvälinen peliyhtiö, ja lisää harrastajia tuli aivan uusista piireistä. Pokeri oli läsnä jalkapallon MM-kisoissa, Euroviisuissa, lentokoneiden kyljissä. Myös yhden herrasmiehen otsassa, joka tatuoi siihen 50 000 dollaria vastaan erään pelifirman logon.

Näihin aikoihin rikastuminen pokerissa oli myös ällistyttävän helppoa. Käytännössä kuka tahansa edes vähän peliä opiskellut pystyi tienaamaan pokerissa enemmän kuin päivätöissä. Syy oli buumissa - pokeri oli se juttu jota kaikki halusivat kokeilla, ja pokerisaitit pursusivat harrastajapelaajia joiden rahat ammattilaispelaajat sitten veivät. Löysää rahaa oli satoja miljoonia, kyse oli vain siitä, kuinka paljon sitä ehti kauhoa. Tuon ajan kovimmat nettipelurit tekivät seitsennumeroista tiliä kotoaan katsoen toisella silmällä tv-sarjoja.

2006 tuli vielä Facebook ja sosiaalinen media. Pokeri sai taas yhden markkinointikanavan lisää, ja saitit alkoivat fiksusti mainostaa pelejään myös näillä keinoilla. Facebookissa kerrottiin ilmaisturnauksista, joita pelaamalla saattoi voittaa pienen rahasumman pelikassaksi. Jotkut sivustot jopa tarjosivat ilmaista 50 dollaria siitä, että pelaaja yksinkertaisesti tuli heille pelaamaan. Nämä 50-taalaiset kasvoivat monen kohdalla 50 tuhanneksi. Pokerisaittien omistajista tuli upporikkaita. Koodarinörtit ostelivat huvijahteja pokerisaittiensa tuotoilla, parhaat pokerinpelaajat elelivät sviiteissä ympäri maailmaa tehden "töitä" läppärillä silloin kun sattui huvittamaan.

Alkoi syntyä pokerijulkkiksia. Moneymaker oli historian ensimmäinen sponsoripelaaja ja julkkis, vuonna 2012 heitä on jo satoja. Tunnetuimmat pokerinpelaajat tunnistetaan kadulla sellaistenkin toimesta, jotka eivät ole koskaan pelanneet. Suomessakin tällaisia on mielestäni yksi, herra nimeltä Sahamies.

Kaiken tämän rahanpainamisen taustalla kyti kuitenkin uhkakuva. Se realisoitui vuonna 2006, kun Yhdysvaltain senaatissa hyväksyttiin UIGEA-laki (Unlawful Internet Gambling Enforcement Act). Tähän asti pokeria ei oltu säädelty käytännössä mitenkään, eivätkä bittiavaruudessa operoineet saitit maksaneet veroja mihinkään. Yhdysvalloissa ei pidetty siitä, että kansalaisten raha katosi nettipokeriin eikä valtio saanut mitään takaisin. Sen sijaan, että nettipokeria olisi säädelty (esimerkiksi verottamalla siivu voitoista tai saiteilta vuosituotoista) nettipokeri päätettiin kieltää kokonaan. UIGEA-laissa oli kyse rahansiirtojen rajoittamisesta, ja sen myötä pokerisaiteille tallettaminen ja niiltä rahan nostaminen oli amerikkalaisille yhtäkkiä lähes mahdotonta.

Sanon "lähes", koska ammattipelaajia moinen laki ei juuri estänyt. Itse pokerinpelaamista ei kielletty mitenkään, ainoastaan maksuvälittäjiä kiellettiin siirtelemästä rahaa saitille ja takaisin (eli jos tallettaisit pankkisiirrolla pokeritilille, pankki tekisi rikoksen). Tämä oli kierrettävissä käyttämällä Western Unionin tyylisiä rahansiirtopalveluja ja joitain luottokorttiyhtiöitä. Käytännössä kaikki pokeria elääkseen pelanneet jatkoivat kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta harrastepelaajat katosivat pikkuhiljaa. Vaikea random-bobia Teksasista on saada kiinnostumaan pokerista, kun edes pelaamisen aloittaminen on tehty niin vaikeaksi.

Kupla alkoi pikkuhiljaa puhkeamaan. Monet yhtiöt kieltäytyivät ottamasta jenkkejä asiakkaikseen ollenkaan sanktioiden pelossa. Pienet firmat menivät nurin, kun valtaosa asiakkaista katosi. Negatiivinen julkisuus alkoi lisääntymään, yhtäkkiä pokeri ei ollutkaan enää helppoa rahan tekemistä vaan riskialtista, lähes laitonta bisnestä. Kaikkialla kuuli tarinoita, kuinka se ja se pelaaja menetti niin ja niin paljon kun joku saitti meni taas konkurssiin. Tulivat huijausskandaalit, kun erään suuren saitin sisältä pelanneet "superuserit" näkivät kaikkien pelaajien kortit koko ajan ja varastivat pelaajien rahoja. Pokeri ei ollut enää harrastajille houkuttelevaa erilaisten riskien takia. Ja kun harrastajat katoavat, katoaa myös ilmainen raha, sillä kun ammattilaiset pelaavat keskenään voitolle jää vain talo. Toki absoluuttisesti parhaat pelaajat tienasivat edelleen hyvin voittamalla vähän huonommilta ammattilaisilta, mutta kokonaisuutena ravintoketju alkoi kuolemaan.

Sama jatkui vuosikausia. Pelit alkoivat kovenemaan pikkuhiljaa. Jos pääsisin jotenkin vuoden 2004 peleihin nykyisillä taidoillani, tekisin itselleni miljoonan parissa vuodessa. Nykyään 20 prosenttia tuosta on jo saavutus. Aloitin itse pelaamisen vuonna 2008, eli suunnilleen siihen aikaan kun pelit alkoivat radikaalisti kovenemaan. Muistelen edelleen kaiholla pelejä, joita silloin pelasin - vaikka olin silloin todella huono verrattuna nykyiseen, voitin silti rahaa koska muut olivat niin paljon huonompia. Ja tämä siis jo UIGEA:n ja muun tapahduttua. Olen kuullut monilta vanhoilta pelureilta tarinoita ajoista ennen UIGEA:a, ja voin vain kuvitella millaista rahan lapioimista pokeri on silloin ollut. Monet sen ajan menestyksekkäimmistä pelaajista ovat jo lopettaneet pokerin tai häviävät siihen nykyisin, koska pelit ovat koventuneet niin paljon että 2000-luvun alussa riittäneillä taidoilla ei pärjää enää ollenkaan.

Huhtikuussa 2011 tapahtui jotain, mitä pokerisukupolvi ei tule koskaan unohtamaan - niin sanottu Musta Perjantai. Aina tähän synkkään päivään asti Yhdysvaltain viranomaiset eivät olleet UIGEA:n lisäksi tehneet juuri mitään pokerin kitkemiseksi. Alan suurimmat yhtiöt kauhoivat edelleen rahaa jenkkipelaajilta kierrättämällä rahavirtoja ulkopuolisten maksuvälittäjien kautta. Firmat operoivat pienillä saarivaltioilla, yhdysvaltalaisviranomaisten koskemattomissa. Mustana Perjantaina USA:n viranomaiset kutsuivat FBI:n apuun, ja kaikki amerikkalaispelaajia hyväksyneet saitit (noin 70 prosenttia markkinoista) suljettiin ja pelaajien rahat jäädytettiin. Sinne jäi minullakin viisinumeroinen summa jumiin. En ikinä unohda sitä näkyä, kun yritin avata pokerisaitteja ja ruudulle lävähtikin tämä kuva:

Nyt jenkit todella katosivat, sillä maasta oli yksinkertaisesti mahdotonta pelata. Kaikki saitit, jotka olivat UIGEA:a uhmaten tarjonneet pelejä suljettiin, pelaajien rahat päätyivät jumiin Yhdysvaltain oikeusministeriölle. Sattui myös niin, että maailman toiseksi suurin saitti todettiin kyvyttömäksi maksamaan pelaajien rahoja. Koko firma oli käytännössä pyramidihuijaus, ja pelaajien rahoja oli kavallettu yhteensä yli 500 miljoonaa dollaria (tästä saa toivottavasti jonkinlaisen kuvan, miten paljon pokerissa on rahaa voitettavana). Näitä ei löytynyt mistään ja omistajat levittelivät käsiään tarjoten eioota.

Mitä sitten tapahtui? Artikkelin toinen osa tulossa pian.