Sori15

Yön pimeinä tunteina, kun järjestelen kirjanpitoon meneviä papereita tai pyörin sängyssäni väsyneenä, saamatta unta mietin, että miten kummassa minä olen saattanut itseni tällaiseen liemeen. Yrittäjäksi. Ylpeyttänikö. Kyllä, ylpeyttäni.

Koko entisen elämäni ajan teollisuuden palkkalistoilla työskennellessäni haaveilin yrittäjyydestä. Voi, kun uskaltaisin. Muistelin mummoni tarinoita kauppiasvaarini tiestä Kainuun korvesta Helsingin hektisyyteen, ja mummuni kanssa kukkakaupassa viettämiäni aikoja. Sitten kaikki muuttui. Työnantajani organisoi töitä uudestaan, ja vajaan 30 vuoden työuran jälkeen jäin työttömäksi. Työttömyyden alkuajat menivät vähän kuin shokissa. Joka aamu oli vain noustava ylös ja alettava toimia.

Oliko minun yrittäjäkseni aloittaminen nk. pakkoyrittäjyyttä. Ehkä ei, ehkä kyllä. Akateemisena työttömänä koin todella masentavana TE-keskuksen suhtautumisen minuun, työttömänä akateemisena työnhakijana. Melko usein kuulin myös hokeman, että kyllä tekevälle aina töitä löytyy. No, ei löydy, jos olet nainen ja melkein 50-vuotias. On alentavaa hakea työttömyyskorvausta, ja esitellä TE-toimiston virkailijalle listaa niistä työpaikoista, joihin on lähettänyt hakemuksia, tuloksetta. On myös masentavaa kuulla omilla syntymäpäivillään hyvän ystävänsä päivittelevän, että osaisithan sinä tehdä tuotakin, ihan kuin olisin passiivisena odotellut kotona työnantajien haastatteluun kutsu–soittoja.

Jostainhan sitä rahaa olisi saatava. Päätin perustaa yrityksen. Yrityksen pyörittäminen on yksinäistä työtä. Päätät kaikesta itse, mutta myös teet kaiken itse. Ystävät ja sukulaiset kaikkosivat yrittäjäksi aloittamiseni myötä. Eihän se näin pitänyt olla.

Liikevaihto on riippuvainen suhdanteista, trendeistä ja asiakkaiden halukkuudesta ostaa sinulta tuotteita. Kun asiakkaat häviävät alueelle leviävän työttömyyden ja poliittisten päätösten seurauksena velvoitteet jäävät. Pitää hoitaa verot, lainanlyhennykset, sähkölaskut, vuokrat, yms. kulut. Varastoon pitäisi investoida kokoajan, koska tuotevalikoiman pienentyessä asiakaskunta pienenee entisestään. Mistä otat rahat investointeihin, jos et voi tehdä sitä tulorahoituksen turvin, jos et saa myydyksi tuotteitasi? Lainaamalla ulkopuolisilta rahoitusyhtiöiltä, jos pystyt osoittamaan myyntihistoriaa, maalaamalla loistavia tulevaisuuden visioita ja olemalla optimistinen. Optimismilla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä, jos kauppa ei käy. Viranomaisilta on turha hakea apua, eikä varsinkaan miltään kehitysyhtiöiltä, joilta satelee ideoita ja toimenpide-ehdotuksia, mutta ei sitä taloudellista tukea, vaikka heidän kauttaan pitäisi se EU-rahakin levitä pk-yrityksille. Tai leviäähän se rahoitusapu, konsulttipalveluja ostamalla.

Kun yrität pienellä paikkakunnalla, kateus ja pahat puheet saattavat tyrehdyttää kaupankäynnin lähes kokonaan. Tyrehdyttävätkin, koska kaikki kilpailevat samoista asiakkaista, kuluttajista, joiden tarpeet elävät työllisyystilanteen ja tietenkin rahavarojen mukaan.

Et voi olla oma itsesi, vaan sinun on muututtava samanlaiseksi hyeenaksi kuin mitä muutkin paikkakunnalla toimivat yrittäjät. Verkostoituminen on yritystoiminnan a ja o. Osallistut kaiken maailman yrittäjäyhdistystoimintaan, koska kaikki vakuuttavat sinulle, että se on ainoa oikea tapa löytää sinulle sopivia yhteistyökumppaneita. Ei se ole. Jäsenmaksut kyllä kelpaavat, mutta miten tämä osallistuminen lisää sinun kaupankäyntiäsi, yrityksesi tuotteiden myyntiä. Ei mitenkään. Osallistuminen saattaa olla jopa vahingollista liiketoiminnallesi, koska ideoitasi kopioidaan suvereenisti ilman omaatuntoa. Yrittäjänä olet yksin, velvollisuuksinesi. Olet oman onnesi seppä.

Kaikki mahdolliset kuvitelmani yrittämisen ihanuudesta ovat pikkuhiljaa karisseet pitkien työpäivien, paperitöiden, rahoitushuolien, ja sen, että en ehdi yksinyrittäjänä tekemään sitä työtä, mitä yrittäjänä minun pitäisi tehdä, eli myyntityötä, jolla vakuutan asiakkaan osaamisestani ja myymieni tuotteiden laadukkuudesta. Olen oravanpyörässä, josta ulos pääseminen on todella vaikeaa, jos en saa tulorahoitustani kuntoon. En ehdi tekemään sitä myyntityötä 100%, koska muut hommat jäävät sitten tekemättä, kun ei ole tarpeeksi aikaa. Haaveilen toimistotöiden siirtämisestä jonkun muun vastuulle, jotta ehtisin tekemään sitä rakastamaani myyntityötä, keskustelemaan asiakkaiden kanssa heidän toiveistaan ja kuinka minä yrittäjänä voisin täyttää heidän unelmansa. Olen oppinut inhoamaan johtamista, päättämistä, toimistotöitä, kirjanpitoa, varaston hoitamista, … sukkulointia sinne tänne kokoajan miettien, että ehdinkö tekemään kaiken sen, mitä sen päivän aikana pitäisi ehtiä tekemään. Unelmointiinkaan ei ole enää oikeastaan aikaa.

Liisi, uusmaalainen pk-yrittäjä

Seuraathan meitä myös Facebookissa #sori15 ja facebook.com/sori15projekti

Yrittäjyydestä puhutaan nyt paljon. Otsikoissa raikaa, miten nuoret haluavat yrittäjiksi tai miten työttömiksi jääneille viiskymppisille ammattilaisille ei ole muuta mahdollisuutta. Polkuja on kuitenkin monia - niin vapaaehtoisia kuin pakotettuja. Merkittävää on se, että yrittäjä haluaa tehdä osaamaansa työtä ja ansaita sillä elantonsa.

Vuosi sitten olin itse tilanteessa, jossa mikään tekeminen ei tuntunut riittävältä yrityksessä, jolle tein palkkatöitä. Uuvuin, mietin arvojani ja sitä, ”mitä haluan tehdä isona”. Suoritin työtehtäviäni liukuhihnalta, en jaksanut enää kehittää, saati suorittaa. Minut oli hiljaittain nimetty yrityksen johtoryhmään ja olin siitä hyvin ylpeä, vaikka takaraivossa kolkutti epäily, että en kulje nyt sitä tietä, jota minun pitäisi kulkea. Työpaikan/työnantajan vaihdoskaan ei olisi tilanteessa auttanut.

Olin jo muutamia vuosia aiemmin iltaisilla kävelylenkeillä miettinyt toiminimen perustamista. Pohdin aihetta ja liikeideaa, joka nousisi siivilleen ja pitäisi perhettä leivänsyrjässä – tai ainakin pankkilainojen -ja korkojen maksukykyä yllä, jos mies toisi muuten ruuan pöytään ja rahoittaisi lasten harrastuksia. Moni tuttavapiirissä piti minua hieman hulluna, kun jätin hyväpalkkaisen vakiduunin. Mutta minkäs teet, jos veri vetää jo kolmannessa polvessa yrittäjyyden tielle. Vaarini oli puuseppä ja isäni öljypoltinkorjaaja. Käsityöläinen minäkin siis sielultani, työkalunani tosin "kynä".

Ei liene yllätys, että eniten alkutaipaleen aloitusta hankaloitti raha. Pakollisia kuluja lähti juoksemaan heti tammikuussa, mutta ensimmäiset laskut asiakkaille kirjoitin vasta huhtikuussa. Ne sain pankkitilille toukokuussa. Kesäkuussa maksuun langennut ennakkoverolappukin kummitteli monesti unissa ja mietin, mistä ne tonnit kaivaisin. Kerrottakoon myös, etten mielestäni ollut epärealistinen arvioidessani vuoden liikevoittoani. Päinvastoin. Hatusta repäiseminen on ei-valmiita asiakkuuksia omaavalle tai käsityöyrittäjälle todella hankala case.

Olinko kuullut starttirahasta? Tietenkin olin, mutta olin myös kuullut sen byrokratiasta ja lippulappusista, joita joutuisin väsäämään. Lomakkeita en pelkää, mutta näennäistä selvittelyä kylläkin. Eikä starttiraha ole automaatio, jonka kaikki saavat. Olin törmännyt kokemuksiin, joissa hakemusrumban jälkeen vastaus oli ”ei”. Lisäksi ensimmäinen asiakkaani kolkutti ovella, ja halusin näyttäytyä heille ”oikeana yrityksenä” Y-tunnuksineen. Rekisteröin siis yritykseni ja lainasin kevään aikana perheeni lomamatkasäästökassan tyhjäksi, jotta saatoin maksaa YELit, puhelin- ja laitekulut sekä muutamat muut pakolliset hankinnat. Koska itselleni ei tuloja herunut, lopetin kaiken kuluttamisen tavallisena kansalaisena. Mies maksoi onneksi perheen pakollisia menoja. Ei elämä olisi ilman sitä toiminutkaan.

En malta olla puhumatta ihan vähän myös arvonlisäveroista. Se onkin mielenkiintoinen aihe, eikä logiikaltaan mene heti järkeeni. Ihan jo senkin takia, että itselleni ei olisi tullut mieleenkään, että tienaisin muka niin vähän, ettei ALV-raja ylittyisi ja voisin siksi hyväuskoisesti jättää sen laskuttamatta asiakkaalta. Tarkoituksenanihan on elättää itseni yrittäjyydellä. Haloo, ei silloin mikään vähäisen liiketoiminnan 8500 euron raja riitä mihinkään (ja terveisiä poliitikoille - eikä kyllä 10.000:kaan)!!!

Päivääkään en vuoden yrittäjäkokemuksellani kuitenkaan vaihtaisi pois. Tästä jatketaan ja jos #sori15-teesit menevät laajemmin päättäjien tajuntaan ja aktualisoituvat, niin laajentuminen ja työnantajaksi ryhtyminenkään eivät olisi poissuljettu vaihtoehto.

Tia, helsinkiläinen viestintäyrittäjä ja 3 kouluikäisen äiti
Seuraathan meitä myös Facebookissa #sori15 ja facebook.com/sori15projekti

Olen edellisen laman tuote, 90-luvun nuori, joka tottui kirppareihin hiljenevässä teollisuuskaupungissa, jossa jokaisessa kodissa oli ainakin toinen vanhemmista työttömänä tai lomautettuna. Vähän niin kuin nytkin, 2015.

Minä ja perheeni selvisimme lamasta melko hyvin, sillä olimme tottuneita nuukailijoita isän epäsäännöllisen rakennustyön vuoksi ja äidillä oli kunnan virka.

Aloitin työurani 13-vuotiaana siivoamalla tuttavan kampaamoa käteispalkalla ja keräämällä kesäisin mansikoita. Säästin pitkän pennin muotivaatteissa, kun purin hyvän kirpparivaatteen kaavoiksi ja ompelin mallin mukaan palahallin kankaista uusia luomuksia.

Sieltä ysäriltä se sitten lähti, minun yrittäjätarinani, vaikken sitä itse arvannutkaan. Luomuksillani alkoi olla yläkoulun käytävillä kysyntää, ja kun kaverit saivat stereot tai mopon, tein minä omilla rahoillani ensimmäisen investointini ja ostin saumurin.

Saumuri palveli minua vielä yrityskäytössä kolme ensimmäistä vuotta, kun aloittelin ompelimoa nousukauden alkaessa 2000-luvun alussa. En silloin ymmärtänyt olevani eri rotua korkeakouluissa aloittavien ystävieni kanssa.

Heräsin karuun todellisuuteen, kun rakas lahjalapseni uudesta parisuhteestani totesi painiessani yrityksen tulevaisuuteen liittyvien ongelmien ja oman väsymykseni kanssa:
”Mikset sä voisi olla niin kuin Mikon äiti? Se käy postissa töissä, sillä on säännölliset työajat ja –päivät ja se saa palkkaa, jolla niiden perhe tekee kaikkea kivaa, käy lomilla ja sillai. Ja sitä paitsi Mikon äiti ehtii käydä jumpassa ja leipoa, niillä on hyviä muffinseja”

Niin. Istuin hiljaa, kerrankin, ja mietin. Miksen tosiaan laittanut vaan lappua luukulle ja mennyt töihin? Elämä olisi helpompaa ja turvallisempaa, olisi aikaa harrastaa.

Ajattelin julkaista ajatukseni Facebookissa, mutta aloin käydä läpi kavereitani ja löysin onnellisia palkkatyöläisiä vain kourallisen. Lähes jokainen kaverini oli ja on edelleen yrittäjä, yrittäjän puoliso, yrittäjäperheen lapsi, osa-aikayrittäjä tai entinen yrittäjä. Vuosien saatossa olen hakeutunut kaltaisteni pariin, tullut paremmin juttuun toisten yrittäjien kanssa, jotka ymmärtävät mistä puhun, kun puhun alveista, inventaariosta, kamalan kallista lomarahoista ja verottajan uusista oikuista.

Olin kyllästynyt selittämään työssäkäyville tutuille, miksi minä joustan työajoissa, miksi minulla ei huikeista hinnoistani huolimatta ole suuri palkka ja hieno auto. Olen myös kyllästynyt selittämääni montako euroa heidän työnantajansa oikeasti maksaa eläkettä ja ties mitä vakuutusta ja maksua sen omasta palkasta pidätettävän prosenttiosuuden lisäksi.

Hengitin siis syvään ja huikkasin pojalle: ”Niin kivaa kuin minustakin olisi, että sitä vapaata ja rahaa olisi enemmän, niin tiedäthän sä, ettei kaikki voi olla Postilla töissä? Yrityksiä ja yrittäjiä pitää olla, jotta saadaan tarpeeksi verorahoja koulujen ja teiden ylläpitoon ja työpaikkoja muille. Ja osalla yrittäjistä kyllä jää enemmänkin käteen, varmasti meilläkin vielä joskus. ”

”Joo, kyllä mä tiedän, mutta saahan sitä toivoa. Enkä mä sitä paitsi oo tyhmä, oon kuunnellut yhteiskuntaopissa ja osaan lukea lehtiäkin, eli kyllä mä tiedän, miten tää maailma pyörii!” totesi poikani.

Se sai minut ajattelemaan:

Mitä tapahtuu alakoulun ja työelämän välissä, jos palkkatyöläisen ja yrittäjän maailmat ovat niin kaukana toisistaan, että toisen puhe tuntuu vieraalta kieleltä?

Päätin kirjoittaa sanaston, jonka saatte luettavaksi ensi viikolla.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelija, joka on ollut yrittäjä liian kauan, muttei aio siirtyä postin palvelukseen edes kantamalla

Suomi tarvitsee yrittäjiä, jotta jostain saadaan verotuloja.

Se valtio, mistä puhutaan esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja uutisissa sosiaaliturvan ja palveluiden maksajana, ei oikeastaan ole mikään todellinen instanssi.

Tosin se on meille itsestäänselvää, että valtio maksaa terveydenhuollon, koulutuksen ja toimivan liikenneverkoston. Valtion kassasta maksetaan sosiaaliturvat ja opintotuet.

Se, että valtio maksaa, ei ole hyvä juttu.

Valtion kukkarossa on meidän kaikkien yhteiset rahat, ne mitä maksetaan veroina yrityksistä ja mitä maksavat työntekijät omasta pussistaan. Valtio itsessään ei ole rahaa tuottava yksikkö, se on itseasiassa vaan välikäsi jonka läpi raha kulkee. Nimi, joka kuullostaa maksajana kivalta ja uskottavalta, usealla harhaanjohtava sellainen.

Joku kriittisempi henkilö voi tätä kirjoitusta lukiessaan pyöräyttää silmiään ja todeta, että onpas lapsellista tekstiä.

Tietysti verovarat menevät valtiolle ja tottakai niistä maksetaan palvelut ja infrastruktuurit, sehän on itsestäänselvää. Mutta samalle kriitikolle heitän kysymyksen: Haluaisitko maksaa omistasi enemmän kuin nyt? Se nimittäin on edessä, jos kehitys jatkuu näin.

Paljon puhutaan siitä, miten valtion rahat eivät enää riitä. Kustannusrakenne on kestämätön ja tulot hiipuvat ja menot kasvavat. Tarvitaan lisää yrityksiä työllistämään ihmisiä, tarvitaan enemmän verotettavaa yritystoimintaa. Jostain pitää löytyä rahaa, jolla ylläpidetään hyvinvointivaltiota.

Työvoimatoimistossa yritetään rekrytoida yhä useampi työtä hakeva henkilö yrittäjäksi. Moni toteaa, ettei se ole hänen alallaan mahdollista tai tuntien jonkun silmäpusseihinsa kompuroivan yrittäjän toteaa, ettei hän ainakaan ryhdy samaan.

On mukavampaa pysytellä työntekijänä ja taivastella lähiympäristönsä työnarkomaniasta kärsiviä yrittäjiä sekä puhua kahvipöydässä suuria siitä, miten yrittäjillä on niin vaikeaa.

Tein tässä taannoin pienen gallupin lähipiirissäni, joista itse kukin välillä valittaa oman työnsä tylsyyttä tai pientä palkkaa. Kysyin, että mitä jos lähtisit yrittäjäksi. Vastaus kysymykseen oli 100% kieltävä. Yrittäminen on liian vaikeaa, liian pelottavaa, liian turvatonta.

Olen myös kysynyt tätä eilen eduskunnassa eräältä poliitikolta, joka spontaanisti huudahti, että ei minusta ainakaan tule yrittäjää. Se on kumma juttu, että jos yrittäminen on näin vastenmielistä ja kuitenkin tuikitarpeellista, niin miksi siitä tehdään niin vaikeaa – tai joissain tilanteissa jopa mahdotonta.

Meitä muutaman ihmisen työllistäviä yrityksiä on yritysten enemmistö. Me maksamme hillittömiä veroja omien tulojemme kustannuksella. Laskin taannoin, että olen maksanut pelkkää arvonlisäveroa valtiolle yli miljoonan verran ja tienannut itse keskimäärin 1800€ kuussa kymmenen yrittäjävuoteni aikana.

Ymmärrätte varmaan, että se ei ole sopiva palkka ihmiselle, joka kantaa itsensä lisäksi vastuun kuudesta muusta ihmisestä ja ei ole oikeutettu minkäänlaiseen työttymyysturvaan? Muistaakseni viimeksi, kun minua headhuntattiin töihin, minulle tarjottiin yli 4000€ kuussa.

Miksi en mennyt? Hyvä kysymys, jossain välissä minusta on tainnut tulla sosiaalitoimistosta seuraava, kun en halua työntekijöitäni irtisanoa ja kymmenen vuoden työtäni heittää kankkulan kaivoon. Valitettavasti aikojen tiukentuessa minä en voi enää ajatella sosiaalista vastuuta, kun minun on ajateltava selviytymistä. Aikaisemmin usko tulevaisuuteen oli kova, nyt yritän vaan selvitä viikosta toiseen.

Suomen kannalta taitaa tilanne olla se, että pieniä työllistäviä yrittäjiä tarvitaan lisää ja nopeasti. Eikö silloin olisi tärkeää, että yrittämisen pelottavuutta ja vaikeutta poistettaisiin?

Purettaisiin sanktiot ja pelotteet. Pois sellaiset epäkohdat, joissa yrittäjän puolison työttömyysturva on heikko siksi, että puoliso on yrittäjä. Ei jokainen kampaaja tai kaupanpitäjä ole pohatta, jonka taskuista riittää jaettavaksi elantoa muillekin eikä parisuhteessa toista voi sysätä toisen vastuulle. Poistettaisiin karenssit, annettaisiin KELAn maksaa sairaspäivärahat ja vanhempainlomat ansiosidonnaisesti ja helpotettaisiin sivukuluja keventämällä työhönottoa.

Siltikään jokainen työikäinen ei ryhtyisi yrittäjäksi, mutta varmasti useampi. Epäonnistunutkin yritys tuottaa valtiolle enemmän kuin kotona parempaa aikaa odottava työtön.

Tässä blogissa on tuotu esiin paljon epäkohtia, mitä yrittämiseen liittyy. Se saattaa karsia lukijan halukkuutta ryhtyä yrittäjäksi, kun oikeat yrittäjät kertovat arkensa haasteista. Mutta nostamalla näitä kipupisteitä esiin voidaan niihin myös puuttua ja yrittäjäksi ryhtymistä helpottaa. Sillä kuten sanottu, Suomi tarvitsee lisää verotuloja joita yrittäjätoimesta saadaan.

Sen sijasta, että Suomessa surraan suureen ääneen menojen kasvua pitäisi antaa mahdollisuus tulojen kasvulle.

Jos teille on vielä epäselvää, miten sadattuhannet yritykset palkkaisivat lisää työvoimaa niin käykääpä lukemassa teesimme tästä. Siinä on teille menestyksen resepti luonnolliseen ja kestävään kasvuun.

Kauppias Koskinen, yrittäjänä 11 vuotta

Jälkikirjoitus: Kirjoitin tämän postauksen helmikuun 10. päivä. Olen sen jälkeen saanut tarjouksen, josta en usko kieltäytyväni. Minulle ehdotettiin Viron E-kansalaisuutta ja yrityksen siirtämistä Viroon. Olen tänään käynyt läpi yrittäjätuttavieni kanssa heidän kokemuksiaan ja luulen, että minun on aika lähteä. En viitsi olla enää Don Quijote, taistella tuulimyllyjä vastaan. Olen työllistänyt parhaimmillaan 15 henkilöä, nyt enää vain 7. Tolkuton verotuksemme on hävittänyt meiltä 8 työpaikkaa.

Oman palkkani verotuksessa ei tule suurta eroa oleman, sillä veroprosenttini on pienistä tuloistani johtuen Suomessakin alhainen, mutta sitä tulee jäämään minulle enemmän, kun yrityksellä ei ole tuloveroa ja palkollisista maksettavat sosiaalikulutkin ovat pienemmät. Sanokaa riistäjäksi, jos kehtaatte. Pistäkää vaikka häpeäpaaluun Senaatintorille maanpetturuudesta. Mutta minulla ei ole enää syytä sijoittaa Suomeen, koska sekään ei ole kiinnostunut minusta ja tarjoamistani työpaikoista.

Olen Marke Inkoosta - nuori ja vanha (49 v) yrittäjä. Hullu "M", joka valitsi yrittäjyyden omasta vapaasta tahdostaan. Sain tehdä töitä liki 20 vuotta samalle työnantajalle kampaamoalan tukussa. Etenin myyntiassistentista johtoryhmään - yhden naisen menestystarina pienessä mittakaavassa. Töitä tein kovasti, ihan kuin yrittäjä. Saavutin koulutukseeni nähden hyvän aseman ja varman kuukausipalkan.

Mutta.

Olin aina haaveillut yrittäjyydestä. Mikä ihme siinä kiehtookaan? Ei kukaan koskaan minulle ole sanonut, että yrittäminen olisi helppoa - päinvastoin.

Haasteet on tehty voitettavaksi. Mitä voisin hävitä ihmettelin? Saavutan tänä vuonna lasteni mukaan "fossiili-iän" - puoli vuosisataa. En halua mummona kiikkustuolissa katua, etten uskaltanut. Puolisoni kanssa keskustelimme - joo - talo (enimmäkseen pankin omaisuutta) voi mennä. Mutta se on vaan maallista. Tärkeintä meille on perhe. Kyllä yhteiskunta omistaan huolen pitää (näin oletin). Niinpä läksin yrittäjän tielle.

Nyt on 9 kk oy:tä takana. Sain tukea kunnan yrityskonsulteilta yrityksen suunnitteluvaiheessa sekä positiivista palautetta toiminta- ja rahoitussuunnitelmistani. Olenhan lukuja ja suunnitelmia työkseni pyöritellyt - ne oli hanskassa.

Yrittämiseni ei ole mennyt niin kuin Strömsössä. Ei sinne päinkään. Nyt alkaa varsinainen yrittäminen, kun liiketoimintasuunnitelma tehdä uusiksi. Tulipa kokeiltua yksi tapa mikä ei toimi ja nyt pitää lähteä kokeilemaan seuraavaa.

Mikä mätti? Vai pitäisikö todeta mikä "mäntti" ? Peilistä löytyy syyllinen. Markkinointi, liikkeen sijainti. Liian kova vuokra myyntiin nähden. Työntekijämaksut.Työntekijöitä löytyi yllin kyllin ja sain todella ihania ja päteviä neitoja ilta- ja viikonloppuapulaisiksi. Vuokrasopimukseni edellytti liikkeeltäni 70 tunnin viikoittaisen aukiolon. Tämä työllistäminen oli silkkaa itsekkyyttä tietenkin, mutta en halunnut polttaa itseäni loppuun - kuka silloin pyörittäisi yritystä?

Nyt on karsittu työntekijät ja muutan tänään alivuokralaiseksi edullisempaan tilaan. Uskon, että shop-in-shop ajatus toimii minunlaisille pienyrittäjille. Yhteistyössä on voimaa.Voimme jakaa ehkä työvoimaa, markkinointikuluja ja vuokria.

Minä - enkä usko, että muutkaan pienyrittäjät emme kaipaa sääliä. Emme halua riistää ketään. Olemme lähteneet oman unelmamme perään, ottaneet taloudellisen riskin elättääksemme itsemme. Ehkäpä myös työllistääksemme ja elättääksemme muitakin. Kateellinen saa vapaasti olla, jos on valmis vaihtamaan paikkaa kanssani. Yrittäjyys on vaativaa ja vapaata.

Olen pitkään seurannut läheltä mm. hius- ja kauneusalan yrittäjiä ja jaksan ihailla heidän sitkeyttään. Ala, joka on naisvaltainen = äitiyslomia paljon. Ala, jossa usein jo alle parikymppisinä perustetaan yritys, jotta työllistyttäisiin. Palkkatyöpaikka on usein kiven alla, joten ainoaksi mahdollisuudeksi päästä töihin kiinni on oman yrityksen perustaminen.

Yrittäjyys vaatii monipuolista tietotaitoa, siksi on hyvä, että sitä nykyään tarjotaan. Toivoisin kuitenkin yhteiskunnalta = meiltä kaikilta, tukea siihen, jos kaikki ei menekään niin kuin pitäisi. Puoliso jää työttömäksi, sairastun tai leipä loppuu. Samanlaista oikeutta sosiaalitukeen kuin muillakin. Tahdon myös matalampaa kynnystä työllistämiseen - tukea ainakin aluksi.

Lähdin tähän joukkoon mukaan, jotta saisimme nostettua asioita esille. Yksikseen nurkassa nyhrääminen kun ei auta. Tarttis tehdä jotain.

Vaikka voittaisin lotossa en jäisi laakereilleni lepäämään. Laajentaisin yritystä, tekisin myymäläketjun. Tekisin ihmisistä iloisia ja palvelisin nöyrästi palkkani maksajia.

Yrittäjyyden edellytys ei ole hulluus, mutta siitä on kyllä apua.

Nyt kun Suomessa on kurja taloustilanne ja kovaa työntekoa sekä asennetta vaadittaisiin kaikilta kansalaisilta, herää kysymys: Miksi ahkeruus on tälle valtiolle kirosana? Opiskelijat eivät saa tienata (olla ahkeria) koulun ohella kuin hyvin vähän ja satunnaisesti. Jos on ahkera ja käy esimerkiksi töissä viikonloppuisin ja iltaisin koulun ohella - siitä rangaistaan viemällä opintotuet pois. Työssäkäyvät eivät saa tehdä paljon töitä yhdessä tai parissakin eri työpaikassa, esimerkiksi säästääkseen unelmiensa kotiin tai uuteen autoon. Jos tekevät paljon töitä - siitä rangaistaan verottamalla (veroprosentti voi nousta jopa 70% joka tekee esim. kahden työn tekemisestä kannattamatonta). Yrittäjällä ei ole motivaatiota kasvattaa yritystään. Miksi kasvattaisi, kun ainut ketä siitä hyötyisi (niin yrittäjän henkilökohtaisen kuin yrityksenkin verotuksen vuoksi) olisi valtio? Ellet sitten ”kikkailisi” ja siirtäisi yrityksen kirjoja esim. ulkomaille, mihin itse asiassa nykysysteemi yrityksiä kannustaa ja houkuttelee. Milloin tämän maan kansanedustajat ja päättäjät ymmärtävät, että raha ei tule riistämällä kansalaisilta ja yrityksiltä - vaan hieman löysäämällä sitä todennäköisesti tulisi huomattavasti enemmän. Yritykset maksaisivat jatkossa veronsa Suomeen muiden maiden sijaan ja ihmiset (niin yrittäjät, työntekijät kuin opiskelijatkin) saisivat jälleen olla ahkeria ja tehdä paljon töitä kannustavasti. Erityisen tärkeää nyt, kun suuret ikäryhmät jäämässä eläkkeelle. Raha motivoi ja mahdollisuudet antavat virtaa tehdä, luoda ja kehittää lisää. Ahkera työ luo lisää työtä ja työpaikkoja. Raha lähtee liikkumaan ja näin myös valtio hyötyy. Yritykset eivät ole niitä riistäjiä – valtio on!

Ahkeruudesta siis rangaistaan, mutta yrittäjien kohdalla tämä voi olla kohtalokasta mikäli yrityksellä huonompi ajanjakso, yrittäjän henkilökohtaiset syyt (esim. sairastuminen) tai olet yrittäjänä vasta alkutaipaleella, koska yrittäjällä ei ole tällä hetkellä kunnollista sosiaaliturvaa.

Tuki yritystoimintaan

Ensin haluan lähteä ihan yrittäjäuran alkupäästä ja siihen liittyvästä starttirahasta. Henkilökohtaisesti itselleni ja yhtiökumppanilleni ei starttirahaa myönnetty, koska haimme tätä vasta jo perustettuamme yrityksen. Toki myönnän, että meidän olisi pitänyt osata ottaa asiasta paremmin selvää, mutta nuorina ja kokemattomina luulimme että ensin pitää näyttää yrityksen olemassaolo, jotta sille voidaan tukea myöntää. Kuten loogisesti ajateltuna ehkä tulisikin olla.

Vaikka itse en alkutaipaleella starttirahasta hyötynyt, toivon kuitenkin kanssayrittäjilleni muutosta. Starttirahaprosessia ja ehtoja tulisi helpottaa. Haet starttirahaa ja odotat valmiin liikeideasi kanssa (ilman yritystoiminnan käynnistämistä) tuen myöntöä (jos sitä sinulle tullaan edes myöntämään). Miksi en voi käynnistää liiketoimintaani jo hakuprosessin aikana? TE-toimistohan arvioi liiketoimintani kannattavuuden joten tiedän riskin tuen saantiin kumminkin olevan olemassa. Samoinhan ne riskit ovat yritystoiminnassa aina olemassa, tuen kanssa tai ilman.

Lisäksi starttirahaa saadaksesi sinun täytyy olla työtön tai luvata siirtyä palkkatöistä päätoimiseksi yrittäjäksi, eli et voi olla esimerkiksi osa-aikaisesti toisen palveluksessa aloittaessasi yritystoiminnan. Toki ymmärrän, että tällä edellytyksellä halutaan täysi panostus oman yritystoiminnan kannattavuuteen sekä toiminnan käynnistämiseen, mutta lähestulkoon aina yritystoiminnan käynnistäminen (vaikka panostus kuinka kova) ottaa rahallisesti huomattavasti enemmän kuin antaa ja menee hyvän aikaa ennekuin pystyt minkäänlaista palkkaa yrityksestäsi nostamaan.

Vaikka minulle sitten lopulta starttiraha myönnettäisiin, tarkoittaisi se summallisesti vain noin 700 – 1 120 euroa kuukaudessa – miinus verot, joten mielestäni on kohtuutonta kieltää yrittäjän muut mahdolliset ns. pienet purot jotka yrittäjä käyttäisi joko oman yritystoiminnan kasvuun tai omiin pakollisiin kuluihinsa.

Yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta yrittäjä tarvitsisi rahallista tukea myös tiukempina ajanjaksoina. Yrittäjällä ei ole tällä hetkellä mitään alarajaa omiin tuloihinsa. Jos yrityksellä on huono ajanjakso ja yritys ei pysty kaikkien kiinteiden kulujen ja pakollisten maksujen jälkeen maksamaan yrittäjälle palkkaa, ei yrittäjä saa apua mistään, vaan jää ilman toimeentuloa. Vaille kaikkea sitä, mistä hyvinvointivaltion kerrotaan koostuvan.

Toisena esimerkkinä haluan työllistäjänä tuoda esille: kun yritys palkkaa työntekijän, on se yrittäjälle aina kallis investointi. Tähän ehdotuksena: yritys saisi tietyksi ajanjaksoksi tukea uuden työntekijän kiinteisiin kuluihin, ei pelkästään siis työttömien työnhakijoiden kohdalla. Tällöin yrittäjän kynnys palkata uusi työntekijä alenisi ja työttömyysprosentti pienenisi.

Myös karenssiaika (4kk) yritystoiminnan loppuessa on älytön! Jos yritystoiminta loppuu, miten ja miksi yrittäjän pitää pystyä elämään neljä kuukautta ilman toimeentuloa?

Yrittäjän sosiaaliturva & YEL-maksu

YEL-maksut ovat pienyrittäjälle kohtuuttoman suuri kuluerä kuukaudessa (2015 = alle 53-vuotiaalla 23,70 % ja 53 vuotta täyttäneellä 25,20 %). Vahvistettu YEL-työtulo määrää yrittäjälle maksettavan sairaus-, äitiys- ja isyyspäivärahan sekä vanhempainrahan määrän. Kysymys kuuluukin, kuinka monella pienyrittäjällä on varaa maksaa YEL-maksua todellisen työtulon mukaan?

Jos YEL-työtulo on esimerkiksi 15 000 €/v. joka tarkoittaa 1250 euroa kuukautta kohden on pelkkä YEL-maksu 296,25 euroa kuukaudessa (alle 53-vuotiaat)! Verotkin jäi vielä tuosta kuukausiansiosta vähentämättä eli käteen jäävällä osuudella ei paljon hurrata. Juurikin tästä syystä yrittäjän sosiaaliturva ei tulisi perustua YEL-ansiotuloon vaan yrittäjän todelliseen vuosituloon mikäli vuositulot suuremmat kuin ilmoitettu YEL-työtulo.

Yrittäjä ei jää esimerkiksi sairaslomalle kuin aivan pakkotilanteessa, joten en usko että kukaan yrittäjä nostaa aiheettomasti sairauspäivärahaa KELA:lta. Päinvastoin. Kun pienyrittäjä sairastuu niin, ettei kykene työhönsä tarkoittaa tämä pahimmassa tapauksessa sitä, että ovet ovat kiinni ja työt seis sairauden ajan. Jos kyseessä vakavampi sairaus, onnettomuus tai esimerkiksi äitiyslomalle jäänti, voi vähäisen toimeentulon lisäksi koko yritystoiminta kaatua.

Myöskään yrittäjäpuolison yrittäjyys ei voi olla puolison tuen saamisille esteenä, tämähän aivan naurettava säädös – pelkästään että olet yrittäjä olet vastuussa koko perheen toimeentulosta! Ai niin, onhan tähän poikkeus ja se poikkeus riippuu siitä kenet saat käsittelijäksi. Eli se että saako yrittäjän puoliso tukea on täysin yhden ihmisen varassa, henkilön joka hakemuksen käsittelee. Vaikka sitten lopulta pitkän väännön jälkeen tuki myönnettäisiin, voi käsittelyaika olla venynyt jopa kahteen vuoteen. Onpa reilua yrittäjän puolisoa kohtaan, että tämä joutuu olemaan parikin vuotta ilman tukia, vain koska puolisolla olemassa y-tunnus.

Itse en ole valtiolta muuta rahallista tukea yrittäjäuraani saanut, paitsi opiskeluaikana opintotukea josta siitäkin suurimman osan maksoin takaisin kun silloiset työtulot ylittävät opintotukeen asetetun alhaisen tulorajan (opiskelun oheinen palkkatyö). Maksanut sen sijaan kyllä olen, aikonaan palkansaajana ja nyt viimeiset kuusi vuotta yrittäjänä.

Yrittäjän sosiaaliturva voi kuulostaa pelkältä menoerältä, mutta mielestäni näihin kohtiin puuttumalla ja yrittäjän sosiaaliturvaa parantamalla ehkäistään pienyrittäjien yritysten kaatumista ja tällöin myös työttömyyttä. Yrittäjän saadessa tukea vaikeina ajanjaksoina, toiminnan käynnistämiseen tai esimerkiksi tukea uuden henkilön palkkaukseen, auttaa se yrittäjää yrityksen toiminnan kasvussa, joka vääjäämättä luo lisää työllisyyttä Suomeen.

”Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi-joulukuussa 2014 pantiin vireille 2 954 konkurssia, Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 14 126. ”

Joten eikö nyt vihdoinkin löydettäisi eduskunnassa näihin ongelmiin ratkaisut ja kohennettaisi pienyrittäjien asemaa Suomessa?

Oikeilla päätöksillä se on meidän kaikkien etu.

Ystävällisin terveisin

Tessa, 26-vuotias pienyrittäjä, Uusimaa

Ryhmämme Sori15 on herättänyt keskustelua - jos ei turuilla ja toreilla, niin ainakin medioissa ja foorumeilla. Kannustusta on tullut aivan hurjasti, mutta on myös kritisoitu muun muassa sitä, miten yrittäjät ovat heittätyneet valittamaan. Oma henkeni on se, että ette ole nähneet valittamisesta vielä mitään! Yrittäjät ovat olleet aivan liian hiljaa tähän saakka ja saavat syyttää oloistaan myös omaa vaatimattomuuttaan. Nyt on aika nousta barrikadeille, näyttää mistä kana pissii ja sanoa suoraan niin kuin asiat ovat, vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään.

Pelkällä lammastelulla ei saa elämässä yhtään mitään.

Minulla on kunnia tuntea hienoja yrittäjiä ympäri Suomen. Nyt haluan nostaa esille erään tuntemani pienyrittäjän tarinan, jonka kuulin viime vuoden lopulla:

"Olen yrittäjä niin kuin miehenikin. Työskentelen yksin, minulla ei ole työntekijöitä. Miehelläni on seitsemän työntekijää, joten hän on työnantaja. Koska yrittäjien asema on lähellä sydäntäni, seuraan uutisointia ja keskustelua siitä, miten työnantajat riistävät työntekijöitänsä. Maailma on juttujen perusteella todella julma työntekijöitä kohtaan. Usein tämä kritiikki kohdistuu suuriin yrityksiin, mutta valitettavan usein se yleistetään kaikkiin työnantajiin ja yrittäjiin. Siksi haluan kertoa toisen puolen tarinasta.

Kello 16 työntekijät pääsevät töistä. He hakevat mahdollisesti lapset hoidosta ja menevät kotiin. Työpäivä oli rankka, mutta nyt voi huilata ja katsoa vaikka lempisarjan tv:stä. Ajoissa nukkumaan, että aamulla jaksaa taas mennä töihin. Joululomaan on enää kaksi viikkoa, nopeasti se aika menee.

Kello 16 yrittäjä käy parin asiakkaan luona, jotta hommat olisivat aamulla selvät, kun työntekijät tulevat töihin. Kotiin kaupan kautta ja perheelle ruokaa. Lasten kanssa hiukan leikkiä ja sitten laskuttamaan. Kirjanpidon aineisto pitää toimittaa huomenna ja palkat laittaa maksuun. Yrittäjä tarkastaa tilin saldon ja huokaisee helpotuksesta; rahat riittävät työntekijöiden palkkoihin. Muutama lasku on myöhässä, mutta ne maksetaan, kun rahaa tulee tilille. Klo 23 yrittäjä sulkee koneen ja suuntaa kohti sänkyä. Herätys kello kuudeksi, jotta ehtii kirjoittamaan muutaman sähköpostin ennen varsinaisen työn aloittamista. Lomaa yrittäjä on ajatellut pitää keväämmällä muutaman päivän, kun työntekijät ovat talvilomansa pitäneet.

Tämä on todellista arkea monen yrittäjän kohdalla. Teemme paljon sellaista työtä, josta kukaan ei maksa meille palkkaa. Nostamme itsellemme palkan sen jälkeen, jos ja kun rahaa jää. On ainainen huoli siitä, että asiakkaat maksavat laskunsa ajallaan ja rahaa riittää palkkoihin ja laskujen maksuun. Suomen lainsäädäntö pitää huolen, että verottaja ja vakuutusyhtiöt ottavat omansa, jotta työntekijöillä olisi ilmainen terveydenhuolto ja eläke. Kyllä, me yrittäjät sen maksamme.

Toki on aikoja ja yrityksiä, joilla menee hyvin. Tuote tai palvelu myy ja katetta jää. Tällöin palkkaamme mielellämme uusia työntekijöitä, mutta otamme myös itsellemme palkan kovasta työstä ja riskinotosta. Tämä on kuitenkin monen mielestä väärin. Yrittäjä ei saisi hyötyä taloudellisesti omasta yritysideastaan eikä ajallisesta ja rahallisesta satsauksesta, jonka hän on yritykseensä tehnyt. Kritisoidaan, kuinka rahaa ei jaeta työntekijöille, jotka työn ovat tehneet, eivätkä työttömätkään saa osaansa. Tämäkö on sitä riistoa?

Meistä pienistä ja keskisuurista yrittäjistä ei varmasti moni ole riistomielialalla yrittämässä. Me haluamme, että sinä – työntekijä viihdyt yrityksen palveluksessa. Jos kaikki ei mene niin kuin haluaisit, toivomme, että kertoisit siitä meille. Emme ehkä kaikelta työltämme ole nähneet asiaa sinun näkökulmastasi. Arvostamme sitä, että teet työsi hyvin, koska se takaa rahavirran yritykseen ja sinun palkkasi myös jatkossa. Te, rakkaat työntekijät, olette meille tärkeitä. Te olette yrityksen osaaminen ja voimavara ja toivomme, että voimme pitää teistä hyvää huolta myös jatkossa. Kiitos tehdystä työstä, toivottavast osaatte arvostaa myös sitä, mitä kaikkea me olemme tehneet, jotta olemme voineet tarjota työpaikan teille."

Minna Patosalmi, osakas, perheyrityksen jatkaja

Yrittäjä =kansalainen =palkansaaja =veronmaksaja x2 =työllistäjä x?
-> turva Oy vakuutusyhtiö Ab
Työntekijä =kansalainen =palkansaaja =veronmaksaja
-> turva Suomen valtio ja kunnat

Olen yksinyrittäjä, en työllistä ketään vakituisesti, satunnaisesti kylläkin. Yksityiset kuluttajat ovat nykyään työnantajiani. Heilläkään ei ole rahaa maksaa työstä sitä vastaavaa summaa. On  pakko polkea hintoja ja tehdä pidempiä päiviä pienemmällä katteella, että saisi perheelle leivän pöytään. Laskuni sisältää 90% työtä, 10% materiaaleja. Kun laskuun lisätään arvonlisäveroa 24%, se on monille kuluttajille liikaa. Ei edes kotitalousvähennys ole taattu, se on verovelvollisen riski. Eläkettäkin tästä pitäisi maksella oman vanhuuden varalle. Mitä jos kahdella kädellä tehtävä käsityötä verotettaisiin 5%:n alvilla?

Työni on kausiluonteista ja ajoittuu kesäkausiin - sesonki, tuo ihana sana. Joskus meitä on jopa 8! Työllistän mielelläni nuoria vastavalmistuneita, tarjoan heille ensimmäisen työpaikan, josta he saavat elintärkeän työtodistuksen tulevaa varten. Maksan heidän ensimmäiset eläkekertymänsä. Kuukausi menee opettaessa, koska käsityö pitää oppia tekemällä, yrittämällä ja virheiden kautta. Onko se kannattavaa? Ei ole, se on pirun kallista. Silti teen sen. Tai tein sen. En enää.  Se ON liian kallista, ja kilpailu Virosta on liian kovaa. 

Työn kustannukset ovat Suomessa liian suuret. Oikeahintaiset tarjoukset eivät mene läpi, asiakas valitsee halvimman. Isoissa hankkeissa se on jopa tilaajan pakko. Jos haluaa tähän kilpailuun mukaan, on pakko siirtyä harmaaseen talouteen, vaihtoehtoja ei ole. Yhdenkään ihmisen kyky tehdä tarpeeksi euroja tuottavaa työtä tässä maassa ei ole vaaditulla tasolla, kun käytössä on 8 tuntia ja kaksi kättä, jos kasvua haetaan. Kädestä suuhun, nippa nappa.

Mitä kävi?
Mulle sattui työtapaturma kesken kiivaimman sesongin vuonna 2013. Oli pakko peruuttaa urakat. Liiketoiminta pysähtyi kuin seinään. Asiakas jopa ajoi ja auttoi autoni pois paikalta. Ympärivuorokautisia työpäiviä tekevä yksinhuoltajaäiti oli ykskaks ilman työtä kipsi jalassa kaksi kuukautta ja sen päälle kuntousaika toiset kaksi kuukautta. Tänä aikana piti tehdä yli puolet vuoden liikevaihdosta ja yhtäkkiä rahaa ei tullut mistään. Ja kiinteät kulut ne vaan juoksee. Kela petti. Onneksi on vapaaehtoinen henkilökeskeytysvakuutus, onneksi on vapaaehtoinen tapaturmavakuutus!

Tuli syksy 2013 ja hiljainen talvi 2014. Saimme ison urakan yksityiseltä, hienoa! Mutta asiakas ei maksakaan. Kolmen kuukauden työt menivät hukkaan, noin 20 000 euron tappiot tuon loukkaantumisen päälle. Otin asianajajan, käräjille pitäisi lähteä. Uuvuin ja olin huolesta soikea. Menetin työkykyni ja - aikani tässä selviytymistaistelussani. En halunnut käräjille. Pyysin sovittelemaan. Halusin pois tilanteesta, jotta saisin rakennettua liiketoimintani uudelleen. Tilanne raukesi, mutta tappiot jäivät ja Alvitkin sain maksaa vaikken rahoja asiakkaalta koskaan saanutkaan. Onneksi on oikeusturvavakuutus! 

Tuloja oli saatava! Päätin aloittaa uutta liiketoimintaa vanhan rinnalle ja sen rakentaminen on kivaa mutta työlästä. Jotain ihan muuta. Ja ihmiset tykkäsivät ja tykkäävät. Tein töitä kellon ympäri ilman vapaapäiviä kesään 2014 asti ja sitten uuvuin.  

Sydän oireili, verenpaine oireili, sain tajuttomuuskohtauksia. Menin yleislääkäriin  ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. En uskaltanut ajaa autoa (verstaalle matkaa on 100 kilometriä), enkä käyttää koneita. Taju meni hampaita pestessä. Pyörrytti maatessa. Tuloksena oli sairausloma sekä ajo- ja koneenkäyttökielto. Kela petti jälleen. Onneksi on vapaaehtoinen henkilökeskeytysvakuutus! 

Entäs jos sattuu?
Yrittäjän Kelan sairauspäiväraha sairauden varalle on sidottu YELliin (”YEL-vakuutuksen työtulo on yrittäjän kaiken sosiaaliturvan perusta – se ei ole pelkkä vanhuuseläkevakuutus. YEL-työtulon tasosta riippuvat niin sairaus- ja vanhenpain- kuin työttömyyspäivärahasikin. Jokainen yrittäjä määrittää oman tasonsa itse. Vuonna 2015 YEL-maksu on alle 53-vuotiailla 23,7 prosenttia ja 53 vuotta täyttäneillä 25,2 prosenttia YEL-työtulosta”) Monilla pienyrittäjillä jää YEL työtulo liian pieneksi sen korkean maksun takia, valitettavasti. YEL ja TYEL maksut eivät ole suhteessa keskenään. Totuus on kuitenkin se, että yrittäjät sairastavat harvoin, todella harvoin. Mutta entäs jos sattuu?

Missä on yrittäjän se pienikin turva, jos sattuu. Kelasta ei saa edes sitä yrittäjälle lakisääteistä ja jo maksettua pientä sairaspäivärahaa. Kelalla on liian suuri valta päättää, kuka on työkykyinen ja kuka ei. Hoitava lääkäri sen tietää, yrittäjä itse sen tietää. On vaikea uskoa, että kukaan kikkailee muutaman satasen päivärahoilla varsinkin kun vaakalaudalla on oma yritys, oma työ ja tulonlähde.
YEL on lakisääteinen ja pakotettu ottamaan. Sori nyt vaan, mistä mä maksan?

Palkkaa en ole sairasajoilta yhtiöstä nostanut, kuinka voisin, enhän tuota mitään! Yrittäjän ainoa turva on vapaaehtoisissa vakuutuksissa, joihin se tuotto sitten meneekin. Eikä niidenkään korvausperusteista ole aina takeita. Vapaaehtoiset henkilökeskeytysvakuutus, tapaturmavakuutus, toiminnan keskeytysvakuutus, autovakuutus, vahinkovakuutus, oikeusturvavakuutus, kuljetusvakuutus, tuotevastuuvakuutus, sairauskuluvakuutus… onhan näitä... ja tuhansia ja tuhansia euroja näihin vuositasolla menee, verojen ja lakisääteisten lisäksi.
Kuka uskaltaa yrittää ilman kattavaa ja todella kallista vapaaehtoista vakuutusturvaa?

Entäs jos ei voi jatkaa lainkaan?
Kohtuullistamista työttömyysturvan saantiin ja karenssiaikoihin toivotaan todellakin. Tiedossa on, että väärinkäytöksiä tapahtuu, kuitenkin suurin osa yrittäjistä laittaa lapun luukulle vasta kun on ihan pakko. Ja on siinä elättänyt itsensä, perheensä ja ehkä muidenkin perheitä vuosia ja ykskaks onkin kansakunnan luopio, tahallaan toimeentulonsa heitteille jättänyt… joku. Ei paljon kannusta ainakaan aloittavaa yrittäjää ja heitähän on kasvava määrä, pakosta, työtä kun ei tällä hetkellä oikein ole liiemmin tarjolla.
Ehdotuksia aihepiiriin on paljon, en ala niitä tähän kirjaamaan, mutta kerro ihmeessä oma tarinasi ja herätä keskustelua edelleen.
Nyt vinkki yritystoimintaa harkitseville tässä ”yrittäjämyönteisessä” valtiossa. Perusta vakuutusyhtiö, rikastut!
Nyt vinkki tuleville päättäjille. Puheet ilman tekoja on turhia, sen tietää lapsikin.

Miten hinnoittelet itsesi, kansanedustaja?
”Kaikessa uuden tekemisessä toimitaan ihmisen koskettamisen varassa. Kosketus on entistäkin paremman Suomen salasana” -Ville Tolvanen
 
Mitä, jos eduskuntapaikka olisikin yksinyrittäjän paikka. Siinä on kosketusta! Hae starttirahaa, mutta älä testaa liiketoimintaasi ennen sitä, saatat menettää sen. Odota puoli vuotta päätöstä. Perusta yhtiö, hae domain, tee ilmoitukset, ota vakuutukset ja tee pankkisopimukset. Palkkaa avustaja tyelleineen ja lomarahoineen, äityslomineen ja sairaslomineen, hoida kirjanpito ja tilintarkastus, markkinoi itsesi kansalaisille, maksa eduskunnan vuokratuoli ja hoida edustuskulut, matkakulut, autoverot ja edut, puhelin, kokoukset, netti, vakuutukset kaiken mahdollisen vahingon varalle, myös työttömyyden. Hoida muut juoksevat, siivouskulut, jätemaksut, sähköt, hälyttimet, lamppujenvaihdot ja vessapaperi, keitä kahvit asiakkaille. Tee tarjoukset aloitteista, kilpailuta alihankkijat, muista laskuttaa ja käydä messuilla. Ja oma palkka, muista maksaa se. Onko rahaa?
Ja somenäkyvyys, onhan se ajantasainen? Kansalaiset sitten päättävät, ostavatko sinut ja antavatko sinun laskuttaa Valtiota, meitä. Lykkyä pyttyyn.
ps. Yritä saada verot ja eläkkeet maksettua, älä myöhästy, voit päästä mustalle listalle.
 
Yrittäjä on kansalainen. Yrittäjä on palkansaaja. Yrittäjä on moninkertainen veronmaksaja. Yrittäjä on oman eläkkeen maksaja.  Yrittäjä on työllistäjä. Miksi meitä kohdellaan kuin näin ei olisi?
 
Kerttu, puualan käsityöyrittäjä, 46 v., Helsinki

Linkki: YEL-työtulo vaikuttaa eläkkeeseen ja sosiaaliturvaan
www.elo.fi/yrittaja/yel-vakuutus/yel-vakuutus-ja-sosiaaliturva

Huonot palkat ja ”rokkikukko”-yrittäjät. Isot pahat riistäjät haluavat taas viedä heikomman ruokapöydästä. Lopetetaan työpaikat, kun ei kukaan kuitenkaan voi pitää työstään, eikä siitä mitään juuri maksetakaan. Päivä päivältä tuntuu osuvammalta tuo "sori". Sori, että haluan mun lapsille saman turvan, kuin työntekijän lapsilla on. Sori, että meidän yrittäjäperhe haluaa joskus pitää lomaa. Sori, että meillä lapset ei nää isäänsä juuri koskaan. Sori, että mä istun öisin ja koitan laskea miten selvitään ensi kuussa laskuista. Sori sori, mut hei, en mä silti vaihtais. On tää niin kivaa ja ainakin voi olla ylpeä siitä, että YRITTÄÄ! Tartten varmaan nitroja pian.

Huijasin sut lukemaan! Oikeasti olen ollut palkansaajana yli 15 vuotta ja tiedän mitä on olla ns. tiskin toisella puolella. Varsinaista yrittäjyyttä on takana vasta pari vuotta. Missään vaiheessa en hyväksyisi ajatusta, että kulut siirtyisivät työntekijöille. Ongelmaa vain siirrettäisiin yrittäjiltä palkansaajille. Tarkoituksena on saada pienyrittäjyys niin houkuttelevaksi, että se olisi vaihtoehto työttömyydelle. Olemassa oleviin yrityksiin taas pitäisi saada syntymään uusia työpaikkoja. Näissä talkoissa pitäisi palkansaajien ja yrittäjien vetää yhtä köyttä. Eikä suinkaan sinne ylähirteen.

"Jokuhan ne lisäkulut kuitenkin maksaa ja jostain ne rahat on otettava". Joo joo, niinhän ne täytyy ottaa jostain. Eikös valtio maksa vähän pirusti työttömistä ja jos yksikin työpaikka saadaan lisää, niin se on jo säästöä valtiolle ja lisäksi vielä palkansaajalta tulisi verojen muodossa rahaa kiertoon. Tällä ajatuksella pitäisi olla ihan selvää, ettei tarkoitus ole tehdä hallaa työntekijöille. On täällä meidän rakkaassa kotimaassamme ennenkin osattu tehdä talkoilla töitä. Nyt olisi talkoiden aiheena Suomi uuteen nousuun. Kuulostaa niin ihanan helpolta kirjoitettuna. Joo tiedän, varmaan utopiaa. Toisaalta eihän mun nupissa varmaan kaikki ihan kohdallaan olekaan, kun tähän rumbaan olen itseni sotkenut. Epäreiluus vaan pistää kiehumaan, eikä vain omasta näkökulmasta.

Nippelitietoa kannattaa tuskin alkaa kirjoittelemaan, jokainen meistä osaa käyttää googlea. Toisaalta sieltä saatuja vastauksia tulkitaan tietysti omista lähtökohdista. Henkilökohtaisesti en ole löytänyt luvuista vahvistusta sille, että meitä pienyrittäjiä pitäisi sylkeä kasvoille. #sori15 –ryhmän herättämän keskustelun kommentoinneissa on paistanut hyvin selkeästi läpi, ettei eroteta suurta pienestä. Kyllä sillä koolla vaan joskus on väliä.

Kiitos ja kumarrus.

Heidi, yrittäjä, äiti ja opiskelija. Ikää mittarissa 32.

Heippa vaan kaikille!

Nimeni on Katariina Lassila ja toimin pienyrittäjänä Uudellamaalla. Työllistämme tällä hetkellä yhtiökumppanini kanssa muutaman ihmisen, mutta halua löytyisi työllistää useampikin. Olen ”vasta” 28-vuotias, mutta ikääni nähden omaan jo pitkän taustan yrittäjämaailmassa. Olen myös kasvanut yrittäjäperheessä, joten kovan työn tekeminen on ollut minulle pienestä asti itsestäänselvyys. Olen luonteeltani oikeudenmukainen, rehellinen ja aina valmis puolustamaan vääryyttä kokeneita. Tällä kertaa olen pienyrittäjien ja osittain tätä kautta myös työntekijöiden puolella, sillä koen näiden kahden olevan tällä hetkellä vääryyttä kokeva taho. Erityisesti pienyrittäjät. Mikäli pienyrittäjien asiat saataisiin kuntoon, olisi se automaattisesti myös työntekijöiden etu.

Lähdin mukaan tähän sori15 projektiin oikeastaan kahdesta eri syystä:

1. Haluan oikaista ihmisille muutamia ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä yrittäjistä ja siihen liittyvästä toimeentulosta.
2. Haluan omalta osaltani olla edesauttamassa sitä, että Suomi saataisiin takaisin jaloilleen - vahvempana kuin koskaan.

Jos lähdetään liikkeelle ihan peruskysymyksestä, jota silloin tällöin itse kohtaan elämässäni. Miksi haluan väkisin olla yrittäjä?
Vastaus on yksinkertainen. Olen syntynyt yrittäjäksi. Yrittäjyys on luonteessani ja tullut pitkälti perimän mukana. Yrittäjyys on kutsumusammatti, samoin kuin esimerkiksi papin työ, poliisin työ tai hoitoalakin.
En koe olevani onnellinen tehdessäni muuta työkseni. Minulle on tärkeää, että saan toteuttaa omia unelmiani ja ideoitani. Koen yritykseni olevan osa luovuuttani, osa minua.

Meille yrittäjille omat yritykset ovat monesti kuin omia lapsia. Olemme ne itse kovalla työllä luoneet, ideoineet ja ajan kanssa isommaksi yrittäneet kasvattaa. Olemme tehneet tämän parhaan taitomme mukaan. Olemme valvoneet useita öitä yrityksemme vuoksi ja olleet välillä äärirajoilla väsymyksen kanssa. Koska olemme tehneet tämän ”lapsemme” eli yrityksemme eteen niin lujasti töitä, olemme siitä myös hyvin ylpeitä. Samoin kuin kuka tahansa vanhempi todennäköisesti on ylpeä omasta lapsestaan.

Tässä kohtaa moni varmasti miettii, miten voin verrata yritystä ja lasta keskenään. Tarkoitukseni ei ole vähätellä lasten tärkeyttä äideille, vaan radikaalisti yrittää perustella teille: miksi olen yrittäjäksi lähtenyt ja miksi monelle yrittäjälle voi olla vaikea omasta yrityksestä esimerkiksi jossain kohtaa elämää luopua.

Olen siis päättänyt itse yrittää jatkaa täysillä eteenpäin, valitsemallani polulla. Haluaisin kuitenkin tehdä sen niin, että pystyisin samalla luomaan mahdollisimman monta hyväpalkkaista työpaikkaa sekä saada mahdollisuuden viedä yritystäni eteenpäin ilman, että joka päivä tarvitsee pelätä konkurssin riskiä. Faktahan on, että konkurssin riski kolkuttaa ovella käytännössä jokaisella pienyrittäjällä tällä hetkellä.

Kun puhutaan yrittäjistä, monella tuntuu olevan kuva varakkaasta henkilöstä, joka nostaa suuria osinkoja sekä haluaa hyötyä muiden työstä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yrittäjät, jotka pystyvät suuria osinkoja vuodesta toiseen nostamaan – edustavat ainoastaan noin 0,2% kaikista Suomen yrittäjistä. Loput noin 99,8% Suomen yrittäjistä ovat pienyrittäjiä kuten minä ja muut tämän blogin kirjoittajat.

Olemme kyllästyneitä siihen, että meidät rinnastetaan näihin suuryritysten omistajiin, näihin 0,2% kaikista yrittäjistä. Olen myös kyllästynyt, että he ovat ainoita tahoja ketä esimerkiksi kansanedustajat tuntuvat helpoiten kuuntelevan. Nämä suurten yritysten omistajat kun eivät aina aja meidän kaikkien yritysten etua, vaan monesti omiensa eli yli 250 henkilöä työllistävien yritysten. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Ja me pienyrittäjät olemme tällä hetkellä verotusten ja muiden vuoksi aika häntäpäässä tuossa asteikolla.

Me kuitenkin olemme siitä huolimatta ne, jotka työllistävät tällä hetkellä suurimman osan suomalaisista, poislukien valtiolla ja kunnilla työskentelevät. Olemme myös ne, jotka maksavat tälle maalle paljon veroja, useassa eri muodossa, joskus jopa moneen kertaan samasta sadan euron setelistä. Silti meille ei ole olemassa minkäänlaista kunnon sosiaaliturvaa. Ei myöskään puolisoillemme, sillä heitä rangaistaan mm. työttömyyskorvauksissa siitä, että ovat meihin yrittäjiin sattuneet joskus rakastumaan. Tämä on mielestäni ehkä ilkeintä, mitä kansanedustajat ovat yrittäjien suhteen keksineet. Kostetaan yrittäminen heidän puolisoilleen.
Olemme jatkuvalla syötöllä antavana osapuolena, koskaan ei saajana.

Muissa pohjoismaissa on alv-alaraja kolme-neljä kertaa suurempi kuin Suomessa. Englannissa se on yli 10 kertainen Suomeen verrattuna. Jopa Virossa se on kaksi kertaa sen, mitä Suomessa. Eikö jo tämän pitäisi kertoa kaikille, että Suomi ei todellakaan ole yrittäjäystävällinen maa? Ainakaan tällä hetkellä.

Jos jatkamme näin, pienyrityksiä kaatuu koko ajan lisää ja loputkin työpaikat lähtevät niiden mukana. On siis tärkeää, että koko Suomi herättäisi nyt yhdessä kansanedustajat ja päästäisiin tekemään päätöksiä, joilla tämä maa saataisiin vietyä pitkälle eteenpäin ja toimeentulo saataisiin kaikille kohdilleen.

Yrittäjät ovat tällä hetkellä ratkaisu asiaan, joten meitä kannattaisi vihdoin kuunnella. Ajamme kaikkien suomalaisten, muidenkin kuin yrittäjien etua.

Palataan pian, kiitos kun jaksoit viestini loppuun saakka lukea!

Ystävällisin terveisin,
Katariina Lassila
Pienyrittäjä