A Day In The Life, Mexico edition

Tapahtunutta sitten viime päivityksen:

Vuosi vaihtui, raketit paukkuivat. Olin David Guettan keikalla rannalla tuhatpäisen yleisön joukossa, michelada kädessä ilman paitaa keskellä yötä. Juhlin aamuviiteen, kävin yöuinnilla. Kaverini löi toista kaveria vastaan tuhannen euron vedon, minkä seurauksena hän ui noin kolmensadan metrin matkan ankkuroidulle pikkujahdille, joi shampanjalasillisen paatin omistajien kanssa ja räpiköi takaisin bilettämään. Ystäväni Alex tuli rauskun pistämäksi rannalla joutuen sairaalaan. Tulin kipeäksi ja lähinnä sairastin vuoden ensimmäisen viikon pelaten pokeria peiton alta. Otin meksikolaisen flunssashotin perseeseen.

David Guetta uudenvuodenaattona.

Muutin eilen myös uuteen kämppään ranskalaisen ystäväni Nicolaksen kanssa. Nicolas on ensimmäinen mukava ranskalainen, jonka olen tavannut. Hän on tosin asunut puolet elämästään Lontoossa, mikä selittää tilastopoikkeaman. Ranskalaista Nicolaksessa on naisteniskemistaidot. Kävimme yhdessä illallisella jokin aika sitten, ja kuolasimme molemmat kuumaa tarjoilijatarta. Samainen tarjoilijatar oli yllättäen keittiössäni syömässä aamupalaa tänä aamuna, kun tulin kotiin BPM-festivaaleilta. Tyynylläni odotti Nicolaksen tervetuliaislahja: korvatulpat. ("She's loud like an opera singer, you know"). Miten hieno mies?

BPM-festivaalit Blue Parrot-klubilla eilen.

Uusi kämppä on lievästi sanottuna huikea. Jos edellinen oli pieni ja ahdas, niin tässä riittää ainakin kokoa. Neliöitä lienee noin 150 ja mukana oma uima-allas. Lisäksi sijainti on käytännössä paras, mitä tässä kaupungissa voi saada. Rannalle 50 metriä, pääkatu kulman takana, ja olemme aivan keskellä kaikkea. Kun pokeriturnaukset menevät viiden minuutin tauolle aina .55 joka tunti, voin potentiaalisesti juosta meriveteen ja takaisin ennen pelien jatkumista. Tai pelata pokeria omasta uima-altaasta. Hintaa paikalle tuli 20 000 pesoa kuussa, eli noin 1200 euroa jaettuna kahtia. Tuossakin on luultavasti vähän gringo-lisää, mutta ei sentään niin paljon kuin aiemmassa luukussani, josta blogitin jo täällä: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/miikkaanttonen/122837/

Vanhoista merkinnöistä puheen ollen, kirjoitin aivan tämän blogin alkutaipaleella tyypillisestä työpäivästäni pokeriammattilaisena (http://www.city.fi/yhteisot/blogit/miikkaanttonen/121653/). Ajat ovat muuttuneet ja maa vaihtunut, joten lienee aika päivittää tuota hieman. Nykyisin elämäni näyttää suunnilleen tältä:

09:30: Herätys. Vaikein osa päivästä, sillä jostain syystä kahdeksan tuntia ei oikein ole ikinä riittänyt minulle. Yleensä kampean itseni ylös puolen tunnin sisään. Meksikolaisissa kämpissä harvemmin tulee lämmintä vettä suihkusta, joten kunhan saa vain raahattua itsensä peseytymään, on virkistyminen taattu.

10:00: Syön aamupalaa jossain 5th streetin ravintoloista, yleensä jonkinlaisen tulisen meksikolaisen omeletin. Katselen heräilevää Playa Del Carmenia ja luen espanjankielistä lehteä, josta ymmärrän ehkä 15 prosenttia. Toivon joku kaunis päivä ymmärtäväni enemmän, uutta kämppää vastapäätä sijaitseva kielikoulu toivottavasti auttaa.

11:00: Menen salille Evolve Gymille, joka on parhaita saleja missä olen koskaan käynyt. Jäsenyys on melkein Suomen hinnoissa, 150 taalaa kolmelta kuukaudelta. Siihen kuuluu rajaton pääsy kaikenlaisille jooga-, pilates-, body pump- ja vastaaville tunneille, joilla en tosin koskaan käy. Puntti on kuitenkin noussut pitkästä aikaa todella ahkerasti, ja fiilikset siitä todella hyvät.

12:00: Nappaan viereisestä smoothie-baarista proteiinijuoman ja menen tunniksi rannalle. Smoothie-paikan tädit heittävät juomaan pyydettäessä mitä tahansa tuoreita hedelmiä, marjoja ja proteiinimössöjä. Miksei tällaisia paikkoja ole Helsingissä (tietääkseni) yhdenkään kuntosalin yhteydessä?

13:00: Pelit alkavat. Yritän käydä pesemässä hiekat ja meriveden pois ennen session aloittamista, mutta suurimman osan ajasta jätän rannalta lähtemisen viime tinkaan enkä ehdi. Asunto on siksi hiekan peitossa jatkuvasti. Toisaalta meksikolaiset siivouspalvelut ovat halpoja ja tehokkaita, koko kämpän tehosiivous maksaa noin viisi euroa ja lisäksi saa hyvän fiiliksen paikallisten työläisten tukemisesta.

14:30: Aika tilata lounasta. Playa Del Carmenissa operoi pokerinpelaajien lähettipalvelu, PlayaNow. Joku ilmeisesti aistinut hyvän bisnesraon. Käytännössä voit tilata mitä vain mistä tahansa kaupungissa, ja skypettää tilauksen 24/7 päivystävälle lähetille. Parissakymmenessä minuutissa ovikello sitten soi, ja lähetti tuo ruoat muutaman taalan korvausta vastaan. Erittäin tehokasta, ja pystyy syömään terveellisesti halutessaan. Suomessa kotiinkuljetuspaikoissa vituttaa aina se, ettei niistä saa juuri muuta kuin pizzaa ja kebabia.

21:00: Jos sessio on mennyt huonosti, saattavat pelit olla jo paketissa. Yleensä olen mukana vielä parissa turnauksessa, ja lopettelen joskus 21-22 välimaastossa. Sen jälkeen menen pitkälle illalliselle johonkin kaupungin sadoista ravintoloista. Hyvää sushia täältä ei ikävä kyllä yleensä saa, mutta etenkin eteläamerikkalaiset pihviravintolat ovat olleet viime aikoina kova sana. Koska Playassa asuu tälläkin hetkellä lähemmäs sata pokerinpelaajaa, illallisseuran löytäminen ei ole kovin vaikeaa.

23:00: Illallinen on syöty, ja hiljaisina päivinä vetäydyn kotiin puuhailemaan omiani. Jos ei väsytä, saatan lähteä yöelämään janoisten ystävieni kanssa. Aika moni porukastamme käy ulkona melkein joka ilta, mutta itse yritän pitää bilettämisen kerran viikkoon-tahdissa. Ollapa vielä 18-vuotias, joka ei kärsi krapuloista. Yleensä biletämme jossain 12th streetin tuntumassa. Allaoleva kuva on kyseiseltä kadulta aamuviideltä, ei siis minkään klubin tai festarin sisältä vaan ihan tavalliselta kadulta. Kyllä, täällä todella riittää kiusauksia.

??:??: Nukahdan. Päivästä riippuen tämä tapahtuu yhden ja aamuseitsemän välillä. Jostain kuuluu aina torakoiden rapsahduksia tai liskojen kutsuääntä, mutta tuulettimen rauhoittava humina peittää ne alleen. Kaiken matkustamisen jälkeen Playa Del Carmen alkaa tuntua kodilta. Täällä on pokeriammattilaisen hyvä olla.

Koska minua ei ole luotu pysymään paikoillani, ensi kuussa on kuitenkin ohjelmassa paljon matkustelua: bussilla Meksikon halki Belizeen, lennot Kuubaan. Palaan asiaan.

PS. Huomasin, että The Wire alkoi pyörimään Suomen televisiossa viime viikolla. Olin aika lähellä kirjoittaa pitkän blogientryn siitä, kuinka The Wire on maailman kaikkien aikojen paras televisiosarja. Sitten tajusin, että suositus menisi luultavasti kaikilta ohi, koska The Wireä ei kertakaikkiaan voi katsoa kerran viikossa kuin tavallista sarjaa. Se pitää hankkia dvd-boksina, ja sen jälkeen lukkiutua viikoksi huoneeseen katsoen kymmenen jaksoa päivässä. The Wire ei oikeastaan ole edes tv-sarja, vaan oma maailmansa. Sen nyanssit on mahdollista havaita ainoastaan uppoutumalla sarjaan intensiivisesti. Ahmin itse ensimmäisellä kerralla sarjan parissa viikossa läpi, ja sinä aikana matkustin myös Espanjaan ja Englantiin ja pelasin 8 päivää pokeria. Nukkua en juuri ehtinyt. Kun viimeinen jakso oli nähty, olo oli tyhjä ja surullinen, vähän kuin festarien viimeisenä päivänä pääesiintyjän soitettua viimeisen encorensa. Suosittelen lämpimästi.

Kirjoitettaessa soi Burial - Kindred