Vuosi 2012: Eihän se nyt ihan putkeen mennyt

Minulla on jo vuosikausia ollut tapana erinäisissä pokeriblogeissani laittaa vuoden lopussa aina kulunut vuosi pakettiin ja ruotia pelisuorituksiani, tuloksiani ja muuta elämää. Jos kykeneväisyyteni itsekritiikkiin ei olisi kasvanut radikaalisti viime aikoina, tänä vuonna vastaava postaus jäisi kyllä tekemättä. Vuotta 2011 voisi pitää läpimurtovuotenani, ja muutenkin koko vuosi oli jälkeenpäin ajatellen melkein naurettavan onnellista aikaa. Vuoden paketointi oli siis suoranainen ilo. Näin kirjoitin (englanniksi) vuosi takaperin: http://www.cardrunners.com/blog/chuck_bass/2011-what-a-year

Tästä vuodesta kirjoittaminen taas on huomattavan paljon vaikeampaa. Koko vuosi on ollut oikeastaan alusta loppuun yhtä turbulenssia, ja tulokset ovat olleet huonompia kuin koskaan aikaisemmin urallani. Vuodesta 2012 tuli jotain sellaista, mitä en uskonut koskaan kokevani; tappiovuosi pokerissa.

Ensimmäiset pari kuukautta elämä oli muuten mallillaan, mutta kriittisestikin tarkasteltuna lähinnä huonon onnen avustamana hävisin netissä noin $50000. Vitutti kuin pientä oravaa, joten lähdin melkein kolmeksi viikoksi hermolomalle Miamiin ja Curacaoon.

Loman jälkeen muutin pitkäaikaisen tyttöystävän kanssa yhteen, mikä oli varmasti vuoden typerimpiä ratkaisuja. Olen aina ollut sitä mieltä, että minua ei ole luotu asumaan yhdessä kumppanin kanssa, ja olin salaisesti vähän skeptinen muuton suhteen. Toisaalta ajattelin, että joskus se oletettavasti on kuitenkin edessä, joten sama kokeilla sitten jo nyt. Tyttöystävä oli kuitenkin kaikilla mittareilla loistava, enkä voinut kuvitella kovin helposti sopivampaakaan asuinkumppania löytäväni.

Keväällä reissasin aika paljon kiertämässä live-turnauksia (häviten tietysti), ja Suomessa oli muuttohässäkkää, Ikeassa juoksemista sun muuta häiritsemässä pelejä. Voitin jonkun verran kun pelasin netissä, mutten saanut sisään kovin miehekkäitä työtunteja. Toukokuun lopussa tein vaikean päätöksen skipata World Series of Poker ja rannekeunelmat puhtaasti siksi, että voisin pelata netissä pehmeitä kesäpelejä. Olen vieläkin sitä mieltä, että tämä oli taloudellisesti erittäin järkevä päätös. Ikävä kyllä odotusarvo ei ihan realisoitunut, sillä koko alkukesän hävisin netissä kuopaten yhteensä 60 tonnia lisää niin järjettömän epäonnisen jakson siivittämänä, etten tiennyt sellaisen olevan edes mahdollista. Heinäkuussa tuurit alkoivat sitten vihdoin kääntymään, ja sain kahdessa viikossa rouhittua koko kuopan umpeen. Tässä vaiheessa olisi ehkä voinut hengähtää ja pitää pientä lomaa. Sen sijaan päätin jatkaa pelaamista, sillä fiilis omasta pelistä oli todella hyvä.

Kesä-heinäkuu ja pieni swingi.

Heinäkuun lopusta alkoi kuitenkin sitten yksi tähänastisen elämäni synkimmistä jaksoista. Ensinnäkin aloin taas häviämään juuri, kun sain alkukesän tappiot kurottua umpeen. Toiseksi alkoi tulemaan päivä päivältä enemmän selväksi, ettei yhdessäasumisemme oikein koskaan lähtenyt kunnolla rullamaan. En osannut kuitenkaan myöskään korjata tilannetta, joten päädyin katsomaan oman parisuhteeni rappeutumista ikään kuin sivustaseuraajan roolista. Näissä synkeissä mielentiloissa ei todellakaan pitäisi pelata korkeiden panosten pokeria, mutta en osannut olla pelaamattakaan. Tämän angstisen parikuukautisen aikana hävisin netissä uudet 70 tonnia ja parisuhteen päälle. Pokeriammattilaisille on hyvin ominaista kylmähermoisuus ja kyky sulkea kaikki muu ulkopuolelle, ja siihen minäkin olen aina ennen pystynyt. Tuon jakson ajalta minun on kuitenkin pakko myöntää, etten yksinkertaisesti ollut tarpeeksi vahva sen kummemmin pitämään taukoa kuin pelaamaan parasta peliänikään. Sen sijaan tilttasin jatkuvasti, paiskoin hiirtä seinään ja reagoin pienenpieniinkin epäonnisiin hetkiin kuin pikkulapsi. Ja kalliiksihan se tuli. Tästä en voi syyttää kuin itseäni.

Syyskuussa alkoi pikkuhiljaa tapahtumaan positiivisia asioita. Kävin reissaamassa Maltalla ja Lontoossa (tosin hävisin toki live-turnauksiin), ja oli kaikenlaisia juhlia ja pääsin nauttimaan sinkkuna olemisen positiivisista puolista. Netissäkin aloin pikkuhiljaa taas voittamaan. Lokakuun alussa muutin sitten Meksikoon, ja siitä asti elämäni onkin varsin tarkkaan dokumentoitu tässä blogissa. Nyt kun eroangstit on selätetty, olen itse asiassa pelannut lähelle parasta pokeriani koskaan ja myös voittanut netissä oikeastaan koko ajan lokakuusta lähtien. Jouluna voitin pyhien aikana urani toisen Triple Crownin. Ikävä kyllä live-pokeriin häviäminen on viivästyttänyt taloudellisen tilanteen korjautumista, mutta tunne omasta pelistä on tällä hetkellä niin hyvä, etten näe seuraavan vuoden kohdalla kovin suuria uhkakuvia päin helvettiä menneestä vuodesta huolimatta. Ja varmistaakseni lentävän lähdön aion nyt pelata seuraavat pari kuukautta lähes joka päivä ja elää muutenkin suht terveellisesti ranta- ja salielämästä nauttien. Uskon, että tuloksia tulee. Ja parempi olisi tullakin. Koko uran statistiikka nettiturnauksista näyttää edelleen sentään $263000 vihreää, mutta olen kuitenkin aivan liian vanha ottamaan tarpeettomia tappiovuosia ja polttamaan rahaa. Ensi vuonna aion olla fiksumpi ja tienata kunnolla.

Pelit Meksikossa so far, puuttuu +kymppitonnin joulupelit.

Olen myös yleensä aina listannut vuoden lopussa tv-sarjoja ja musiikkia, joista nautin eniten kuluneen vuoden aikana.

[varoitus: seuraavat kolme kappaletta sisältävät marginaalisia spoilereita Breaking Badin kausista 3-5 ja Homelandin kausista 1-2]

Tv-sarjoista voisi mainita ainakin sen, että suurimman osan vuodesta joka sunnuntai oli aina melkoinen F5:n rämpytys käynnissä aamuyöllä sunnuntaiturnausten jälkeen. Ensin kolme kuukautta Game of Thronesia, sitten samalla ohjelmapaikalla Breaking Badin viitoskausi ja sen perään juuri tauolle mennyt Homelandin kakkoskausi.

En ole mikään fantasiadiggari joten Game of Thronesista minulla ei ole sen syvällisempää sanottavaa, mutta toki HBO osaa asiansa ja kulloisenkin jakson parissa vietetty tunti on ollut poikkeuksetta hyvää viihdettä. Breaking Badista minulla oli paha kutina, että taso tulee melkein väkisin laskemaan, sillä kolmos- ja neloskausien ilotulitusta on yksinkertaisesti liian vaikea matchata. Mielestäni olin oikeassa, sillä minusta tämä viimeisen kauden alkupuolisko oli huonointa Breaking Badia koskaan. Toki sarja on edelleen loistava, mutta käsikirjoittamisen taso on yksinkertaisesti lopahtanut ja kiinnostavia henkilöitä putoillut pois liikaa. Parasta sarjassa on tietenkin se, että kenelläkään ei ole mitään helvetinkään käryä, miten tuo soppa tulee päättymään. Yleensä sitä aina suunnilleen tietää miten tv-sarjat loppuvat, koska jenkit tykkäävät onnellisista lopuista. Suosikkisarjoista oikeastaan vain Twin Peaks ja The Wire tarjosivat samanlaiset sweatit loppuun asti kuin Breaking Bad nyt. Henkilökohtaisesti veikkaan, että Walt on koko ajan ollut tarinan pahis ja lopusta ei tule kovin kaunista katsottavaa.

Tämän vuoden tv-sarjoista kaikkein eniten vuotta 2012 on minulle kuvastanut Homeland. Se kuulostaa paperilla karmealta, sillä eihän noita jenkkien patrioottisarjoja nyt voi kukaan jaksaa seurata, ja itsekin hyppäsin mukaan todella jälkijunassa. Käytännössä annoin Homelandille mahdollisuuden vasta sitten, kun noin 50 ihmistä oli sitä minulle suositellut. Ja käsittämätöntä kyllä, sarja on loistava. Se ei ehkä tule ikinä olemaan The Wire tai edes Breaking Bad, mutta yhdenkään tv-sarjan ääressä en viettänyt tänä vuonna yhtä sykähdyttäviä hetkiä. Väitän myös, että Homelandin pääosakaksikko on jo tähän mennessä tehnyt kaikkien alan palkintojen arvoiset suoritukset. Aina vähän omituisena näyttelijänä pitämäni Claire Danes on niin häkellyttävän hyvä, etten vieläkään ole täysin varma onko hän tosielämässäkin todella sekaisin vai vain uskomattoman hyvä näyttelijä. Juuri päättyneellä sarjan kakkoskaudella vauhti oli paikoin hengästyttävä, ja odotin kirjoittajien vetävän homman överiksi hetkellä millä hyvänsä. Vaikka kauden loppua kohden tuli pari heikompaa jaksoa, niin jotenkin käsittämättömästi kirjoittajat saivat kuitenkin pidettyä langat käsissään alusta loppuun. Viime viikon finaalijaksoa katsoessa unohdin melkein hengittää. Ensi vuoden elokuu ei voi tulla liian nopeasti.

Musiikkipuolella vuosi oli mielestäni aavistuksen köyhä. Tänä vuonna julkaistuista levyistä soittimessa soivat eniten:

Kendrick Lamar: Good kid, mAAd city - Vuoden paras levy tuli aivan vuoden lopussa. Ei voi kyllästyä.

M83: Hurry Up, We're Dreaming - Soundtrack niin lämpimiin kesäöihin, salille kuin pokerisession taustalle. Vuoden eniten kuuntelemani levy.

Drake: Take Care - En haluaisi pitää Drakesta. Kaveri, jonka koko tuotanto on käytännössä valittamista siitä, kuinka rahaa, menestystä ja naisia on aivan liikaa kuulostaa paperilla hirveältä. En voi kuitenkaan itselleni mitään, vaan diggaan todella paljon molemmista Draken tuotoksista. Take Care on vieläpä näistä parempi.

Frank Ocean: Channel Orange - Antaisin Frank Oceanille kaikki mahdolliset vuoden tulokas-, vuoden ääni-, vuoden persoona- jne. palkinnot. Ikävä kyllä kauan odotetusta ensilevystä en voi sanoa paria erinomaista kappaletta (etupäässä Pyramids ja Thinking About You) lukuunottamatta pitäväni. Se vain menee aivan liikaa r&b:n suuntaan omasta musiikkimaustani. Tykkäsin omakustannebiiseistä (Novacane, Songs For Women) paljon enemmän kuin lähes mistään Channel Orangen kappaleista. Ikävä kyllä.

Lana Del Rey: Born To Die - Ikävän epätasainen levy, joka pitää kuitenkin sisällään ehkä vuoden parhaan kappaleen (Video Games) ja monta hienoa hetkeä. Frank Oceanin ohella vuoden kiinnostavin persoona.

Vuonna 2012 aloin myös blogittamaan täällä Cityssä. On ollut mukava huomata, että ainakin jotkut ovat jaksaneet lukea väsyneen pokeristin jorinoita. Kiitos siis molemmille lukijoilleni.

Parempaa vuotta 2013 tasapuolisesti kaikille!

Kirjoitettaessa soi Kendrick Lamar - Sing About Me, I'm Dying Of Thirst