Karibia ja maailman erikoisin lentokenttä

Loppureissu Montrealissa sujui aika lailla käsikirjoituksen mukaan. Ammuin kaksi $3500 hintaista laukausta pääturnaukseen. Ensimmäisellä yrityksellä putosin ennen kuin suurin osa pelaajista oli ehtinyt edes istua alas. Toisella kerralla sätkin sentään kuusi tuntia, mutta lopputulos oli sama. Pelasin tähän päälle vielä kaksi sivuturnausta, myöskin ilman mitään happea. Lisämiinuksena omaan ärsyttävän taitavia kavereita, sillä käytännössä jokainen Montrealissa tuntemani ihminen pääsi jatkoon, mikä eliminoi tehokkaasti illanviettomahdollisuudet niin perjantain kuin lauantainkin osalta.

Sunnuntaina vetäydyin pelaamaan nettipokeria, ja vähemmän yllättäen voitin suurimman osan live-tappioista takaisin yhdellä istumalla. Aloitin pelaamaan aamukahdeksalta ja lopetin 22:30 illalla. Tässä vaiheessa olin melkoisen väsynyt mutta myös nälkäinen, ja päädyin menemään myöhäiselle illalliselle tässä blogissa aiemmin mainitun ystäväni Pratyushin kanssa. Törmäsimme matkalla sattumalta pariin yhteiseen ystäväämme, joiden seurassa taas oli Kanadan kautta aikain menestynein pokerinpelaaja Daniel Negreanu erittäin tukevassa humalatilassa. Yksi asia johti toiseen, ja muutamaa tuntia myöhemmin olin aamukolmelta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä juomassa shotteja täpötäydessä (!!!) yökerhossa. Aiemmin mainituilla kavereillani kävi kaikilla sunnuntain aikana yksitellen huonot pääturnauksessa, ja saimme pikkutunneilla kasaan aivan loistavan korporaation. Pidimme vielä jatkot jonkun hotellihuoneessa, ja pääsin lopulta nukkumaan joskus aamuseitsemältä.

(03:30 otettu ainoa otos illalta. Vasemmalla Pratyush, humaltuneet minä ja Daniel sekä taustalla parin vuoden takainen maailmanmestari Jonathan Duhamel, kanadalainen hänkin.)

Lentoni kohti St. Maartenia lähti tiistaina aamukuudelta. Ensimmäinen osuus eli Montreal-New York sujui moitteettomasti. New Yorkissa omasin neljä tuntia vaihtoaikaa, minkä voisi kuvitella olevan riittävästi jatkolennolle ehtimiseen. Omalla kohdallani neljässä tunnissa oli ainakin yksi liikaa, sillä kolme tuntia väsymystä vastaan taisteltuani onnistuin nukahtamaan istualleni lentoaseman penkille ja missaamaan jatkoyhteyden. Havahduin suunnilleen samalla sekunnilla kun koneen oli määrä nousta ilmaan. Ryntäsin pienoisessa paniikissa American Airlinesin tiskille, mutta mitään ei ollut tehtävissä. New York-Miami missattu, ja suurempana ongelmana myös Miami-St. Maarten.

Tämä oli luullakseni kolmas kerta, kun olen missannut AA:n lennon jenkeissä. En vieläkään tiedä miksi, mutta jostain syystä olen joka kerta saanut uudet lennot ilmaiseksi vaikka joka kerta vika on ollut täysin itsessäni enkä ole sitä myöskään yrittänyt mitenkään kiistää. Niin nytkin. Yksinkertaisesti kysyin, että mitä nyt tehdään, ja virkailija antoi liput seuraaville lennoille. En oikein usko, että tässä mentiin naamakertoimilla, joten ilmeisesti tämä on yleinen käytäntö jenkeissä tai ainakin AA:lla. Ei muuten toimi Euroopassa ainakaan oman kokemukseni mukaan.

Lento Miamiin lähti vielä ihan säädylliseen aikaan iltapäivällä, mutta illan viimeiseen St. Maartenin koneeseen ei ollut toivoa ehtiä. Siispä nukuin yön Miamissa ja boardasin ensimmäisen aamulennon. Tänne 32 asteen helteeseen Princess Julianan kansainväliselle lentokentälle laskeuduin keskiviikkona iltapäivällä. Ja melkoinen laskeutuminen olikin.

Saint Maarten on siis pienenpieni saari Karibialla (ks. kuva yllä). Asukkaita on 40000 hollantilaista ja toinen mokoma ranskalaisia, ja paikka on jaettu kahtia näiden valtioiden kesken. Suurin matkailuvaltti on tietenkin ilmasto ja loputtomat vesiurheilumahdollisuudet, etenkin sukeltajia ja snorklaajia tänne pyhiinvaeltaa pilvin pimein koralliriuttoja, merikilpikonnia, rauskuja ja erilaisia värikkäitä kaloja ihmettelemään. Maanpinnalla olevista nähtävyyksistä erottuu vain yksi, nimittäin edellämainittu lentokenttä.

Princess Julianan lentokenttä on aivan kuuluisan Maho Beachin kupeessa, kiitorata alkaa noin kymmenen metriä lähimmästä auringonpalvojasta. Vietin itsekin ensimmäisen päivän kyseisellä rannalla, ja kieltämättä on aika hauskaa ihmetellä nipin napin pään yli laskeutuvia koneita. Suurin osa on harmittomia pikkukoneita, mutta muutaman kerran päivässä jostain tulee myös täysikokoinen 747 joka sekä pitää älytöntä ääntä että näyttää viimeiseen asti siltä, että on tulossa suoraan päälle (kiitorata on lyhyt, joten suurien koneiden pitää laskeutua ihan kiitoradan kärkeen). Lähtiessään koneet taas puhaltavat rannalle suihkumoottoreistaan sellaisen ilmavirtauksen, että ihmiset lentelevät mereen ja/tai hiekalle. Suurta huvia turistien keskuudessa on pitää lentokentän aidasta kiinni ja lentää sitten metrikaupalla taaksepäin hiekalle tai veteen. Yritin ottaa tästäkin valokuvaa, mutta kuvaaja melkein tukehtui hiekkamyrskyyn ja kamera oli hajota.

Olen täälläkin, yllätys yllätys, pokeriturnausmatkalla. 1650 euron hintainen Unibet Open Grand Final pyörähtää käyntiin ylihuomenna, mikä tarjoaa loistavan tekosyyn lomailemiselle. Oikeasti en tosin oleta voittavani turnauksesta yhtään mitään, mutta erilaisille vesiaktiviteeteille minulla on sen sijaan kovat odotukset. Sanon "odotukset", koska reilun kahden vuorokauden saarella olemisen jälkeen en ole saanut vielä aikaiseksi mitään kovin ihmeellistä. Keskiviikkona laskeuduin niin myöhään, etten ehtinyt edes rannalle. Torstaina vietin päivän Maho Beachilla koneita ihmettelemässä. Tänään yritin käydä ensimmäisen kerran snorklaamassa, mutta feilasin pahasti taustatutkimuksessa. Paikka, johon ajatin itseni venetaksilla oli varsin kuollut. Koralliriutasta oli tuskin mitään jäljellä, eikä meressä näkynyt sen kummemmin rauskuja kuin merikilpikonniakaan. Koska kaikki kunnolliset snorklaus/sukelluspaikat ovat pitemmän venematkan päässä rannasta ja vaatinevat myös jonkinlaista paikallistuntemusta, epäilen että joudun seuraavalla yrityksellä nielemään järjestettyjä matkoja kohtaan kohdistuvan ärtymykseni ja menemään paikallisen oppaan vetämälle snorklauskierrokselle, joita täältä lähtee päivittäin pilvin pimein kymmenien kilometrien päähän koralliriutoille. Huomenna jätän tosin räpylät hotellille, sillä päätimme yhdessä kolmen saksalaisen ystäväni kanssa vuokrata vesiskootterit ja painella niillä koko saaren ympäri. Aikaa tähän pitäisi mennä 5-6 tuntia.

Täällä ei siis toistaiseksi ole ketään muita tuttuja kuin nämä kolme saksalaista, joiden kanssa olen reissannut monesti ennenkin. Maanantaina tänne pamahtaa sitten toistakymmentä suomalaistakin kyseistä turnausta varten. Epäilemättä ihan virkistävää puhua pitkästä aikaa suomeakin. Vähemmän virkistävää lienee sitten se mojitojen litkiminen, joka tuskin ihan heti loppuu.

Turnaus pelataan Casino Royale-nimisellä pikkukasinolla hotellin vieressä. Kyseinen kasino on hauskimpia paikkoja, missä olen pokeria pelannut. Mitään turvatoimia ei ole, henkkareita ei kysytä ja meno on muutenkin varsin liberaalia. Kuulin Suomen pokeriomatunto Juha Helpiltä, että täällä on vuosien saatossa ryöstetty useita pokerinpelaajia väkivaltaisesti. Tanskalaista kilpaveljeä oli sohaistu veitsellä kurkkuun hengenvaarallisesti, tosin tästä voi ehkä syyttää itseäänkin jos ei anna veistä heiluttavalle ryöstäjälle kultaketjua kaulastaan. Itse en ole havainnut täällä mitään muuta kuin leppoisia auringonpalvojia ja pilviveikkoja, ja tuskin tulen näkemäänkään niin kauan kun en heiluttele setelitukkoja kolmessa promillessa yökerhon edessä.

Olemme majoittuneet Sonesta Resortille Maho Beachin kupeeseen, joka on pitkäaikaisimpia hotelliyrityksiä saarella. Se on varsin tyypillinen hotelli Karibialla: Maksaa helvetisti, virallisesti 4,5 tähteä mutta käytännössä puolet voisi ottaa pois, ulkoilmapuitteet ovat hulppeat omasta rannasta ja rantabaarista uima-altaisiin ja muihin aktiviteetteihin, huoneissa taas ei toimi mikään. Äänieristystä ei ole, eli laskeutuvat koneet herättävät melko tehokkaasti aamukahdeksasta eteenpäin. Netti ei toimi juuri ollenkaan (mitä en tosin odottanutkaan). Ensimmäisenä iltana koko hotellista meni sähköt kolme kertaa niin, että ihmisiä jäi jumiin hisseihin ja koko aula oli pimeänä. Viimeisen sähkökatkon aikana menin nukkumaan, ja heräsin aamuviideltä siihen kun telkkari meni itsestään päälle. Tänään vesi oli poikki kevyet kuusi tuntia kuumimpaan aikaan päivästä, minkä seurauksena kävin meressä aamusuihkussa ja pesin hampaat vesipullon avulla. Mutta kuten kaikkialla muuallakin Karibialla, millään ongelmilla ei ole kauheasti väliä, sillä kukapa tänne tulee hotellissa pyörimään.

PS. Tässä vielä hauska video St. Maarten-laskeutumisesta, alkaa noin kohdassa 00.40: http://www.youtube.com/watch?v=SCIJ0F62og4

Kirjoitettaessa soi Twin Shadows - Five Seconds