Sivubetsejä, silikonirintoja ja huijareita

Tarkoitukseni oli päivittää tänään matkablogia 20 asteen paremmalta puolen Monacosta, sillä ohjelmassa oli reissu Sanremo-Monaco-Nizza-Marseille-Tangier. Olin jopa aika kickseissä tästä matkasuunnitelmasta, koska ajattelin kerrankin ottaa reissun enemmän lomana ja nautiskella junalla ajelemisesta Rivieran maisemissa ilman sen kummempaa stressiä. Viiniharrastuksenkin ajattelin potkaista käyntiin. Onnistuin kuitenkin sairastumaan todella korkeaan kuumeseen jo viime viikon sunnuntaina, minkä seurauksena olin koko vapun peiton alla. Torstaina olisi pitänyt lentää kohti Nizzaa, mutta olin vielä silloinkin niin kipeänä ettei mahdollisuutta lähtöön ollut. Täällä 10 asteessa värjötellään siis edelleen.

Ranskalaisten ja italialaisten pokerinpelaajien törkeistä tuuletuksista valittamisen sijaan palaan aiheeseen, jota sivusin jo joskus aiemmin tässä blogissa. Nimittäin sivubetseihin (eng. ”prop bet”). Tämä termi tarkoittaa vedonlyöntiä käytännössä mistä tahansa. Koska uhkapeliriippuvuus tai ainakin -halukkuus on osa useimpien pokerinpelaajien luonnetta, saamme jatkuvasti aikaan sivubetsejä milloin mistäkin. Välillä kyse on aivan harmittomista asioista, joilla on tarkoitus lähinnä saada jännitystä elämään. Esimerkiksi jollain turnausreissulla ajoin taksilla erään pokeriystäväni kanssa puolen tunnin matkan hotellilta kasinolle, ja päätimme lyödä vetoa laskun loppusummasta. Panoksia en enää muista, mutta kaverini otti parillisen ja minä parittoman numeron. Kun taksi kurvasi kasinon eteen, mittarissa luki 37,05 euroa. Olin siis voittamassa. Jo pysähdyttyään kuski teki käsittämättömän noin 20 sentin nytkäyksen eteenpäin, ja mittariin pamahti 5 senttiä lisää. Jouduin maksumieheksi, koska kuski halusi keinotella itselleen ylimääräisen viisisenttisen.

Yllämainitun kaltaiset betsit ovat lähinnä harmitonta hauskanpitoa (ymmärrän kyllä, jos se ei vastaa keskivertoihmisen käsitystä hauskuudesta). Aavistuksen huolestuttavampaan suuntaan betsaaminen menee silloin, kun sitä ei harrastetakaan ajanvietteenä esimerkiksi matkustettaessa vaan betsaamisen itsensä vuoksi. Olin joskus Portugalissa pokeriystäväni kanssa, ja 35 asteen paahteessa krapulassa herättyämme painelimme kauppaan ostamaan vettä. Kaupassa heräsi ensin ajatus betsaamisesta siitä, kumpi pystyy juomaan 1,5 litran vesipullon nopeammin. Ostimme pullot ja kumpikin tyhjensi omansa ehkä 10 sekuntiin, minun ollessa vähän hitaampi osapuoli. En ollut kuitenkaan valmis laittamaan kättä taskulle, joten ehdotin lisää betsejä. Päädyimme ostamaan kassillisen puolimätiä tomaatteja, joilla harrastimme loivaan ylämäkeen jonkinlaista tomaatticurlingia. Oli siinä Estorilin pikkukaupungin asukkailla ihmettelemistä, kun punoittavat suomalaiset vierittivät tomaatteja keilausottein toista tuntia paahtavassa helteessä. Muistaakseni hävisin tämänkin, joten tarve uusille korjausbetseille vain kasvoi. Hotellin aulassa bongasimme tyhjän kukkaruukun, joka oli sopivasti keskellä aulaa. Otimme hissin ylimpään kerrokseen, ja heittelimme kolikoita alas yrittäen osua ruukkuun. Kierroksen lähimmästä osumasta sai 50 euroa, ja ruukkuosumasta 200 euron bonuksen. Kumpikaan ei tainnut osua ruukkuun kertaakaan, mutta parin tunnin viskelemisellä sain kuitattua tomaattivelkani. Muutaman muun vastaavan ohjelmanumeron jälkeen aurinko oli yhtäkkiä laskenut. Se oli hieno päivä.

Muutama vuosi sitten löimme toisen pokeriammattilaisen kanssa 5000 euron vedon kymmenottelusta. Kummallakin olisi puoli vuotta aikaa harjoitella, jonka jälkeen veto oteltaisiin Eläintarhan kentällä ammattituomarin läsnäollessa. Veto päädyttiin lopulta perumaan yhteisymmärryksessä itsestäni riippumattomista syistä. Thaimaassa löimme vedon Ladyboyksi nimetyllä pumpattavalla delfiinillä altaan poikki ratsastamisesta. Panokset eivät olleet korkeat, mutta sain kyseenalaisen kunnian tulla kruunatuksi ladyboylla ratsastamisen Koh Samuin mestariksi. Viime kesänä heitimme parissa promillessa mökkitikkaa kahden kaverini kanssa, panoksena häviäjän kokkaama ja hovimestarin asussa tarjoilema á la carte-illallinen. Henri ja Valtteri, pihvejä on tarjolla heti kun teille sopii ja olen saanut Batmanin hovimestarin puvun vuokrattua. Tällä hetkellä minulla on sisällä iso veto toisen suomalaisen pokeriammattilaisen kanssa turnausrahastusten määrästä ulkomailla kesäkuuhun mennessä. Veto lyötiin melkein kaksi vuotta sitten Cannesissa, ja sen jälkeen vastapuoli on voittanut lähes kaiken mahdollisen omien turnausreissujeni jäätyä tappiollisiksi. Kättä taskulle siis.

Pari vuotta sitten toisella Portugalin-matkalla olimme viettämässä iltaa parin ystäväni kanssa Lissabonin Bairro Alto-alueella, joka on suosikkipaikkojani maailmassa. Bongasimme viemäristä nousevan jättikokoisen naarastorakan, jonka kyljestä roikkui valkoisia munia. Muutaman oluen nauttinut kaverini kysyi, paljonko maksaisimme torakan poimimisesta ja syömisestä sellaisenaan. En ollut edes aloittanut vastauksen miettimistä, kun toinen kaverini ehdotti sataa euroa. Veto sovittiin ja kaverini pisti sätkivän torakan poskeensa. En ikinä unohda miehen ilmettä, kun torakka yritti luikerrella tämän suusta ulos ja munat roikkuivat pitkin suunpieltä. Yllättäen kaverini sairastui vatsatautiin seuraavana päivänä.

Osataan sitä maailmallakin. Tunnettu pokeriammattilainen Andrew Robl löi kaverinsa Jayn kanssa joitain vuosia sitten 100 000 dollarin vedon siitä, kykenisikö tämä viettämään kokonaisen kuukauden Bellagion hotellihuoneen vessassa ilman mitään kontaktia ulkomaailmaan. Robl osti lopulta itsensä ulos 40 000 taalalla. Vielä hullumpi veto oli pitkään suunnitteilla, jossa eräs jenkkipro joutuisi viettämään kokonaisen vuoden Super 8-motellin halvimmassa huoneessa ilman internetiä, lupaa poistua tai kommunikoida kenellekään. Tämä ei tietääkseni kuitenkaan koskaan toteutunut.

Kuulemistani vedoista ehkä vakuuttavin on high stakes-pelaaja Ashton Griffinin suoritus Haseeb Qureshia vastaan. Pojat olivat olleet edellisenä iltana juomassa kaksin käsin, ja krapula-aamuna alettiin puhumaan vedonlyönnistä. Jotenkin kaverukset saivat aikaiseksi vedon siitä, kykenisikö Ashton siltä istumalta juoksemaan 70 mailia eli noin kaksi ja puoli maratonia vuorokauden sisään, krapulassa ja alle neljän tunnin yöunilla. Veto sai dramaattisia piirteitä, kun Ashtonin perhekin yritti estää seinähullua ja hengenvaarallista vetoa toteutumista. Ashton onnistui kuitenkin lopulta tavoitteessaan ja rikastui 300 000 dollarilla.

Sitten on vielä Brian Zembicin tapaus. Backgammonia ja pokeria ammatikseen pelannut Zembic löi 100 000 taalan vedon siitä, uskaltaisiko tämä ottaa itselleen silikonirinnat ja pitää niitä vuoden päivät. Lopputuloksen näette alla. Vedosta on jo vuosia aikaa, mutta Zembic ei ole vieläkään luopunut rinnoistaan. Hän saa nimittäin kuulemma rintojen kanssa enemmän huomiota naisilta kuin koskaan ennen.

Monet pokerin alkuaikojen huippunimistä olivat kortin lätkimisen ohessa käytännössä elämäntapahustlaajia. 60 vuotta sitten uhkapelaajien moraalikoodi oli erilainen ja vedoissa huijaamista ei katsottu kieroon. Vanhojen aikojen ammattihustlaajista legendaarisin lienee 30-60-luvuilla vaikuttanut Titanic Thompson. Kahdeksankymppiseksi elänyt mies ei juuri koskaan tehnyt rehellistä työtä, vaan teki taiteenlajin ihmisten putsaamisesta betseillä. Hän löi esimerkiksi kuuluisan golf-vedon väittäen pystyvänsä lyömään tasamaalla 450 metrin draivin. Veto lyötiin, ja Titanic suoritti lyöntinsä kentän sijaan jäätyneellä järvellä, jossa pallo pomppi sileää ja liukasta jäätä pitkin helposti vaaditun matkan. Titanic löi vetoa lähes mistä tahansa, mutta kaikki oli aina suunniteltu etukäteen. Jos vetoa lyötiin ”sattumalta” vastaan tulleen karkkikaupan näyteikkunassa olevan purkin sisältämien nallekarkkien määrästä, Titanic oli lahjonut myyjän laskemaan ne etukäteen.

Titanic löi myös toisen menestyneen huijarin kanssa myös vedon siitä, kuinka monta valkoista hevosta nämä näkisivät junamatkan aikana. Vastapuoli juonitteli ja keksi palkata etukäteen farmareita sijoittelemaan valkoisia hevosia 20 mailin matkalle tietyn määrän, jotta hänen vetonsa osuisi oikeaan. Tätäkään vetoa Titanic ei hävinnyt, sillä tämä arvasi vastapuolen yrittävän vanhaa kikkaa. Niinpä Titanic palkkasi vielä lisää farmareita tuomaan toisen mokoman hevosia ja ”arvasi” oikein. Golf-kentillä Titanic tienasi 20 000 dollaria reiältä käpälöimällä mailoja, palloja ja milloin mitäkin. Tuohon aikaan ammattigolfarit tienasivat $10 000 kokonaisesta kilpailusta.

Tällaisia huijareita ei enää nykyaikana juuri esiinny, koska esimerkiksi sosiaalisen median avulla sana leviää liian nopeasti. Vanha totuus pitää kuitenkin edelleen paikkansa. Jos kyse on muusta kuin hauskanpidosta, niin ole aina se, joka ehdottaa vetoa. Jos joku yrittää saada sinua lyömään vetoa jostain, siihen on aina joku syy. Ja yleensä se on se, että vedontarjoaja pitää betsiä itselleen edullisena.

Itse pitäydyn nykyään tomaatinvierityskilpailun tapaisissa hupivedoissa. Kun betsit menevät liian vakaviksi ja rahallisesti merkittäviksi, hommasta katoaa omalta osaltani hauskuus ja ystävyyssuhteetkin saattavat olla koetuksella. Huolettomana parikymppisenä gamblasin mistä ja milloin tahansa, mutta nykyään en halua pääsääntöisesti osallistua rahallisesti liian isoihin vetoihin. Jos vaihtoehtoina on joko hävitä kaikki rahansa tai viedä kaverin omaisuus, ei vedossa ole voittajia. Yllytyshulluissa tempauksissa sen sijaan olen tulevaisuudessakin mielelläni osallisena (tähän liittyen, erään betsin osapuolet menevät lähiviikkoina hakemaan vähän mustetta, mutta aiheesta lisää kunhan lopputulos on selvillä), ja betsit ovat myös hyvä tapa motivoida itseään tekemään elämäntapamuutoksia. Voisin helposti yrittää olla esimerkiksi vuoden juomatta alkoholia, kunhan saisin riittävät kertoimet. Jotain kuntoilubetsejä pitänee tälle kesälle joka tapauksessa lyödä, jotta löytäisin itseni pururadalta vähän useammin. Kun lyödään vetoa vaikkapa Cooperin testin tuloksesta, saattaa maalissa hymyillä myös häviäjä.

Hauskaa betsauskesää itse kullekin!

Kirjoitettaessa soi Beach House - On The Sea