Vegaspäiväkirja, osa 3

Sunnuntai 28.10.

Herätyskello soi vähän ennen kahtatoista. Puoliltapäivin pyörähtää käyntiin Wynn Classic-turnaussarjan $1590 hintainen pääturnaus. Se vetää puoleensa jo vähän parempia pelaajia korkeamman sisäänostonsa vuoksi. En ehdi syödä aamupalaa, mutta päätän kävellä Wynniin saadakseni vähän aurinkoa ja raitista ilmaa.

Kävelyidea osoittautuu äärimmäisen huonoksi. Minä olen ihminen, jolla on erittäin hyvä suuntavaisto. Olen jo kolmatta vuosikymmentä ollut kerran kerrasta porukassa se, joka löytää perille mihin tahansa. Mutta joku Circus Circuksessa saa aistini täysin sekaisin, sillä jotenkin onnistun taas kerran eksymään. Ensin poistun vahingossa hotellin sivuovesta, ja sitten päätän oikaista takakautta välttääkseni ruuhkaisella Stripillä kävelemisen. Löydän itseni karavaanaripuistosta täysin vastakkaisesta suunnasta. Optimistina lähden vielä oikaisemaan senkin läpi, mutta päädyn aina vain syvemmälle asuntovaunuhelvetin syövereihin ilman merkkiäkään vaihtoehtoisesta ulospääsystä. Kävelen lopulta samaa reittiä takaisin hotellin nurkalle, kierrän hotellin ympäri ja kävelen Stripiä pitkin Wynniin. Ylimääräistä aikaa tähän tuhrautuu reilut puoli tuntia.

Turnaus Wynnissä vaikuttaa ennakko-odotuksia huomattavasti paremmalta. En tunnista nopealla vilkaisulla kasinolta kuin kolme pelaajaa - ystäväni Daniel Strelitzin, joka putosi katkerasti vähän ennen finaalipöytää tämän vuoden MM-kisojen pääturnauksesta, sekä pöydässäni istuvat Todd Terryn ja Annette Obrestradin. Annette on 23-vuotiaana jo nettipokerilegenda. Tämä norjalainen peluri pelasi jo alaikäisenä nimimerkillä Annette_15 ja voitti turnauksista muutaman vuoden aikana toista miljoonaa. Hän oli miesvaltaisella alalla myös ilkeiden vitsien kohde pyöreästä ulkomuodostaan johtuen. Monia ilmeisesti ärsytti se, että he ärsyttivät rahojaan norjalaiselle pyöreäposkiselle teinitytölle. Nykyisin Annette on laihtunut ja muuttunut nörttiteinistä varsin miellyttävän näköiseksi nuoreksi naiseksi. Häntä ei myöskään ole näkynyt nettipöydissä pariin vuoteen juuri lainkaan. Joku voisi ehkä nähdä tässä jonkinlaisen yhteyden.

Turnaukseni ei ehdi kauaa vanheta, kun merkkini ovat jo Annetten pinossa. Olen aina pitänyt Annettea huikeana pelurina ja niellyt maskuliinisen ylpeyteni hänen edessään monen monta kertaa. Putoamiskäteni voisin pelata monella tavalla, mutta päädyn ehkä ensimmäistä kertaa niputtamaan Annetten aivan täysin. Hän selvästi pitää minua testosteroni-idioottina, joka yrittää bluffata puolustuskyvytöntä (nykyisin) heiveröistä tyttöä. Näin ajattelinkin asian olevan, ja Annette menee lankaan. Ikävä kyllä hän osuu kuitenkin ihmekorttiin ja putoan turnauksesta huomattavasti suunniteltua aikaisemmin. Annette tarjoaa anteeksipyyntöä ohivedostaan. "Don't worry, it happens", sanon ja sadattelen salaa mielessäni. Ehkä minäkin olen sitten sovinisti, kun en osaa olla naispuoliselle pelaajalle julkisesti vihainen.

Paahdan suoraa päätä Caesar's Palaceen pelaamaan toista, pienempää turnausta. Tajuan paahtavassa auringossa harppoessani, että en ole ollenkaan sopivassa mielentilassa pelaamiseen. Edellisten kahden päivän zeniläinen mielentilani on tipotiessään, ja tilalla on halu gamblata. Nykyisin se sentään purkautuu haluna pelata lisää pokeria, kun ennen painoin rahani pitkin ruletteja ja blackjackeja. Caesar's Palacen turnaus on onneksi niin pieni, ettei sillä ole rahallisesti mitään väliä. Vähemmän yllättäen putoan siitä parissa tunnissa typerällä pelisuorituksella.

Aurinko on jo laskenut, kello on vähän yli seitsemän. Löydän jostain voimaa tehdä reissun ensimmäisen hyödyllisen asian eli hankkia uuden matkalaukun. Kaukaa viisaana tajuan, että maanantai, tiistai ja keskiviikko menevät juhliessa, joten nyt on paras saumani ostaa uusi laukku. Menen taksijonoon, jossa homehdun reilut puoli tuntia. Vegasilainen taksisysteemi on ärsyttävimpiä maailmassa. Jokaisen hotellin taksijonoa pyörittää jonkinlainen sisäänheittäjä, jonka ainoana tehtävänä on kysyä jonossa seuraavana olevalta määränpää ja ilmoittaa se sitten kuljettajalle. Tämä sekä hidastaa jonottamista kohtuuttomasti että maksaa taalan per ilmoitus. Tähänkin palveluun menee yhdellä Vegasin-reissulla helposti 50 taalaa. Kun lisätään ovenavaajat, hissipojat ja muut vastaavat, menee reissulla helposti useita satasia asioihin, jotka voisi tehdä itsekin jos vain annettaisiin. Tunnen, kuinka vanha tuttu vegasvitutus alkaa lähestyä. Kuten olen ennenkin kirjoittanut, tulen Vegasiin aina mielelläni ja intoa täynnä, mutta parin päivän jälkeen olen jo aivan kypsä lähtemään.

Taksini kurvaa Premium Outletsin eteen kello 19:45. Paikka sulkee kello 20:00. Premium Outlets koostuu reilusta 200 liikkeestä, joissa myydään poistomyyntihintaan upouusia merkkivaatteita, -laukkuja, -kenkiä ja niin edelleen Tommy Hilfigeristä Guessiin ja Fred Perrystä Pacsuniin. Olen onneksi tehokas shoppailija, ja saan hankittua uuden, 200 taalan matkalaukun hajonneen tilalle. Ärsyynnyn uudestaan Deltan antamasta vaivaisesta 50 taalan hyvityskupongista lennolle, jota en luultavasti koskaan tule edes varaamaan.

Hotellille tullessani havaitsen, että olen jotenkin ollut reissussa taas yhdeksän tuntia, vaikka mennyt aikamäärä tuntuu korkeintaan kolmelta. Olen saanut poltettua reilut kaksi tonnia, ollut lähinnä syvässä ärsytyksen tilassa alusta alkaen ja onnistunut tuhlaamaan kokonaisen päivän. Kaverini soittavat ja kutsuvat Naked Fishiin illalliselle, yhteen lempiravintoloistani maailmassa. En jaksa mennä, sillä olen korviani myöten täynnä tätä kaupunkia. Vedän verhot kiinni ja laitan pään tyynyyn nukkuen 15 tuntia yhtä soittoa.

Maanantai 29.10.

Tänään se alkaa, World Series Of Pokerin finaalipöytä. Koko pokerivuoden huipentuma, jonka voittaja kuittaa reilut 8 miljoonaa dollaria. Jäljellä on enää yhdeksän pelaajaa reilusta 6000 aloittaneesta. Turnaus on pelattu finaalipöytävaiheeseen asti heinäkuussa, mutta finaalipöytä pelataan nykyisin aina kuukausien viiveellä mediahypen lietsomista ja sponsorisopimuksien solmimista varten. Pokeri on USA:ssa vieläkin iso juttu, sillä finaalipöytä televisioidaan ESPN:llä alusta loppuun primetimessa.

Tapahtumapaikkana on jälleen Rio-kasinon Penn & Teller Theatre. En ole koskaan aiemmin ollut seuraamassa finaalipöytää livenä, sillä ensinnäkään en ole aiemmin tuntenut ketään finaalipöydästä (viime vuoden voittajaan Pius Heinziin tutustuin vasta myöhemmin), ja toiseksi live-pokerin seuraaminen on mielestäni kuolettavan tylsää. En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti katsovat live-pokeria haltioissaan. Minusta se on kuin maalin kuivumista seuraisi.

Riossa meininki on kuitenkin mukaansatempaava. Pelaajat saatellaan lavalle kuin nyrkkeilykehään, ja ESPN:n luoma mediashow on huikaiseva. Yleisö huutaa ja kannustaa kurkku suorana jokaisen voitetun potin jälkeen. Minulla on aluksi lieviä vaikeuksia liittyä fanitukseen, vaikka kaverillamme Greg Mersonilla hyvin pyyhkiikin. En ole koskaan oikein sisäistänyt pokerinpelaajiin kohdistuvaa fanitusta. Kaikki kun kuitenkin pelaavat itselleen eivätkä seuralleen tai maalleen, ainoana tavoitteenaan tehdä rahaa. Jotenkin kuitenkin kaikki nämäkin pelaajat ovat saaneet taustalleen kylttejä, kasvonaamioita, fanipaitoja ja -lippiksiä pitävät satapäiset fanilaumat, jotka seuraavat herkeämättä idoliensa jokaista liikettä ja toivovat suotuisia kortteja.

Greg on hommannut koko seurueellemme liput päälavalle, aivan pelaajien taakse. Vastapalvelukseksi pidämme mustia matchaavia fanipaitoja ja huudamme kovaa aina, kun Greg voittaa potin ja kamerat zoomaavat kannatusjoukkoihin. En ole aikoihin tuntenut oloani näin hölmöksi kun nyt miljoonien amerikkalaisten tv-katsojien edessä Budweiser kädessä hurratessani. Toisaalta Greg olisi voittaessaan paras mahdollinen maailmanmestari, mitä lajimme voi saada. Hän avautui ennen finaalipöytää taistelustaan huumeongelmien kanssa (http://forumserver.twoplustwo.com/19/high-stakes-pl-nl/drug-addiction-poker-1227023/), mutta on nyt kääntänyt ongelmat voitokseen.

Käyn jossain välissä syömässä, ja kävelen matkalla craps-pöydän ohi. Tuntia aiemmin finaalipöydästä katkeralla tavalla pudonnut Rob Salaburu huojuu pöydän edessä niin kännissä, että hänen kaverinsa joutuvat pitämään tätä pystyssä. Reilun miljoonan tienestit eivät selvästikään olleet tarpeeksi, kun rahat ovat jo menossa kasinon taskuun. Minä en tunne Robia, eikä minulla ole mitään asiaa mennä väliin. Sitä ihmettelen, mitä hänen kaverinsa mahtavat ajatella. Rob varmasti kiittäisi seuraavana päivänä, jos hänellä olisi edes jotain jäljellä. Tässä näkyy myös Vegasin raadollisuus. Jossain muualla näin sekaisin olevaa pelaajaa estettäisiin varmasti pelaamasta. Vegasissa ketään ei kiinnosta, vaan kasinot nyhtävät viimeisetkin sentit vaikka pelaaja ei pysy edes pystyssä. Toivottavasti nämä samat Robin "ystävät", jotka nyt seuraavat huvittuneina hänen maanista tuhlaamistaan, ovat paikalla myös huomenna, kun herätessä tunnetilat voivat olla aika surkeat.

Greg menee yötauolle merkkijohtajana kolmesta jäljellä olevasta pelaajasta. Kaikki ovat varmistaneet jo lähes neljän miljoonan dollarin tienestit. Voi olla, että tiistai-illan juhlat eivät ihan heti lopu. Lähetys ESPN:ltä alkaa kello 2:45 Suomen aikaa. Blogittajan voi bongata eturivistä Budi kädessä ja Merson-paita päällä.

Kirjoitettaessa soi M.I.A. - Paper Planes