Walter de Camp

Vietin sunnuntaiaamupaivän Vantaalla eräällä omakotitaloalueella. En nähnyt yhdessäkään omakotitalossa Suomen lippua puolitangossa, vaikka oli suositeltu suruliputtamaan Norjan kauheiden tapahtumien johdosta.

Iltapäivällä palasin kotiin Kallioon. Ilahduin suuresti, kun oman kerrostalon lipputangossa oli Suomen lippu. Sitten lähdin hakemaan ruokaa Pekingistä Aleksis Kiven kadulta. Ylitin Hesarin, Vaasankatu ja tulin Aleksis Kiven kadulle. Kaikkialla oli Suomen liput puolitangossa. Kallio suruliputti.

Illalla lähdin kävelylle keskustaan. Kämpin paljon puhutun kauppakeskuksen kohdalla rupesin katselemaan lipputankoja. Ei, Kämpin tangoissa ei ollut Suomen lippuja. Espalla näin suruliputuksen vain Helsingin kaupungintalossa ja presidentinlinnassa (ja tietenkin Ruotsin suurlähetystössä). Ketään muuta asia ei ollut kiinnostanut pätkääkään. Myöskään Aleksilla ei näkynyt yhtään Suomen lippua. Etelärannassa UPM:n talossa ei ollut suruliputusta. Entä Eteläkanta kymppi? Suruliputettiinko "työnantajien" päämajassa? Ei todellakaan. Senaatintorilla suruliputus oli yliopistolla. Siis yhdessäkään yrittäjien rakennuksessa ei välitetty suruliputtaa!

En ehtinyt käydä katsomassa tilannetta Kaivopuiston ja Eiran kortteleissa. Ehkä joku lukija voi kertoa, miten suuri suru siellä vallitsi.

Kallio suruliputti! Luoja, että olen ylpeä omasta kaupunginosastani.

Edelliseen blogimerkintääni "Riisuminen ja pukeminen katseella" on tullut Anonyymin mielenkiintoinen kommentti. Koska se on lähetetty monta päivää blogimerkinnän ilmestymisen jälkeen, kopioin sen tähän, jotta mahdollisimman moni näkisi sen.

"Olen jo vuosia miettinyt, miksei ole sellaisia Dress Tease -klubeja strippauksen lisäksi. Siellä hekumallisen soreat neitoset ja jäntevän miehuulliset uroot aloittaisivat alasti vihjailevan taustamusiikin soidessa. He alkaisivat pukea päälleen dekadentteja alusasuja kiusoittelevan hitaasti keikistelen ja samalla sulojaan esitellen.

Sitten tyylikkäästi leikatut mittojen mukaiset päällysvaatteet, yksi kerrallaan. Juurikin Dioria ja muita laatumerkkejä. Juhlapukuja, minihameita, työasuja, univormuja, jakkuja, frakkeja, silintereitä. Kaikkea sellaista kutkuttavan kiihottavaa. Napakoita poseerauksia pukeutumisvaiheitten välillä. Loppuhuipennus aksessoreilla, puhallettuja savurenkaita pitkistä imukesavukkeista.

Uskon, että ken tämän järkkää, tulee kuolemaan huulipunasuudelmin kuorruteltuna setelipatjalla. Se on vissi."

Luen Christian Diorin omaelämäkertaa Dior by Dior; The Autobiography of Christian Dior. Siinä tuo maineikas 40- ja 50-luvun muotisuunnittelija kertoo naisten usein luulevan, että hän riisuu heidät katseellaan. Siitä ei ole kysymys, Dior vakuuttaa. Voimme uskoa häntä, koska Christian oli homoseksuaali. Hänellä ei ollut tarvetta kuvitella naisten alastomia muotoja.

Kysymys oli siitä, Dior selittää, että hän pukee naisen mielessään uudelleen. Dior katseli keskustelukumppaniaan ja pohti, millaiset vaatteet sopisivat tälle naiselle paremmin.

Luulen, että jokainen nainen ymmärtää asian. Naisethan katselevat toisiaan ja arvostelevat mielessään toistensa pukeutumista. Naiselle on aivan normaalia miettiä, miten toinen nainen olisi vähemmän surkean näköinen, jos hän pukeutuisi toisin. Eikö vain?

Heteromiehille tämä on luullakseni aika vierasta. Heteromiehet ovat erikoistuneet naisten riisumiseen katseella.

Päätin kokeilla tätä uudelleenpukemisideaa viikonvaihteessa, kun olin kaupungilla. Se on kylmiltään tosi vaikeaa. Se onnistuu kuitenkin sillä tavalla, että ensin riisuu naisen katseellaan alastomaksi ja hekumoi hetken aikaa hänen paljailla muodoillaan, ja sen jälkeen alkaa pukea tälle alastomalle naiselle uusia vaatteita aloittaen alusvaatteista. Vetelee stringit jalkaan ja asettelee rintaliivit paikoilleen, tai jättää rinnat paljaiksi. Tätä kannattaa hetken aikaa puntaroida. Sen jälkeen pukee muut vaatteet. Miettii laittaisiko katseen kohteena olevalle naiselle minihameen vai heiluvahelmaisen naisellisen kesähameen. Ja sitä rataa.

Tällä tavalla kenestä tahansa heteromiehestä voi tulla tee-se-itse christian dior.

Tänään lauantaina 16.7. on uuden gaybaarin K23 kutsuvierasavajaiset. Yleisölle K23 on auki ensi keskiviikosta 20.7. alkaen. Aukioloajat ovat ke-la 22-04. Osoite on Urho Kekkosenkatu, Kampin kauppakeskus.

K23:n omistaa SETA-säätiön ravintolayhtiö Afrodite Oy, joka omistaa myös DTM:n. DTM:ssä on jo pitkään pyörinyt niin paljon heteroita, että SETA:ssa on käsittääkseni menetetty kaikki toivo saada DTM:stä enää ikinä kunnollista gayklubia. K23 on tarkoitus pitää homobaarina. SETA:ssa toivotaan, että K23 kykenisi kilpailemaan Hercules-klubin kanssa. Tällöin DTM voisi jäädä yleispissispaikaksi.

Toisaalta voi käydä niinkin, että DTM:stä siirtyy homoasiakkaita K23:een, jolloin asiakaspulaa poteva DTM voi joutua entistä tiukemmalle.

Palaan asiaan, kun kuvio hiukan selkeytyy.

Strindbergin uusi kahvila avattiin viime perjantaina iltapäivällä. Kahvila sijaitsee Espalla Marimekon myymälän ja Kämpin välissä.

Puhuakseni yhtä rehellisesti kuin formulakuskit, voinen myöntää, että en koskaan oikein viihtynyt Strindbergin vanhassa kahvilassa Espan kulmassa. Se kahvila oli tumma ja kylmä ja kolkko. Pidän paljon enemmän paikoista, joissa on kierrätyskeskuksesta haalittuja laiskanlinnoja ja sohvia. Jos sohvasta törröttää jousi, se on erityinen plussa.

En ollut niin kamalan innostunut vanhan Strindbergin asiakaskunnastakaan. Ihmiset olivat puoliokei. Eivät ihan niin karseita tyyppejä kuin Kaivarin rannan kahviloissa istuskelevat vastenmieliset pullistelijat.

Strindbergin yläkerta sen sijaan oli viihtyisä paikka. Uuden Strindbergin yläkerta avautuu elokuun alussa.

Uusi Strindberg on edeltäjäänsä valoisampi, lämpimämpi versio. Olen kahtena helteisenä iltana - perjantaina ja sunnuntaina - käynyt katsomassa Strindbergin kahvilaa. Ihmisiä on istunut terassilla. Sisällä on ollut pari kolme asiakasta. Kukaan ei ehkä halua lämpimällä ilmalla istua sisällä.

Kahvilan suurista ikkunoista näkee ohikulkiessaan, paljonko sisällä on tai ei ole asiakkaita.

Olen poikennut sisään katsomaan paikkaa ja syväluodannut päätäni. Tulenkohan käymään usein Strindbergillä? Tuskin. Hinnatkin ovat varsin tuhdit. Kuppi kahvia ja leivonnainen vie helposti kympin. Ehkä toisinaan.

Elokuvaohjaaja David Lynchin twiitti 25.5.2011 kiteytti asian: “Choose a job you love, and you will never have to work a day in your life.” – Confucius (vanha kiinalainen filosofi Konfutse).

Tässä esimerkki. Saksalainen houseduo Booka Shade keikalla. Heille maksetaan, mutta heillä on vähintään yhtä hauskaa kuin asiakkailla.