Walter de Camp

Siis okei - poden lievää suljetunpaikan kammoa, minkä takia olen ollut lainkuuliainen koko ikäni. Mutta asun 150 metrin päässä Franzeniasta, jonka Sosiaalikeskus Sataman jengi valtasi pari päivää sitten. Heidän nettisivujensa mukaan siellä on tätä kirjoittaessani menossa elokuvanäytös. Kivaa!

Poliisit varmaan raahaavat sen jengin ulos maanantaina ja sinetöivät ovet. Mutta, jos rakennus on ollut tyhjillään jo pitkään - ja löysin Ylioppilaslehden jutun vuodelta 1996, jossa kerrottiin, että Franzenia oli jo silloin ollut pitkään tyhjillään -, niin siitähän voisi tulla hyvin miellyttävä sosiaalikeskus kalliolaisille, jos vain asiaan suostuttaisiin.

Helsinki tarvitsee paikkoja, joihin ihmiset voivat mennä ilman että joutuu heti pulittamaan rahaa. Nykyisissä Sosiaalikeskus Sataman tiloissa voi istuskella tietokoneensa ääressä tarvitsematta ostaa mitään. Kahvilasta voi ostaa vaikka pelkän kahvin tai teen ja syödä omia eväitään. Siellä voi järjestää vaikka omien videoidensa näytöksen. Voi järjestää tilaisuuden tai pitää konsertin tai muuta vastaavaa. Franzenia olisi erinomainen, keskeinen paikka tällaiseen.

Vaikka Kallio nykyiselläänkin on sykkivä kaupunginosa, siellä tarvitsee koko ajan rahaa. Eikä mitään tilaisuutta voi järjestää missään ellei paikan omistaja suostu.

Lepakko vallattiin aikoinaan ja siellä oli vuosikaudet mukavaa toimintaa. Se valtaus poikii edelleenkin, koska ilman sitä ei olisi nykyistä Nosturia.

Toivon siis parasta Sosiaalikeskus Sataman Franzenia-projektille.

Rax Rinnekangas - ehdoton oman tien kulkija - on tehnyt dokumenttifilmejä, maalannut tauluja ja kirjoittanut kirjoja. Elokuussa hänen dokumenttifilmejään voi nähdä DocPoint- Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin, Ateneumin taidemuseon ja Bad Taste Ltd:n yhteistyön tuloksena. Tässä juuri tullut tiedote:

"Tiedote 22.6.2011 10:31
Julkaisuvapaa heti

Rax Rinnekankaan uusi dokumenttielokuva saa ensi-iltansa elokuussa -
Rinnekangas-elokuvien sarja valottaa suuria kysymyksiä Ateneum-salissa

Palkitun elo- ja valokuvaaja, kirjailija ja kuvataiteilija Rax
Rinnekankaan dokumenttielokuvien esityssarja nähdään Ateneumissa
26.–28.8.2011. Monialaisen ja luomisvoimaisen Rinnekankaan
dokumenttielokuvat pureutuvat suuriin teemoihin: sielun olemukseen,
eurooppalaiseen tragediaan ja minuuden etsimiseen.

Näytösten yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuuksia, joissa elokuvien
tematiikasta on keskustelemassa joukko kulttuurialan vaikuttajia.
Elokuvanäytökset ovat osa Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvaa
Rinnekankaan retrospektiivistä Lyhyt varjo, pitkä matka - Rax Rinnekankaan
maailma -kokonaisuutta.

Ensi-iltansa saava Ikaros – Langennut Eurooppa (58 min, 2011) seuraa
säveltäjä Pekka Jalkasen sävellystyötä, joka johtaa hänet paitsi
materiaalinkeruumatkalle Venäjälle ja Balkanille, myös pohtimaan
koti-ikäväänsä vanhaan Eurooppaan. Matka päättyy lopulta koti-ikävän
kuvaajan, legendaarisen elokuvaohjaajan Andrei Tarkovskin haudalle.
Keskustelemassa Euroopan kulttuurisesta tilanteesta tuottaja Erkko
Lyytisen johdolla mm. kirjailija Kirsti Simonsuuri, ohjaaja-päätoimittaja
Alexis Kouros ja toimittaja Hannu Reime.

Sielun linna -elokuvassa (56 min, 2005) espanjalainen puutaiteilija Nacho
Angulo tulkitsee 15 000 koivuvanerinpalasta koostuvan maalauksen kautta
Kaija Saariahon egyptiläisiin teksteihin perustuvaa Chateau de l'ame
-laulusarjaa. Samaan aikaan Saariaho säveltää uutta musiikkia Pariisissa.
Elokuvan jälkeen keskustelua johtaa DocPoint -festivaalin taiteellinen
johtaja Erja Dammert, mukana ohjaaja ja kirjailija Sakari Kirjavainen,
säveltäjä Sanna Salmenkallio ja psykoanalyytikko Mikael Enckell.

Zahara & Urga (60 min, 2004) kuvaa autistisen pojan kasvua valokuvaajaksi,
joka etsii puuttuvaa minuuttaan eri maissa ja kulttuureissa Euroopassa.
Lopulta hän päätyy Afrikkaan, jossa löytää odottamattoman perusteen koko
olemassaololleen ja taiteelliselle käsialalleen. Elokuva Holokaustin värit
(60 min, 2010) puolestaan tutkii arjalaisen liikkeen kehittymistä
1800-luvulta natsismin välineeksi sekä ilmapiiriä, jossa vähemmistöjen
kansanmurha viime vuosisadan Euroopassa tapahtui. Keskustelua elokuvien
teemoista johtaa näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, mukana keskustelemassa
on mm. ohjaaja Kalle Holmberg sekä kirjailija, ohjaaja Elina Hirvonen.

Dokumenttielokuvien lisäksi Rinnekankaan retrospektiivissä nähdään kaksi
näyttelyä ja Matka Eedeniin -draamaelokuva."

Rax Rinnekankaan filmisarja Ateneumissa on nimeltään Lyhyt varjo, pitkä matka.

Uusimmalla Sisäpiiri-palstalla esitän, että suurin osa miehistä ei halua, että nainen ryhtyy ylettömästi puuhaamaan hänen rintojensa kanssa. Suosittelen suukottelua.

Tähän vastaukseen on nimimerkiltä Zeflon tullut kommentti, jonka viimeinen kappale kuuluu kaikkein aikojen suosikkeihini. Julkaisen kommentin tässä vielä uudelleen.

"Zeflon
10.6.2011 20:11

Onko tosiaan noin? Huh huh. Olisko joku kulttuurisidonnainen, miesidentiteettiin liittyvä juttu sitten - esim. japsipornossa on aivan tyypillistä, että esileikin aikana nainen imee ja nuolee miehen nännejä pitkään ja hartaasti. Enkä yhtään ihmettele, itsekin miehenä koen sen aivan älyttömän nautinnolliseksi. Jos muuten on vetämätön olo eikä oikein jaksaisi niin nännin suukottelu -> POJOINGGG NUSNUSNUS!

Olis muuten kiva tehdä tutkimus. Luulen, että miehet jotka ei tykkää nännien stimuloimisesta ovat pääsääntöisesti kouluttamattomia tai matalastikoulutettuja persuäänestäjiä ja joiden miesidentiteetti vastaa aika yks yhteen äijästereotypioita. Sivistyneet liberaalit miehet sen sijaan yhtä todennäköisesti nauttivat siitä suuresti. Muista tää jos annat handjobbia cityvihreälle!"

Suuret kiitokset, Zeflon! Kun tällaista tuiki tarpeellista tutkimusta ei kukaan varmaankaan tee, niin eikö voitaisi lähteä siitä, että Zeflon on oikeassa! Zeflonhan taatusti on oikeassa.

Tällöin voimme panna liikkeelle tiedon, että naiset nuolevat ja imevät Vihreää puoluetta kannattavien miesten rintoja. Tämä voisi tuoda Vihreille lisää mieskannattajia. Se myös parantaisi Vihreiden naisten imagoa.

Entä Vasemmistoliiton tilanne? Nykyisinhän puhutaan city-vasemmistosta. Toisaalta Vasemmistoliitto on perinteinen puolue, joka toivottaa tervetulleiksi myös matalasti koulutettuja kannattajia, äijiä ja muijia.

Tästä voimme päätellä, että naiset imevät Vasemmistoliittoa kannattavien miesten rintoja, ja, ottavat heiltä perinteiseen persutyyliin suihin.

Nousin tänään iltapäivällä itään menevään metroon Helsingin Rautatieasemalta. Vaunussa oli runsaasti matkustajia, mutta löysin vapaan istumapaikan.

(Äidinkielen opettajani: "Asiaan! Asiaan! Noin avuttomalla tavalla ei ainetta voi aloittaa.")

Okei, opettaja. Siihen samaan vaunuun tuli kolme isohkoa, rotevahkoa omalla tavallaan tyylikästä häiskää.

(Äidinkielen opettajani: "Kuvaus ontuu.")

Nämä häiskät alkoivat ravata edestakaisin vaunun käytävää. He olivat hyvällä tuulella, high, haastamassa riitaa, etsimässä uhria.

(Äidinkielen opettajani: "Miten paljon paremmin aineesi olisi lähtenyt vetämään, jos olisit aloittanut suoraan tuosta kohdasta. "Häiskät ravasivat edestakaisin vaunun käytävää. He..." Yritä jatkaa.")

Minun kohdallani käytävän toisella puolella istui juttelemassa neljä 12-13-vuotiasta koulupoikaa, kaveruksia samalta luokalta yläasteelta. Heistä kolme oli kantasuomalaisia ja neljäs poika oli suomen-afrikkalaisia.

Kaisaniemen ja Hakaniemen välillä kolmesta häiskästä kookkain bongasi tuon neljännen pojan. "Tuol on yks neekeri", hän sanoi vaimealla äänellä kahdelle muulle. Hän tuli pojan luo ja kumartui korostetun ystävällisesti "juttelemaan". Tiedätte tuon "ystävällisen" tyylin, joka voi silmänräpäyksessä vaihtua vihaksi ja väkivallaksi.

Se touhu ei ehtinyt kehittynyt sen pidemmälle, koska näiden heppujen oli jäätävä pois metrosta Hakaniemessä. Koko juttu kesti vain puoli minuuttia. Se oli ruma kuvio, joka synnytti tuossa pienessä koulupojassa epävarmuutta ja pelkoa.

Se poika käy suomalaista koulua. Hänellä on taskussa Suomen passi. Se hieno asiakirja on muiden suomalaisten toimesta myönnetty hänelle, ja se oikeuttaa hänet elämään Suomessa koko elämänsä ajan. Ja koska me muut olemme antaneet sille pojalle Suomen passin, meidän muiden kuuluu arvostaa ja kunnioittaa sitä poikaa samalla tavalla kuin muitakin suomalaisia ihmisiä.

Tai kusessa ollaan.

Tai ehkä jo ollaan kusessa. Kun kaduilla liikkuu wanna-be-teuvo-hakkaraisia.

Nämä kolme häiskää metrossa olivat Suomen romaneja. Vähemmistöön kuuluvat vähemmistöön kuuluvan kimpussa. Mutta he olisivat voineet olla kantasuomalaisia.