Franzenian valtaus - kivaa!

  • Walter de Camp

Siis okei - poden lievää suljetunpaikan kammoa, minkä takia olen ollut lainkuuliainen koko ikäni. Mutta asun 150 metrin päässä Franzeniasta, jonka Sosiaalikeskus Sataman jengi valtasi pari päivää sitten. Heidän nettisivujensa mukaan siellä on tätä kirjoittaessani menossa elokuvanäytös. Kivaa!

Poliisit varmaan raahaavat sen jengin ulos maanantaina ja sinetöivät ovet. Mutta, jos rakennus on ollut tyhjillään jo pitkään - ja löysin Ylioppilaslehden jutun vuodelta 1996, jossa kerrottiin, että Franzenia oli jo silloin ollut pitkään tyhjillään -, niin siitähän voisi tulla hyvin miellyttävä sosiaalikeskus kalliolaisille, jos vain asiaan suostuttaisiin.

Helsinki tarvitsee paikkoja, joihin ihmiset voivat mennä ilman että joutuu heti pulittamaan rahaa. Nykyisissä Sosiaalikeskus Sataman tiloissa voi istuskella tietokoneensa ääressä tarvitsematta ostaa mitään. Kahvilasta voi ostaa vaikka pelkän kahvin tai teen ja syödä omia eväitään. Siellä voi järjestää vaikka omien videoidensa näytöksen. Voi järjestää tilaisuuden tai pitää konsertin tai muuta vastaavaa. Franzenia olisi erinomainen, keskeinen paikka tällaiseen.

Vaikka Kallio nykyiselläänkin on sykkivä kaupunginosa, siellä tarvitsee koko ajan rahaa. Eikä mitään tilaisuutta voi järjestää missään ellei paikan omistaja suostu.

Lepakko vallattiin aikoinaan ja siellä oli vuosikaudet mukavaa toimintaa. Se valtaus poikii edelleenkin, koska ilman sitä ei olisi nykyistä Nosturia.

Toivon siis parasta Sosiaalikeskus Sataman Franzenia-projektille.

9 kommenttia

Leccare

27.6.2011 13:05

Eli tarkoitus ei ole majoittaa lisää romaneja sinne, kun poliisi ne jossain vaiheessa häätää kalasatamasta?
Sinänsä olisi mukava, jos tiloille löytyisi käyttäjä, jonka takia rakennuksen kunto ei kärsisi. Edeltävät tilat ovat muistaakseni purkukunnossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

27.6.2011 13:13

Ja rasismista vinkuville tiedoksi. Viimeaikoina asiantuntijoiden artikkelit sekä dokumenttiojelmat viittaavat siihen, että tänne saapuneet kyseisen etnisen vähemmistön jäsenet kerjäläisiä myöten, ovat osa järjestäytynyttä rikollisuutta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

27.6.2011 13:23

Eli vaikka rakennus on Kalliossa, tuskin jokainen lähistön asukas innostuu siitä, että paikalle tunkee järjestö, joka tukee aktiivisesti järjestäytynyttä rikollisuutta.
Sinänsä mielenkiintoista miten SS sivustollaan mainostaa tarjoavansa lakiapua ja ovat jokaisessa käänteessä valittamassa sitä kuinka viranomaiset toimivat laittomasti nussien pilkkua niin edestä ja takaa jokaisessa perustelussaan, vaikka heidän oma toimintansa pohjautuu laittomalle valtaukselle. Koen kyseisen kaksinaismoralismin aika vastenmieliseksi, kun he vaativat tiukasti muita kunnioittamaan sääntöjä, joita he itse eivät kunnioita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 13:38

Kyllä Franzeniassa on 2000-luvulla ollut opetusta, eli ei ole ihan vuodesta 1996 ollut tyhjillään. Valtaaminen on mielestäni ok kunhan rakennusta ei tuhota, kuten näyttää aikasemmille "sosiaalikeskuksille" käyneen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 19:29

Jotakin tilaa avoimelle ja vapaalle toiminnalle toki saisi olla, ihan sellaista jota ei tarvitsisi vallata. Ja tottakai lakeja ja sääntöjä noudattaen täytyy voida toimia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 19:40

Hienoa, että joillakin on vielä selkärankaa tehdä tällaisia tekoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 19:52

Rakennus on ollut tyhjillään vasta viime kesästä lähtien ei todellakaan mistää 90luvulta ja jos paikkoja tarvitaan niin miksei niitä voi hankkia laillisin keinoin? Kyseinen kiinteistökin on ihan myynnissä pätäkkää vaan tiskiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MAgrippa

28.6.2011 02:09

TV-uutisista päätellen Franzenia on julkisivultaan kokonaan kauniin muratin tms. peitossa. Tulee kauhea urakka saada muratit pois, jotta Franzeniastakin saadaan kulttuurikeskuksen näköinen:

http://www.trombit.net/wp-content/uploads/2011/03/sosiaalikeskus-satama-2832-2.jpg

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.6.2011 18:06

Kirjasto on hyvä ja ilmainen paikka kaikelle tuolle toiminnalle mitä tässä kuvailtiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi