Walter de Camp

Hei, olen jumalan kiitos palannut Madridiin, josta jouduin poistumaan viime tammikuun lopulla. Miten ihanaa! Suosittelen, että vaihdatte Berliinin Madridiin mitä pikimmin.

Lähdin ensitöikseni selvittelemään Sisäpiirissä kysyttyä uniasiaa http://www.city.fi/sisapiiri/kysymys/30692 Suuressa Thyssen-Bornemiszan taidemuseossa avattiin nimittäin äskettäin El Surrealismo y El Sueño - Surrealismi ja uni - näyttely. Uni ja unikuvat kiehtoivat surrealisteja loputtomiin, ja näyttelyssä on maalauksia kaikilta suurilta surrealisteilta. Se on unista kiinnostuneen ihmisen unelmakohde.

Koska olen ilmeisesti pakkomielteisesti fiksoitunut alastomiin naisiin, laitan tähän yhden kuvan belgialaiselta surrealistimaalarilta Paul Delvauxilta. Tämä maalaus on näyttelyssä. Nukkuva Venus, vuodelta 1944. Jos oikein tarkkaan katsotte, huomaatte, että naisen nännit ovat paisuneet. Hän on unen rem-vaiheessa, jossa naisen nännit ja klitoris paisuvat, samoin kuin nukkuvan miehen penis.

Paul Delvaux maalasi alastomia, lasittunein katsein kulkevia naisia loputtomiin. Nainen elää ikään kuin unessa. Kaiken huipuksi alastomana.

Unessa me kohtaamme - ehkä - minämme, joka on toinen kuin tuntemamme minä. Ja unessa kaikki on mahdollista. Moraali tai äly ei rajoita unikuvien virtaa.

Äskettäistä Sisäpiirin uni-kysymystä kommentoi nimimerkki Puumatar. Hän kertoi, että hän pystyy hallitsemaan uniaan sillä tavalla, että jos hän vaikka herää unesta käymään pissalla, hän pystyy sänkyyn palattuaan jatkamaan saman unen näkemistä. Puumatar sanoi, että hän pystyy jatkamaan samaa unta vaikka seuraavana yönä.

Puumatar, tämähän ei voi jäädä tähän. Sinun on kerrottava meille kaikille, ja hyvin tarkasti, miten teet sen. Miten hallitset uniminääsi?

PS. Vakaa tarkoitukseni on kirjoittaa lisää blogimerkintöjä täältä Madridista ja laittaa niihin lisää kuvia alastomista naisista.

Kaupunkilainenkin käsittänee, että leskenlehdet ovat ohuiden sukkahousujen ohella varmin merkki kevään alkamisesta. Jess, bongasin eilen tämän vuoden ensimmäisen leskenlehden Pradon taidemuseon nurmikolta Madridissa.

Vihertävälle nurmelle oli puhjennut loistamaan myös päivänkakkaramaisia kukkia. Havaitsetko mehiläisen, joka imee kukan mettä?

Ryhtykäämme samoihin puuhiin kuin ne pörriäiset.

Espanjan opintoni madridilaisessa hostelissa ovat jatkuneet kaksi viikkoa ja osaan jo sanoa: "Soy ocioso." "Olen joutilas."

Tänään löysin Calle de Santa Isabelilta, Lavapiesin kaupunginosan rajamailta, miellyttävän kulmakuppilan, teatterikahvilan, nimeltään Café-teatro La Victoria.

Siellä punaista kiinalaista Pu-erh-teetä juodessani huomasin, että tässä kahvilassa on joka keskiviikkoilta kello 22:30 teatteriesitys nimeltään "Las lecciones de la señorita Consolación".

Kahden viikon opintojen pohjalta pystyn käsittämään, että nimi on suomeksi "Neiti Lohdutuksen luennot". Miten miellyttävää olisikaan osallistua Neiti Lohdutuksen luennoille! Selvää on kuitenkin, etten kahden viikon kielitaidolla ymmärtäisi niistä hönkäsen pöläytystäkään.

Opintoja on jatkettava, kiehtovassa Madridissa, jossa joka päivä ripottelee vettä ja paistaa aurinko. Eräänä iltana kävin jazzkahvilassa kuuntelemassa bändiä, jonka laulajattarella oli suurenmoinen kyky laulaa ikivanhoja jazzklassikoita niin, että niiden sanat heräsivät eloon. Hän esitti konsertin päätteeksi kappaleen Everything must chance. Kaikki muuttuu ja kaiken on muututtava, hän lauloi, ja sitten tuli aina kohta jolloin hän sanoi: "...paitsi..." Ja sitten kertosäe: "...pilvistä sataa vettä, aurinko on taivaalla, ja kehrääjälinnut ne laulavat, laulavat, laulavat, ja talvi kääntyy kevääksi."

En voinut olla palaamatta Circulo de Bellas Artesin hienoon ravintolaan Madridissa. Tällä kertaa hovimestari vei minut eri pöytään kuin edellisellä kerralla http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/123017/, kauemmas seinämaalauksen kahdesta alastomasta naisesta. Istuin pöytään ja vilkaisin ympärilleni, ja, kas vain, kukas siinä makasikaan matalalla lattiakorokkeella lounaspöytäni vieressä.

Tilasin ruoan, lohitortellinia alkuruoaksi ja, vahingossa, lohta myös pääruoaksi sekä vanukkaan jälkiruoaksi, ja katselin taas lähiympäristöäni.

Vasemmalla lattiakorokkeella alaston nainen, edessä pylväässä alastomia naisurheilijoita ja oikealla puolella...!

Miellyttävä ruokaravintola. Ja fine dining -paikka, todettakoon. Jälkiruokani:

Circulo de Bellas Artes (Kaunotaiteiden piiri) Madridissa lienee kaunein rakennus, missä olen koskaan käynyt.

Siellä on mm. taidenäyttelyitä ja elokuvateatteri, jossa esitetään vanhoja elokuvia originaaliversioina. Menin käymään Circulossa kahdesta syystä.

Ensinnäkin oletin näkeväni maailman kuuluisimman taideväärentäjän Elmyr de Horyn taideväärennösten näyttelyn. Hän oli mies, joka elätti itsensä maalaamalla mm. Picasson, Modiglianin, Matissen ja Renoirin teoksista väärennöksiä, joita taiteentutkijat eivät kyenneet tunnistamaan väärennöksiksi. Orson Welles teki Horysta dokumenttielokuvan F for Fake. Huikeaa, tuumin. Pääsen näkemään maailmankuuluja maalauksia väärennöksinä. Kävi kuitenkin ilmi, että näyttely avautuukin vasta 6. helmikuuta. What a low down.

Onneksi oli toinenkin syy Circulossa käyntiin. Francisco Bores -niminen henkilö on tehnyt piirroksia ranskalaisen runoilijan Stéphane Mallarmén (1842-1898) runoelmaan Faunin iltapäivä. Menemättä asian yksityiskohtiin Mallarmé oli kovan luokan runoilija ja kriitikko omana aikanaan ja hänen kirjoituksensa inspiroivat monia 1900-luvun alun taidesuuntausten tekijöitä, surrealisteja, dadaisteja ja futuristeja. En ole lukenut riviäkään Mallarméa, täytyy tunnustaa, mutta tunsin hänen maineensa.

Kaikki tekstit näyttelyn yhteydessä olivat espanjan kielisiä, ei sanaakaan englanniksi. Aika vieraannuttava tilanne, kun on opiskellut espanjaa vasta puolitoista viikkoa. Olin ainoa henkilö näyttelysalissa, ja sen kulmaan katonrajaan asennetuista kovaäänisistä kuului aika ajoittain aavemaista musiikkia.

Mutta toki pystyin ymmärtämään Boresin kuvia. Niissä oli alaston naishahmo, jolla oli lyhykäinen kissamainen häntä: fauni. Olento kelli ja kirmaili jossain kedolla. Sitten tuli paikalle urosolento, jolla oli päässä kiemuraiset pukinsarvet. Myös hän oli alasti. Tämä alaston pukki alkoi pokata alastonta faunia. Oli meneillään faunin iltapäivä.

Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin eihän eläimillä ole vaatteita. Jos naisen kuvailee kissaksi tai tammaksi tai lehmäksi tai kanaksi tai hiireksi, hänet voi piirtää alastomaksi. Olisi mieletöntä, jos tammalla olisi hame tai housut. Samaten pukki on tietenkin alaston.

Tämän jälkeen silmäilin hieman tarkemmin rakennusta. Ylempiin kerroksiin johtavassa portaikossa seisoi naispatsas, jonka toinen rinta oli valahtanut ulos mekon kaula-aukosta.

Sitten menin lounaalle Circulo de Bellas Artesin huikean kauniiseen ruokasaliin, jonne intellektuaaleja parhaillaan valui päiväruokintaan. Oli iltapäivä. Istuin pöytään ja tilasin keittoa ja kalaa ja silmäilin ympärilleni. Seinällä pöydän vieressä, hieman pääni yläpuolella oli suuri taulu, jossa kaksi alastonta naista loikoili jossain. Toisen naisen jalkopää osoitti minua kohti. Paljas häpy törrötti vasten kasvojani. Naisen käsi lepäsi häpykummulla ja sormet valmistautuivat näpläilemään klitorista. Tarjoilija toi keiton ja ryhdyin lusikoimaan.

Etten olisi koko ajan syödessäni tuijottanut naisen sukupuolielimiä, vilkaisin noin parinkymmenen metrin korkeudelle salin kauniiseen kattoon. Siellä kattomaalauksen vasemmassa kulmassa kolme alastonta neitosta heilutteli kutsuvasti käsiään.

Se oli miellyttävä lounas, ja ensimmäinen jonka olen julkisella paikalla syönyt alastomien naisten ympäröimänä.

Mallarmén runovalikoiman Faunin iltapäivä on suomeksi julkaissut Savukeidas. Runot on suomentanut Einari Aaltonen. http://www.savukeidas.com/stephanemallarme

Asun Madridissa Hostal Orientessa. Ihanan ja kauniin huoneeni ikkunasta avautuu näköala Plaza de Isabel II:lle. Aukiolla soittavat lähes joka päivä yksinäinen saksofonistimies (jota voisin kuunnella ikuisesti), neljän kilkuttajamiehen kiihkeä bändi (jota voin kuunnella ainakin muutaman viikon) ja mustalaispariskunta, jonka mies vetelee kurttua ja nainen helistelee ja huutaa aina setin yhdessä vaiheessa täyttä kurkkua yhä uudelleen holé (johon olen kyllästymäisilläni, vaikka toisinaan tanssahtelen huoneessa heidän säveltensä tahdissa). Sijaitsen parin sadan metrin päässä Solin keskusaukiolta ja kaikki on tästä kävelymatkan päässä. Öisin, ja etenkin viikonvaihteen öisin, kun madrilenot ja madrilenat valtaa kuumeenomainen biletyskiihko, pystyn halutessani nukahtamaan korvatulpan avulla ennen aamunkoittoa, koska "minun" aukioni on hiukan sivussa vellovien huvittelijoiden valtaväyliltä. Madridhan on kaupunki, jossa bilettäminen on viety niin pitkälle, että kaduilla on ruuhkaa aamuviiden aikaan.

Muutama päivä sitten vietin joitakin tunteja Pradon isossa taidemuseossa. Prado on anniltaan ja kokoluokaltaan Pariisin Louvren veroinen, joten ymmärsin heti, että voin yhdellä kerralla nautiskella vain yhden kerroksen yhdestä siivestä. Valitsin ensimmäisen kerroksen, jossa on esillä Espanjan kahden merkittävimmän taiteilijan Velazquesin ja Goyan teoksia sekä flaamilaisen Rubensin maalauksia (sekä mm. Tiziania ja Tintorettoa ym.)

Minua koskettavimmiksi osoittautuivat Rubensin (1577-1640) isot maalaukset alastomista naisista. Kaikkihan tietävät Rubensin viehtymyksen reheviin - rubensilaisiin - naisiin.

Rubensin Kolme sulotarta on esillä Pradon taidemuseossa.

Rubens äityi maalaamaan alastonmaalauksia naisista etenkin elämänsä viimeisten kymmenen vuoden aikana ja Kolme sulotarta -maalauksen hän piti itsellään kuolemaansa saakka. En tarvitse kovinkaan paljon mielikuvitusta oivaltaakseni, miten mukavaa puuhaa tällaisten maalausten tekeminen vanhalle Rubensille oli. Näitä maalatessahan käytettiin elävää mallia. Rubens oli vuonna 1930 mennyt 53-vuotiaana naimisiin 16-vuotiaan Hélène Fourmentin kanssa ja nuoren aviovaimon rehevä vartalo inspiroi Rubensia esimerkiksi Kolmen sulottaren maalaamiseen. Kysynkin, mitä järkeä nykyisten taidemaalareiden elämässä on? Modernit taidemaalarit, jotka ovat hylänneet luontoa jäljittelevien maalausten tekemisen, eivät voi millään verukkeella käyttää alastonmalleja. He vain sutivat yksinäisinä hämäriä viivojaan ja väriläiskiään.

Pradossa on esillä myös Goyan (1946-1828) kuuluisa maalaus The Nude Maja.

Odotin tuon aikanaan kohua herättäneen maalauksen näkemistä kiihkeästi, ja petyin. Divaanilla lojuva alaston Maja ei näytä mielestäni kovinkaan uskottavalta. Kun vertasin sitä viereisessä salissa näkemiini Rubensin naisiin, Goya jäi selvästi toiseksi. Rubensin maalausten alastomat naiset näyttävät luonnollisilta, eroottisilta, aivan kuin katselisi oikeita naisia kylpylässä, bordellissa tai seksiklubilla. Goyan maalaama nainen taas on tyylitelty ja vaikuttaa sen tähden epätodelliselta, pornografiselta, keksityltä. Väitteeni vahvistamiseksi laitan tähän vielä Rubensin maalaaman makaavan naisen, vaikka tämä maalaus ei sisälly Pradon kokoelmiin. Erakko ja nukkuva Angelica.