Espanjan opintoni madridilaisessa hostelissa ovat jatkuneet kaksi viikkoa ja osaan jo sanoa: "Soy ocioso." "Olen joutilas."
Tänään löysin Calle de Santa Isabelilta, Lavapiesin kaupunginosan rajamailta, miellyttävän kulmakuppilan, teatterikahvilan, nimeltään Café-teatro La Victoria.
Siellä punaista kiinalaista Pu-erh-teetä juodessani huomasin, että tässä kahvilassa on joka keskiviikkoilta kello 22:30 teatteriesitys nimeltään "Las lecciones de la señorita Consolación".
Kahden viikon opintojen pohjalta pystyn käsittämään, että nimi on suomeksi "Neiti Lohdutuksen luennot". Miten miellyttävää olisikaan osallistua Neiti Lohdutuksen luennoille! Selvää on kuitenkin, etten kahden viikon kielitaidolla ymmärtäisi niistä hönkäsen pöläytystäkään.
Opintoja on jatkettava, kiehtovassa Madridissa, jossa joka päivä ripottelee vettä ja paistaa aurinko. Eräänä iltana kävin jazzkahvilassa kuuntelemassa bändiä, jonka laulajattarella oli suurenmoinen kyky laulaa ikivanhoja jazzklassikoita niin, että niiden sanat heräsivät eloon. Hän esitti konsertin päätteeksi kappaleen Everything must chance. Kaikki muuttuu ja kaiken on muututtava, hän lauloi, ja sitten tuli aina kohta jolloin hän sanoi: "...paitsi..." Ja sitten kertosäe: "...pilvistä sataa vettä, aurinko on taivaalla, ja kehrääjälinnut ne laulavat, laulavat, laulavat, ja talvi kääntyy kevääksi."
