Harri Niemi haastatteli mua Radio Helsingin aamulähetyksessä viime torstaina klo 08:30.
Haastattelu johtui siitä, että multa on ilmestynyt kirja Hekumallinen Berliini.
Se on kirja, jossa kerron intiimeistä seikkailuistani Berliinin heteroiden seksuaalisessa alamaailmassa.
Kaikki järkevät ihmisethän nukkuvat klo 08:30, joten tässä linkki, josta haastattelun löytää.
Jos jostain syystä on kiinnostunut lotkauttamaan korvaansa!
http://www.radiohelsinki.fi/lataukset/arkisto/haastatteluja/
Törmäsin yhtenä päivänä Helena Lindgreniin Stockmannilla ja kun olimme jonkin aikaa istuneet juttelemassa, Helenan ilme kirkastui:
"Mä olen ollu tänään shoppailemassa! Mitä pidät saappaistani?"
Hienot saappaat! Pyytelin anteeksi, etten ollut huomannut niitä.
Ne ovat Palmrothin saappaat Pohjois-Espan myymälästä.
Ja nyt vinkki: Ihmisiä todella miellyttää, jos heidän vaatteitaan valokuvataan (edellyttäen että kyseinen vaate on hieno).
"Saanko kuvata housusi?"
Ja:
"Voinko julkaista housusi?"
Se tuntuu olevan ihmisistä jopa vielä hienompaa kuin jos heitä itseään kuvattaisiin.
Koska asun Kalliossa, lähdin innolla katsomaan, miten Dostojevskin Rikos ja rangaistus on onnistuttu sijoittamaan Vaasankadun thaihieromoon ja sen lähiympäristöön.
Ryhmäteatteri on nyt täyttä Kalliota. Näyttämö sijaitsee entisessä elokuvateatterissa Helsinginkadulla. Näytelmä tapahtuu Vaasankadulla, ja suuri osa katsojakunnasta on ulkoisesta olemuksestaan päätellen Kallion kulmien asukkaita, eikä Töölön eläkeläisiä tai Kaivopuiston posliiniperseitä.
Tässä on vähän samanlaista tunnelmaa kuin jossain teatterissa Berliinin Kreuzbergissa tai Neukölnissä. Kulmakuntien henki elää.
Tietenkään tästä ei tulisi mitään, jos itse näytelmä olisi huono, mutta kun se ei ole.
Tuomo Aitta on ohjannut ja dramatisoinut näytelmän, ja kaiketi aika paljon kirjoittanutkin, koska alkuperäisessä Dostojevskin romaanissa tuskin on puhuttu golfvirran kääntymisestä tai poliisikomissarion peräpukamista. Tämä on hänen ensimmäinen ohjauksensa Ryhmäteatterille, ja ensimmäinen mitä olen häneltä nähnyt. Minusta tuli heti Tuomo Aitta -ihailija.
Näytelmä ei ole Kalle Holmberg -tyylistä koheltamista ja huutamista eikä Jouko Turkka -tyylistä tutisemista ja kuolan valuttamista suupielistä eikä siinä ole minkäänlaista kyynisyyttä. Se on melko vähäeleinen ja hyvin tunteisiin käyvä. Hieno ohjaus.
Kaikki näyttelijät hoitavat hommat huippu hyvin, se on ainut mitä heistä voin todeta, koska en ole teatterikriitikko. Lisään kuitenkin, että Ylermi Rajamaan Raskolnikov on niin kipeän pätevä nyhjäke, että varmaan venäläisetkin - jotka ovat kaikki Raskolnikov-asiantuntijoita - nostaisivat hänelle karvalakkiaan.
Ryhmäteatterin Rikos ja rangaistus on ensimmäinen näytelmä pitkään aikaan, jonka esityksessä en ole hetkeksikään pitkästynyt enkä puutunut. Suosittelen lämpimästi.
Jokainenhan tietää, että Intian liikenteessä on vain yksi liikennesääntö: vahvempi voittaa heikomman.
Nokkimisjärjestys on siis
1. Bussit
2. Rekat ja kuorma-autot
3. Henkilöautot
4. Riksat
5. Härkävankkurit
6. Polkupyöräriksat
7. Vetoriksat
8. Työntökärryt
Tästä puuttuu moottoripyörät, koska en osaa sijoittaa niitä. Ne ovat toisaalta heikkoja, ja bussit voivat tilaisuuden tullen liiskata ne. Mutta ne ovat nopeita ja ketteriä ja pystyvät ruuhkissa tunkeutumaan pienistä raoista eteenpäin ja pääsevät useimmiten ensimmäisinä perille.
Kaikkia luettelossa olevia yhdistää pyörät. Niiden alapuolella ovat ne, joilla ei ole pyöriä.
9. Vuohilaumat
10. Lehmät
11. Jalkaisin kulkevat ihmiset.
Katuja etenevä vuohilauma on verrattavissa moottoripyöräjoukkoon. Vuohet eivät koskaan pysähdy, vaan tunkeutuvat kaikkien muiden kadullaolijoiden väleistä eteenpäin.
Lehmät ovat niin tyhmiä, että mikään tööttääminen ei vaikuta niihin, joten kaikkien on kierrettävä ne.
Lehmienkin alapuolella säntäilevät säikkyinä meikäläisen kaltaiset jalkaisin etenevät katujen luuserit eli jalankulkijat. Intiassa ei yleensä ole jalkakäytäviä, vaan jalankulkijat joutuvat kävelemään liikenteen seassa. Jalankulkija on jatkuvan tööttäämisen kohde ja alinomaisessa kuolemanvaarassa.
Väitänkin muutaman viikon kokemuksella, että Intian vaurastumisen seurauksena lisääntynyt auto- ja moottoripyöräkanta on paitsi saastuttanut ilman yhä pahemmin myös kasvanut niin suureksi, ettei jalankulkijana pysty kävelemään enää kahtakaan metriä joutumatta väistelemään ajoneuvoja. Se on sietämätöntä.
Ovatko koirat liikenteessä jalankulkijan ala- vai yläpuolella, sitä en osaa sanoa. Koirat saa armotta tappaa, mutta ne ovat jalankulkijoita nopeampia pakenijoita.
Oli ilo palata Suomeen.
