Walter de Camp

Vetelehtijöitä on joka puolella, mutta yksi parhaiten toimeentulevista vetelehtijäryhmistä on Kaivopuiston vetelehtijät. Olen kyseisen vetelehtijäryhmän hang around -jäsen. En luultavasti tule ikinä ylenemään Kaivopuiston vetelehtijöiden täysivaltaiseksi jäseneksi, koska minulla ei ole tarpeeksi rahaa ja koska minua enemmän tai vähemmän ärsyttää näiden vetelehtijöiden omahyväisyys.

(Omahyväisyys tosin on kaikkien vetelehtijöiden perusominaisuus.)

Viime viikolla paistoi aurinko todella kirkkaasti maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona. Maanantaina nukuin niin pitkään, että en ehtinyt ulos, keskiviikkoiltapäivän kulutin Korkeasaaressa (suurenmoinen retki) ja tiistai-iltapäivällä lähdin Kaivopuistoon vetelehtimään.

Menin Uunisaareen ja siitä aallonmurtajaa pitkin viereiseen Liuskasaareen, josta kävelin jään yli Carouselin rantaan. (Olin naisseurassa, joten pystyin lähettämään hänet edellä tsekkaamaan, ettei jää petä.)

Oli iltapäivä noin klo 14.30. Paras työaika. Ja Carousel oli täynnä Kaivopuiston vetelehtijöitä. Kassajono oli niin pitkä, etten viitsinyt jäädä siihen vetelehtimään vaan menin ilman kahvikuppia terassille.

Siellä oli pöytiä seinän vierustalla. Terassin keskellä oli valtava lumikinos, jonka takana, kinoksen ja seinän välissä, me vetelehtijät istuimme lämmittimien alla.

Välittömästi havaitsin, että paikalla oli myös lumitoimittaja työn touhussa. Oletteko huomanneet, että menneenä talvena kaikissa isoissa tiedotusvälineissä - Hesari, Iltis, Iltalehti, Yle, MTV3... - on ollut lumitoimittaja, jonka hommana on ollut vääntää joka päivä uutisia ja muuta tarinaa lumesta. Niinpä meillä on ollut "lumikaaos" siellä sun täällä, "häirikkölunta" viisi Stadionillista, Helsinkiä on uhannut lumen sulamisesta aiheutuva "vesikaaos" ja muutama päivä sitten näimme Ylen iltauutisissa miehen lapioimassa lunta omakotitalonsa seinän viereltä. Kaikki lumitoimittajien jutut ovat siis aivan käsittämätöntä kamaa.

Tuona tiistaipäivänä Iltalehden lumitoimittaja haastatteli Carouselin terallilla istuvia Kaivopuiston vetelehtijöitä ja kysyi miltä heistä tuntuu kun heidän edessään on iso lumikasa.

Siis aivan mieletöntä, mutta joka tapauksessa Kaivopuiston vetelehtijöille on tyypillistä vetelehtiä Kaivopuiston kahviloissa arki-iltapäivisin. (Viikonvaihteessa Carouselin asiakkaat ovat tavallisia tyyppejä.) Kaivopuiston vetelehtijät ovat varakkaita, menestyviä ihmisiä, jotka ilmeisesti onnistuvat haalimaan rahaa siitä huolimatta, että he vetelehtivät Kaivopuistossa parhaaseen työaikaan.

Kun asiat kerran ovat tällä mallilla, eikö siis ole parempi kuulua Kaivopuiston vetelehtijöihin kuin lumitoimittajiin?

walterdecamp.pressi@gmail.com

Nyt tiedän mistä Pohjolan blondien antavainen maine on peräisin.

Meitä oli taas muutamia kymmeniä törky-intomieliä kynät ja lehtiöt käsissä kuuntelemassa perjantai- ja lauantai-iltapäivällä Orionin elokuvateatterissa pornoluentoa. Jack Stevenson kertoi tanskalaisten ja ruotsalaisten eroottisten elokuvien historiasta 60- ja 70-luvulla, ja esitti näytteitä.

Jack Stevenson on 17 vuotta Tanskassa asunut amerikkalainen elokuvakirjoittaja, jonka uunituore kolmas kirja on nimeltään Scandinavian Blue; The Erotic Cinema of Sweden and Denmark in the 1960s and 1970s. Pätevä teos. Kaveri on perehtynyt aiheeseen.

Perjantain luennon jälkeen Elokuva-arkisto eli Kansallinen audiovisuaalinen arkisto esitti tanskalaisen seksielokuvan Ilman rihmankiertämää vuodelta 1968.

Ilman rihmankiertää -elokuvan juliste.

Filmin pääosassa esiintyi hyvännäköinen ja hyvänmuotoinen vaaleahiuksinen Lilian (Anne Grete Nissen) 21v. Vaikka filmit eivät tuolloin olleet hardcorea, näimme Lilianin bodyn nakuna. Minä näin Lilianin nakuna vielä seuraavana yönä unissani useaan kertaan.

Filmin alkajaisiksi Lilian saapuu tohtori Petersenin vastaanotolle hakemaan apua. Hän uskoo olevansa frigidi, eikä pysty seksuaaliseen kanssakäymiseen miesten kanssa. Tri Petersen alkaa heti hyväillä Liliania ja imee Lilianin nännejä (ihan kuin tämä suomalainen tohtori, jonka metodeista on kohuttu) ja käy heti ilmi, että Lilian ei todellakaan ole frigidi. Hänellä on vain estoja. Ne katoavat tri Petersenin opetusten avulla.

Sen jälkeen Lilian valmistuu ylioppilaaksi ja lähtee kesän mttaiselle liftireissulle eri puolille Eurooppaa. Kaikkialla hän huvittelee miesten kanssa estottomasti iloisen ja kepeän tunnelman vallitessa. Lilian muistaa aina tri Petersenin opetuksen: "Jos jokin miellyttää sinua eikä se vahingoita toista ihmistä, voit tehdä sen." Lilian voi jakaa tussua loputtomiin ilman moraalisia kankkusia.

Filmin jälkeen kiitin Jack Stevensonia hienosta esityksestä. Hän sanoi: "Nyt tiedämme, mistä on lähtöisin eurooppalaisten miesten käsitys pohjoismaisten blondien moraalista."

Ilman rihmankiertämää teki antavaiset pohjoismaiset vaaleaveriköt tunnetuksi koko Länsi-Euroopassa ja Amerikassa. Tanskalaisilla itsellään ei ole muistikuvaa elokuvasta. Filmin kopiota ei ole edes Tanskan Elokuva-arkistossa. Nyt nähty kopio oli Stevensonin omista kokoelmista. Aikoinaan Ilman rihmankiertämää oli hyvin suosittu pitkin Eurooppaa ja Jenkkejä ja sitä kehuttiin New York Timesia myöten.

Kun suomalainen vaaleaverikkö nykyisin saa niin helposti miesseuraa etelänmatkoilla, hän voi kiittää siitä tanskalaista Anne Grete Nisseniä.

Lilian (Anne Grete Nissen).

Vaasankadulla on seitsemän hieromoa, kuusi yksityisstrippauspaikkaa ja yksi seksikauppa, joten se on miellyttävä katu. Siellä on lisäksi paljon puhuttu vegaanien Vegemesta, vinyylikauppa, Rebel-rokkibaari ja Divari Kaleva, josta voi kehkeytyä edesmenneen Ervastin divarin perillinen.

Rauhallinen, miellyttävä, "keskieurooppalainen" katu, jonka muutaman sadan metrin matkalla asuu paljon nuoria ihmisiä. Divari Kalevan pitäjä Esko Parkkinen luonnehti tässä eräänä illansuuna Töölön ja Kallion eroa sanomalla: "Töölössä ihmiset ovat unessa, Kalliossa hereillä." Zombiet vs. elävät ihmiset.

Soitin Kari Valolle, josta usein käytetään lempinimeä "Ville Valon isä". Kuten tiedetään, hän on pitänyt iät ja ajat Aikuisten lelukauppa -nimistä seksikauppaa Viidennellä linjalla. Koska oma isoisäni asui aikoinaan Vaasankadulla, pystyn keskustelemaan näiden stadin starojen kanssa samalla viivalla. Kysyin Kari Valolta, mitä mieltä hän on puukkobulevardi-termistä, jota monet nykyisin käyttävät puhuessaan Vaasankadusta.

"Se on äärettömän vanhahtava nimitys, johon liittyy romantiikan häivää", Valo sanoi. "Puukkobulevardi viittaa 30-, 40- ja 50-luvun toimintaan. Tähän liittyy myös pimeä viinanmyynti, jota Vaasankadulla paljon tapahtui. Se loi Vaasankadulle hohtoa ja säihkettä. Puukkobulevardi on vanha sana, joka aina silloin tällöin nousee uudestaan esiin."

Vaasankadulla oli aika vaarallista 40-luvun lopulla ja 50-luvulla. Silloin siellä heiluteltiin puukkoja. Se oli sodan jälkeistä aikaa. Miehet olivat palanneet viiden vuoden keikkalta rintamalta. He eivät käytöstavoiltaan olleet kaikkein silkoisimpia. Kännissä he saattoivat unohtaa, että sota on päättynyt. Kalliossa oli noihin aikoihin paljon levottomuutta.

Vaasankatu ei sen sijaan ole koskaan ollut keskeisimpiä huorakatuja Helsingissä. Antti Häkkinen on kirjoittanut teoksen "Rahasta - vaan ei rakkaudesta; prostituutio Helsingissä 1867-1939". Siinä hän sanoo:

"Helsingissä katuprostituutiota on esiintynyt joka puolella, kaikilla kaduilla ja jokaisessa puistossa, mutta aivan keskeinen paikka on koko tutkimuskauden ollut Esplanadin seutu, erityisesti Pohjois-Esplanadi. (...) Pidätykset keskittyivät Pohjois-Esplanadilla Fabianinkadun ja Itäisen Heikinkadun, nykyisen Mannerheimintien väliselle osuudelle. (...) Mikäli mies etsi itselleen maksullista naisseuraa, hän suunnisti Esplanadille."

Häkkinen sanoo, että vaikka yhtä sun toista tapahtui "Esplanadin seutu ei koskaan menettänyt keskeistä asemaansa ilotyttötoiminnan kiistattomana pääpaikkana." Kannattaa siis muistaa, että Espaa kulkiessaan kävelee rakkaan kaupunkimme maineikkaimmalla ja pitkäperinteisimmällä huorabulevardilla.

Vaasankatu oli lestinheittäjien eli pimeän iloliemen myyjien pääpaikka. Jos Vaasankadulta ei saanut pulloa, ei mistään.

Nykyisin Vaasankadusta voisi käyttää nimitystä Massagenstrasse.

Olin pornoluennolla Orionin elokuvateatterissa. Luennoitsija dosentti Susanna Paasonen kertoi innostuneesti pornoelokuvan historiasta höystäen esitystään filminäyttein. Sali oli melkein täynnä pornodiggareita ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Susanna Paasosen viimeinen näyte oli suomalaisen pornoveteraanin, ohjaaja Kullervo Koiviston, vuonna 2008 valmistuneesta pornoelokuvasta Uivelot. Se oli hillitöntä. Se raina kannattaa tsekata. Siinä ollaan ikään kuin Kalevalan ajassa ja kykitään metsässä ja naiset - mm. Johanna ja Julia Tukiainen - ovat lintuja, uiveloita, ja keskustelevat keskenään päästelemällä vesilintumaisia ääniä. Miehet ovat olemassa vain tyydyttääkseen naisia ja heidät on vangittu riuuista tehtyyn häkkiin. Uivelot ovat pukeutuneet mm. verkkopaitoihin.

Luento kuului Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (ent. Elokuva-arkisto) meneillään olevaan sarjaan Seksuaalisuus valkokankaalla. Luennon jälkeen arkiston ohjelmapäällikkö Antti Alanen kutsui luennoitsijan ja minut istumaan Coronaan. Mukana oli myös Arkiston kanssa työskentelevä Antti Suonio. Voitaneen huoletta todeta, että Coronan pöydän ympärille kokoontui kaiken maailman b-materiaaliin ja törkyyn erittäin hyvin perehtynyt joukko. Olenhan itsekin esitelmöinyt pornoelokuvan historiasta Kino Engelin tilaisuudessa.

Täällä Coronassa Antti Suonio kertoi, että Australiassa vaaditaan, että a-kuppikoon rinnat omaavat (siis täysi-ikäiset) naiset eivät enää saisi esiintyä pornofilmeissä. Heidät voidaan liian helposti sekoittaa alaikäisiin.

Vain isorintaiset naiset saisivat näytellä rintojaan.

Pienirintaiset naiset eivät ehkä enää saisi edes esiintyä yläosattomissa uimarannalla.

Kysynkin, pitäisikö meidän lähteä pikkubuubsisten naisten johdolla osoittamaan mieltä Australian suurlähetystön eteen? Tilanne lienee vakava?