Lady Gaga ja Lab.Oratory

  • Walter de Camp

Lady Gaga kertoo Daily Mirror -lehdessä, että hän on saanut viime maanantaina ilmestyneen uuden albuminsa Born This Way yhteen biisiin You and I vaikutteita berliiniläisestä Lab.Oratory-klubista:

"Kirjoitin sen biisin Berliinissä", Lady Gaga sanoo. "Olin sitä ennen ihanassa klubissa, Lab.Oratoryssa. Siellä järjestetään tavallisesta poikkeavia fetissi- ja seksibileitä. Minulle tuli siitä mieleen mestat, joissa esiinnyin tanssijana New Yorkissa."

Lab.Oratory on käsitykseni mukaan Berliinin rankoin homojen panoklubi.

Lab.Oratoryn homoklubi Berliinissä.
Lab.Oratoryn homoklubi Berliinissä.

Lab.Oratory

Lady Gagan uudella albumilla on myös Scheisse-niminen biisi, joten meidän intohimoisten Lady Gaga -fanien on aivan must osallistua ensi lauantaina 28.5. Lab.Oratoryssa järjestettävään Scat-yöhön. (Scat eli scatology = paskan diggaaminen.) Lab.Oratory järjestää säännöllisesti scat- eli scheisse-bileitä. He kirjoittavat mainoksessaan:

"SCAT

Smear it, smell it breake a rule.

Caviar, chocolate, turds...how many pseudonymes do you have for shit? From hard to soft stools, youll find the right taker for everything."

Tai jos joku ei ehdi tähän "ihanaan klubiin" tällä viikolla, niin 4.6. Lab.Oratoryssa on Yellow Facts -yö.

"The perfect pissparty without dresscode. Let it flow."

Vai onko Lady Gaga käynyt Lab.Oratoryn Naked Sex Partyssa?

"Drop your clothes in the coatcheck, stuff your condoms and lube in your sox, and go for it. Highly frequented naked sexparty featuring a lot of group action."

Vai kenties Atleettien yössä tai Kumi- tai Nahkayössä?

5 kommenttia

Anonyymi

26.5.2011 09:16

Leidi Kagga on kyllä mitä mainion idoli noille ala-asteikäisille pikkutytöille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.5.2011 11:44

Millainen se kumi janahka yö on? :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Walter de Camp

26.5.2011 12:52

Kumiyössä hippaloidaan tähän malliin:

"For all you guys who like it wet and sweaty: Rubber in all varieties, including industrial, protection, gasmask..."

Tai ehkä piipahdamme fausthouse-yöhön, jonka alaotsikko on anal deep throat:

"Fisting all over the Lab! A lot of extra-slings and special fistingareas are available with rubbergloves, and crisco for special price at the bar. Just cut your nails and cum."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.5.2011 19:07

"Leidi Kagga on kyllä mitä mainion idoli noille ala-asteikäisille pikkutytöille."

Kukkahattutädin isku!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.6.2011 15:12

Noihin fetissi-iltoihin lab.oratoryssa pääsee vain miehet. Silloin tällöin on kaikille avoimia iltoja, jolloin irstaillaan keskimääräistä vähemmän. Mitenköhän käy scat-bileille uuden e.coli-epidemian myötä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi