Musiikkikirjoja tulossa

  • Walter de Camp

KIEROONKASVUKERTOMUS, HERMOLOMAMATKA, MICHAEL MONROE...

Likeltä on ilmestymässä tänä syksynä koko joukko "sairaan" kiinnostavan tuntuisia musiikkikirjoja. Koska en halua kuluttaa aikaani väsäämällä tästä ns. "omaa juttuani", joka olisi kirjoitettu "omin sanoin", liitän tähän Liken tiedotteen tekstin. Vilkaiskaa vaikka vain tikkukirjaimin kirjoitetut sanat.

"KAUNOKIRJALLISUUS

Oululaisen kulttiyhtye Radiopuhelinten JARNO MÄLLINEN ja J. A. MÄKI julkaisevat esikoisteoksensa. Mällisen KIEROONKASVUKERTOMUS on mustanpuhuva romaani nuoresta Tommista, joka yrittää löytää yhteyden kaltaisiinsa kaikin tavoin. J. A. Mäen sarjakuva-albumissa HERMOLOMAMATKA mies lähtee maalle lepäämään mutta matkaan lähtee myös viinapiru.

KAUKO RÖYHKÄN romaani KREIKKALAINEN SALAATTI kertoo salaisuuksista, himosta ja rakkaussuruista Kreikan saaristossa. Näkökulmatekniikalla kirjoitetussa romaanissa vaihtelevat tunteellisen huumediilerin, sydänsurujaan pakenevan lesbonaisen ja vanhan irstailijan näkökulmat.

Musiikkibisneksen kummisetä MIETTINEN julkaisee toisen romaaninsa LOVELIES, jossa seikkaillaan "93-prosenttisen todenperäisesti" 80-luvun sekavassa rockbisneksessä.

Helsingin kirjamessuille saapuva virolainen dekkaristi MIHKEL RAUD on tunnettu tv-tähti ja "Viron Eppu Normaalin" Singer Vingerin kitaristi.
SININEN ON SINUN TAIVAASI on vauhdikas toimintatrilleri, jossa liikutaan niin Länsi-Euroopassa kuin Venäjälläkin.

MUSIIKKIKIRJAT

Kauden musiikkikirjoissa on kolme vahvaa kotimaista nimeä. MICHAEL MONROEN odotettu elämäkerta julkaistaan lokakuun lopussa. Myös 25-vuotisjuhliaan marraskuussa juhliva WALTARI saa oman kirjansa. PALEFACEN suomalaisen räplyriikan perusteos RAPPIOTAIDETTA on jo ilmestynyt.

Ulkomaista vahvistusta tuovat Tohtori Ozzyn eli OZZY OSBOURNEN omituistakin omituisemmat ohjeet. Metallican kuollutta basistia muistellaan 27.9.
Cliffmas-tapahtumassa On the Rocks -baarissa Helsingissä. Teos TO LIVE IS TO DIE - METALLICAN CLIFF BURTONIN ELÄMÄ JA KUOLEMA on jo ilmestynyt."

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi