2 päivää

Pitäis siivota, pitäis viedä tyhjät pullot kauppaan, pitäis vaihtaa lakanat, pitäis sheivata paikat, pitäis pestä vaatteita, pitäis ostaa pari uutta rättiä, pitäis sitä ja pitäis tätä. Mutta kun ei vaan jaksais mitään. Tekis vaan mieli kuunnella hyvää musiikkia ja maata haaveilemassa.
Jotain on kuitenkin pakko saada aikaan - tämä kämppä ja minä emme tässä kuosissa ole valmiit vastaanottamaan irlantilaista vierasta.

Nyt on alkanut vähän jänskätä. Huomenna jänskää enemmän ja ke-aamuna vasta jänskääkin. Tää on ollut pisin kuukausi ikinä, ja onkin vaikee uskoa, että paljon odotettu hetki on ihan nurkan takana. Oon miettinyt hirveesti kaikenlaista ja joku jopa sai viikonloppuna sen kuvan, että suhtautuisin juttuun varauksella, pessimistisesti tms. En todellakaan. Kyse on vain siitä, että on ollut liikaa aikaa ajatella. Uskon kuitenkin hyvin vahvasti että kaikki menee hyvin ja se tykkää yhä musta ja mä siitä. Sen kanssa oli niin erilaista, niin helppoa ja levollista ja oikean tuntuista, että en mä usko sen fiiliksen kadonneen mihinkään. Ei mun tarvii kuin miettiä sen hymyä tai silmiä tai kosketusta, niin sisuskalut kääntyy ympäri. Ehkä siitä voi päätellä jotain. :)

En oo koskaan ikinä milloinkaan odottanut jonkun näkemistä niin paljon, kuin mitä nyt näiden viikkojen aikana. Ylihuomenna. <3