Cityparin elämää

Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2009.
Edellinen

Hauskat kotivideot  2

Katselin tuossa hetken vanhoja kotivideoita, joita vanhukset pisti dvd:lle ja antoi meidän sisarusparvelle joululahjaksi. Ne on kuvattu siinä ysikytluvun alkuaikoina, vanhimmassa nyt dvd:lle pannussa oon neljän-viiden vuoden ikäinen.

Ei noita voi katsoa nauramatta. Kaikki ne joulut, hiihtokisat kaatuiluineen, lukuisat väläytykset... Yhdessä kohtaa oltiin menossa naamiaisiin ja äiti oli pukeutunut joulukuuseksi. Minä sitten reippaana ja rehtinä tyttönä totesin kovaan ääneen että "Äiti, kyl ne tietää et sä oot ihminen!". Mikä Einstein! Äidin naamiaiset meni varmaan ihan pilalle paljastettuani karun totuuden. xD

Ihan loistava joululahja oli tuo. Hienoa nähdä taas pappaakin, joka kuoli kolme vuotta sitten.
Jos joskus epäilyttäisi, onko meidän perhe aina ollut näin tiivis klaani, niin ei tarvitse kuin vilkaista noita filmauksia. Oltiin me. Silloin jo.


Äiti, äiti, minkä teit...  3

Äitiä voi syyttää kaikesta, eiks vaa? Jopa humalatilasta. Sillä äiti se oli, joka mut tänään suurimmaksi osaksi juotti. Ensin tosin tapasin yhden kivan miehen, jonka kanssa tuli nautittua siideri sekä lasillinen valkkaria. Sitten oli vuorossa leffa äidin kanssa, jonka jälkeen mentiin ravintolaan. Aperitiiviksi otettiin omenamartinit, sitten pari lasia punkkua ruuan kanssa, ja sitten vielä toisessa paikassa isot siiderit. Mun viinapäällä tuo on ihan tarpeeksi huppelitilan saavuttamiseen.

Viimeisessä paikassa oltiin muuten vielä paremmalla kokoonpanolla: minä, äiti ja isä. Oli ihan kiva istuskella vanhuksien kanssa. Ne lähti siitä sit taksilla kotiinsa ja mä kävellen omaani, ja liikennevaloissa kuullessani jonkun huutavan "Älä sit jää auton alle!" luulin sen ensin olevan joku känninen, mut se olikin isi. <3 (ehkä tosin vähän huppelissa hänkin)

Mulla oli kiva ilta.


Hannu Hanhi  3

Joskus käy onni. Just harmittelin sitä että rahatilanne on reissun jäljiltä nyt hetken sen verran heikko, ettei ole varaa ladata salikorttia. Mutta sitten löysin joskus aikoinaan saamiani liikuntaseteleitä yhteensä 20 kappaleta, eli 80 euron arvosta! Ovat vielä voimassakin. On jäänyt käyttämättä, sillä sali jolla aiemmin kävin, ei niitä kelpuuttanut. Jännäsin että kelpuuttaako nykyinen, mutta nettisivu todisti että kyllä kelpuuttaa. Jihuu. Noilla lataan kortin pariksi kuukaudeksi. Tai jopa kolmeksi - salilla on tammikuinen tarjous: 3kk = 90 euroa. Kympin kun maksaisi itse niin lohkeaisi ne kolme kuukautta. Pitänee investoida. Kun se kortti on ladattuna, sitä tulee kanssa käytettyä. Täten takaan salilla heilumiset lähes toukokuuhun asti. \o/

Tuossa aiemmin iltasella kävin juoksentelemassa. Kävelin urheilupuistoon jota ravasin kierros kierrokselta, yhteensä sellaiset 45 minuuttia. Sitten kävelin takaisin. Eilisen kymmenen kilometrin taivalluksen jälkeen tuo tuntuu vähäsen reisissä. Huomenna tuntunee enemmän.
Mutta se on sitä hyvää kipua - tietää tehneensä jotain.


Harmitus  1

Saa nähdä irtoaako tänä vuonna kesätöitä ainakaan siitä lehdestä, jonne ensisijaisesti haluaisin. Vähän pahalta näyttää nyt tuon taloustilanteen vuoksi kun ko. lehdessäkin on parhaillaan yt-neuvottelut meneillään. Ehkä eniten harmittaa siksi, että tiedän sen osaston pomon, jonne ensisijaisesti siis haluaisin, myöskin haluavan mut osastolleen. Ko. osastolle ei normistikaan oteta kuin yksi tai kaksi kesätoimittajaa, ja siksipä tuntuukin ihan kivalta, että mä olisin siinä nyt ykkösvalintana. JOS taloustilanne sen vain sallisi. Ehkei se salli. :(

Noh. Siinä mielessä oon hyvässä asemassa, että freenä voin kumminkin aina jatkaa kesälläkin. Tänään just asiaa tiedustelin ja mulle kerrottiin, että kyllä freen töitä riittää kesäaikaankin yhtälailla kuin nyt. Tietty kunnon kesäpesti toisi enemmän rahaa, mutta eipähän ainakaan tarvi veneen alle muuttaa vaikkei sitä irtoiskaan.


Teoista ja teoista  3

Kävin mammalla ja kaverilla ja kävelin sitten nuo kymmenisen kilometriä kotiin. Kävellessä puhuin kaverin kanssa puhelimessa yli puolet matkasta. Oli hyvä keskustelu. Olen vähän vältellyt ko. kaverin kanssa puhumista, sillä jotenkin tuntui ettei mulla olisi energiaa siihen. Että en jaksaisi selittää taas uudelleen, mitä tapahtui ja miksi. Ja sitten kun venytin ja venytin soittamista, se kävi aina vain vaikeammaksi. Mutta nyt kun sitten vihdoin hälle kaiken kerroin, oli se sittenkin oikein vapauttava ja hyvää tekevä keskustelu. Pitäisi muistaa paremmin, millainen persoona on kyseessä ja miten mua on aina helpottanut hänelle avautuminen.

Kyseinen ihminen ei ole mustavalkoista sorttia, vaan osaa nähdä myös niitä harmaan sävyjä sekä myös tiedostaa sen, että asiat ovat kovin usein kovin tapauskohtaisia. Kyseinen ihminen on vahva luonne, muttei millään tapaa kova tai tuomitseva. Hän mulle sanoi, että uskoo ihmisten voivan muuttua, mutta muutoksen eteen täytyy tehdä työtä ja sen täytyy lähteä ihmisestä itsestään. Hän myöskin sanoi, että ihmiset tekevät virheitä, isojakin, mutta joskus se isoin virhe voi olla eräänlainen herätys ja lähtölaukaisu muutokseen.
Samoja asioita olen pyöritellyt mielessäni itsekin.

Kuitenkin se oli jokin muu asia, joka jäi mieleeni parhaiten.
"Mä tiedän että sä olet itsenäinen ja vahva ihminen eikä se tee susta yhtään heikompaa jos sä tuossa tilanteessa päätät antaa toisen mahdollisuuden".
Niin. Kun kyse ei ole siitä, että vain antaisin anteeksi ja nielisin sen, mitä tapahtui. En ole niellyt. Se mitä tapahtui, sai mut pistämään suhteen jäihin ja lähettämään miehen kotiinsa. Siitä on nyt jo viikkoja, enkä ole soittanut ja sanonut että saat anteeksi, tule takaisin. Sen sijaan olen sanonut, etten tiedä, voinko antaa anteeksi ja jos voinkin, voinko vielä yrittää uudelleen. Tämänkin sanoin vasta, kun näin, että toinen oli valmis kantamaan vastuun teostaan ja valmis tekemään kaikkensa, jottei moinen ikinä enää toistuisi. Merkityksellistä tietysti on, että tämä tapahtui teoin, ei vain sanoin.

On tekoja ja on tekoja niiden jälkeen. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta jotain voi tehdä korjaakseen rikotun. Teot voivat olla samoja tai samanarvoisia, mutta teot niiden jälkeen kertovat paljon. Se on yksi osa sitä tapauskohtaisuutta. Se, miten kantaa vastuunsa, mitä on valmis tekemään. Tiedän nyt, että omassa tapauksessani toinen on valmis tekemään kaiken mahdollisen. Nähtäväksi jää, riittääkö se.


Meneminen on toisilla veressä  3

Matkakuume ei ikinä hellitä. La-su -yönä tulin Kairosta, ja nyt jo surffailen suunnittelemassa, mihin menisin seuraavaksi. Kairon matkaa ennen ei ollut edes kahta kuukautta siitä, kun palasin kolmen kuun reissulta Irlannista, johon sisältyi myös matka Italiaan. Ja kun Kairoon päätin lähteä, tuntui, etten olisi ollut ikuisuuksiin missään.

Voi äiti ja isi, minkä teitte kun kuljetitte lapsianne pitkin maailmaa ennen kuin edes osattiin kävellä. Nyt tuo reissaaminen on niin pahasti, ettei mikään koskaan ole tarpeeksi. Kaukokaipuu vaivaa 24/7.

Pitäisköhän myydä kaikki mitä omistaa, pyytää vanhemmilta perintö etukäteen ja alkaa kokopäiväreissaajaksi. :P


Pää hajoaa  12

Tekee niin mieli fyysistä kontaktia toiseen ihmiseen. Kosketusta. Haleja. Suukkoja. Seksiä. Siitä asti kun heräsin, oon vaan rakentanut mielikuvia noista asioista. En pysty muuttamaan ajatusteni kulkusuuntaa. Haluan, haluan, haluan. Mutten saa. :(

Tietty isoin ongelma on se, etten halua noita asioita kenen kanssa hyvänsä. Itse asiassa on olemassa yks ainut henkilö, jonka kanssa haluan. Ja siksipä nuo mielikuvat kohdistuu nyt vain ja ainoastaan tuohon henkilöön. Eikä auta yhtään se, että tiedän fyysisen kontaktin tuntuvan niiiiin hyvältä tuon ihmisen kanssa. Vielä vähemmän auttaa se fakta, etten pääse tekemisiin hänen kanssaan, en vaikka kuinka haluaisin. En tänään, en huomenna, en vielä yli kahteen viikkoon. Hiemanko turhauttaa.

Taidan mennä kauppaan ja tehdä sitten lohtusyötäväksi makoisan voileivän. Ruisleivästä tietty. On vähän ollu ikävä sitä.


Väsykrappe  5

Nukuin viime yönä tunnin plus parin tunnin päikkärit tossa iltapäivällä. Ihan kuin kärsisin aikaerosta vaikkei sellasta edes ole Egyptin ja Suomen välillä. Taisi siis vain se 14 tunnin matkustaminen vetää jotenkin niin ylirasittuneeksi, etten sitten pystynyt nukkumaan edes kuolemanväsyneenä. Tänään on sitten ollut ikään kuin krapula vaikken pisaraakaan alkoholia ole juonut sitten perjantain. Ei oo reiluu. :(

Yks tärkeä ihminen hakattiin viime yönä. Viis miestä kävi sen kimppuun ihan yllättäen ja syyttä. Seurauksena pää auki ja käsi myös, vaatteet yltä päältä veressä ja murtunut sormi. Vittu että joillain leikkaa. Onneksi ei käynyt pahemmin, vaikka on toikin jo ihan liikaa.


Jaahyvaiset :'(  2

Edessa paluu Suomeen ja sen myota about 14 tuntia matkustamista ja odottelua. Takana upeat yhdeksan paivaa ja tuhat uutta kokemusta. Kaks viimeista paivaa tavallaan kruunasivat kaiken: Nain Citadelin upeat moskeijat ja muut, seka eilen sitten Khan el-Khalilin basaarialueen, lisaa moskeijoita (joista yhteen mennessani mun piti verhoutua sellaseen kokovartalokaapuun :D) joiden paalle mentiin viela felucca-ajelulle Niilille.

Taidan tulla tanne uudestaan joskus syksyn aikana. Remon ovi on kuulemma aina mulle auki, joten majoituksesta ei tarvi huolehtia silloinkaan. Ajateltiin etta jos tulisin silleen etta se vois ottaa toista pari paivaa vapaata, voitais menna muutamaksi paivaksi myos esim. Aleksandriaan tai sitten jonnekin Punaisenmeren kohteeseen. Aleksandriassa asuu Remon tuttu, joten siellakin voitais majottua maksutta. Ehka joku loka-marraskuu ois hyva ajankohta. Syyskuussa ei viela viitti kun sillon taalla on Ramadan, ja muutoinkin ko. kuu on ihan kiva Suomessakin.

Taalla olo teki mulle henkisesti todella hyvaa. Pieni irtiotto, mutta tarkea. Fyysisen etaisyyden kasvaessa henkinenkin piteni. En ma mitaan suuria vastauksia taalta loytanyt, mutta sainpahan aikaa itselleni. J tulee Suomeen helmikuun 13. paiva, viipyy kymmenen paivaa. Pohdiskelin, etta sen nakeminen siina vaiheessa voi olla ihan hyvaksikin. Naen sitten, milta musta tuntuu olla sen kanssa. Siita olen onnellinen etta se on nyt todella tehnyt jotain saadakseen takaisin sen mita menetti, ja muuttuakseen myos itseaan varten. On hakenut apua.

Kairo hiljenee nyt. Seuraava raportti saapuu Suomesta.


Milta Afrikka nayttaa?  7

Kairossa se nayttaa ruuhkaiselta, likaiselta, koyhalta ja rikkaalta, ennen kaikkea erilaiselta. Ei tata paikkaa oikein pysty kuvailemaan, jos tahtoo tietaa, milta taalla nayttaa, pitaa tulla paikan paalle.

Pohjoismaisena naisena, vielapa yksin kulkevana sellaisena huomiota saa kiusallisen paljon. Jatkuvaa autojen toottailya, huutelua, tuijottelua ja niin edelleen. Ei se niin kivaa ole, mutta ainakin arabiankieliset huudot on helppo ignoorata kun en niita ymmarra. Tosin tanaan huudeltiin myos englanniksi: "Oh mai gaaaad, vveri vveri guud, vveri nais!"

Halpaa on ja taksilla paasee. Ihmiset on paaosin tosi ystavallisia. Liikenne on aivan kasittamaton. Kuulin kerran etta Roomassa on kahdenlaisia jalankulkijoita, nopeita ja kuolleita. No, siina tapauksessa taalla on kuolleita, kuolleita ja onnekkaita. Ainakin jos on kyse turisteista. Valilla paikalliset on johdattaneet mut tien yli, ystavallisia kun ovat.

Nyt istun baarissa, joku paikallinen antaa kayttaa lappariaan. Kokeilin asken sita vesipiippua, jota kaikki taalla kayttaa. Oli ihan jees.

Muumiot oli aika kuivahtaneita muuten.

Edellinen