Vuoden masentavin päivä on kohta ohi. Oon aina ajatellut että uudenvuodenpäivä on melankolinen, tyhjä ja ontto. Vanha vuosi iloineen ja suruineen on takana, ja edessä aukeaa uusi aikakausi, jonka tapahtumista ei ole mitään ennakkotietoa. No, enpä haluaisikaan nähdä tulevaa, mutta ehkä joku tajusi pointin. Kun katsoo taakse, näkee, tuntee, muistaa ja haistaa niin paljon, mutta edessä ei ole mitään. Tai on tietysti, mutta sen valeasu on tyhjä ja valkoinen. Samoin edessä aukeaa loputtoman pitkältä tuntuva talvi sekä sohjoinen kevät, joiden takana pilkottava kesä ei vielä tässä vaiheessa juurikaan lämmitä.
Mutta toki se on vain tämä päivä. Ankeus tasoittuu kunnes haihtuu, ja kohta jo katson mielenkiinnolla eteenpäin. Sillä se on suunta, johon pää kallistuu väistämättäkin. Sen täytyy olla.
Vanha vuosi toi tullessaan paljon. Ja myös sitten vei. Olin onnettomimmillani vuoden viimeisen viikon, onnellisimmillani monet ajat ennen sitä. Tähän voisi kliseisesti todeta, ettei se vahinko todellakaan tule kello kaulassa, eikä elämästä koskaan tiedä. Toivottavasti alkanut vuosi näyttää jälkimmäisen toteen myös hyvässä mielessä.
Loppuun biisi, joka täytyy aina kuunnella tänä ankeana aikana:
Zen Cafe - Uudenvuodenpäivä
Mä en vilkuile enää muita
mä en huoraa ja petä
jos on tarvetta, minä autan
kysy milloin ja ketä
Olen muutoissa kantomiestä
enkä valita
jos on korkea rima mulle
en sitä alita
On uudenvuodenpäivä
ja hiljasta
hiljaista
Olen juomatta tammikuussa
tumppaan röökini tähän
luen kirjoja, lepään paljon
ja laihdutan vähän
minä uimassa alan käydä
enkä marise
hoidan keittiön kukat niin
et ne ei varise
On uudenvuodenpäivä
ja hiljaista
hiljaista
Minä tuhlaa enää en fyrkkaa
nyt en taksilla aja
maksan laskut ja ulosottoon eräpäivä on raja
olen paastolla viikon päivät enkä napise
olen päättänyt pysyä tässä
mä en vapise
On uudenvuodenpäivä
ja hiljaista
hiljaista
On uudenvuodenpäivä
ja hiljaista
