Cityparin elämää

Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2008.
Edellinen

Iha gauhia onkelma  12

Sanoin että lähtisin Kairoon, mutta nyt en enää ole iiihan varma. Siis haluun sinne, mutta nyt kun aloin tutkailla muita vaihtoehtoja, haluun kaikkialle muuallekin. Miks on niin paljon maita, ja niin vähän aikaa (sekä rahaa)?

Mulla ois joku tonnin verran laitettavissa tähän reissuun. Tai ois ehkä enemmän, mutta haluan säästää jotain keväämmälle, jolloin käyn ainakin Pietarissa ja ehkä jossain muuallakin. Niin eli se tonni ois. Kairoon lentää alle viidelläsadalla, tai halvemmallakin jos alkaa ettiä erinäisten halpalentoyhtiöiden hintoja. Ja Kairossa olis se asuminen ilmaista, kun kerran tuttu oleilee siellä. Kairossa siis ois enemmän varaa kierrellä ja tuhlailla, kun taas jossain muussa kohteessa pitäis katsoa tiukemmin, mitä kuluttaa ja mihin. Samoin Kairossa mulla ois ainakin välillä aina seuraa, sillä ei se tuttu sentään ympärivuorokautisesti töitä paiski.

Mutten siltikään ole varma. Ääh. Kysyinkö jo, että miksi niitä maita on niin paljon ja aikaa ja rahaa niin vähän?


Pyramideille  13

Taidan maanantaina varata lentoliput Kairoon. Ajattelin lähteä heti siinä loppiaisen jälkeen. Mulla asuu yks tuttu siellä, ja olen tervetullut sen luokse haluamakseni ajaksi. Ajattelin ehkä jotain reipasta kahta viikkoa.

Ai miksi? No siksi, että rakastan matkustamista ja olen aina halunnut käydä Egyptissä. Ja siksi, että pieni irtiotto on nyt enemmän kuin tervetullut. Myös siksi, että mun on aina helpompi hengittää, kun olen kaukana. Jos jollain tavalla on mahdollista hoitaa murjottua sydäntä, on se mun kohdallani matkustaminen pois, uuteen paikkaan tutustuminen, itselle annettu aika. Kaukana ollessani saan myös henkisellä puolella etäisyyttä asioihin ja pääsen irti siitä samojen ajatusten kehästä.

Mun vain täytyy mennä.


"Koska meillä on joulu..."  13

Voisin sanoa, että tää on kyllä yksi joulujen joulu. Eikä siis mitenkään positiivisella tavalla...

Eilinen meni jossain ihme sumussa. Heräsin aamulla jostain Ruskon perukoilta hirveessä kankkusessa. Sanna oli kanssa siellä, ja sitten pari äijää, mutta mitään haureuksia ei kyllä tullut harrastettua. Siinä uusioperhekokoonpanossa sitten kateltiin joulurauhan julistus ja Lumiukko kaikki samaan sänkyyn ahtautuneina. Surkuhupaisaa.

Illan olin vanhemmilla. Oli jouluateria, vaihdettiin lahjat. Istuin tuttuun tapaani lattialla aukomassa paketteja ahdistuksen puristaessa rintakehää siihen malliin, että välillä oksetti ihan tosissaan. Muutaman kerran illan aikana piti myös poiketa toiseen huoneeseen joko a) nielemään itkua tai b) itkemään. Kyllä mä perheen nähdenkin itkin, mutta joskus vaan tarviin oman rauhani kyynelille.

Mutta ei se eilinen ollut mitään verrattuna tähän aamuun. Heräsin neljän-viiden tunnin unien jälkeen enkä kyennyt enää nukkumaan. Ja sitten iski aivan järjetön tuska ja polte ja ahdistus ja musertava suru. Itkin ja tärisin ja tärisin ja itkin. Oksetti. Tuntui niin pahalta että ajattelin etten kestä sitä. En vaan kestä. Äiti koitti jotain jutella, mutta eipä kai sekään ihan tiedä, mitä sanoa. Se vain totesi, että sun on nyt vain pakko elää tämä läpi. Kyllä mä sen tiedän. Se vaan sattuu niin saatanasti.

Kuvittele tilanne, jossa olet oi niin rakastunut. Jossa tuntuu, että olet löytänyt elämäsi rakkauden ja kaikki on ihan toisenlaista kuin muiden kanssa. Mietit, että tämän ihmisen kanssa haluan elää. Teette suunnitelmia, rakennatte unelmia... Ja sitten se ihminen tekee jotain niin anteeksiantamatonta, että teko itsessään pakottaa sinut jättämään kaiken. Tunteillasi olet vielä kiinni siinä ihmisessä, kaikki tuntuu jääneen kesken, toivot ja rukoilet että se olisi vain pahaa unta. Muttei se ole. Joudut jättämään jonkun jonka kanssa halusit elää. Ja jollain tavalla yhä haluaisit, jos se vain ei olisi totta...

Musta tuntuu kuin mut oltaisiin väkivalloin revitty irti jostain, johon olin kasvamassa kiinni. Haluan sen kaiken takaisin, heti nyt, mutta samalla tiedän, että se on hajonnut säpäleiksi eikä ole olemassa liimaa sitä korjaamaan. En voi lähteä etsimään kadonnutta käsiini, sillä sitä ei ole enää olemassa. Olo on vuoroin tyhjä ja ontto, vuoroin vihainen tai pohjattoman surullinen.

Viimeksi kun erosin, olin tunnepuolella siihen niin valmis kuin valmis voi olla. Nyt sen sijaan iski se kuuluisa kirkkaan taivaan salama. Ja se polttaa sisäelimiä myöten.


Tänään tätä, huomenna mitä?  4

En ole pitkään aikaan syönyt niin paljon että tulisi paha olo. Nyt söin. Kiinalainen (riisiä kuhasienibambukastikkeessa) oli vain_niin_hyvää. Silti on vielä reippaasti yli puolet annoksesta jäljellä. Luulekohan ne siellä raflassa että ihmisillä on norsun ruokahalu? En tiedä mutta en valita; eipähän tarvii miettiä kokkailuja huomiseksi eikä varmaan tiistaiksikaan.

Tänään on noin kahdeksan kuukautta siitä, kun tavattiin J:n kanssa ja seitsemän siitä, kun Virallisesti lyöttäydyttiin yhteen. Tuntuu pidemmältä ajala - kaiketi siksi, että ollaan vietetty niin paljon aikaa yhdessä. Käytännössä asuttu yhdessä lähes puoli vuotta tuosta ajasta. Se voisi lähes hirvittää sitoutumiskammoista.

En voi sanoa, että olisi niin rauhaisaa tässä kokoonpanossa, mutta syitä yhdessä olemiseen taitaa olla kuitenkin tarpeeksi. Nauran sen seurassa ja nautin, vaikka taistoja yhä paljolti onkin. Mutta ei kai ne hyvätkään asiat elämässä helppoja ole?

Mulla on fiilis, että tästä joulusta tulee hyvä.

Ps. Kirjoituksen tasoon ei vaikuttanut se puolikas punkkupullo, jonka kiinalaisen ohessa siemailin. Mutta siitä voi syyttää mahdollisia kirjoitusvirheitä.



Rahahanat auki  2

No ei sentään, mutta sain crosstrainerin myytyä. Nyt alkaa Irlannin kaatama talouteni taas kömpiä jaloilleen. Jee. On rahaa joululahjoihinkin. Toinen jee. Vaikka kyllä niitä lahjoja olis keinolla tai toisella tullut hommattua muutenkin. On kiva muistaa läheisiään jollain kivalla lahjuksella edes sen kerran vuodessa. En siis kuulu kuppikuntaan, jonka mielestä joululahjat ovat turhia. Ei niitä kasakaupalla tarvi olla, mutta muutama hyvin mietitty paketti yleensä miellyttää niin sen antajaa kuin saajaakin.

Murulle hommaan kalevalakorun. Siihen sisältyy merkitystä niin omalta kuin murunkin puolelta. Tilauksessa on tommonen Väinö-kääty pronssisena: http://www.kalevalakoru.fi/instancedata/kalevalakoru//productimages/original/1293.jpg

Huomenna on hyvä päivä. Aamulla ja iltapäivällä on kaikenlaista puuhaa, joten aika kulunee nopeasti. Viideltä ajan onnellisena juna-asemalle vastaan yhtä irlantilaista. Sitten on tiedossa jotain sensuroitua, jonka jälkeen mennään johonkin kivaan ravintolaan syömään ja juhlistamaan allekirjoittaneen vanhenemista.
Yöllä saan nukahtaa murun kainaloon ja seuraavana aamuna myös herätä siitä. <3


Voittajafiilis  6

Kirjoitin tänne jokin aika sitten, miten Turun AMK tilasi multa tiedotteen yhtä projektiaan koskien. Ennalta jänskäsi, sillä tuonlaiset jutut ovat mulle uusinta uutta, kun kokemustahan ei juuri muusta ole kuin sanomalehtikirjoittamisesta. No, otin tehtävän vastaan ja sain sen päätökseen sunnuntaina, jolloin myös lähetin valmiin tiedotteen AMK:lle. Äsken sieltä vastattiin, ja vaikka vastausviestin avaaminen hermostutti, kannatti se kuitenkin tehdä. Sain nimittäin lukea, miten olen tehnyt "aivan loistavaa työtä" ja miten kaikki siellä ovat todella tyytyväisiä. Lopuksi vielä todettiin, että voin nyt laskuttaa heitä hyvästä työstä.

Riemu! \o/

Sain roppakaupalla itseluottamusta nyt kun huomasin, että kirjoittaminen tuollaisistakin aiheista onnistuu ja vieläpä näin hyvin. Pitihän mun käyttää aikaa aiheeseen perehtymiseen aika paljon enemmän kuin mitä yleensä, mutta niinhän se on kun lähtee kirjoittamaan jostain itselle tuntemattomasta hankeprojektista, jolla tähdätään yritysten viestintäosaamisen parantamiseen. Ei ihan suosikkiaihe, mutta saihan siitä sitten nähtävästi ihan sujuvaa tekstiä aikaiseksi.

*Kättelee itseään*


Repsahduksia  2

Itsekurini/-kurittomuuteni näyttää olevan kaksisuuntainen. Kun eilen lenkin sijaan pysyin sisätiloissa koko päivän ja söin vähän mitä sattuu, muuttui "kevyt ulkoilu kävellen" tänään tunnin normivauhtia kovemmaksi juoksulenkiksi, jonka päälle vielä kävelin aika rivakasti parikymmentä minuuttia. Kaavailin tosiaan ottavani tänään ihan vain rauhallisesti ja meneväni sitten huomenna pidemmälle lenkille, mutta kun kerran lähdin ja juoksu tuntui kulkevan hyvin, ei siinä mikään enää pysäyttänyt. Ei edes taivaalta vihmova sade. Hyvähyvähyvä.

Tj 1,5. <3


Pommiuhka  3

Miks kaikki menee pieleen? Löysin ostajan crosstrainerille, ja sen piti huomenna tulla hakemaan ko. laite. No, Irkuissa ollessani äiskä ja veli olivat siirtäneet laitteen mummin autotalliin tilanpuutteen vuoksi, ja samalla hukanneet siihen kuuluvan verkkomuuntajan sähköjohtoineen. Nyt pitää sitten ostaa uus, sillä koko härveli ei ilman tuota muuntajaa toimi. Ja tietenkään niitä ei ollut saatavilla heti paikalla, joten joudun odottamaan ainakin keskiviikkoon ja perumaan siis huomisen ostajan tulon. Vituttaa - etenkin, kun en itse sitä muuntajaa hukannut. Pitää toivoa, etten menetä ostajaa nyt sitten, se tästä vielä puuttuiskin.

Taidanpa lähteä ostamaan murulle joululahjaa. Siitä ehkä tulee parempi mieli. Tai no, tulee, mikäli löydän haluamani. Mikäli en, taidan räjäyttää ydinpommin.


Rikottuja lupauksia  1

Tämä sunnuntai meni enemmän tai vähemmän harakoille. Oli tarkoitus ruokailla kurinalaisesti ja käydä juoksemassa, mutta mitä vielä: Söin vähän sitä sun tätä (jopa suklaata) enkä edes pistänyt nenääni ulkoilmaan. Niin ne itselleen tehdyt lupaukset rikotaan. Noh, ehkei tämä ole maailmanloppu. Perjantaina kuitenkin juoksentelin ja eilen ahkeroin salilla vajaan parituntisen. On vielä vähäunisia öitä takana, joten kenties lepo oli ihan hyväksi. Ehtii sitä taas kuntoilla huomenissakin.

Sauna oli kyllä herkkua tänään iltasella. Lojuin siellä makuuasennossa melko pitkään ja vain nautin lämmöstä. <3

Edellinen