Cityparin elämää

Meidän Cityn kautta alkunsa saanut uusperheemme voi päästä testaamaan Hanian lomakohdetta teidän avullanne. Klikkaa linkki auki ja äänestä meitä! http://aurinkomatkat.panicmarketing.net/#/photo/2033

Toimittajataustaisena reissunaisena hoitaisin matkatestaukseen kuuluvat velvollisuudet - matkablogin ja muiden raporttien kirjoittamisen - taidolla. Fiksu ja filmaattinen komppaniamme puolestaan toisi raportteihin viihdearvoa.

Äänestä nyt ja voit päästä seuraamaan pitkän linjan cityläisten perhelomaa Kreikassa. Äänestää voi joka päivä kerran yhdeltä ja samalta koneelta - eli vaikka kerran kotikoneelta, kerran töistä ja kerran kännykällä.

Cityperhe kiittää!

Viimeisestä blogimerkinnästäni näyttää olevan reilusti yli puoli vuotta. Elämä taisi viedä mennessään enkä sitten enää ehtinyt/jaksanut/viitsinyt/muistanut kirjoitella tänne. Muutenkin Cityssä on tullut vietettyä todella vähän aikaa parin vuoden takaiseen verrattuna. Käyn täällä kyllä edelleen aina välillä lukemassa blogeja ja vähän keskustelujakin, mutta sisään jaksan kirjautua vain harvoin - saati sitten osallistua keskusteluihin.

Se pieni elämän alku, josta elokuussa kirjoitin, istuu nyt tuossa vieressäni sitterissä ja ihailee lelukaarensa välkkyvää aurinkoa. Poika on kaksi päivää yli kolmen kuukauden ja päivä päivältä ihanampi lapsi. Elokuussa mulla ei ollut mitään hajua vanhemmuudesta, vaikka kuvittelinkin tietäväni jotain. Nämä kolme kuukautta ovat opettaneet hirveän määrän uutta. Äitiyteen ei todellakaan voinut valmistautua millään tavoin - onhan se jotain ihan muuta kuin mikään aiemmin kokemani. Ja valmiiksihan siinä ei varmasti tule koskaan. Jokainen päivä on harjoittelua, uuden roolin opettelua. Vieläkin tuntuu omituiselta, että olen todella jonkun äiti. Tuon pienen suurisilmäisen hymypojan.

Ajatus tästä vastuuden määrästä hirvittää joskus. En tule enää koskaan olemaan vastuussa vain itsestäni sillä tavoin kun olin ennen. Tulen aina olemaan äiti. Se on jotenkin tosi suuri ajatus. Ja on hassua, miten niin luonnollinen ja jokapäiväinen asia kuin vanhemmuus, voi tuntua niin oudolta ja ihmeelliseltä. Että me teimme tuon ihmisen. Että ensin ei ollut mitään ja nyt on tuo hymy, nuo silmät, pehmeä tukka ja täydellinen iho. Että se kaikki on meistä lähtöisin ja että hän on osa meitä, nyt ja aina.

Kun kerran tuli jo avauduttua facebookissa, niin avaudutaanpa tasapuolisuuden nimissä vielä täälläkin.

Sisälläni liikehtii elämä, jonka meinaan saattaa tähän maailmaan tammikuussa. Meille odotellaan siis junioria syntyväksi. Raskaus on nyt melkein puolivälissä, ja aloin tuntea ekoja liikkeitä muutama päivä sitten. On aika onnellinen fiilis.

Olen ollut vähän hermoheikko tämän raskauden kanssa - johtunee neuroottiseen taipuvaisesta luonteestani sekä siitä, etten ole ennen ollut tässä tilassa. Neuvolaan olen juossut enemmän kuin kerran kuunteluttamaan sydänäänet, jotka ovat kyllä aina löytyneet. Sitäkin on tullut hermoiltua, että söinköhän nyt jotakin ns. väärää, vaikka olen pyrkinyt olemaan tarkka syömisissäni. Mutta minkäs teet; kai sitä pientä jo rakastaa siinä määrin, ettei voi välttyä huolilta.

Toivottavasti kaikki menee hyvin. Nyt pieni ainakin liikehtii siihen malliin, että taitaa olla aika aktiivinen tapaus kyseessä. :)

Enpä ole tänne jaksanut kirjoittaa pitkään aikaan. Juttua löytyy nykyisin enemmän täältä: http://fairytale.blogit.fi/

Pikamatka Irlantiin on ollut onnistunut - shoppailun puolesta ainakin. En ole sortunut ylettomaan ostosteluun, mutta jotain kivaa on tarttunut mukaan: lyhythihainen neule nahvavyon kera, tunika, tekonahkatakki ja lampimat karvabootsit. Me like.

Olen myos vihdoin oppinut kayttamaan legginsseja. Wet look -sellaiset etenkin on vienyt mun sydamen. Seuraavana listalla on over knee -bootsit, vaikkakin ne oli huudossa jo viime vuonna. Mutta ovat viela tanakin vuonna. Irlannista en loytanyt taydellisia, mutta ehka Suomesta sitten.

Tanaan kohti kotia. En odotan kovin innolla viitta tuntia Gdanskin lentokentalla...

Just gonna stand there
And watch me burn
But that's alright
Because I like
The way it hurts
Just gonna stand there
And hear me cry
But that's alright
Because I love
The way you lie
I love the way you lie

Just gonna stand there
And watch me burn
But that's alright
Because I like
The way it hurts
Just gonna stand there
And hear me cry
But that's alright
Because I love
The way you lie
I love the way you lie
I love the way you lie

Kurkunpääntulehdus, antibiootit ja puhekielto - näin paljon viisastuin lääkärikäynnin jälkeen. Puhekielto on sinänsä ihan yhtä tyhjän kanssa, kun ei mulla edes ole ääntä millä puhua. Ääni on täydellisen ja totaalisen mennyt. Kuiskata pystyis, mutta se kuulemma on tulehtuksen aikana puhumistakin pahempaa. Joten ei sitten edes kuiskita.

Aika turhauttavaa tää kyllä on, täytyy myöntää. Mä tykkään puhumisesta liikaakin, ja nyt sitten pitää olla ihan hissukseen. Ei voi soittaa kellekään eikä ole mitään järkeä lähteä esim. kahville kavereiden kanssa. Mitäpä mä siellä mykkänä tekisin. Ja kun on paha yskä ja muutenkin kipeä olo, ei kauheammin huvita mihinkään lähteäkään.

Ihmisten reaktiot on hassuja. Kuiskasin nopsaan lääkärin vastaanottovirkailijalle että ääni on mennyt enkä siis voi puhua. Se alkoi kuiskailla takaisin. :D Apteekin täti sitten taas alkoi puhua kovemmalla äänellä ja liioitellusti artikuloiden - aivan kuin mulla olisi kuulossa tai järjessä vikaa vain siksi, ettei ääni kulje. :)

Toivon todella ettei tää nyt kestä kovin kauaa. Muutaman päivän voi kuulemma hyvinkin ottaa ennen kuin pääsen taas puhumaan. En tykkää.

Cantina Azteca tarjosi eilen melko herkullisen illallisen:

* Alkupalaksi oli tiikeriravunpyrstöjä hedelmä-avokadosalsa pedillä.

* Pääruokana komeili salaattia mansikka-limevinegretella maustettuna, brandy-pähkinäjuustoa vaahterasiirappi-pähkinämarinadissa, paistettua munajuustoa, papusalsaa, paahdettua paprikaa ja chipotle-kastiketta.

* Jälkkäriksi otin juustokakkua mansikka-vaniljamelballa ja chilisiirapilla.

Makuhermoja kutkutteli. Nyt elän kiitollisena köyhänä ja eilinen ateria muistoissani syön sitä, mihin opiskelijan budjetti riittää. Olisihan sitä tietysti voinut syödä kuukauden tasaisen vaatimattomasti, mutta mä kyllä mieluummin repäisen välillä kunnolla ja köyhäilen sitten seuraavaan repäisyyn saakka. :)

...Niin, ja onhan mulla tuolla kuitenkin 300 gramman käsintehty suklaapupuankka odottamassa, jos köyhän herkkuhammasta alkaa kolottaa.

Musta tullee kesän ajaksi salolainen. Mahdollisesti. Sain kesätöitä sieltä ja ajattelin, että töiden kannalta tulis ehkä helpommaksi asua siellä niin säästyis työmatkakustannuksilta. Ja saisin sieltä melkein varmasti käyttööni kolmen-neljän huoneen vaihto-opiskelijoille tarkotetun, kesän ajan tyhjillään olevan kämpän jollain parilla-kolmella sadalla. Eli siinä ois oiva tilaisuus säästää rahaa reissuja varten. Eikä Salosta kauaa aja tai junaile Turkuun vapaapäivinä, joten miksipä ei.

Meni kyllä ihan hauskasti se työhaastattelu torstaina. Päätoimittaja ja toimitussihteeri haastattelivat ja totesivat lopuksi että jäävät miettimään asiaa ja ottavat muhun yhteyttä ensi viikolla päätöksensä tehtyään. Kiitin, lähdin - ja sitten soi puhelin 10 min päästä ja sain kuulla tulleeni valituksi ko. työhön. Eivätpä siis kauaa joutuneet miettimään. :) No, hyvä niin. Mä todella halusin ko. työn, ja on enemmän kuin hienoa että sain sen. Pääsen uutistoimitukseen eli kokemus karttuu taas silläkin saralla, ja lisäksi tulee tutuksi uusi, suurehko sanomalehti. Me like.

Kävin tänään elokuvissa katselemassa Shutter Islandin. Täytyy sanoa, että siinä oli paras leffa hetkeen. Näyttelijäkaarti - pääroolissa Leonardo DiCaprio - oli verraton, ja leffa oli sanalla sanoen hieno niin juoneltaan kuin visuaaliselta toteutukseltaankin. Tarina piti otteessaan eikä kelloa todellakaan tullut vilkuiltua, ja lisäksi elokuva onnistui vielä yllättämäänkin melkoisesti. Shutter Island ei myöskään jäänyt sinne elokuvateatteriin, vaan pysyy mielessä varmasti pidemmän tovin. Leffa ei ollut "ympyrä sulkeutuu" -tyylinen tarina, vaan avoimeksi jäävä ja kysymyksiä jättävä teos, joka antaa katsojalleen tilaa tulkita. Tykkäsin, todella.

Juonta sen enempää paljastamatta kysehän on liittovaltion sheriffistä, joka menee Shutter Island-saaren vankimielisairaalalle tutkimaan naispotilaan katoamista. Ja niin alkaa punoutua salailusta ja vainoharhasta koostuva verkosto...

Suosittelen.