Cityparin elämää

Jos joku sitä ei vielä tiennyt, niin mulla viiraa päässä ja pahasti. Teen hulluksi itseni ja muut.

Onko pakko olla minä jos ei halua? Voiko olla joku muu?

Jos horjahtaa portaissa ja taittaa jalkansa, on tyylikästä ja älykästä tehdä se lääkärikeskuksessa: onpa ainakin apu lähellä.

Nimim. Potilas

Nyt on kivaa. John tuli eilen ja kaikki on ihanasti. Oon entistäkin rakastuneempi. Ja sekin on. Ihan mieletöntä että jotain kohtaan tuntee kaikki mahdolliset hyvät tunteet. Ja keskinäinen haluaminenkin on melkoista... *nimim. vehtaamista eilisillan aikana viiten otteeseen*
Silti sitä vaan tahtoo lisää ja lisää. Voin ehkä ekaa kertaa elämässäni sanoa että oon totaalisen hulluna johonkuhun, joka tavalla.

Hitsi vie. En ois uskonut että voin tuntea näin. Me like.

Juhannus tuli, oli ja meni, eikä siitä ainakaan hauskuutta puuttunut. Loisto mökki, ympärivuorokautinen sauna, hyvät festarit, kivat ihmiset, riittävä nesteytys, megafoni ja kahen kilon siika pitivät siitä huolen. Yhtenä päivänä nukuttiin onnemme ohi, toisena hajosi lamppu pöydällä tanssimisen seurauksena, ja heti ekana iltana hukkasin MOLEMMAT kenkäni kaislikkoon, mutta mitäpä pienistä - riitti ja riittää näissä ainakin naurettavaa. Kaislikossa kompuroinnin funktio oli käydä uimassa juhannusaatonaaton ja -aaton välisenä yönä noin kello kolme, mutta sitkeänkään kompuroinnin ja kenkien sekä itseni hukkaamisen jälkeen en päässyt talviturkistani eroon. Ehkä ihan hyvä niin, sillä oisin voinut päästä eroon myös hengestäni. Ja juoksinpa sentään paljain jaloin kilpaa jonkun miehekkeen kanssa, sekä myös taivalsin takaisin mökille kengittä, joten oli sitä sähläämistä siinäkin.

Välillä tuntui silti jotenkin yksinäiseltä. Tämä siksi, että yksi tärkeääkin tärkeämpi puuttui joukosta. Puhuinhan mä sen kanssa puhelimessa ja viesteilin, mutta ikävä oli siltikin. Ja on, huomiseen asti. Tänään on ollut aika vaikea kaipailupäivä mutta yritän psyykata itseäni ajatellen, että nyt on kyse enää tunneista. Huomenna tähän aikaan olen tuon ihmisen kainalossa. Se on luksusta.

Oon saanut kyselyjä, miksen enää kirjoittele tänne silleen kuin ennen. Jotkut ovat olleet jopa huolissaan. :) Kilttiä, mutta ei ole syytä sellaseen, mulla vaan on ikään kuin ollut parempaa tekemistä. Ja toisaalta, jotenkin tänne rustailu ei enää nappaa. Vaikka ois aikaakin eikä mitään ihmeellistä tekemistä, en vaan yleensä jaksa hengata täällä. Voin piipahtaa katsomaan, miltä täällä näyttää ja selailla keskustelujakin, mutta yleensä kyllästyn hyvin nopeasti enkä katso tarpeelliseksi postailla niihin tekstiä. Blogia sen sijaan yhä kirjoittelen, joskaan en ehkä yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Blogi kuitenkin on hyvä tapa purkaa ajatuksia tai päivän tapahtumia, joten siitä tuskin ihan kokonaan luovun vastaisuudessakaan.

Vaikka täytyy kyllä myöntää, ettei mulla blogiinkaan ole enää sillä tavalla sanottavaa kuin ennen. Monesti olen aikonut kirjoittaa jotain, mutta aikani yritettyäni olen luopunut aikeesta; se on tuntunut jotenkin turhalta. Ei vaan ole ollut sanottavaa tänne, vaikka paljon juttuja mielessä olisikin. Ehkä jossain vaiheessa innostun taas kirjoittamaan enemmän, ehkä en. Ehkä jopa vähennän. Aika näyttänee.

Töissä sujuu hyvin, kavereiden kanssa on kivaa ja on huippua olla ihastunut. Kesä menee siis enimmäkseen noiden kolmen asian parissa. Plus festareiden, plus mökkeilyn, plus juoksemisen, plus kaiken muun kesäkivan. Miiteissäkään en taida kesän aikana pahemmin ravata - on parempaakin tekemistä vapaapäivinä. :)

Niin joo, ne läksiäiset kyllä toki pidän. Parempi tulla paikalle, tiettyjen ihmisten siis. Muuten suutun ja mustaksi muutun.

Hiihaa, mä alan intoutua juhannuksesta ihan tosissani. Tiedossa hieno kymmenen hengen mökki täynnä hyvää porukkaa - 12 henkeä, mutta sopu (ja humala) sijaa antaa - festarit, hyviä bändejä, sauna, juomaa, ruokaa... Mitä sitä muuta vois ihminen toivoa? No Johnin tietty, mutta vaikka on sinänsä harmi, ettei se näe suomalaista juhannusta, en sitä seikkaa sure, sillä sehän saapuu tänne heti juhannuksen jälkeen. Joten kaikki on niin hyvin kuin olla voi.

Tai melkein. Vielä kun selviäis näistä kolmesta työpäivästä (taitto tänään, iik!) kunnialla, niin great. Niin ja kunhan nyt sais hoidettua kaikki miljoona asiaa ennen lähtöä, niin vielä enemmän great.

Muistilista:

- pese pyykit
- siivoa
- vaihda lakanat
- käy kampaajalla
- käy kaupassa ja Alkossa
- pakkaa
+ kaikki se, mitä en tässä nyt muista

Paljon on vielä tehtävää, mutta se ei intoa laske. Juhannuuuuuuuus!

Mulla on varmaan joku aivovamma, kun ahdistun kaikesta. Ihan kuin mun itsemääräämisoikeuttani jotenkin muka uhkaisi se, että joku välittää/neuvoo/tarvitsee/kyseenalaistaa/kysyy/huolehtii/mitä tahansa. Eikä se ehkä ole sitäkään. Mä en tiedä mitä se on. Mutta se on siltikin.

Öit´.

Tai ei sittenkään, koska mukana tulee ilmeisesti olemaan vain kaksi cityläistä; allekirjoittanut ja rasperry, yksi irlantilainen ja mahdollisesti vielä yksi joku, jonka henkilöllisyys ei ole tällä hetkellä tiedossamme. Eli siis joku kaveri, mikäli halukas lähtijä löytyy. Päivä on juhannuksen jälkeinen keskiviikko, eli se päivä, jolloin olo alkaa pikkuhiljaa normalisoitua kolmen päivän juopottelun jäljiltä. Onkin siinä sitten jo korkea aika hommata uusi humala. :)

Pakko lähteä, kun Turku-Tukholma-Turku -risteily irtosi niin halvalla - B-hytti 25 euroa !! - ja täytyyhän kunnon suomalainen laivaryyppymeininki näyttää irkullekin. Harmi että Tukholmaan ei päästä rantautumaan, mutta näkeehän siinä mennessä maisemia, jos vaan ei silmät harita liian pahasti.

Eli kivaa on tiedossa juhannuksen jälkeenkin, tosin se nyt ei mikään ylläri ole, sillä kivaa mulla on joka tapauksessa sitten, kun tuo mies saapuu tänne pohjolaan. Nyt vaan pitäis jaksaa puurtaa töissä siihen juhannukseen asti. Tänään on ollut vapaapäivä, mutta huomisesta lähtien aherrankin sitten juhannukseen saakka - jos nyt voi kutsua ahertamiseksi sitä, että esim. sunnuntaina juoksee tuplapalkka, kun olen vanhojen urheiluautojen näyttelyssä. :)

Aamuinen masistelu oli turhaa. Mulla on kuitenkin kaikki vallan mainiosti. Oon umpirakastunut, John tulee tänne puolentoista viikon päästä ja sitä ennen on tiedossa hauskaakin hauskempi juhannus hyvässä porukassa. Ehkä on levoton olo ja ehkä välillä ahistaa, mutta elokuussahan mä lähden. Sitä ennen pitää ottaa kaikki irti Suomen lyhyestä kesästä! :)

Viime yönä nukkumaan mennessä itkin vähän. Oli jotenkin kipeähkö olo ja tuntui yksinäiseltä ja pahalta; en osaa oikein edes sanoa, minkä takia. Ja ahdisti. Juurtumattomuus ja levottomuus tekee joskus yksinäiseksi. Tuntuu kodittomalta vaikkei sitä sanan alkuperäisessä merkityksessä olekaan.

Aamulla herätessäkin ahdisti. Se oli oikeastaan eka tunne, niin kuin useana viime aamuna. Asioiden mietiskely ja suhteuttaminen kyllä vähän auttoi. Eihän tässä ole kyse kuin parista kuukaudesta. Sen nyt kestää vaikka hampaita kiristellen. Mitään takeita ei tietenkään ole, että levottomuus päättyisi lähtemiseen, eikä niin varmaan ainakaan täysin tulekaan käymään, mutta kyllä mä aika varma olen, että se ainakin väliaikaisesti auttaa.

No, on jo parempi mieli. Työt alkaa kahdelta, ja nyt sitä ennen käyn lenkillä. Liikunta auttaa aina. Sitä paitsi ilma on täydellinen juoksemiseen; vähätuulinen, viileä ja kostea. <3