Cityparin elämää

John just kertoi että oli hommannut jonkun "Let´s speak Finnish" -ohjelman tietokoneeseensa. Hehe, kuinkahan pitkälle miehen kärsivällisyys riittää, vai lopahtaakohan se heti alkuunsa kuin sen kuuluisa kanan lento? x) No joo, ei saisi olla näin skeptinen, toinen kun ihan tosissaan haluaisi oppia suomea. Mutta satunpa vain tietämään, miten tajuttoman vaikea kieli tämä on, joten siksi vähän huvittaa ajatus. Toisaalta, onhan sitä joku muukin ulkomaalainen joskus oppinut. Eikä siinä mitään, jos Johnin oma kärsivällisyys vain riittää, niin kyllähän mä sitä olen valmis auttamaan.

Tällä hetkellä se osaa sanoa
"moi", "kiitos", "salmiakki", "salmari", "teen sen", "hyvää yötä", "muru", "siili", "karhu", "muro", "moro", "nirso", "olo", "joo" - siinä nyt jotain. Jos joku ihmettelee, miksi se tietää just olon ja siilin, niin sanottakoon, että ne vaan tulivat esille sen täällä ollessa. Oon sille toki muutakin opettanut, mutta noi se tietää varmuudella. On kai se alku sekin. :D

Ja on se ainakin innokas, ainakin vielä toistaiseksi. Aina jos heitän sekaan yhdenkin sanan suomea, se ottaa sen ylös, tarvittaessa selvittää merkityksen sanakirjan avulla, ja tyrkkää sen mulle takasin jossain kohtaa kun sitä vähiten odotan. :) Ja se kuuntelee netin kautta suomalaisia radiokanavia, kuten Radio Rockia ja YleX:ää. Yhtenä päivänä se katteli netistä myös kuvia ja videopätkiä Turusta, ja kuulemma kaipasi paitsi allekirjoittanutta, myös tätä kaupunkia. Hullu mies. :D

Edit: Ai niin, Karhu-olut on saanut uuden nimen, son nyt Bear beer.

Niin synkkä päivä. Töissä tuijottelin ulos ikkunasta mietteissäni, ja havaitsin kelin jossain vaiheessa olevan parempaan päin. Mutta kun lähdin kotiin, ropsahti sade matkalla niskaan ja ukkonenkin jyrähteli muutaman kerran. Nyt kotona ollessa on ollut niin hämärää, että on tarvinnut pitää valoja päällä. Tuntuu kummalliselta, kun ei ole ollut tällaista päivää niin pitkään aikaan. On tää silti jotenkin kivaakin. On kiva olla sisällä kun ulkona on synkeää, joskin on kiva olla ulkonakin kun ulkona on synkeää. Mutta parasta on olla sisällä jonkun kanssa, kun ulkona myrskyää. Sängyssä koko päivä ihan luvan kanssa - me like. Nyt kun ei ole sitä jotakuta täällä, vois kyllä mennä lenkille tässä illan aikana. Huomenna on töitä onneks vasta kahdelta. Saa valvoa rauhassa.

Musta on jo ikuisuuden tuntunut siltä että haluaisin kirjoittaa. En siis tarkoita lehtitekstiä, vaan jotain muuta, jotain luovempaa ja jotain enemmän omaa. Päässä risteilee katkelmia, pieniä ajatuksia, lauseita ja kuvauksia, mutta jotenkin en saa otetta niistä. Olen ajatellut, että nyt kun on halua, pitää vain odottaa kunnes pään sisältö järjestyy siten että saan sieltä ulos jotain. Ja olen odottanut, mutta kun sitä ei tunnu tapahtuvan. Se enemmän kuin turhauttaa. Tarve on suuri, mutta pystyminen nollassa. Miten voi olla niin? Ei kai luovuus olekaan sellaista kuin joskus ajattelin sen olevan, tai ainakin se on hyvin petollista.
Ehkä vielä joskus.

Luin äsken vähän Galwayn historiaa ja muuta sellaista. Ja tajusin, että vaikka Aran-saarilla on jo käyty ja Cliffseilläkin, on Connemara vielä näkemättä. Toki kahdella ensiksi mainitullakin tulee varmasti siellä asustellessa käytyä uusiksi, mutta innostavaa, että kokonaan uusikin paikka odottaa koluamistaan.

...Ja taas mä olen samassa aiheessa, muissa maisemissa, pois lähtemisessä. Minkäs teet.

Kun menee nukkumaan, ajattelee viimeiseksi yhtä ihmistä, kun herää, ajattelee ekana yhtä ihmistä. Samaa. Huomenna ois odotuksen puoliväli, vihdoin edes se. Ja koska juhannus Himoksella vierähtää nopsaan mukavissa merkeissä, ja koska J tulee heti sen jälkeisenä maanantaina, ei tässä oikeestaan tarvii odottaa kuin siihen juhannukseen asti. Eli tj 13, mutta varsinaista hitaasti kulkevaa arkiodotusta enää yhdeksän päivää. Täytyy yrittää kaikin keinoin saada tämä aika tuntumaan mahdollisimman lyhyeltä. :)

Nyt on Oasis-kausi. Se koitti Poets Of The Fall-kauden jälkeen, vaikka sekin on yhä semisti päällä. Johnkin muuten tykästyi POTF:n ja poltti sitä levylle mukaansa Irlantiin. Ruisrockissa sitten päästään kuulemaan ko. bändiä ihan livenä. Mä olen toki kuullut ennenkin, mutta nyt se on vielä kivempaa kun on toi mies mukana. <3

Töihin -->

Joitain asioita on turha yrittää selittää toisille. Eilen sanoin: "On vaan niin levoton olo ja haluaisin jo pois täältä, täällä olo ahdistaa. En jaksa odottaa elokuun loppuun että pääsen lähtemään". Vastaukseksi sain: "Mutta vastahan sä olit matkalla". Joopa joo. Mutta kun en nyt puhunut viikon tai kahden reissusta, vaan pidemmästä irtiotosta, ja ko. ihmisen pitäisi se kyllä tietää. Kun kerroin tämän hänelle, hän vain puisteli päätään ja pyöritteli silmiään. On ihan okei, ettei ymmärrä tällaista ainaista levottomuutta, mutta ärsyttää, kun siihen suhtaudutaan alentuvasti ja/tai turhanpäiväisenä hömpsötyksenä. Mulle se kuitenkin on tosinta totta.

Ja etenkin viime päivinä levottomuus on taas vain kasvanut ja kasvanut. Oon toki jo pidempään halunnut pois, mutta nyt alkaa olla jo tosi vaikea hengailla täällä, kun jalkoja polttaa ja mieli palaa toisaalle. Tiedän ettei tarvi odottaa enää kovinkaan kauaa, itse asiassa "vain" 2,5 kuukautta, mutta kun olo on tämä, ei tieto siitä oikein auta. Siinä on kuitenkin monta viikkoa liikaa. Nopeastihan tämäkin kesä taas vierähtää, mutta nyt ajateltuna se tuntuu ikuisuudelta. Ja aiemminhan en yksinkertaisesti voi lähteä, sillä täällä vietettävän kesän tarkoitus on nyt lähinnä haalia kokoon rahaa, jolla sitten voin lähteä.

No mikä on suunnitelmani? Kai lähinnä se, ettei sellaista ole, ainakaan perusteellista sellaista. Lähden perjantaina 29.8., hengaan pari päivää jossain, kunnes maanantaina 1.9. alkaa se kurssi Galwayssa. Siellä vierähtää joitakin viikkoja, aluksi ajattelin seitsemää, mutta voi olla että viisikin riittää. Varausmaksun oon jo maksanut, mutta ainakin lyhyemmäksi kurssia voi muuttaa vielä aika pitkään. Sen jälkeen sitten ehkä reissaan vähän ja koitan hommata jotain duunia. Pieni houkutus ois käväistä Italiassa jossain välissä, sillä ikävä tuohon maahan on aika iso - en ole ollut siellä kolmeen vuoteen. Ja Irlannista sinne näyttäis olevan todella halpoja lentoja. Noh, saapi nyt nähdä, mitä tapahtuu. Toinen mahdollisuus on, että menen sinne ens keväänä.

John sanoi, että sen kurssin jälkeen voisin mennä Corkiin, mikäli haluan. Olemaan sen kanssa. Kiitin tarjouksesta; ehkä menenkin. Eipähän ainakaan tarvis maksaa asumisesta, ja ehkä ois kiva viettää aikaa sen ihmisenkin kanssa. :) Mutta on tavallaan vähän aikaista miettiä sellasia. Vaikka tosin, mietinhän jo aiemmin, että kurssin jälkeen jäisin joksikin aikaa nimenomaan Irlantiin. Silloin ehkä ois järkeä sitten mennä Corkiin.

Jouluksi ajattelin tulla Suomeen. (John kysyi, voiko sekin tulla, ja vastasin että toki - jos siis vain kaikki menee hyvin.)
Mutta sitten voi olla, että sen jälkeen menen taas toisaalle. Kesän jälkeen kun ei ole vähään aikaan tiedossa mitään, mikä pidättelisi Suomessa. Siitä on hyvä fiilis. Ja oikeestaan koko lähtemisestä on. Kun kirjoitan tai puhun siitä, se tuntuu olevan jotenkin lähempänä. Siksi kirjoitan siitä, ja puhun.

Sanoinko etten juo tänä viikonloppuna? No join kumminkin. Ja nyt kyllä tietää juoneensa; olo on melko muheva. Äidin lahjoittama japanilainen hedelmäviini teki tehtävänsä.

Miten hitossa tää aika ei kulu, vaan takertuu jatkuvasti kiinni johonkin ja raahautuu eteenpäin korkeintaan etanavauhtia? Vieläkin 15 päivää jäljellä, yhdeksän vasta mennyt. Jos vaan alkais kapinalliseksi ja irtisanois itsensä tästä odottamisesta, niin mitähän tapahtuisi? Alkaisko aika kiltisti kiihdyttää vauhtiaan? Ei. Ei sitä kiinnosta pienen ihmisen asiat. Joten eipä oo vaihtoehtoja. Pitää vaan odottaa ja odottaa ja odottaa.

On kauhea ikävä sitä irkkua. :`(

Palasin äskettäin yöuinnilta. Oltiin kaverin kanssa tommosen "open-air" maa-uimalan yöuintitapahtumassa, ja oli kyllä melko huippua. Mentiin vähän ennen kahtatoista ja oltiin vajaa parituntinen. Siinä tuli uitua kilsan verran ja saunottua myös. Ihmisiä ei ollut just nimeksikään, ja kun oli lämmin, soihtujen valaisemassa hämärässä oli ihana polskia. Nyt on kivan raukea olo. Tosin tuli myös nälkä uidessa, ja pitikin äsken loihtia vielä tuommoinen pienehkö munakas yöpalaksi. On mullakin ruoka-ajat...

Takaisin kotiin kävellessä hieman ärsytti humalaiset ihmiset, mutta enemmän ihastutti tämän kaupungin kauneus. Rakastan sitä miltä jokivarsi, sillat ja kirkko näyttävät tällaisina kesäöinä - ja muutenkin toki.

Mutta silti, "I would like to leave this city...".

Kelle voi valittaa jos ruuasta löytyy karva, ja on itse toiminut kokkina? En oo vielä keksinyt oikeeta kohdetta reklamaatiolle. :/ Jos asuisin jonkun miekkosen kanssa, voisin aina syyttää sitä. Nyt vois olla vähän liian kaukaa haettua - kirjaimellisesti - pistää palautetta Irlantiin.

Pääsin töistä ennen puoli ysiä vaikka työaikaa ois ollut yli tunnin pidempään. Hiphei. Tämä siksi, että taittaminen sujui yllättävän nopeasti. Se oli eka varsinainen taittokerta, vaikka olihan mulla toki opas vielä mukana. Silti kiva fiilis siitä, että huomisesta lehdestä pari sivua on omaa kädenjälkeäni. :)

Tänään aion mennä maauimalaan "kuutamouinnille". Sellanen happening on nyt, ja kestää kolmeen asti yöllä. Viime kesänäkin piti mennä, mutta viiletin sitten aina jossain muualla, joten se jäi väliin. No, tänään on oiva tilaisuus yöuintiin, kun on huomenna vapaata ja ilmakin ihastuttava.

On ihan huippua että on kesä. Ja on ihan huippua, että lähden pois täältä kun se päättyy. Mun kesälleni ei näy loppua.

Aurinko paistaa jo täydeltä terältä. En epäile, etteikö lämpötila kohoaisi sinne luvattuun 27-28 asteeseen. Ja tällaisena päivänä oon sitten töissä kahdesta eteenpäin. Ajattelin kuitenkin ottaa ilon irti tuosta lämmöstä ja mennä loikoilemaan jokirantaan heti tossa kymmenen jälkeen. Ehtiihän siinä pari tuntia nukkua lämmössä.

Vieläkin täytyy odottaa yli kaks viikkoa että saan sen irkun tänne. "Odottavan aika on pitkä" pitää todellakin paikkansa. Helppo on ulkopuolisen sanoa ettei tuo ole aika eikä mikään, mutta musta se nyt vaan tuntuu ikuisuudelta. Viimeks odottelukuukausi oli ehkä elämäni pisin, eikä juurikaan paremmin suju nyt.

Mutta loistavaa on se, että tuo irkku tulee ens kerralla olemaan täällä pidempään. Sillähän ei ole edes paluulippua, ostaa sen sitten täältä jossain kohtaa. Kaipa se ainakin muutaman viikon täällä on. Eli aika, joka nyt täytyy odottaa ennen kuin näen sen, on lyhyempi kuin aika, joka saadaan sitten viettää yhdessä. Se on kiva ajatus.

Tää lähtis nyt valmistautumaan aurinkoa varten.

Ulkona on niiiin kesä. Olin just reilun parituntisen loikoilemassa auringossa ja hommasin jo vahvat rusketusrajat sekä annoksen pisamia, vaikka oli eka varsinainen auringossa makoilu tänä vuonna. En kyllä hirveesti sitä yleensä harrastakaan, eikä tarviikaan, kun tuo väri tarttuu niin helposti.

Sain - tai jouduin vastaanottamaan - tänään Irlannin reissun puhelinlaskun. "Vaivaiset" 180 euroa! Vittusaatana, millä mä muka senkin maksan, kysyn vaan, muutenkin aivan käsittämättömän paska rahatilanne just nu. Ei paljon auta, että osasin kyllä odottaa mahtilaskua.

No, nyt ei jaksa murehtia. Eräpäivään on vielä aikaa. :P

Mistä tietää että välittää jostakusta Hyvin Paljon? No ainakin siitä, että tuntuu pirun pahalta vain siksi, että siitä toisesta tuntuu pahalta. Ja musta tuntuu. Tai no oikeastaan tuntui - nyt se on jo lievittynyt kun kerran sillä toisellakin on. Jokin aika sitten vielä itketti ja oksetti pahasta olosta. Ja tiedän, että jos musta tuntuu siltä, välitän to-del-la.

Lausuin tänään hellät hyvästit sinkkuudelleni. Tultiin hyvin juttuun, mutta joskus on vain erottava niistä läheisimmistäkin elämänkumppaneista. Saa nähdä, palaako tuo luotettava ystäväni vielä elämääni, ja jos, niin milloin. Jos ikävä tulee, niin voinhan mä sen aina hetkeksi luokseni kutsua vaikka ihan vain juttelemaan. Tosin huijaustahan se olisi, koska joko sen ottaa elämäänsä kokonaan, tai sitten pärjäilee ilman sitä. Semi-sinkkuudesta kun en ole vielä kuullut.

Mutta joo, sinne se tosiaan meni, liihotti pois. Nyt tuntuu hiukan orvolta, aavistuksen eksyneeltä ja hyvin hämmentyneeltä. Jos olisin vielä epävarmakin, voisin kysyä, annoinko statukseni muuttua liian nopsaan. Mutta kun en ole, en sitä kysy. Eipä kai sille mitään aikamäärettä ole, milloin sinkkuudestaan kannattaa päästää irti. Ennemminkin tunnemääre, sanoisin, ja se näyttää kyllä täyttyneen, jopa ylitsevuotavasti. Mitä sitten, jos juttu ei toimikaan ja joudunkin kutsumaan sinkkuuteni pian taas takaisin? Niin, kysyn vain, mitä sitten? Järkkyykö maa? Putoaako taivas? Tuleeko vedenpaisumus? Nöy. Sitten voi surettaa vähän tai kohtalaisesti tai valtavasti, mutta se on sen ajan murhe. Ei tämä tästä kuitenkaan miksikään muutu sillä, että olisin yhä olevinani sinkku ja "katsoisin tilannetta rauhassa". Tunteet ovat mitä ovat, joten miksi huijata itseään. Eikä statuksensa vaihtaminen tai vaihtamatta jättäminen lopulta muuta sitä, että haluan olla vain yhden ihmisen kanssa.

Tavallaan mä pelkään sitä, mitä olen löytänyt. Fuck sake, se tyyppi lukee mua paremmin kuin kukaan. Tai no, otetaan vähän takaisin: Se lukee mua lähes yhtä hyvin kuin äiti. Ja äidillä sentään on vankka 22 vuoden kokemus allekirjoittaneesta. Tuon tyypin ei tarvitse edes nähdä mua, riittää että se lukee yhden kirjoittamani lauseen - tai vaikka vain pari sanaa - ja se tietää, millä mielellä olen, riippumatta siitä, miten hyvin olen yrittänyt naamioida kirjaimeni. Kun olin ärsyyntynyt haluamatta paljastaa sitä, se tiesi heti, kun olin marttyyri, se huomasi asian tilan jopa ennen kuin mä itse. Puhumattakaan sitten siitä, miten se luki mua ollessaan täällä. Hiipivän ahdistuksen se bongasi niin välittömästi, että mua melkein ärsytti, samoin surun häivähdyksenkin ja leikillisyyden ennen kuin edes itse tajusin tuona päivänä olevani poikkeuksellisen hyvällä tuulella. Listaa voisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa. Jotenkin se vain tietää, aina. Ja jos jotain, niin sitä mä olen kaivannut, jonkinlaista sanatonta(kin) ymmärrystä. Se on jäänyt useissa suhteissa puuttumaan.

Kah, mitä enemmän mietin, sitä paremmat on fiilikset. Ei hävetä hehkuttaa, ei sitten yhtään. Jos kuukauden päästä vollotan täällä, miten mikään ei sujunutkaan, niin sainpahan ainakin kokea tämän mitä on nyt. Enkä edes usko, että vollotan. :)