Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.
Viime yön kahden ja puolen tunnin unet aiheuttavat väsymystä. Koitan kumminkin välttää nukkumista sillä nyt ois hyvät mahkut saada unirytmi edes jotenkin järkeväksi. Nythän se on ollut sitä neljältä nukkumaan ja puolilta päivin ylös -meininkiä.
Tän päivän työt on tehty, tai siis se, minkä pystyin hoitamaan tänään. Huomenna lisää. Nyt vois koittaa kaavailla jotain tekemistä jos vaan tietäis, mitä.
Lennot Kairoon varattu. Lähtö ens viikon torstaina. Olo on riemuikas ja vähän myös jännittynyt - mutta silleen hyvällä tavalla. Siistiä päästä kauas ja näkemään kaikkea kivaa.
Muitakin hyviä uutisia. Juttujani kehuttiin tänään palaverissa, ja ropsahti taas uusia tehtäviä melkoisesti. Hyvä että töitä riittää. Ajattelin että vois sieltä Kairostakin ehkä jotain kirjoitella.
J läksi tänään. Olo on ristiriitainen, mutta helpottunut, sillä nyt viimeinkin saan täyden rauhan ja sitä tarvitsemaani aikaa. Se kysyi lähtiessään ja itkiessään, että nähdäänkö me vielä. Sanoin, etten voi vastata siihen, en nyt. Kuten jo todettua, aika sen näyttää.
"Koskaan ei saa sanoa `ei koskaan`" on saanut uusia merkityksiä viime aikoina. Tai sanotaanko, että olen tajunnut sen merkityksen henkilökohtaisemmalla tasolla ja syvemmin. Asioiden mustavalkoisuus on himmennyt entisestään, harmaan sävyjä on ilmaantunut näköpiiriin yhä enemmän.
Niin paljon on tapauskohtaista. Ei voi vannoa oikein minkään nimeen eikä rakentaa periaatteita, sillä se, minkä puolesta tai mitä vastaan vannoi, voikin näyttäytyä yhdessä tilanteessa erilaisena kuin toisessa. Kaikkeen sisältyy niin paljon niin hienojakoisia ominaispiirteitä, että seuraukseen johtaneen syyn ja siihen johtaneiden kymmenien tekijöiden summa muodostaa monimutkaisia silmukoita, joista yksikään ei ole toisensa kaltainen.
Kaikkein merkittävin kysymys ei viime aikoina ole ollut `mitä`, vaan `miksi` ja `miten`. Ihmisiä ei voi lokeroida samaan kastiin tekojensa perusteella, sillä jokaisella on omat syynsä ja myös oma tapansa kantaa vastuu, tapansa ymmärtää, haluta ymmärtää ja nähdä. Jos jostain voin tilanteessani iloita, iloitsen siitä, että ei ole vaiettu, vaan puhuttu ja on nähty sekä ymmärretty, ja halu ymmärtää lisää on janoinen.
Toinen osapuoli palaa huomenna kotimaahansa ja minä jään miettimään. Sitähän halusin, rauhan ja vapauden ajatella, käydä läpi nämä tunteet ja ehkä sitten jonain päivänä löytää vastauksen. Toinen osapuoli aloittaa kotonaan terapian, tutustuu omiin mörköihinsä ja toivoo, että vastaukseni tulisi vielä joskus olemaan `kyllä`.
Aika näyttää.
Illan aikana tuli itkettyä, naurettua ja kaikkea siltä väliltä. Sanoin ääneen ajatuksia jotka tähän asti olen pitänyt lähinnä ominani, ajatuksia ihmisistä, suhteista ja ihmissuhteista sekä siitä, mikä niissä pelottaa. Ääneen lausuessani tunnustin nuo ajatukset myös itselleni jotenkin todellisimpina kuin tähän asti. Se pisti ison rattaan tuolla pään sisässä pyörimään, mutta tavallaan myös helpotti.
Nyt painun addiktioni pariin silmäsalmiakkiaskin kera. Oikealta nimeeltäänhän se on Supersalmiakki, mutta silmäsalmiakiksi sitä on tullut kutsuttua lapsesta asti. Lisää salmiakkitarinoita? Säästän teidät niiltä, ja lähden Brothers and Sistersin pariin!
Yleensä shoppailu vaan pahentaa suohirviöoloa, kiitos ylikirkkaiden sovituskoppivalojen ja epäsopivien vaatteiden. Nyt se kuitenkin piristi. Mukaan tarttui ihQ musta alusvaatesetti ja nätti sininen t-paita. Niin, öö, lähdin etsimään jotain lämmintä paitaa, mutta ostaako sitä muka koskaan lopulta sitä, mitä aikoi? En sentään ostanut sitä ihanaa silkkistä juhlamekkoa, jolla tosiaankaan ei olisi ollut mitään käyttöä ainakaan ennen ensi kesää ja joitain MAHDOLLISIA juhlia silloin. Hilkulla kyllä oli...
Että mä inhoan menkkoja. Sattuu ja kaikki on epämukavaa. Puhumattakaan siitä ehkä kaikkein inhottavimmasta sivuvaikutuksesta...
Se tapahtuu aina vuotamisen alkuvaiheessa. Olen lähdössä jonnekin, yritän pukeutua, meikata, laittaa tukkaa - ja kaikki on ihan kamalaa. Vaatteet eivät istu, tunnen tursuilevani joka puolelle, tukka ei asetu, iho näyttää kaikkea muuta kuin hehkeältä, olo on kuin suohirviöllä tai sillä kuuluisalla sotanorsulla. Onhan noita "rumapäiviksi" ristimiäni päiviä ihan säännöllisesti muutenkin, mutta menkka-aikana se ruma olo kasvaa potenssiin miljoona. Sitä melkein jättää menonsa väliin vain siksi, että omissa nahoissa olo on niin karmivaa.
Ja kun siinä ei tosiaan aluksi koskaan edes käsitä, mistä on kyse. Sitä vain katsoo peiliin ja ajattelee että "mä en voi näyttää tältä". Kyllä se syy sitten aina jossain kohtaa juolahtaa mieleen, mutta eipä sekään kauheasti auta. Ainoa lohtu on, että supermultimegaruma olo helpottaa parin päivän sisällä.
Kaiken kurjuuden maksimoinniksi olen joskus erehtynyt vaa´alle tällaisena aikana. Muistamatta, mikä aika kuusta on menossa, ja että menkat aina turvottavat meikäläistä ja saavat vaa´an näyttämään pari kiloa normaalia enemmän. Se ei suoranaisesti paranna oloa, kun peilistä tuijottavan suohirviötodisteen lisäksi myös vaaka puhuu tursuilun puolesta.
Koska ne vaihdevuodet alkaa?
Sain joululahjaksi äitiltä Brothers and sisters -sarjan ekan tuotantokauden. Ihmettelin vähän, kun en ollut tätä ennen kuullutkaan koko sarjasta. No mutta, nyt oon ihan koukussa. Yli puolet katottu jo, ja varmaan tarvii hommata sen toinen tuotantokausi kunhan ekasta oon selvinnyt. Onhan se sellasta ihmissuhdedraamaa mutta ainakin aika vauhdikasta sellaista. Ja tapahtuu siinä vähän muutakin. Puolustuspuheita? No joo, ehkä vähän, sillä itseänikin kummastuttaa, miten siihen noin hurahdin, kun en muutoin ole mitään sarjoja seuraillut aikoihin enkä kattele edes telkkaa. Mutta kaipa se aika helppoa on koukkuuntua jos vaan alkaa jotain seurata...
...ainakin jos tää esiintyy siinä. Huh. Lämpeeköhän Matthewille joku muukin, vai onko se taas yks näistä James McAvoyn kaltaisista herkkupaloista, joihin ketään tuntemani ei lankea? :D
Kurkusta on mennyt tänään alas vettä, kahvia, kaksi porkkanaa, jugurtti, täytetty focaccialeipä ja n. 90g irtokarkkeja. Viimeiseksi mainitun (teko)syynä oli leffa, Australia, jonka kävin katsomassa äitin ja mummin kanssa. Niin ja äiskää ja mummia voi syyttää myös focacciasta, sillä leffaa ennen mentiin kahville ja oli pakko syödä jotain. Köh, köh. No, ehtii sen terveellisemmän ruokavalion aloittaa huomennakin. Tai jatkaa sitä, minkä juhlakausi katkaisi. Vois myös kaiketi alkaa taas liikkua muunkin kuin kävelyn merkeissä. Se alkaa olla liian rauhallista mulle, joka kummiskin oon tottunut juoksemaan ja saleilemaan. Huomenna siis, ja jos ei huomenna, niin ihan varmasti ylihuomenna. ;P
Se leffa oli kyllä ihan hyvä.
Yritin tänään varata niitä Kairon lentoja, mutta ei onnistunut ilman luottokorttia, enkä omaa sellaista. No, äiti lupas auttaa asiassa huomenissa.
Lähtö ois sitten to 15.1. ja paluu la 24.1. Jees.
Kävin katsomassa leffan Kauneuden valta. Tykkäsin. Ja Penelope oli taas hirmu kaunis.
Leffassa puhuttiin siitä, miten kauniit ihmiset ovat näkymättömiä. Heidät kyllä huomataan, muttei koskaan kunnolla nähdä, sillä katsoja jää jumiin kauneuteen. Kauneuden läpi ei nähdä persoonaa, kokonaisuutta.
On tuossa kaiketi jossain mielessä perää, mutten varauksetta menisi allekirjoittamaan. Ja onhan se kauneuskin katsojan silmässä, vaikka löytyykin yksilöitä, joita iso osa ihmisistä pitää kauniina. Kai sitä voisi nimittää vaikka siksi klassisuudeksi. Itse voisin sanoa, että joissakin tapauksissa kauneus kyllä voi, jos nyt ei kokonaan estää, niin ainakin vaikeuttaa ja hidastaa persoonan näkemistä. Tämäkin toki riippuu sekä katsojasta että katsottavasta. Luulisin.
No, se siitä. Leffa oli kumminkin hyvä. Ja leffateatterille kävellessä tuli lunta niin ettei eteensä nähnyt. <3
