Elämät

Joskus tuntuu kuin yhden elämän sisällä olisi monta pientä elämää. Niin paljon asiat, tilanteet ja ajatukset muuttuvat. Oman elämäni voisin pilkkoa neljään osaan, joista ensimmäinen, lapsuus, olisi pisin. Se kesti 13 vuotta. Sitten tulisi pienelämä nimeltä syömishäiriö, johon uppouduin kolmeksi-neljäksi vuodeksi. Sen jälkeen alkoi elämä J:n kanssa. Se päättyi lähes puolitoista vuotta sitten, syksyllä 2006. Sen jälkeen olen elänyt tätä nykyistä elämääni, joka on ollut omituinen, mutta kasvattava. Kutsuisin sitä välivaiheeksi ellei koko elämä olisi yhtä välivaihetta.

On muutamiakin tekijöitä, joiden kautta nuo pienelämät voisi määrittää. Voisin laskea sellaiseksi myös ajan, jolloin suhde J:n kanssa oli yhtä taistelua, ajan, jolloin elin läheisen ihmisen menetykselle ja ajan, vielä meneillään olevan, jona lähiomaisen henkisen sairastuminen on ollut läsnä kaikessa. Näin alkuperäisten elämien sisään syntyisi taas uusia pienelämiä.
Pilkotun elämän osasten yhteinen tekijä on jokin iso, kokonaisvaltainen asia, joka on heijastunut kaikkeen olemiseen.

Miksi mietin tätä? En tiedä; usein vain tuntuu, kuin itsekin olisi itselleen vieras, kuin se tyttö en olisi ollut minä. Toki ihminen muuttuu alati, mutta on asioita, jotka silti näyttävät liian kaukaisilta ja vierailta. Koen olevani nyt erilainen sitenkin, että tuntisin nykyisen itseni tulevaisuudessa. Silti voi olla, että nykyisyys tuntuu myöhemmin taas vain yhdeltä menneeltä elämältä. Se on kummallista enkä tiedä, olenko siitä surullinen vai iloinen.