He elävät elämänsä onnellisina loppuun asti

Olin ystävän häissä Porvoossa. Ne olivat siviilihäät, mutta silti oikein juhlavat, ja miksi eivät olisikaan olleet, sillä kai juhlan merkitys pysyy samana, oli kirkko sitten mukana kuvioissa tai ei. No, kaikki sujui hyvin ja he saivat toisensa. Tykkään häistä paljon juuri siksi, että siellä pääsee todistamaan ihmisten onnea; sitä, kun joku toteuttaa unelmiaan. Aina se ei lopulta kestä, vaikka niin toivoisikin, mutta sillä hetkellä se kahden ihmisen onni on niin täydellinen. Ja sitä vain on ihana katsella.

On muutenkin valloittava tunne olla aivan vilpittömästi iloinen ja onnellinen jonkun tai joidenkin puolesta; siten, ettei tunne aavistustakaaan kateudesta tai edes toivo mielessään itselleen niitä samoja asioita. Toki itsekin varmasti vielä joskus vastaavasta haaveilen, mutta tällä hetkellä olen täydellisen tyytyväinen omaan tilanteeseeni enkä siis nyt toivo itselleni niitä asioita joita tänään olin todistamassa. Ja silti voin miltei tuntea ystävän onnen ja olla täydellisen riemuissani siitä että hän sai haluamansa. Että he molemmat saivat.

Ihanan romanttista, mitäpä sitä kieltämään. Häissä palautuu usko siihen, että maailmassa on vielä niin paljon hyvääkin, ja se hyvä pysyy niin kauan kuin ihmiset rakastavat toisiaan. Eikä se rakkaus kai koskaan maailmasta lopu. Sen tiedostaminen on jollain tavalla lohdullista. Ja nyt mä olen vain niin iloinen myös siitä, että tällä hetkellä maailmassa on kaksi hyvin onnellista ihmistä. No, varmasti paljon enemmänkin, mutta nämä kaksi tunnen henkilökohtaisesti ja siksi siis heidän onnensa merkitsee ihan eri tavalla. Kaikkea hyvää heille, vilpittömästi.

Ja huomenna mä suuntaan Ruisrockiin - jihuu.