IIH!

Meinasin tulla taas avautumaan tänne siitä, miten en käsitä miehiä, mutta eipä mulla enää taidakaan olla syytä siihen. En varmasti kerro että mitä kivaa mulle äsken tapahtui, mutta vannon ja vakuutan että jotain tosi kivaa se oli :) Kaikki ahdistukset ja pelot haihtuivat hetkeksi ja kenties jopa pysyvätkin tovin poissa, sillä nyt mä olen vain iloinen. Elämä virnistää jostain kulman takaa usein juuri silloin, kun on kaikkein synkintä, ja nytkin kävi niin. Kaikesta pahasta huolimatta mä taidan kuitenkin tykätä olla täällä, ja ehkä alkuviikosta tykkään vieläkin enemmän (kahdestakin syystä).

Nyt vaan jännittää vähän, mutta hyvällä tavalla.