Irrallisuus

Sade on paras unilääke. Tiesin tämän kyllä ennalta, mutta viime yönä se tuli taas todistettua. Sateen ääneen on helppo nukahtaa ja silloin myös nukkuu hyvin. Avaan aina ikkunan jos sataa, sillä rakastan sen ääntä.

Eilinen oli samaan aikaan hyvä ja huono päivä. Annoin anteeksi ihmiselle jonka käytöksestä alkuviikolla loukkaannuin, ja puhuimme asiat selviksi. Yleensä en ole pitkävihainen mutta tällä kertaa sen ihmisen toiminta vain satutti niin pahasti, etten kyennyt aikaisemmin antamaan anteeksi. Oli pakko ensin selvittää asia itselleni, ja sitten vasta käydä se läpi hänen kanssaan. Luulen että lopulta me molemmat opimme jotain uutta. Eilinen oli huono samasta syystä kuin pari aikaisempaakin päivää. Ei siitä sen enempää nyt.

Tämä ei liity äskeisiin asioihin mitenkään, mutta sanonpa silti: On ollut jännä huomata, miten vähän olen viime aikoina kaivannut toisen ihmisen läheisyyttä vaikka olenkin lähellä viihtyvä ihminen. Toisaalta, eniten mä sitä kaipaankin juuri oikealta ihmiseltä, en keltä tahansa. Ei-niin-merkityksellisten henkilöiden kohdalla se tuntuu lähinnä vain ahdistavalta ja kiusalliselta. Ja koska sitä oikeaa ihmistä ei ole nyt olemassa (tai jos on, niin ei omassa kokemusmaailmassani, ainakaan vielä), en juurikaan kaipaa läheisyyttä. Korjaan: Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kyllä tarvitsin sitä, ja silloin myös sain, koko yön ajan. Siinä tuo tarve tuli täytettyä, ja se riittää pitkälle. Nyt viihdyn itsekseni, ja haluan nukahtaa ja herätä yksin.

Jostain syystä halusin vain sanoa tämän.