Koulu ja oppiminen

Ote William Nicholsonin kirjasta `Toisten maassa`:

"Niin kauan kuin muistan olen ollut jonkinlaisessa koulussa. En usko oppineeni yhtään mitään. Vähän niin kuin olisi puolella korvalla kuunnellut turvaohjeita, niitä joita annetaan lentokoneessa ennen lähtöä. Ääni sanoo että tämä on erittäin tärkeää, olkaa hyvä ja kuunnelkaa tarkkaavaisesti, mutta et kumminkaan kuuntele, koska sitä ei tapahdu, ja jos tapahtuu, henki lähtee joka tapauksessa."

Tuossa on perää, ainakin omalla kohdallani. En toki väitä ettenkö mitään olisi kouluvuosina oppinut, mutta loppupeleissä melko vähän tosiaankin. Eikä se johdu siitä ettäkö opetuksessa sinänsä olisi mitään vikaa ollut; mä aiheutin ihan itse oppimattomuuteni. Siis kyllä ala- ja yläasteella jonkinlainen pohjatieto varmasti muodostui mutta esimerkiksi lukiossa mä en hirveästi uutta oppinut, siis koulun puolesta. Toki siihen nyt vaikuttaa kaikki ne ongelmat joita mulla tuolloin oli henkilökohtaisessa elämässäni, eikä vähiten se, että koulu ahdisti mua vielä sataprosenttisesti lisää. Lintsasin ihan järjettömästi ja silloinkin kun paikalla olin, en juurikaan muuta tehnyt kuin mietin omiani tai luin kirjoja joilla ei ollut mitään tekemistä koulukirjojen kanssa.

Mä olen aina ollut todella huono opiskelemaan asioita joihin en tunne mielenkiintoa. Olen siis hirveän valikoiva siinä, mitä opin ja mitä en, ja usein on tuntunut suorastaan mahdottomalta perehtyä asioihin jotka eivät ole herättäneet minkäänlaisia intohimoja. Puhuinkin tässä eräänä päivänä yhdelle ihmiselle siitä, miten mä en kestä puolinaisia asioita, vaan mun pitäisi kaikkeen tekemääni ja kokemaani tuntea jotain suurta intoa jotta se ylipäätään onnistuu. Tiedän että tämä piirre on melko huono, mutta on siinä kai hyvätkin puolensa. Ainakin tekee täysillä sitten niitä asioita joihin tuntee sitä intohimoa.

Mutta takaisin asiaan. Mä olen elämäni aikana käynyt koulua tähän mennessä vajaat 13 vuotta, ja silti tuntuu että valtaosan oppimastani olen omaksunut ihan muualta kuin koulusta. Siis toki elämä opettaa ihmistä ihan jokaisessa tapauksessa, mutta en mä nyt niinkään mistään elämänkokemuksesta puhu vaan ihan puhtaasta faktatiedosta. Kun tunnen kiinnostusta jotakin asiaa kohtaan, otan siitä selvää riippumatta siitä, onko kyseinen asia tullut esille koulussa vai ei. Ja kun jokin taas ei kiinnosta, en sen eteen tee juurikaan mitään vaan lähinnä vain suljen korvani koko jutulta. En tosiaankaan ole ylpeä tästä ominaisuudestani mutta itseään on vaikea pakottaa näissä asioissa. En toki sitä kiellä ettenkö kouluvuosina olisi joutunut joitakin asioita pänttäämään sitten viimeisenä iltana lähinnä vain siksi että pääsin kokeista läpi. Siinä kyllä auttoi melkoisesti semivalokuvamuistini.

No juu, nyt meni kyllä taas aiheen vierestä niin että soi, enkä mä muutenkaan enää ihan tiedä, mikä pointti koko tässä kirjoituksessa on, mutta eipä kai tuolla niin väliä ole. Tuon kirjan katkelma vain sai ajattelemaan näitä asioita ja väistämättäkin löysin siitä melko paljon itseäni. Ei siinä kai sen kummempaa.