Kuin aina ennenkin muttei kuitenkaan aivan.

Olipas se vauveli pieni ja punainen. Tosin sellaisia ne kai melkeinpä aina ovat. Pidin sitä sylissä aika amatöörimäisesti, ei ole hirveämmin kokemusta. Mutta ei se onneksi paljoa itkenyt. Nukkui vaan tai sitten "jutteli" itsekseen. Ihan kiva otus siis. Ei kuitenkaan herännyt vauvakuume eikä alkanut biologinen kello raksuttaa :)

Hassua olla täällä J:n äidin ja sen miesystävän luona. Vähän jänskätti tavata ne ekaa kertaa syksyisen eron jälkeen mutta hyvin se meni. Oikeastaan kaikki oli kuin aina ennenkin; juteltiin ja naurettiin. Vähäksi aikaa tuli sellainen olo kuin viimeistä puolta vuotta ei olisi ollutkaan.

No, se kuitenkin oli ja tiedän ettei mikään tule enää olemaan täsmälleen niin kuin ennenkin, kävi miten kävi. Kiva kuitenkin että sekä J:n sisko että J:n äiti miehineen suhtautuvat muhun näin kivasti ja selvästi tykkäävät musta edelleen. Nyt voin hyvillä mielin hengailla Tampereella ja etenkin täällä J:n äidin luona sunnuntaihin asti. Sunnuntaina mennään varmaan vielä toistamiseen sairaalaan moikkaamaan J:n siskoa ja sitä vauvaa.

Nyt otan lääkecoctailini ja sitten laitan pään tyynyyn.