Kummallista

Omituinen fiilis ollut jo pari päivää. Ja omituisia on tapahtunutkin. Lauantaisen riehunnan jälkeen koitti hiljainen sunnuntai. Käytiin syömässä, käytiin kahvilla, hengailtiin, sitten jäin yksin - hetkeksi. Illalla tuli J kylään. Sen uudehko tyttöystävä oli jättänyt sen. No tiesin kyllä asiasta, ja sovittiinkin että se tulee tänne purkamaan mieltään. Puhuttiin, vuokrattiin leffa, oltiin. Leffan jälkeen alkoi itkettää, ensin tosin mua, mikä oli hitusen kummallista. Itketti ihan kamalasti ja itkinkin paljon. Ahdisti, suretti ja niin edelleen. Olisi vaikea selittää syytä, kun se oli aika monitahoinen. Mietin vain kaikkia valintojani ja sitä, miten levoton, epämääräinen ja ailahtelevainen olen. Ja mitä kaikkea noista ominaisuuksista on seurannut. Joskus se tekee surulliseksi, ja sunnuntaina se teki. En pysty vastaanottamaan asioita jotka olisivat ehkä hyviä, jotka tekisivät monet onnelliseksi. Mikseivät ne tee minua? Ehkä siksi, etten tiedä mitä haluan, ja epätietoisuus pakottaa liikkeelle ja ajaa etsimään. Koen asettumisen mahdottomaksi.

No. Sunnuntai meni siis vetistellessä - meillä molemmilla. J jäi yöksi ja jäi eiliseksikin ja jäi viime yöksikin. Ei siinä mitään, ei meillä mitään ole, enää. Kunhan haettiin lohtua toisistamme. Ja kai se toimikin, puhuminen ja toisen, tutun ihmisen läheisyys. On ehkä vähän parempi mieli jo, vaikka vieläkin jotkut hetket, äänet tai hiljaisuus sekä mietteet tuovat kyyneleet silmiin. Enää ei kuitenkaan ahdista, nyt on vain hiukan melankolinen fiilis.

Hassua, miten vielä joitakin vuosia sitten luuli olevansa niin toisenlainen ihminen. Olisi kai helpompaa olla sellainen mitä kuvitteli kuin tällainen kummajainen. :)