Olipa yö. En saanut millään unta ja lopulta nukahdinkin vasta joskus aamuyöllä. Ja sitten näin jotain tosi kummallisia painajaisia ja heräilin välillä niin että luulin jonkun olevani asunnossani. Inhottavaa. Näinä öinä sitä toivoisi nukkuvansa jonkun kanssa, vaikka yleisesti ottaen paremmin nukunkin yksinäni.
Voipi olla, että eräs eilinen asia järkytti mieltä ja aiheutti nuo omituisuudet. Hyvä kaveri nimittäin kertoi tutustaan joka hirttäytyi viikonloppuna. Nuori nainen, jolla kaikki oli päällisin puolin kunnossa. Oli siinä kai jotain masennusta, mutta tietenkään kukaan ei ollut osannut odottaa mitään tuollaista. Hirttäytyminen... jotenkin tulee mieleen, että miksi niin järjettömän ruma tapa. No, eihän itseään kauniisti voi tappaakaan, mutta silti tuntuu että tuo on jotenkin kaikkein äärimmäisin keino. Siinä on ainakin haluttu varmistaa henkiin jäämisen mahdottomuus, eikä ilmeisesti millään ole ollut enää yhtään mitään väliä. Jotenkin tuo kertoo äärimmäisestä vihasta itseään kohtaan.
Aloin sitten vain miettiä mielenterveysongelmia yleensäkin, ja totesin jälleen kerran, että viimeinen vajaa vuosi on opettanut paljon sillä saralla. En mä koskaan ole erotellut terveitä ja "hulluja", vaan aina olen kyllä tajunnut, että ihmismieli on hauras, ja periaatteessa kuka tahansa voi sairastua psyykkisesti. Tänä vuonna tuo kaikki kuitenkin konkretisoitui hyvin kipeällä tavalla, kun lähiomainen sairastui. Seurasin vierestä, kun koko ikäni tuntemani ihmisen mieli alkoi horjua, ja lopulta oltiin sitten sairaalassa asti. Vaikka aiemmin kaikki oli ollut hyvin, vaikka mitään traumaattisia kokemuksia ei ole, vaikka suvussamme ei kulje mielenterveysongelmia. Se vain pisti miettimään, ettei tässä kai itsekään ole sen paremmin turvassa tuollaisilta ongelmilta. Ei kai kukaan ole.
Ja tuo hirttäytymistapaus sai miettimään, että koskaan ei kannattaisi kadehtia ketään. Ei edes sitä iloista, fiksua ja nättiä tyttöä, jolla on kunnossa niin perhesuhteet kuin opiskelu- ja työasiatkin. Kenenkään elämästä, kokemusmaailmasta ja painajaisista ei lopulta tiedä yhtään mitään. Seuraavassa hetkessä se kateuden kohde voi olla kuollut - jopa oman käden kautta.
10 kommenttia
Satu
19.11.2007 13:44
Niinpä. Harvoinhan ne vaikeasti masentuneet/itsemurhaa hautovat asiasta ympäriinsä huutelevat. Jo olemalla läsnä voi mahdollisesti huomata, ettei kaikki ole toisella kunnossa, mutta ei huomaamattomuudestakaan aina voi itseään syyllistää. Kyllä tuossa omassa tapauksessanikin meni (liian) kauan ennen kuin kukaan tajusi tilannetta. Joskus sitä vain on sokea sellaisille asioille, ja hyvin usein myös haluaa uskoa kaiken olevan kunnossa.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
19.11.2007 20:31
Ikäviä juttuja. Sosiaaliset suhteet ja oikeat ystävät ovat hirmu tärkeitä ihmiselle. Olen töissä joutunut seuraamaan kahden ihmisen burnoutin ja nuo ovat hyvin opettavaisia asioita. Mutta on todella vaikeaa tietää koska peliin pitäisi puuttua. Siis huomata, että ihminen on oikeasti väsynyt. Siis niin väsynyt, että elämästä on kerta kaikkiaan mennyt maku. Toisen kohdalla tajusin tilanteen lopullisen vakavuuden vasta saadessani muutaman rivin sähköpostiviestin. Siinä vaiheessa ei ollut oikein muuta enää tehtävissä kuin sanoa, että nyt lopetat kaiken mitä olit tekemässä välittömästi ja marssit lääkäriin nyt heti. Kaveri onneksi uskoi ja pääsi saman tien hoitoon. Nyt on toipunut ja nähdäkseni muutenkin kunnossa. Olen itse ollut pari kertaa matkalla syöksykierteeseen, mutta olen itse saanut jotenkin tilanteen hallintaani. Voin sanoa, että jos ihminen ei halua rasittaa muita omilla ongelmillaan, niin kyllä sen oikean mielentilansa pystyy aika hyvin peittelemäänkin. Henkilön itsensä kannalta huono juttu.
Eräs kaukainen sukulaiseni päätyi myös tuohon lopulliseen ratkaisuun muutama viikko sitten. Kaikesta huolimatta tässä pitäisi kuitenkin vain sinnitellä positiivisin mielin eteenpäin. Ei anneta marraskuun lannistaa...
Vastaa kommenttiin
Satu
19.11.2007 20:42
Ei se marraskuu lannista, vaan elämä yleensä. ;)
Tällaiset asiat vain pelästyttävät aina, kun tosiaan omassa perhepiirissäni on mielenterveysongelmainen ihminen. Sitä aina vain pelkää, että jonain päivänä saa puhelinsoiton jota ei koskaan haluaisi saada.
No, toisaalta hänen kanssaan ollaan siinä tilanteessa, että ongelmat on myönnetty, niitä hoidetaan ja niistä puhutaan avoimesti. Siksipä ei pitäisi syntyä tilannetta jossa tämä ihminen kokisi olevansa yksin tai kokisi tarvetta peittelyyn.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
19.11.2007 20:59
No kyllä marraskuu on taas ilmojen puolesta niin sitä itteensä :D
Mutta hienoa kuulla, että teidän tilanne on hallinassa.
Vastaa kommenttiin
Satu
19.11.2007 21:08
Marraskuun synkkyys on myös helpottavaa; saa itsekin synkistellä. ;)
Vastaa kommenttiin
Ville
20.11.2007 01:41
Ikäviä juttuja.
Mutta se täytyy sanoa ettei masis katso vuodenaikaa: itse sairastuin keväällä (1,5 v sitten). Nyt siis tilanne ok, meni ohi lääkkeillä ja yleisellä ryhdistäytymisellä.
Pimeä aika aiheuttaa vain tavallista vitutusta, ei enää masenna. Ja hyvä niin. (tämä siis vain oma tarinani) (pitäis varmaan ottaa oma ploki käyttöön ja jättää poltsun blöögin saastuttaminen) ;)
Vastaa kommenttiin
Satu
20.11.2007 01:44
Saastuta ihan rauhassa vaan. :)
Juu ei se masennus vuodenaikaa katso. En ole koskaan uskonut mihinkään "kaamosmasennuksiin". Tai toki ihmisillä voi ilmetä yleistä alakuloisuutta synkkään vuodenaikaan, mutta tuskinpa sitä todelliseksi psyykkiseksi sairaudeksi voi kutsua. Tuo oma perheenjäsenkin sairastui myöskin keväällä, tai oikeastaan pidempään muhineet jutut puhkesivat silloin.
Vastaa kommenttiin
Ville
20.11.2007 02:02
Mut hei: alle viisi viikkoa jouluun!!!11! =D Jouluruuat, mmmmmmm... *vaipuu transsiin*
Vastaa kommenttiin
Satu
20.11.2007 02:09
Ja lahjat! *putoaa kanveesiin*
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:11
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin