Oon kirjoittanut tästä ennenkin, mutta kirjoitetaas taas; nimittäin äärimmäisyyksiin menemisestä. Kuulun niihin ihmisiin jotka eivät pysy sillä kultaisella keskitiellä sitten millään. Luisun siltä sivuun jatkuvasti. Se on kaikki tai ei mitään, joko-tai, aivan kaikessa ja koko ajan. Asiat tuppaavat menemään niin sanotusti överiksi.
- Voin olla ja elää erakkona, oman pääni sisällä, ketään näkemättä. Tai sitten en viikkoon nuku yhtään yötä yksin (tämä siis muutenkin kuin seurustellessani), sosialisoinnin tarve huimaa päätä, haluan olla seurassa 24/7.
- Voin elää kurinalaisesti kuntoilemalla kuin hullu, syömällä pakkomielteisen terveellisesti, edes koskematta alkoholiin. Tai sitten vähät välitän terveellisistä elintavoista, syön mitä sattuu, juon ja juhlin. Etenkin juhlin.
- Voin olla huoleton, unohtaa murheet, elää "tässä hetkessä" vähän liiankin kanssa, piittaamatta oikeastaan mistään, mistä en halua piitata. Tai sitten ahdistun ja stressaannun, mietin liikaa, saan pääni käymään ylikierroksilla.
- Voin sutista vähän kaikkialla, viritellä miesjuttuja siellä ja täällä, tapailla, deittailla, ottaa ja jättää. Tai sitten päätän olla päästämättä elämääni yhtään kaksilahkeista, koska haluan olla yksin, koska kaipaan itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä ja koska en tahdo ketään sekoittamaan sitä.
Siinä nyt jotain, kärjistettyinä mutta tosina. Ja on paljon muutakin, monessa, monessa muussakin suhteessa asiat tuppaavat lähtemään käsistä, muuttuvan ääri-ilmiöiksi. Keskittymiseni erinäisiin seikkoihin voi lähennellä pakkomielteisyyttä - tai sitten vähät välitän. Olen myös loistava kehittämään neurooseja, kadottamaan järjen ja suhteellisuudentajun jopa siinä määrin, että popsin kohtapuoliin rauhoittavia.
(Joo, olen niitä tosiaan joskus syönyt, lyhyen aikaa, mutta kuitenkin. Ja vain siksi, että asiat heittivät taas kerran sen verran pahasti yli.)
Kaikilla on varmaankin kaikenlaisia aikoja elämässään, mutta useimmilla myös niitä välimuotoja. Mulla sen sijaan on vain heittäytyminen, suuntaan tai toiseen. Se toki antaa, mutta kyllä se myös ottaa.
5 kommenttia
Satu
27.3.2008 12:15
Onhan se. Puhuin tästä yhden kaverin kanssa, jolla on vähän sama "vika" ja hän sanoi, että jotenkin kaiken täytyy tuntua niin v*tusti joltain, hyvässä ja pahassa. Ei ole niitä välimuotoja. Täytyy olla onnensa kukkuloilla tai sitten räytyä epätoivossa.
Mutta joo, hyvä että on kohtalotovereita. :)
Vastaa kommenttiin
Satu
27.3.2008 16:36
Sitä kiinniottajaa tai tota taitoa odotellessa... =)
Vastaa kommenttiin
Satu
27.3.2008 19:18
Ei mun nimimerkkini mitenkään erityisesti tätä puoltani kuvaa. :O
Eikä tämä äärimmäisyyksiin meno ole a) niinkään typical womania, sillä en tiedä kuin yhden vastaavan tapauksen ja b) mitenkään tietoisesti aiheutettua. Mieluusti omaisin niitä suvantovaiheitakin.
Vastaa kommenttiin
Satu
27.3.2008 21:39
Ei ole tarvetta haukkua itseäni enkä sitä myöskään tehnyt. Kirjoitin ihan neutraalisti tästä piirteestäni, ja sanoin myös että olen äärimmäisyyksien ihminen, HYVÄSSÄ ja pahassa.
Suvaitsevainen olen, rauhallinen en todellakaan. Enkä järkevä, vaikka ihan fiksu kyllä. Minulle ne kuitenkin tarkoittavat eri asioita.
Nimimerkkini liittyy tähän vaikeus-aspektiin. En ole helppo. Trust me.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:03
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin