Pikkujättiläisen yölliset aatokset...

"Sinä tiedät matalista asioista enemmän
Minä vedän suuret linjat - ainakin mä luulen niin
Minä saatan ajatella itsenikin tainnoksiin..."

Noin laulaa Samuli Putro Zen Cafen biisissä `Jättiläinen`. Tuo on aina liipannut läheltä, tuntunut omalta. Yhdessäkin parisuhteessa olin juuri se jättiläinen kun taas toinen oli "matalien asioiden tietäjä". Se kai oli lopulta osasyy eroon. Oltiin liian erilaisia, mentaalisesti. Eri aaltopituuksilla eikä oikein ymmärretty toisiamme. Mulle kun on hirmu tärkeää se, että koen tulevani ymmärretyksi, ajatus- ja tunnetasolla. Tietenkään en odota mitään absoluuttista ymmärrystä sillä en edes itse pysty läheskään aina ymmärtämään itseäni, mutta jos ajatelmat ja tunnetilat huitelevat aivan eri sfääreissä, on se epätyydyttävää.

En nyt toki tahdo sanoa että minunlaiseni sisin olisi jotenkin "oikeampi" tai parempi kuin se, mitä esim. exälläni oli. Yhtä paljon mua tuolloin häiritsi se, etten myöskään päässyt sisälle hänen maailmaansa. Kumpikaan ei ollut toista parempi tai huonompi; oltiin vain keskenämme turhan erilaiset. Mä olen aina sanonut, että mieltymykset, harrastukset ynnä muut "pinnalliset" asiat voivat poiketa toisistaan miten paljon tahansa, mutta aaltopituuden tulisi olla suunnilleen sama. Toisen kokemusmaailmaan ei toki voi koskaan päästä sisälle, mutta niiden maailmojen tulisi sivuta toisiaan edes jossain määrin. Näin ainakin itselläni.

Itse asiassa en ole vielä milloinkaan tavannut romanttisessa mielessä miestä, joka olisi tuossa mielessä ollut oikeanlainen. Tai ehkä olen tavannut ohimennen ihmisen jonka kanssa tuollaisen yhteisen tason olisi voinut löytää, mutta syystä tai toisesta ei sitten olla saatu mahdollisuutta tutustua paremmin. Enkä usko tavoittelevani mahdotonta, sillä onhan mulla sellainen yhteisymmärrys joidenkin muiden ihmisten kanssa, kuten parin ystäväni, myös miespuolisen.

Tästä päästäänkin siihen, miten joskus tuntuu mahdottomalta ikinä törmätä kehenkään, jonka kanssa tahtoisi jakaa elämänsä. Tuo aaltopituus on tietysti suurin juttu, mutta on siitä niin paljon muutakin, jonka on natsattava. Myös fyysisyys, kemia ja keskinäinen vetovoima ovat mulle todella isoja juttuja enkä oikein voi kuvitella pidempää suhdetta ihmisen kanssa, jota kohtaan en tunne niin. Tässä kun ottaa huomioon sen, etten ole elämässäni tavannut kuin pari miestä, joiden kanssa on ollut hurjasti kemiaa, alkaa tosiaan tuntua hyvin epätodennäköiseltä löytää sopiva yhdistelmä samaa aaltopituutta ja vielä vetovoimaakin. :)

No, älkäähän käsittäkö tätä niin että olisin millään muotoa epätoivoinen tai että edes etsisin mitään tai ketään. Kunhan pohdiskelen tulevan varalle. Mun on nyt hyvä olla yksin ja on oikeastaan aika vaikea kuvitella parisuhdetta - en vain taida olla valmis sellaiseen vähään aikaan. On tämä itsetuntemusprosessi vielä pahasti kesken nimittäin. On näitä silti kiva ja hyvä aina joskus ajatella, sillä juuri ajattelun kautta olen oppinut senkin, mitä oikeastaan edes suhteelta haluaisin. Toki siihen on vaadittu - ja vaaditaan yhä - yritystä ja erehdystä, mutta varmasti mietteilläkin on suuri merkitys asiassa.

Ihastuminen on silti kivaa. Ja haikailu sydäntä särkevää. Milloinkohan se oikein loppuu...?