Sisäistä poutaa

Edellisyönä nukuin 20 minuuttia, jonka jälkeen heräsin ahdistukseen. Tuntui etten saisi hengitettyä kunnolla, oksetti ja itketti. Itkinkin. Paljon. Sitten en enää saanut unta ennen neljää. Kahdeksalta oli herätys. Ja niin eilinen päivä olikin melko rankka.

En silti ajatellut tehdä taas uutta pahan mielen merkintää. Kaikki elementit siihen kyllä olisi, mutta siitä huolimatta tänään on hyvä päivä. Kävin S:n luona mummin kanssa ja kaikki meni hyvin. S näytti voivan hyvin. Se on tärkeintä. Päästiin jopa päärakennuksen kahvilaan sen kanssa, vaikkei sen luvat vielä edellyttäisi moista, ei ainakaan ilman henkilökunnan seuraa. Mutta me päästiin. Se teki hyvää kaikille meille ja etenkin S:lle itselleen. Valoi myös toivoa paremmasta huomisesta.

Piti mennä salille tänäänkin, mutta tie veikin kaupoille ja ostin uuden topin, rintsikat sekä vyön. Vähän podin huonoa omatuntoa siitä, etten tosiaan mennyt salille, mutta sitten päätin olla itselleni armollinen. Ei edes omia sääntöjään - eikä etenkään niitä - tarvi aina niin orjallisesti noudattaa. Olinhan salilla kuitenkin eilen ja edellispäivänä. Nyt sain hyvän mielen ostoksista, joten se ei voinut olla huono valinta.

Mun pää ei anna mun kärsiä liikaa. Välillä, jopa usein, tuntuu suunnattoman pahalta ja siltä, etten yksinkertaisesti jaksa, mutta seuraava hetki tai päivä on aina parempi. Kuin mielellä olisi joku ahdistuskiintiö, jonka täytyttyä se taas nollaa tilanteen. Jotta jaksaisin seuraavat pahat hetket.

Tänään illalla mä aion nauttia olostani. Uskon että voinkin.