*Syvä huokaus*

Ihan järkyttävä matkakuume taas päällä. Maailmassa on kaksi asiaa, joita on liikaa, ja jotka tekevät mut surulliseksi juuri siksi, etten voi koskaan saada niitä kaikkia tai lähellekään - liian monta paikkaa, joissa en koskaan pääse käymään ja liian monta kirjaa, joita en koskaan tule lukemaan.

Olen joskus miettinyt, että olisiko krooniselta kaukokaipuulta säästynyt, jos ei olisi pienestä pitäen reissannut ympäriinsä? Vaikea sanoa, kun ei ole muunlaista elämää elänyt, mutta joskus vain tuntuu, että nälkä on kasvanut syödessä. Pakottava tarve päästä reissaamaan valtaa mielen vähintäänkin pari kertaa vuodessa eikä oikein osaa elää ilman, että on ainakin suunnitelmissa matka taas jonnekin. Uudet maat, kaupungit, kulttuurit, ihmiset...ne vain vetävät ihan älyttömästi puoleensa ja sitä kaikkea haluaisi nähdä niin paljon kuin mahdollista. Aina uudestaan ja uudestaan - se jano ei sammu kai koskaan.

Toista veljeä lukuun ottamatta meillä on koko perhe samanlainen. Vanhemmat reissaavat paljon jo töidensäkin puolesta, mutta silti ne lähtevät jokaisella lomallaan jonnekin. Samoin vanhempi isoveli, joten kai se jotenkin verissä on. Tai sitten vanhemmat vain tekivät meille karhunpalveluksen viedessään meitä jo pikkulapsina ympäriinsä maailmalla. :) Ei vaan, kiitollinenhan mä niille olen. Paljon olisi jäänyt näkemättä ja kokematta ilman tätä elämäntyyliä. Lisäksi vanhemmilta on periytynyt mainio asenne reissaamiseen, sellainen "ei se ole niin justiinsa - eikä oikeastaan sinne päinkään" -asenne. On melko sama, missä sitä nukkuu ja kuinka vaikeasti matkustaa, pääasia että pääsee menemään. Matkalla ei valiteta pikkuasioista, vaan sopeudutaan siihen, mitä kukin maa tarjoaa. Kaikki ei ole kuten Suomessa, ja hyvä niin.
Niin, kai sitä on jo lapsena omaksunut jonkinmoisen reissaaja-asenteen perusturistiuden sijaan. Eipä paljon harjoitettu normiturismia silloinkaan; majoitukset olivat tyyliä viisi ihmistä kahden hengen hostellihuoneessa ja ateriat "jugurttia pulunkakkasella puistonpenkillä" kuten veljeni asian jo pienenä ilmaisi. :D

Se matkakuume, se on jännä asia. Olisikin pelkkää intoa päästä jonnekin, mutta se kaikki fyysisenäkin tuntuva ahdistuskaipuu kun melkein itkee ikävissään - se on hiukkasen liikaa. Toki se motivoi haalimaan kokoon rahaa seuraavaa reissua varten, mutta kyllä mä mieluummin kokisin vähän laimeampia tunteita asian suhteen. No, minkäs sitä ihminen luonnolleen voi. Sillä vaikka kaikki se, mitä tapahtui lapsena jo, on varmasti vaikuttanut matkustusintooni, niin kyllä mä uskon että osa tätä menohalua on myös synnynnäistä ja siten kuuluu peruspersoonaani. Utelias ja uusille asioille avoin kun olen muutenkin.

No, se siitä. Pitää kai vielä kuunnella pari biisiä, jotka maksimoivat tuskan. Jostain syystä Eaglesin Hotel California on aina nostanut kaukokaipuun pilviin. Vähän sama vaikutus on osalla Flogging Mollyn tuotantoa.