Vapaus ja yksinäisyys - lähellä toisiaan

"Saitko, saitko, saitko vapauden?
Vai saitko riesaksesi myös yksinäisyyden?
Vapaus ja yksinäisyys
ovat lähellä toisiaan
Vapaus ja yksinäisyys
liian lähellä toisiaan"

Niin laulaa Herra Ylppö Ihmisineen biisissään Varoitus. Kappale itsessään ei sovi elämääni ollenkaan, mutta tuo kohta kokonaisuudesta irroitettuna sopii hyvinkin. Eikä se tässä irroitetussa muodossaan viittaa sitten ollenkaan mihinkään parisuhteeseen tai sen puuttumiseen, spekuloijille tiedoksi. Se viittaa ennemminkin siihen, millainen olen.

Olen monesti todennut olevani semi-erakko. Sellainen olenkin. Sosialisointi on kivaa, mutta liika sellainen alkaa ahdistaa. Pitkään jatkuessaan se alkaa tuntua raskaalta, nakertaa voimavaroja. Tiedän moniakin ihmisiä, jotka voivat surutta hengailla porukassa päivän jos toisenkin. Minä en siihen pysty. Tai no pystyn, jos on kyseessä vaikkapa jokin reissu taikka festarit tai joku muu vastaava tapaus, johon voi asennoitua ennalta sen vaatimalla tavalla ja jossa muutenkin pätevät hiukan eri "säännöt" kuin normielämässä. Mutta noin muuten on kyllä saatava olla yksin. Olen monesti kokenut että omaa seuraani kaivataan ajallisesti enemmän kuin itse kaipaan muiden läsnäoloa.

Ja siltikään kyse ei ole pelkästä olemisesta yksin tai yhdessä. On kyse vapaudesta. Olen aika vapaa, siis muista ihmisistä. Toki omaan läheiset välit perheeseeni ja ystäviini, mutta tietyllä tapaa olen hyvinkin vapaa ja riippumaton. En koe välitöntä tarvetta jakaa itseäni ja elämääni. Enkä koskaan teekään sitä täysin, läheskään. Tähän on kaksi syytä: se, etten halua ja se, ettei se ole mahdollista. En jaksa selittää tarkemmin. Se vain ei ole. Mutta tosiaan, vaikka olisikin, en haluaisi sitä kuitenkaan. En vain koe sitä tarpeelliseksi, ennemminkin se tuntuu vastenmieliseltä ja turhauttavalta. En ole kuin ne, joiden on päästävä sanomaan kaikki.

Jollain tavalla tämä vapaus, riippumattomuus, itsenäisyys, miksi sitä sitten tahtookin kutsua, kuitenkin myös vähän eristää. Koen monesti olevani, en välttämättä varsinaisesti ulkopuolinen, mutta jotain sinne päin. Se ei ole aina negatiivista, ei läheskään. Enimmäkseen se on kummallista. Se saa aikaan oudon yksinäisyyden, joka ei ole yksinäisyyttä sillä tavalla, kuin tuo sana perinteisesti käsitetään. Se on yksinäisyyttä ihmisten keskellä, se on jonkinlaisesta erilaisuudesta kumpuavaa yksinäisyyttä. En osaa määritellä sitä sen tarkemmin. Se vain on, ja se on aina ollut - tulee varmasti aina olemaankin.
Nyt vain halusin todeta, että tämä vapaus ja erillisyys teettää myös yksinäisyyttä. Niin paljon kuin niistä pidänkin, on hetkiä, jolloin toivoisin olevani tässä suhteessa toisenlainen.

...ja taas meni niin yli hilseen kaikilta että vilahti. x) Ei sillä väliä - totesinkin tämän lähinnä itselleni.