Veljestäni, taas

Sanoin etten tilitä blogissani tuosta veljen tilanteesta sen enempää ja nyt kuitenkin tuntuu etten muusta kirjoitakaan. Minkäs sille mahtaa kun asia on ihan jatkuvasti mielessä, enemmän tai vähemmän. On vaikea keskittyä mihinkään kun miettii vain että miten se voi ja mitä se tekee nyt ja nyt ja nyt. Ja onko sillä paha olla, itkettääkö sitä, haluaisiko se olla jonkun kanssa.

Voi että kun se ihminen on vain niin mielettömän tärkeä ja rakas. Se on niin herkkä ja hauras, niin ajatteleva, LIIAN ajatteleva. Sain eilen eräältä ihmiseltä, joka ei edes tiennyt koko tilanteesta vielä siinä vaiheessa, viestin jossa luki näin: "Herkkyys on aina kaunista ja koskettavaa. Ja siitä saa aina maksaa kovan hinnan kun sattuu". Hän ilmeisesti viittasi sillä minuun mutta tällä hetkellä liitän tuon veljeeni. Se on niin totta.

On vain niin vaikeaa. Tämä on kliseistä, mutta tuntuu kuin joku repisi sisimmästäni pieniä paloja pois. Kaikki pelottaa, kaikki on niin vierasta, koko tilanne. Olen sellaisen asian edessä jota en ymmärrä, ja se asia tapahtuu veljelleni, läheisimmälle kaikista. Surettaa ja on koko ajan levoton olo; Mitä nyt tapahtuu, juuri tällä hetkellä? Ja siltikin olen helpottunut ja onnellinen siitä, että veli on nyt turvassa.

"Kas, ylläpä mustien murheiden
on kaunihit taivaan kaaret,
ja kaukana keskellä aaltojen
on haaveiden höyhensaaret.
Ja ken sinne lapsosen kaarnalla käy
ei hälle ne aavehet yölliset näy."