Viimeisia viedaan

Mun Galwayn aika alkaa olla lopuillaan. Huomenna on viimeinen paiva kurssilla. Ja sunnuntaina lahden pois. Nyyh. Melkein itketti eilen kun illalla kavelin merenrantaa pitkin ja kaikki naytti niin kauniilta. Sitten kun miettii, etta kohta joudun jattamaan hyvastit paitsi talle paikalle, myos kaikille ihanille ihmisille, kurkkua kuristaa kummasti. Veikkaanpa etta en ma niilta kyynelilta loppupeleissa pysty valttymaan.

Oon taas yksin asunnossani. Espanjalainen kamppakaveri pysyi taalla nelisen paivaa mutta lahti tanaan takaisin kotimaahansa. Sen piti olla taalla 12 viikkoa mutta ei se kuulemma pystynyt kun kaipasi maataan ja perheettaan niin. Se siis vetaisi about 6000 euroa kankkulan kaivoon. Ei pysty ymmartamaan. Kyllahan ma tiian etta espanjalaiset on melko perhekeskeisia ja etta taa oli sen eka kerta poissa kotoa, mutta silti, tytto on 26-vuotias ja toimii noin. Jotain itsenaisyytta vois peraankuuluttaa. Taalla sentaan on espanjalaisia vaikka kuinka, ja silla oli jo uusia ystaviakin. Kaiken lisaksi eilisiltana se pyysi mua pysymaan kotona sen kanssa koska se pelkasi olla yksin ilta-aikaan. Olin jaamassa kotiin muutenkin, joten siella ma olin itseani nelja vuotta vanhemman lastenvahtina. Huh.

Tuntuu kummalta ajatella etta viikon paasta oon Italiassa. Itse asiassa jo vajaan viikon, silla keskiviikkona on lahto. Se on sitten mun ja Johnin eka varsinainen yhteinen matka, vaikka John totesikin etta tavallaan mehan olla muuta tehtykaan kuin reissattu, silla aina kun nahdaan, toinen meista on vieraalla maaperalla. No, Italiassa ollaan sita molemmat.

Ja sielta sit takas Irlantiin. Koska Suomeen? En tiia.

Ai joo, sunnuntaina tapaan ekaa kertaa Johnin vanhemmat. Vahan niinQ janskaa.