Hassuu miten elämä voi muuttua hetkessä.
Nyt alkaa stressikin helpottaa ja oon ollut terveenä jo n. 3 viikkoa. WAU!
Nykyään seurustelen. Olen siis varattu, saalistettu tapaus, loukussa... jne. Tuukka oikeasti on ihana, mutta trauma exät kummittelee mielessä ja jostain syystä "pieni hyttysen ininä" häiritsee aina taka alalla.
En vaan millään pysty luottamaan Tuukkaan täysin. Se katse kun se Wenlassa tuijotti erästä tyttöstä herätti pahemman kerran mun mustasukkasuus mörköni.
en kuitenkaan pidä jokasta tyttöstä "vihollisena", koska Tuukallahan on naispuolisia ystäviäkin. Mörkö herää vain silloin kun nään sen pienen ilmeen Tuukan silmissä kun se kattelee jotakuta.
Mut rehellisesti, jos saan purkaa sydäntäni, sanon suoraan, että vaikka Tuukka pettäisikin en pystyisi jättämään sitä. Kunhan kertoo asiasta rehellisesti itse, eikä vasta viiden vuoden päästä, vaan aika pian.
Silloin teen myös asian selväksi, että joka kerta kun tuo pettäminen tapahtuu, otan sen henkilökohtaisena loukkauksena, henkisenä pahoinpitelynä ja kun ei kestä kipua enään. Kerään kamat ja lähden.
Mutta tuohan ei nyt ole ajankohtaista vaan nyt muodostetaan suhdetta.
ollaan muuttamassa yhteen joulukuun 1. päivä. Pidän kuitenkin yllä kokoajan "varmiustilaa", jos hommat ei toimisikaan.
Ja sitäkin on tullut mietittyä, että jos jotain tapahtuu silloin kun on raskaana/saannut jo lapsen ja hommat ei kuitenkaan toimisi. Niin tulihan se tajuttua, että helposti silloinkin voi lähteä, koska ei olisi avioliitossa. Avoliitossa väistämättä huoltajuus kuuluu äidille.
Yhteenvetona: Jos siis homma kusee no hätä! Aina voi lähteä poes. Ja paikkojakin löytyy. Joko vanhempien luo, taikka Siskon luo asumaan.
Mutta nyt nuo ajatukset poes tästä päästä ja keskittymään siihen, että oppisin luottamaan.
Se puhuu asiaa, kunteleekin mua välillä, hemmottelee, puhuu söpöjä, mutta asennetta ei puutu. Mun mies. Hiukan rosoinen uros, mutta just se on seksikästä. Pitää lapsista ja selvästi haluaa omia.
(Kamala, saan vielä vauvakuumeen kohta puoli. Apua...)
Sitä en kyllä unohda kun mun kulta piti musta kiinni ja hali kun sain avaavasta astmalääkkeestä pahemman laatuisen sivuvaikutuksen. bricanyl aiheuttaa aina yleensä pientä lihaskouristelua. Sillä kerralla jouduin ottamaan isomman annoksen kun keuhkoissa oli pahempi tulehdus/tukkeuma. Tuloksena sain kauhean kramppikohtauksen. Kesti puoli tuntia. Niitä saan joskus, harvoin. Se vaan piti musta kiinni.
Ja mua hävetti. Hävetti niin perkeleesti.
Opetettu perheessä siihen ettei kipeänä olla ja näytetä sitä. Isi aina toitotti sitä mulle: "et oo kipee, muuten kuin luulosairas". Vasta sitten ne usko kun lääkäri määräs kunnon tutkimuksiin ja sain sairaan paperit.
Hävettää olla usein kipeenä. Hävettää saada kohtauksia. Hävettää olla heikko.
Mun mies piti musta kiinni ja sano ettei siinä oo mitään hävettävää.
Se on päässyt jo lähelle mun sydäntä.
