Taas on filosofinen vaihde päällä.
Sitä on ottanut askeleen sivulle ja kattoo kaikkea elämässään olevaa objektiivisesti. Yrittää ymmärtää syitä ja seurauksia.
Monia teorioita on päässä käynnyt läpi ja nyt muistelenkin vanhaa ja tuon esille myös uutta.
1. Mielisairaus on itsensä luoma tila. (Ellei kyseessä ole todellinen kemiallinen/fysikaalinen esim. hermoyhteyksissä) Luoko ihminen itsellensä psykoosin, jolla voi perustella tekojansa? Saada siis perustelun omille teoillensa?
Nyt osteopatiaa opiskeltaessa on uusi ajatus syntynyt teoriasta. Vamma sielussa aiheuttaa sairauden? (Ihminen koostuu kehosta, mielestä ja sielusta.)
2. Jos siis ihminen kykenee itse luomaan mielisairautensa..
Ihminen siis luo itse itsellensä perustelut omille teoillensa .(toistoa tiedän..)
Keskustelin tästä keskiviikko aamuna ystäväni kanssa, joka myönsi edellisen suhteensa loppuvaiheessa antaneensa/perustelleensa itsellensä syyn pettää: "Ei tää suhde kuitenkaan kestä." (tämä johti eroon). Hän siis itse antoi itsellensä luvan/perustelun teollensa.
Ihminen siis itse kykenee luomaan illuusiot itsellensä, jotta maailma on sellainen jollaisena hän sen haluaa nähdä?
3. Edellisiin vedoten: Onko lapsuuden traumat etc. vain huonoja "tekosyitä?".
En vähättele traumojen merkitystä ja elämän kolhiintumista, mutta mistä johtuu, että toiset selviävät ja toiset tuntuvat jäävän oravanpyörään ainaisen tulitukseen maahan makaamaan?
Onko kyse mielen-/tahdonlujuudesta?
Jos ei siis ole itse valmis kyseenalaistamaan motivejaan ja katsomaan maailmaa avoimin silmin, sekä kohtaa ongelmiansa, ei kykene parantamaan vammojansa? Vai ei yksinkertaisesti ole löytänyt paikkaajaa traumoillensa?
Jos ihmiseltä viedään esim. Tupakka on tilalle otettava aina jotain uutta. Jos siis luopuu traumoistansa, mitä ottaa tilalle?
Vai onko itse luotu "parantuminen/selviytyminen" se ongelma kohta elämässä? Tulisiko elää ja velloa traumojensa kanssa elämänsä loppuun asti?
--------------------------------------
Omista kokemuksistani mainittakoon: Ajattelen liikaa, mutta olen kohdannut omat pelkoni. Ja löytänyt omat keinoni selviytyä. En ota shokkia ihmisten kiukuttelusta, se ei ole uutta minulle. Olen hiljaa ja odotan rauhoittumista, sillä minulla ei ole kiire mihinkään.
Aikaa on vähän/paljon riippuen näkökulmasta ja se tulee käyttää huolella. Turha stressata asioista, jotka oikeastaan kuluttavat vain energiaa. Ei asiat ole niin justiinsa.
Kai sitä vaan pitää osata nauttia pienistä iloista ja keskittyä omiin tuntemuksiinsa.
4. Tuorein ajatus:
Muut eivät määritä arvoasi vaikka niin ihmiset uskovat. On oltava statusta, rahaa, kauneutta/komeutta, viisautta, valtaa jne. Vasta sitten sinulla on jotain arvoa?
Fakta on se, että jokainen luo itse oman arvonsa.
Sillä kun tiedät mitä olet ja mitä haluat se näkyy ulospäin, eikä kukaan saa sinua kyseenalaistamaan asiaa, sillä sinähän tiedät mitä olet.
Siis pitäkää itsestänne kiinni. Älkää antako muiden määrittää arvoanne, sillä kukaan ei ole toistensa yläpuolella.
Samassa paskassahan me kaikki kahlaamme. Välillä upoksissa ja hetkittäin kuivalla maalla.
Nyt sittenb mentiin sankarikertomuksiin ja yleviin aatteisiin? Ei helvata, tukin nyt suuni ja meen parantamaan arvosanojani...
*Palaa kahvinsa ja fysiologian kirjansa pariin*
BTW Pakko lisätä mahtavat sanat nimittäin...:
Jippu: Mies joka ei hylkää
Asuisitko mun kaa
Vaikka nukun päivät ja yöt puhuisin
Mun lapsuudesta sekavaa
Asuisitko mun kaa
Vaikka ärsyttäisin sun kavereita
Jotka vain tahtoo urheilla
refrain:
Oisitko mulle (3x)
Mies
Joka ei hylkää
Ja joka ei pelkää
Mulle kaikkein paras, paras mies
Pussaisitko mun kaa
Vaikka oisin vatsataudissa
Ja mun isä syyttäis sua kaikesta
Pussaisitko mun kaa
niin et kieli sanois daa-daa
Ja sun äiti tahtois meidät erottaa
refrain
Oottaisitko mua niinkuin kundit oottaa pikkujouluja?
refrain
