Blogi

Kauheiden identiteetti kriiseilyjen jälkeen on tavanomainen valaistuminen jälleen saavutettu:

Mitä väliä sillä historiallaan on kun tulevaisuutta vartenhan tässä työtä tehdään ja nykyisyydestä kuuluu nauttia.

Ainut asia mistä voi olla varma on omat motiivinsa, unelmansa ja tunteensa. Niitä on seurattava jos haluaa olla oikeasti onnellinen.

Siksi kysynkin ja jos joku tämän asian kannalta vastauksia tietävä sattuu lukemaan blogiani niin plz. Kommentoi.

Miksi ihmiset vain tyytyvät elämäänsä vaikka ovat onnettomia? Sama pätee huonoihin parisuhteisiin. Miksi niihin pitää jäädä? Valitat puolisosi selän takansa kaikille kaikesta ja pokailet mahdollisesti yön pimeinä pikkutunteina jo uutta lihaa itsellesi. Miksi jäät suhteeseesi? Pelkäätkö ettet löydä muuta? Etkö usko, että sitä täydellistä onkaan? Hätävara on aina oltava vai WTF?!

Sama pätee työpaikkoihin. Samaa työhön sammaloituu vaikka se ei tee onnelliseksi. Opiskele uusi ala! Tuntuuko pohjolan kylmyys luissasi ja ytimissäsi, sekä ilmeettömät kasvot raastavat sieluasi: Muuta Espanjaan! Jos suomesta ei löydy unelma alasi kouluttautumis mahdoollisuutta. Mene opiskelemaan sinne missä sitä on!!!

Mitä hittoa ihmiset pelkäävät? Tulevansa onnellisiksi?

Mutta toisaalta mitä minä olen tästä mitään kommentoimaan?!

Olenhan vain yksi miljardien joukosta ja eilenkin keittelin omituisia mömmöjä hiuksilleni, heittelin sitruunaa seinään, että saan sen mehun virtaamaan helpommin. (Oli btw kuiva kaveri!)

Luultavasti minusta tulee se kakopää mummo miljoonan kissan kanssa, mutta voin sanoa ainakin olevani onnellinen ja tehneeni oikeita ratkaisuja.

Huonoon suhteeseen en jää ja tähtään ylöspäin kohti unelmaani!

BTW: Pakko kertoa. Sain sellaista apua viime viikkojen sisällä, jota en olisi uskonut saavani. Ei kannata luopua sinisilmäisyydestä. Kyllä joskus joku kuulee ja oikeasti jeesaa. Ainakin tälle tytölle oli mannaa saada apua. Kaiken kuitenkin aina itse joutunut tekemään etc. Iso kiitos!

*Yliaikaisin aamulla istuu koulun koneen äänellä hillitön odottava ilme kasvoillansa*

Tänään patofysiologiaa! Oh la laa!

Tein muuten eilen jauhottoman suklaakakun ja löysinkin sisäisen leipurini uudestaan. kaveri oli aikasemmin hieronnasta maksanut tollasella gluteiiniton, maidoton, vehnätön kokkikirjalla ja eilen tosiaan kokeilin ensimmäisen kerran jotain reseptiä ja TOIMII!

*hyppehtii tuntiansa kohti*

Kummallinen identiteetti kriisi taas valloillansa.

Sitä on opiskelija ja duunari jne. Samaa sontaa, mutta myös ihan kummallisissa asioissa tulee taas ajatuksiaan vaivattua ihan turhaan.

Tunnetustihan olen hyvin avoin mieleltäni, mutta viime aikoina on ymmärryksellänikin ollut rajansa. Eräs fb tapaus kun sattuu taas olemaan niin keltainen päänsä sisällöltä, että huhu huh... *hihitystä koulun koneen edessä*

Ihmissuhde on ihmissuhde kahden yksilön välillä. Olkoon kyse bisnes suhteesta tai fb-suhteesta tai ihan romanssistakin. Silti on aina kaksi itsenäistä yksilöä kyseessä. Päätöksiin tarvitaan kahden yksilön mielipiteet ja toteutukseen teot jne. Ihanata harmoniaa eikös?

No tämä tapaus ei loukannut minua suoralla ehdotuksella kolmennasta osapuolesta (Olenhan varsin avoin..) vaan (Jonka otin loukkauksena) ehdotti samantien tapaamista MINUN asunnossani, ilman tämän osapuolen ennakko tapaamista.

Hei kuules mr. "Teen mitä vittua mua huvittaa".

1. En mielelläni päästä tuntemattomia asuntooni. (Lue "turvapaikkaani", Pesääni jne.)

2. Oletko mahdollisesti ajatellut, että en todellakaan välttämättä ole kiinnostunut tippaakaan siinä mielessä tuosta kolmannesta osapuolesta?!

Jsus alkaa vituttamaan nuo itseriittoiset, sosiaalisilta taidoiltansa 0, epäemotionaaliset mulkut, jotka pörräävät vain oman napansa ympärillä. Tai siis tyypit jotka ovat tottuneet toimimaan vain oman päänsä mukaan.

Sorry honey: Tämä tyttö pitää puolensa, omaa vahvat mielipiteet ja tietää tasan tarkkaan mitä haluaa, eikä mulkkujen edessä pokkuroi!

Kyllä: Minä vaadin toisena osapuolena kunnioitusta! Jos tämä ei onnistu sopimus puretaan välittömästi! HA!!!

*Vihaista puhinaa ja kovasanaisia suhahtavia kirouksia*

-------------

Asiasta kukka ruukkuun.

Olen rakastunut uudelleen. Lontoo, Lontoo... nuo saasteiset väen tukkeuttamat katusi, pikku putiikkisi ja asiakaspalvelu taidottomat myyjäsi. Ah ja voih kuika teitä kaipaankaan!

Kaikessa on kaksi puolta. Englanti on kohteeni ja tavoitteeni ja vaihto intoni vain vahvistui. Oxford here I come!

--------

Ja tästä päädyttiin taas dilemmaani/identiteetti kriisiini.

Tuon vierailuni aikana käväisin myös konferenssissa edustamassa kouluani/itseäni ja sain varsinaisen läpsäisyn kasvoihini. 2h yöunien jälkeen (Myöhäinen lento, hostellin etsintä, sänkysähläily, hermoilu..) ja 2 h junamatkan jälkeen Pokesdowniin löytäessäni kohde koulun, jossa konferenssi pidetään huomasinkin älyllisen kapasiteettini rajallisuuden. yllättävän paljon sitä tietää ja yllättävän paljon voi itseltään jopa olettaa väsyneessäkin tilanteessa. Olen virallisesti nörde/jollakin tavalla perus duunarista poikkeava anatomiaan ja ihmisen toimintaan tärähtänyt tutkijan/parantajan alku. Konferenssin sisältö ja anti olivat omaa luokkaansa.

Paljon viisaampana, kokeneempana ja valmiimpana voin vain itseltäni tämän uuden syntyprosessin aikana kysyä:

Kuka olen? Minne kuulun? Minne päädyn? Minne tieni viekään?

Ghetosta tohtoriksi tieni käy.... *hoilottaa kuuluvasti aurinkoon johtavan tien alkumetreillä*

Kuinka olinkaan voinnut unohtaa että vihaan ruuhkabusseja?

Joka toinen tunkee kylkeesi kyynärpäänsä, joku mulkoilee yrmeästi paskalta haisten kulmiensa alta ja yksi kailottaa kuuluvasti puhelimeen jossain dösän perällä: "OMG!!!".

Vapaus on asia jota harvoin osataan arvostaa. Vapaus ulostautua dösästä on aina läsnä. Ei ole pakko jäädä tiukkoihin tilanteisiin vain siksi, että se on helpompaa vaan oikeasti voit ottaa ohjat käsiisi ja lähteä liitämään. Se onkin viikonloppuni teemana.

Hirvee pamauttelu rinnassa ja herääminen omaan tuhinaansa. *silmien pyöräytys*

Sitä on jotenkin alkanut itse elämään reunalla. Mitä menetettävää oikeesti on jos ei pääse toteuttamaan unelmaansa? Veri vetää muualle ja jalat edelleen pysyvät samassa kohtaan. Arvatkaa syökö?

En todellakaan ajatellut jämähtää asuntooni nistit naapureina heräilemään kolahduksiin ja aina kotiin tullessani, viikottain törmätä yhteen heistä joiden katse harhailee ja suu sammaltaa sanoja. Nice...

Sellanen olo vaan, että juuret kunnolla irti ja muualle!

*nuukahtanut hymy ja niiskaisu*

Alkaa olo olemaan jo parempi ja pakko olla kunnossa, kun taas Lontooseen pääsee. Ja mitä parasta: Ihmisen kanssa jolla on aivan mahtava nauru ja yhtä avoin mieli. Mieleltään positiiviset ihmiset ovat harvassa.

Juttelin jälleen perheemme matriarkan kanssa ja sain jälleen saarnan järjen käytöstä ja varovaisuudesta. Mikään ei ole itsestäänselvyys ja turvassa on pysyttävä. Älä ota turhia riskejä ja etsi jo se mies ja asetu aloillesi. Naisen on oltava kärsivällinen miehen suhteen ja ymmärrettävä, jos miehessä on huonoja piirteitä. Ei miehiäkään noin vaan saa. Kaiken eteen on tehtävä työtä.

Tuon työn teko osuudeen kannalla olenkin, mutta turha sitä on pelätä kaikkea vierasta ja uutta. Tai tyydyttävä siihen tyydyttävään ja tavanomaiseen. Jos haluaa jotain enemmän on kiivettävä ja rämmittävä luoja ties minkä läpi sen saadakseen.

Mitä vitun välisä sillä on mitä muut ajattelevat? Tärkeintä että on rehellinen itsellensä. Totta kai kunnioittaen yhtä suurinta säännöistä: Tee mitä haluat, kunhan et vahingoita.

Ja näillähän mennään: Olen mieleltäni siis sukuni mustalammas. Aina hakemassa haasteita, kehittämässä itseäni, en vain tyytymässä siihen perunaan vaan hakemassa bataattiakin, testaamassa rajojani, luopumassa ja ansaitsemassa lisää. Aina mustelmilla ja arvilla. Mutta voin ainakin sanoa nähneeni ja kokeneeni ja tätä on luvassa vielä paaaallllljooon lisää... *mielipuolista käkätystä*
------

BTW: Aloitan jälleen valmentamisen. Fyysisen harjoittelun valmentaja. Jee jee. Luistelijoille muutakin treeniä; Voimaa, nopeutta, koordinaatiota jne. Lihastasapainoa!... ja viikko sen jälkeen kun lupaudun tätä valmentajan hommaa tekemään, otettiin minuun yhteyttä eräästä fudis joukkueesta. Tuutkos valmentamaan.

Hei C'mon! En sentään mikään ammattilainen ole! Sitä paitsi jag har problem mellan öron.

-----------

Miksi muuten ihmiset luopuvat itsestään miellyttääkseen muita/yhteisöä/normeja?

Siis faktahan on, että olemme laumaeläimiä, mutta jotain rajaa plz. Toinen toisensa kloonia perä jälkeen. Harvasen päivä törmää "erillaisiin nuoriin", aktivisteihin, jotka ovat uniikkeja ja Matti Vanhasiin poliittisine vastauksiin.

Älykkyys opitaan toisen sanoja toistamalla, ilman omaa ajatusta ja perustelua väitteelleen. Henkinen mutustelu ja maistelu on elämän suolaa.

Mistä tiedätte kaiken kirjoitetun olevan totta? Sanat paperilla ovat usein toisen totuuksia ja sinussa ne tulisi muuttua omiksi totuuksiksi. Mielikuvana annan perus paidan, joka istuu täydellisesti jollekkin toiselle, mutta jollakin muulla se voi olla kuin roikkuva nahka ja minun päälläni esim. makkarankuori.

Onko tämäkin ns. sosiaalisia selviytymis keinoja? Kaverillani yläasteella oli tapana kannella röögiaskia mukana, vaikka hän itse ei polttanut, jotta olisi uskottavampi muiden silmissä ja voisi toisille tarjota röögin ja näin saada paikkansa tupakkanurkan ihmisten joukossa. Jee jee..

Jokainen tablaa tyylillään ja mitä pelättävää oman linjan vetämisessä on? Jäät joskus yksin? No buuuhuuuu ja kyynel! Lopulta päädyt tavalla tai toisella olemaan aina hetkellisesti yksin!

No mutta sitten sukutapailemaan...

Viime aikoina pistänyt mietityttämään se "oma tilasi".

Jokaisella ihmisellä se on hiukan erillainen ja tapauksia päästä päähän kuuluu elämääni. Myös tietoisuus omasta tilastaan on hyvin yksilöllinen.

Esimerkkinä mainittakoon koulussa katsellessani tenttiaikatauluja ja luokkatiloja eräs tyttö tuskin huomasi minun olevan hänen kyljessään melkein kiinni ja kääntyi juosten suoraan minua päin. Hmm..

Nämä samankaltaiset "en reagoi ympäristöni ärsykkeisiin"-ihmiset levittäytyvät kauppakeskuksen käytävälle letkaksi ja matelevat eteenpäin muista kiireisimmistä ihmisistä piittaamatta vaikka heidän kantapäilleen astelisi ja hengittelisikin niskaan.

Itse olen suhteellisen valppaana tilastani vaikka muihin ihmisiin luonkin helposti kontaktin koskettamalla. (Halit, suudelmat etc.) Vieraita ihmisiä en päästä 20cm-30cm lähemmäs itseäni, mutta tutut sitäkin lähemmäs.

En koe ongelmaksi katsoa ihmisiä suoraan silmiin. Tämäkö tekee minusta harvinaisen suomessa?

Tuli vaan mieleen, että onko monellakin ihmisellä suomessa ongelmana silmiin katsominen ja läsnäolonsa ilmaiseminen fyysisesti?

Itseäni ainakin suurestä ärsyttää vituttaa tapaukset joilla on vaikeuksia katsoa silmiin tai koskettaa, sillä se on niin suuri osa luontoani.

Olkoon kyseessä ihminen, haaste tai pelko: Katso aina silmiin!
--------

Mutta joo asiasta kukka ruukkuun.

Kummallinen kiireinen viikko takanapäin. Vuoroin koulussa, töissä ja treeneissä ja sainpahan väliin tungettua synttärit ja parit treffitkin, joiden johdosta nyt koen olevani totaalinen femme fatale.

Jonkin asteinen itsevarmuus jne. on kehittynyt viimeisten kuukausien aikana. Turha sitä on kadulla nöyristellä ja olla epävarma kun tietää mitä haluaa sekä kuka on.

Päätin oppia pysäyttämään miehen kadulla ainoastaan katseella. Osaan jo hämmentää, mutta tuo pysäyttäminen kiehtoo.

Ajattelin myös käydä enemmän treffeillä ja avoimesti tutustua monenlaiseen kolmijalkaiseen. Pitäkööt muut naiset syöjättärenä etc. Kuka naisten mielipiteistä muutenkaan mitään on koskaan kysellyt? *räkäistä naurua*

Ainakin voin tulevaisuudessani todeta etsineeni omaa Mr. Big:ni, sillä vielä valitettavasti en ole perhosia vatsassani tuntenut.

Mutta nyt nuhaisena kärsimään lenssusta ja lukemaan ja ja... no pehkuihin.