Blogi

Harmittaa ne ihmisten asenteet nuorempia kohtaan. vastuuton, lapsellinen ja tyhmä on usein liitetty automaattisesti nuoren kontille. Ihanata.

Sitä luulee pääsevänsä siitä eroon, kunnes samantien jopa vain pari vuotta vanhemmat tytöt muistuttavat asiasta. Hormonit?

Väsymys on edelleen taustalla ja nyt röyhtäykset ovat muuttuneet mielenkiintoisiksi. En oksentele vaan röyhtäilen. aamut ovat niitä pahimpia.

Söpö pikku possu...

Nyt tuli kirjoituksia uusittua, mutta en usko pystyväni suuriin korotuksiin. Yleisen kunnon takia. Pahinta on se väsymys. vaikka kuinka nukkuu vapaa ajallaan niin väsyttää. Ajoittainen nälänpuute on myös mielenkiintoinen, vatsanturvotus jne. mutta nuo asiat ovat ja pysyvät. niille ei voi tehdä yhtään mitään ennen kuin pääsen gastroskopiaan. on vain pyrittävä elämään niiden kanssa.

Olen miettinyt viime aikoina pahan suopia ihmisiä. Miksi he tekevät niin? Tykkäävät juoruilla, solvata ja nostaa muiden mokia esille peittääkseen omansa? Johtuuko se ihan siitä, että heitä itseään vituttaa/on paha olla ja jonkun on vain kärsittävä?

Olkoon syy mikä tahansa, en kunnioita sellaisia ihmisiä. vastuutonta ja lapsellista käytöstä on totaalinen kunnioituksen puuttuminen kanssa ihmisiään kohtaan. Toisen silmille ei hypitä. Sen pitäisi olla yleisesti tunnettu käytössääntö! On kunnioitettava toisen yksityistä reviiriä, jotta itse saisi minkäänlaista arvostusta.

Satuin löytämään minikoppakuoriais yhdyskunnan ruokakaapistani. Samantien koko kaapin sisältö lensi roskiin ja mini koppakuoriaiset saivat tuta pesuaineestani... Varsin hygieenistä?

Töihin on saapunut enemmän mahtavia persoonia. uusia kollegoita jotka vaan on niin älyttömän mukavia. Tulee heti toimeen, mikä on erittäin positiivista.

Kyllä on edelleen vähän pahaolo viimepäivistä, mutta valoa on aina tunnelin päässä ja aina tulee katsoa eteenpäin.

Oma mies on ollut erittäin herttainen koko päivän kiukuteltuaan viikon putkeen. Hyvä että on saannut ajatuksensa taas kasaan. Rauhallista kotielämää.

Nyt on vaan ihan pakko todeta erittäin yllättävä tapaus! Kaikkein epätodennäköisin tapaus tuotti lauantai vuoron ainoan myynnin! Katujen mies, maahinen, stadin omia spurguja jne. Kukin kutsukoon miten haluaa. Villekin oli ihan kauhuissaan, että taas se tulee kyttäilemään liikkeeseen, mutta ehei. Lasit osti, vaikka siistejä niistä ei tule, koska ei hyväksynyt ohennusta etc. ja maksoi lasit kokonaan ja vielä etukäteen! Ei välttämättä kaikkein mukavin asiakas.. vanhan viinan löyhkä hengityksessä ja vaatteissä, törkeä tupakan haju ja se paskainen olemus. Ei viehättänyt ulkonaisesti, mutta pääsi yllättämään tämän tytön totaalisesti!

Paskaa en ota enään vastaan.

Kädet oikein tärisee vihasta ja raivosta. Harkitsin jälleen pakenemista. Pakoon koko maailmalta.

Mutta nyt en anna periks..

Tälläinen mun päiväni oli:

Systerille ruokkimaan kissa, päivä oli mahtava, voitin jopa 3,5e ässä arvasta. Työpaikalla puolenpäivän jälkeen pomo ilmestyi paikalle ja selitti, että nyt pidetään palaveri. Samantien kylmätväreet valtasivat kropan.
Sitten vähän palaveerattiin. tämän tytön murheiden malja purkautui tuossa keskusteluissa. Astma kohtaus, murheen kyyni... jne.

Puhui etten myy tarpeeksi niitä kalliita laseja. Epävarma asema siis firmassa.

Avaduin ja kunnolla. Näin 2 metrisen miehen vaivautuvan. mutta se oli oikein. Jotain rajaa! olen kuullut, että tuollaisia keskusteluja olisi muidenkin kanssa käyty. pomot vetävät siis psykologian mukaan.

Sen kyllä ymmärrän. Voitot firmalle on aina plussaa, mutta sitä en ymmärrä, että todellisen ihmisluonnon alueella kasvaneet "pojat" ovat nyt dollareita silmissään näkeviä kusipäitä. Anteeksi sanavalintani. Tämän lisäksi 2 metrinen mies on ottanut minut silmätikukseen. Siispä, ettei pomo kuule asioista aina muilta, soitan/kysyn/neuvottelet AINA henkilökohtaisesti tämän 2 metrisen miehen kanssa.

Nyt en nöyrry, vaan näytän. Nyt en pakene vaan seison tulessa.

Tämä siksi, että tiedän olevani loistava asiakaspalvelija, hallitsen järjestyksen työssäni ja vannon osaavani homman.

Enään en suostu jalkoihin tallottavaksi.

Miksi, oi miksi en hankkinut sitä nyrkkeilysäkkiä kotiini. Nyt jos koskaan tekisi mieli thai boksata!

Mun täytyy näyttää jättiläiselle, etten ole vastuuton pikku plikka vaan aivan jotain muuta.

Mun murheiden malja on ylittynyt, joten millään ei ole väliä. Kaikki peliin.

ja ne harakat duunissa jos lopettais sen raakkumisen. tässä tytössä on sentään enemmän munaa yrittää loistaa omin voimin, sen sijaan, että loistaa muita dissaamalla.

"Piirrä mun ääriviivat, että näkisin mun sisälläni roihuavat voimat.
Piirrä mun ääriviivat, etten hajoaisi taivaan tuuliin liian monta kertaa."

Nyt sitten surffaillaan lämpöilyn aalloilla. Päikkäreiltä kun heräsin, huomasin hehkuvani hitusen poskista ja näkökentän olevan hiukan utuinen. Älkää unohtako tasapainon epämääräistä hallintaa!!

Valmentajakin kyseli jo vointia. En voinnut vastata muuta, kuin: olo on yhä huono ajoittain paheneva. En tiedä mikä vaivaa. Se on kattokaas kiva kun juostessa kramppaa mahassa.

Jos lämpöä huomenna aamulla vielä soita mr. Airaksiselle ja vaadin tehotoimia!!! Soittakoon sinne Hertsikan sairaalan ja valistakoon kiireestä. PRKL! Tämä tyttö tahtoo olla terve!

Tälle tytölle ei edes keuhkoputken tulehduksessa kuume nouse(Olo on vaan todella epäterve ja henki ei kulje-> pyörtyilyä), joten en usko että tässäkään tilanteessa, ennenkuin alkaa olla jo hengen vaara kyseessä.

Mutta huomenna uudet asiat ja kujeet. Biologiaa tulisi vielä tänään päntätä (Solut, eläimet, kasvit jne.) Keskitytään nyt olennaisuuksiin, eikä vain ihmiseen kuin viimeksi, sillä terveystiedon kokeessa tullaan kysymään ihmisestä. Ennustaisin, että nyt kysytään viruksista/soluista/DNA:sta ja populaatioista jotain. IhA-Ha-NAAA!

Huomenna töissä jälleen yksi uusi naama Mikon lisäksi. Mukavata. Nyt myös järeää testosteronilla kyllästettyä voimaa tähän naisvaltaiseen myyntimaailmaan. Päivä menee mukavan nopiasti tutustuessa ja selvittäessä eri asioita järjestelmistä. (Mikä parasta: Asiat jää itsellekkin aina paremmin mieleen kun pääsee valistamaan muita niistä* virne* Ei ihmekkään, että viime aikoina on asiat alkanut vihdoinkin pysymään hallussa tässä epätietoisuuden/epävarman tiedon/ erillaisten näkemyksien maailmassa)

Hips hei. Nyt syömään appelsiinia...

Kazaam!!

Aamulla heräsin siihen, että suurehko neula tuntui pistelevän vatsalaukkuani.

Positiivista se herääminen, sillä mitä varhaisemmin herännäinen olen, sitä nopeammin järki juoksee äikän ymppäreissä.

Uusinnat. Apuwa. Täytyy vaan yrittää parhaansa ja sepittää uskomaton stoori. Siinä jos jossain olen luonnonlahjakkuus.

Yksi osa syy tuohon yliluonnollisen upean spektaakkelimaiseen utopistiseen lahjakkuuteen on se, että kokemukseni elämästäni, jaettuna elätyn ajan kanssa ovat verrannollisesti epätasapianossa. Tämä tyttö on luultavasti kokenut enemmän kuin suurin osa steissillä hengaavista ikätovereistään, ja ajoittain jopa tuntuu, että on kokenut myös enemmän kuin aidan ympärillensä rakentaneet kalkkiutuneet happy people- porvarit. Ikähaitari viimeksi mainitussa porukassa on yllättävän laaja.

Joten no panic, siellä kirjoituksissa.

Se vaan jännittää, että tapahtuuko se tänään? Kesken kokeiden jää tästä super natural lahjakkuudesta jälkeen vain punainen pilvi kun kimeän huudon säestämänä hän poksahtaa vihreämmille laitumille?

Joka tapauksessa, käyköön mitä vaan, on vain jaksettava, vaikka kuinka tekisi kipeää.

Viime aikoina olen sortunut ajattelemaan syvällisesti.

Huomaan taas olevani pihalla ihmisten sosiaalisesta käyttäytymisestä.

Tiedättekö millaista se on?! Jumalattoman kokoinen paviaani lauma ympärillä? Millään asialla ei näytä olevan loogista selitystä. Ne heittelevät tavaroilla toisiansa, hyppäävät toistensa selkään ja purevat kanssa paviaaniaan erinnäisiin ulokkeisiin. Viihteellisintä on kyttäillä niitä paviaaneja, jotka kiipeävät korkeimman tietämänsä asian päälle ja sieltä käsin alkavat julistamaan johtajuuttaan laumalle. Olkoon vaan sitten 3mm taikka 100 m muita ylempänä, käyttäytyminen on kuitenkin samanlaista, kuin kruunu olisi siunaantunut jo päähän.

Huvittavaa eikö? Ne kutsuvat itseään ihmisiksi. Ahdistavaksi tilanne muuttuu siinä vaiheessa kun nämä apinan sukuiset yrittävät vetää sinuakin mukaan tavaroiden heittelyyn ja tuohon kiipeämisleikkiin.

Ej ummarra, ej ummarra. Mihin katosi toisen kunnioittaminen?

Siperia on alkanut kuulostamaan mahtavalta hermoloma kohteelta...

Voiko tietämättömyys masentaa...

Kyllä voi. Miksi näin?

... Kuvitelkaa itsenne maittavan aterian äärelle. Olkoon lempiruokanne mitä tahansa, mutta itse fantasioin itseni tällä hetkellä häränsisäfile pihvin ääreen. Sopiva määrä vihanneksia ja perunaa pippurikastikkeen vastapainona. Nami nami.

Seuraavaksi pyydänkin teitä puhkaisemaan tuon onnellisuuden kuplan ja asettamaan alituisen oksetuksen tilalle. Iltaan kohden siirryttäessä paskan maku suussa vain muuttu pahemmaksi ja kipu vatsassanne sietämättömän pistävän polttavan kouristelevaksi.

Syön aamuisin puuroa. oloni mukaan koko kupin taikka vain muutaman lusikallisen. Oksennan haistettuani rasvaista ruokaa. Paisun palloksi kiinalaisen ravintolan pienen annoksen jälkeen ja toivon, että joku voisi puhkaista mahani.

Väsyminen kasvaa päivä päivältä. Samoin kiukku, turhautuminen, apatia... kutsukaa miksi kutsutte, mutta väittäisin olevani hyvässä syöksy kierteessä burn out depression suuntaan.

Kaikki tämä siksi, että toimiin ei ryhdytä. Tuntuu kuin työlekurini ei kuuntelisi. (Mutta ymmärrän kyllä, koska muutenkin täytyy kuunnella n. 30 valittajaa päivässä jne.)

Vatsassani on jotain ja haluan sen pois. Se syö minua sisältäpäin, vie voimat.

Välillä olen niin väsynyt, etten jaksa hymyillä.

Maanantaina päädyn uusimaan ylppäreitä, vain siksi, ettei lääkäri voinnut (koska ei ole diaknoosia) kirjoittaa todistusta vatsaongelmastani, joka repii pääni kahtia.

Toivon, etten oksenna ylppäri papereilleni. Toivon myös että paha oloni laantuu.

Lekuri setä sanoi, että kaikki tämä saattaa johtua stressistä, joka mm. aiheutuu pelosta ylppäreitä (uusimista) kohtaan. Voi osittain pitää paikkansa, mutta en edes enään välitä, mitkä tulevat olemaan arvosanat. Kunhan saan terveyteni kuntoon. Nykyisillä papereilläni pääsen todella hyvin jo korkeakouluihin, mutta kyllä vähän ottaa päähän, että tilaisuus korottaa menee hukkaan.

Olen tunneihminen. Jos fyysinen kuntoni on huono, se vaikuttaa kaikkeen. Siinä meni tilaisuus päästä heittämällä lääkkikseen.

Nyt opiskelua se 14 vuotta?... Eka terkkariksi ja sitten lääkkikseen ja sitten erikoistumaan ja ja..

*huokaus*

Mutta tämä tyttö ei luovuta.

Pahinta tässä kaikessa on se, että sukutaustani sisältää syöpää etc. ja jopa sukulaiseni potkivat minua painostamaan hoito henkilökuntaa, ettei tule olemaan liian myöhäistä/ peruuttamattomia asioita tapahtuu, jotka tulevat vaikuttamaan loppuelämääni. Terveyteeni.

Viime kerralla kun vitkasteltiin tutkimusten kanssa, diagnosoitiin minulla vatsakatarri, jonka seurauksena sain rasitusastman, joka pian muuttui astmaksi. Hidasta väkeä tosiaan. ja asiaan lisättävää: Kun vatsakatarri huomattiin gastroskopiassa, ei edes annettu aluksi lääkitystä vaan n. 2 viikkoa tutkimuksen jälkeen toinen lääkäri soitti kauhuissaan vanhemmilleni ja sanoi, että äkkiä apteekkiin hakemaan ne lääkkeet.

Sain siis pysyvän astman. Kiitos terveydenhuoltopalveluiden.

Nyt jälleen on kompastuskivenä nuoruuteni ja se, että pystyn itse kävelemään.

Duunari kerran on aina duunari: gastroskopiani tehdään n. 4kk päästä.

Ellen:

1.Ala vuotamaan verta joka suunnasta

2.Kuume nouse lähelle 40 astetta

3. saa jotain friiki kohtauksia

4. saa jostain useita tuhansia euroja, jotta voin suorittaa gastroskopiani yksityisellä.

Vannon, että tulevaisuudessa tulen menestymään niin, ettei sukulaiseni/lapseni joudu elämään minkäänlaisessa puutteessa. Eivätkä todellakaan joudu jonotuslistan loppupäähän, vaan varaa tulee olemaan kaikkiin yksityisen lääkäriaseman tarjoamiin palveluihin.

Mutta positiivista on se, että kesä tulee jälleen. Pääsen uimaan ja kasvattamaan yrttejä.

Sekä merkkipäiväni lähestyvät.

Maa katoaa alta ja jatkuva syösykierre pohjalle jatkuu.

Nyt selvisi syy jatkuvaan sairasteluun. Vatustuskyky on sen takia huono, että jatkuva tulehdu/haavauma suolistossa rasittaa yleiskuntoa.

Ainakin löyty syy. Seuraavaksi saa sitten letkua, sekä edestä, että takaa, jotta selviää mitä, missä ja milloin.

*hihittelee tyytyväisenä työpaikan koneen äärellä*

Kummallinen olo. Mutta ainakin tulevaisuudessa on tidossa sitten, leikkaus, lääkkeitä, leikkaus, ruokavalion vaihdos, leikkaus....

Mutta ainakin asiat saa kuntoon. Pääasiahan on, että pääsee taas jatkamaan elämäänsä täysillä.

Viime vuonna lääkkeisiin meni enemmän, kuin vaate ostoksiin. Voitteko kuvitella?

Keskusteluista löytyi uusi helmi. Kyseltiin varakkuudesta ja kuinka se vaikuttaa suhteessa. Sen ei pitäisi vaikuttaa suhteeseen mitenkään. 50/50 demokratian on toimittava.

Mutta astuin hetkiseksi ajatuksissani nuoren poikamiehen kenkiin, jolla sattuu olemaan törkeän suuri omaisuus.

Siinähän muuttui vainoharhaiseksi. Naisiin ei uskalla luottaa, joka puolella näkyy Golddiggereitä ja omaisuuttaan alkaa varjelemaan mitä omituisempia tapauksia vastaan. -> vainoharhaisuutta. Lisäksi mahdollisesti kusi nousee päähän. kuvittelee kyvykseen nähdä kuka on golddigger ja lisäksi alkaa käyttämään tätä hyväksi ja naurattaa naisia oikein pelimiehenä. Puhdas rakkaus katoaa. siinähän metettää itsensä.

Hyvä vaan, etten ole rikasperijä etc.

Mielummin taivallan maita ja mantuja köyhänä, mutta onnellisena kuin istun mammona kasojen päällä kovankuoren alla ja ilman luottamusta. Pahinta kaikesta: kusipäisenä.

Toisesta maailmasta todellisuuteen:

Olen huomannut pelkääväni. Entä jos suolistostani löytyy jotain pahempaa. Entä jos kuolen?

On niiiin paljon asioita, joita tahdon vielä tehdä. Ja tiedän asioita, joita minun tuleekin tehdä. Tahdon lääkäriksi/hoitoalalle ja auttaa. Tahdon elää ja kokea muita maita. Tahdon vielä pelata nurmella heinäkuussa. Katsoa tähtiä Turun saaristossa. Tanssia transsissa savuisessa klubissa. Tahdon nähdä, haistaa ja tuntea!

Hitto, että pelkään.

Pahinta kaikesta: pelkään, että rakkaani unohtavat minut.

Kun ilmoitin miehelleni, että vuodan verta sisäisesti. Ensimmäinen kommentti oli: "aha."

Sain shokin. Rakastaako hän minua? Välittääkö hän jos yhtäkkiä katoan? Jos en enään ole? Tunteeko hän mitään?!

Ystäväni, perheeni, kaikki kyselevät vointiani joka viikko. Mieheni taas on hiljaa. Käyttäytyy kuin ennenkin.

Ehkä hänkin pelkää.