Nyt alkaa aoivot taas toimimaan.
Enään joka lihas ei huuda tuskasta aina liikkuessa ja vatsa tuntuu rauhoittuneen. Myös kylmänhiki ja kuumeilu on kadonneet.
Vatsatauti on ikävä kokemus.
Todella rakastan Pasilan asuntoani. Oon saannut sen laitettua viimeisen päälle. Just sopivan kokoinen mulle. Alue on tuttu ja kaikki on lähellä. Tekniikka ehkä vuodelta nakki ja makkara, mut hei: Oon sisustaja, en mikään helvetin insinööri! Sterkoistani on pakko mainita sen verran, että ne taitaa olla jo 10 vuotta vanhat, mutta ulkonäössa ei mitään vikaan ja samanlaista äänentoistoa ei oikeasti saa enään ihan random kaupoista.
Olenko siis jo toinen jalka haudassa kun mollaan nykytekniikkaa?
"Vanhoina hyvinä aikoina..."*mutisee itsekseen*
Naapuri ilmeisesti bilettää sunnuntai aamu. ei se oikeastaan haittaa. Tuun varmasti kuitenkin koettelemaan tulevaisuudessa sen sietokykyä omilla pippaloillani ja seuraelämälläni. Parempi olla hyvää pataa.
Mutta pakko yhdestä asiasta on valittaa: Hitto sillä on huono musamaku! House, electro etc. Ei mitään niitä vastaan, mut ne kuuluu reiveihin.
Mikä siinä on kun ei itse pääse minnekkään pippaloimaan niin joka puolelta satelee kutsuja ja pyyntöjä baariin?! Woi vattu! Taas tänään joutunut useampaan kertaan selittämään, ettei ole hyvä idea, että tartutan kaikille vatsataudin ja mahdollisesti taannun sairauden pahemmalle tasolle takaisin.
Lokakuun alussa Kotiteollisuuden keikalle! Virgin oil ja päivä lauantai. oh la laa tuun nauttimaan siitä.
Tämä elämän kokonaisvaltainen mullistus on kyllä tehnyt hyvää. Uusi kämppä, amk, uusi tyyli ja sinkkuus on tuonnut itsevarmuutta. Tunnen taas itseni paremmin ja voin sanoa, että opin jos ekalla kerralla menee jo huonosti niin 99% varmuudella niin käy uudelleen. Tämä siis viitateen viimeisimpää parisuhteeseeni. Joskus rakkaus ei vain riitä. Eksäni oli rajoittunut elämässään. Perhe oli se mitä hän tavoitteli ja turhan moni ajattelee perheen lopettavan kaiken muun elämisen. harrastus, työt jne. Hänkin kuvitteli tietävänsä, ettei elämä siihen lopu, mutta minun osaltani lapsi hänen kanssaan olisi ollut itsemurha.
Kuvitelkaa nyt. Peruskonservatiivinen mies, jolla ongelmia puhumattomuutensa kanssa. Vaikka hänen sydämmensä oli kultaa ja rehellisyytensä vailla vertaa. Parkkiintuneet käsityksen naisten ja miesten rooleista vievät mahdollisuuden kehittyä yksilönä ja pariskuntana. Lisäksi eksälläni oli, vaikka hän ei myönnä sitä, ongelma alkoholin suhteen. (En itsekkään enkeli viinan suhteen ole, mutta osaan sentään myöntää, että joskus on parempi olla koskematta pulloon. Alkoholi nostaa kaiken pintaan, mitä pidän sisälläni ja jos haluaa tietää onko minulla suruja/huolia-> Watch and see. Vedän totaaliset perseet ja menetän hallinnan.)
Mieshän ei puhu vaan juo, pelaa, on kavereidensa kanssa, kuuntelee naisensa nalkutusta sekä elättää perheensä?
Jostain syystä hän oli luonnut tälläisen käsityksen itsellensä.
Kokemuksistani rikkaampana ja fiksuna sinkkunaisena olen nostanut potentiaalisten miesehdokkaitteni ikärajaa. Ehdoton alaikäraja on 26.
Tämä siitä syystä, että valitettavasti turhan moni mies asuu kotonansa yli kaksikymppiseksi, saa ensimmäisen työpaikkansa vasta parikymppisenä, ei oikeastaan tiedä mitä haluaa parikymppisenä jne. Niin tietysti: Uskovat pelkän miessukupuolen olevan yhtä kuin jumalan siunaus maapallon naisille.
Tämä siis n. parikymppisistä miehistä. Lopultahan testosteronitasot laskevat ja miehet oppivat kyseenalaistamaan itsensä ja kaikkivoipaisuutensa.
Mitä tärkeintä: Parikymppiset miehet ovat valitettavasti usein makuuhuoneen puolella kokemattomampia. Sitä tuntee itsensä domina opettajaksi.
Ei kiitos enään ikinä!
Rupesin ihan miettimään, mikä ihmeen angsti n. parikymppisiä kohtaan minulla on, mutta kun tarkasti muistelin, niin se on aina ollut minulla, siitä lähtien kun tein töitä ja opiskelin samanaikaisesti 17-vuotiaasta lähtien.
Tai ehkä jopa aikaisemminkin, sillä vanhempieni kasvatustyyli rohkaisi itsenäistymiseen.
En vain kunnioita ihmisiä, jotka eivät ole tehneet työtä omaisuutensa/itsensä eteen.
Sillä olenhan independent woman, jolla pysyy työkalut kädessä, järki leikkaa, pärjään "miesten lajeissa" ja muutossakin en ole vain se joka seisoo avuttomana ja antaa ohjeita vaan roudaan tavaraa siinä missä muutkin. Tietysti: Naisellisuuttani menettämättä.
Kokemuksistani olen ainakin oppinut, ettei tuleen pidä jäädä makaamaan.
