Elämä on kummallista

Uhrauduin ja siivosin koko kämpän. Omituinen olo kun nyt on kunnolla tilaa liikkua.

Kaverin piti tulla grillaamaan. Sillä kesti ja kesti. Lopulta soitin sille. Lähetti viestin et suhde saattaa päättyä koska vaan. Kerto et tekee kuolemaa. Käskin sitä soittamaan ja tulemaan tänne kun voi ja pystyy.

Mikä noissa suhteissa saa ihmisen kuolemaan? Ero vai itse suhde?

Kaverilla oli jo niin syvä suhde et hyvä kun ei ostanut samanlaisia tuulipukuja jne.

Suhde on toisaalta uhrautumista. itsensä pistämistä likoon.

ite uskoin siihen joskus mut menetin uskoni seurusteltuani muutaman pikkupojan kanssa. Niillä ei ollut mitään tajua antamisesta. Kuuntelin, olin läsnä.... Ihan mitä vaan. ja mitäs sain takas? Useimmissa tapauksissa toista ei kiinnostanu se mitä olin. Yrittivät vain asettaa minua unelma naisensa rooliin. Lopulta tajusin olevani onneton.

Minä olin aina se, joka pisti poikka ja voin myöntää etten tuntenut koskaan poikki pistäessäni katumusta, surua tai minkäänlaisia inhimillisiä tunteita. Halusin vain paeta paikalta tai heittää pojan ulos ikkunasta ja jatkaa elämääni. Muutamassa tapauksessa tunsin inhoa kun tämä poika jäi roikkumaan ja anelemaan etten jättäisi. Lopulta Pojat aina soittelivat ja tekstailivat. Vinkuivat halia taikka panoa. Joskus jopa "palataan yhteen..."-kliseetä.

Yhden eksäni kanssa pidän yhteyttä. mukava tyyppi, mutta kuten sanoin, poika hänkin. Ihan mukava vieläkin tapailla, mutta häiritsee kun keskusteltaessamme hän tuijottaa rintojani...

olen siis koikeillut onnellisen suhteen juuria jne. Mutta tullut siihen tulokseen että olen aivan liian nuori sellaiseen. En suostu suhteeseen ellen saa olla oma itseni niin että toinenkin osapuoli sen tajuaa ja erottaa fantasioistaan.

Mitä hyötyä suhteista muutenkaan on? Ellei sitten halua perustaa perhettä.

Varmaa on. että mieheni ei ole perinteinen sohvaperuna tossu, joka hölmösti hymyillen hoitaa rutiininsa ja säikähtää jos elämään haluaa muutakin. Asennetta, kunnianhimoa ja myös lievää narsistisuutta on oltava. Tätä vierivää kiveä ei pysäytetä. On pysyttävä vauhdissa mukana, mutta sen minä sanon että en todellakaan ala raahaamaan mukanani niitäkään jotka vauhdissa pysyvät... mutta eivät omin voiminensa!

Parempi olla sinkkuna niin kauan kuin mahdollista kunnes "pariutumis sairaus". Siihen menee vielä aikaa.

Tällänen perus kundi on alkanut tekstailemaan minulle. Vaikutti aluksi olevan ihan ok. Mutta on suppea sanainen, vaikuttaa hiljaiselta, ei hallitse kirjallista ilmaisua ja sanoo muka olevansa tosi tarkoituksella pelissä, eikä vain pillun perässä. Anteeks nyt vaan, mutta sainko väärän käsityksen? Eka aluksi innoissaan tulossa tänne kotiini kyläilemään ja kun ilmaisin, etten vieraita halua kotiini ja ehdotin tapaamis paikaksi keskustaa, alkoi ehdottelemaan, että tulisin hänen luokse... Haloo... kuka ei epäilis jos on noin innoissaan pääsemässä kahden kanssani neljän seinän sisään?!

Mutta thank god tää tyttö on sinkku. Siitä ajattelin nauttia niin kauan kunnes joku oikealla asialla oleva äijä sattuisi ilmestymään tyhjästä. Äijä, joka vie jalat alta ja osaa oikeasti ilmaistakkin itseään. Mielummin suoraa tekstiä, eikä pähkäilyä tai muuta "ovelaa".

Yhden illan suhteet on jees. Fuck buddyt on jees. Nettiin en luota sen vertaa että täältä kannattaisi mitään hakea.

Äääh... nyt viinaa ja suklaata! Ystävää on autettava hädässä.
Nyt sitä suklaata...