Halla

Sitä seisoo lautasen kokoisella heiluvalla alustalla. Tuuli on kova ja tuki puuttuu. Kyse on silkasta koordinaatiosta ja mielen lujuudesta.

Talven tulo vaikuttaa ihmisiin erikoisesti. Sitä piiloutuu oman kuorensa sisään ja siitä katkeroituneena syytää myrkkyään ympäristöön.

Turhan monella lähipiirissä on tätä ilmiötä ollut havaittavissa. Sitä on kuunnellut ja tukenut, mutta nyt alkaa kohtamaan omat rajansa. Jaksaminen alkaa olla taas koetuksella.

Kuitenkin on nuo opiskelu, työ, valmentaminen ja harrastukset.

Täydenkuun takia on parin viimeyön unet jäänneet vähiin.

En tiedä johtuuko se vuoden ajasta vai mistä, mutta ihmiset vetäytyvät itseensä ja tästä syystä kaikki kaatuu päälle? Parisuhteet menevät hajalle, saat potkut, sairastelet jne.?

Jokainen etsii parantavaa ja lohduttavaa syliä talven viimoja vastaan?

Tässä vastaukseni teille etsijöille: Don't even bother ok?! Laastarin korvikkeena toimiminen ei ole lempi hommaani. Vain ihmiset lähelle, jotka oikeasti haluavat tuntea minut.

Jumalauta... ei saa yksin edes puuhastella, kun koko ajan joutuu pitämään etäisyyttä liiankin moneen henkilöön.

Valitan mutta valitettavasti minulla ei ole jokaiselle jaettavana energiaa, varsinkaan nyt omillani ollessani ja PMS oireiden vaivaamana. (Siis nythän minullahan pitäisi olla oikeus heitellä tavaroita, kiukutella ja mussuttaa niin vaan ketusti suklaata?!)

Siispä suljen puhelimeni, vedän verhot ikkunoiden eteen, sammutan valot ja vetäydyn mussuttamaan tummaa suklaata sohvalle huopaan käpertyneenä?!

Muahahahahahaaaa! *kevyesti loikkien hakee suklaata ja kääriytyy pyhään yksinäisyytensä*